Päivän Aamulehti uutisoi ketjukolarista, joka aikaansai pienoisen
ruuhkan eilen Tampereella Paasikiventiellä. Rantatie 11:n kohdalla
Ylöjärven suuntaan menevillä kaistoilla auto pysähtyi punaisiin
liikennevaloihin, kuten myös tämän takana tullut auto. Kolmantena
valoihin tulleen auton kuljettaja unohti, että joskus on syytä katsoa
myös eteensä, ja törmäsi jonossa toisena olevan auton perään.
Törmääjän takana tulleen kuorma-auton kuljettaja ei ilmeisesti ollut
tietoinen sellaisista asioista kuin liikennevalojen punaisen valon
merkitys tai turvallisuusväli, joten hän törmäsi kuormurillaan
kolmannen auton perään. Törmäys oli sen verran voimakas, että
liikennevaloissa ensimmäisenä ollut autokin saatiin mukaan kolariin.
Liikenne ruuhkautui siinä määrin, että jono seisoi Kalevan risteykseen
asti. On siinä hermo levännyt monella.
Lakipykälistä kiinnostuneille spekuloitavaa. Kuka on vastuussa mistäkin
törmäyksestä? Ensimmäinen törmäys (2. ja 3. auto) lienee selvä, samoin
toinen (3. ja 4. auto), mutta entä siitä eteenpäin? Onko kuorma-auton
kuljettaja vastuussa myös 3. auton toisesta törmäyksestä 2. autoon,
ja 2. auton törmäyksestä 1. autoon? Ja miten tulkitaan, mitkä vahingot
ovat syntyneet mistäkin törmäyksestä? 3. autohan törmäsi 2. autoon
kahdesti.
ruuhkan eilen Tampereella Paasikiventiellä. Rantatie 11:n kohdalla
Ylöjärven suuntaan menevillä kaistoilla auto pysähtyi punaisiin
liikennevaloihin, kuten myös tämän takana tullut auto. Kolmantena
valoihin tulleen auton kuljettaja unohti, että joskus on syytä katsoa
myös eteensä, ja törmäsi jonossa toisena olevan auton perään.
Törmääjän takana tulleen kuorma-auton kuljettaja ei ilmeisesti ollut
tietoinen sellaisista asioista kuin liikennevalojen punaisen valon
merkitys tai turvallisuusväli, joten hän törmäsi kuormurillaan
kolmannen auton perään. Törmäys oli sen verran voimakas, että
liikennevaloissa ensimmäisenä ollut autokin saatiin mukaan kolariin.
Liikenne ruuhkautui siinä määrin, että jono seisoi Kalevan risteykseen
asti. On siinä hermo levännyt monella.
Lakipykälistä kiinnostuneille spekuloitavaa. Kuka on vastuussa mistäkin
törmäyksestä? Ensimmäinen törmäys (2. ja 3. auto) lienee selvä, samoin
toinen (3. ja 4. auto), mutta entä siitä eteenpäin? Onko kuorma-auton
kuljettaja vastuussa myös 3. auton toisesta törmäyksestä 2. autoon,
ja 2. auton törmäyksestä 1. autoon? Ja miten tulkitaan, mitkä vahingot
ovat syntyneet mistäkin törmäyksestä? 3. autohan törmäsi 2. autoon
kahdesti.
Vastaukset 11
Vanhimmat
toivottavasti menetät myös yöunesi...:), tosi mielenkiintoista
Toivottavasti asia puidaan Korkeimpaan oikeuteen, jotta asiaan saadaan täysi varmuus. Korkeimman oikeuden tuomiot löytyy mm. Finlexin säädös- ja tulkintatietokannoista, joten KKO:n päätöksestä olisi apua, jotta tapauksesta saataisiin tulkinta, joka olisi kaikkien autoilijoiden löydettävissä. Ennen KKO:n päätöstä on KO:n ja HO:n päätöksien löytäminen ehkä hieman enemmän omistautumista vaativaa, eivätkä nämä kuitenkaan ole korkeimpia tuomioelimiä, heidän päätöksensä ovat melkolailla yhtä tyhjän kanssa. Välillä alempien oikeusasteiden päätöksetkin ovat jopa aivan päättömiä (esim. liikennevalojen väri ei vaikuta tuomioon). Mutta Turun hovioikeus on yhäkin vain TURUN hovioikeus (vrt. tapaus: punaisia päin kävellyt jalankulkija ja siitä seurannut onnettomuus, jossa jalankulkija 'yksin syyllinen').
Sitten 2. ja 3. auton välillä tapahtuneiden KAHDEN 'erillisen' törmäysten vahinkojen arviointi on asia erikseen. Vaikea tuota on arvioida, ellei vaan päätetä korvaussuhdetta koko vahingosta (eli esim. 50/50).
Toisen törmäyksen aikaan se törmätty auto oli jo osittain romuna, joten ei kai romuautoon törmääminen voi olla yhtä kallista kuin ehjään autoon törmääminen,
"Toisen törmäyksen aikaan se törmätty auto oli jo osittain romuna, joten ei kai romuautoon törmääminen voi olla yhtä kallista kuin ehjään autoon törmääminen"
Että ensimmäinen törmäys oli kalliimpi, koska törmäys tapahtui ehjään autoon? Entä jos ensimmäinen kolari aiheuttaisi vain maalivaurion - aiheuttaisiko tällöin esim. lunastuskuntoon johtava seuraava kolari vähemmän vahinkoa, koska takapuskurissa oli jo ennestään naarmu?
Usko pois - tarkkaa korvaussuhdetta on käytännössä mahdotonta määrittää, kun autoa ei ole ehditty vahinkotarkastaa (saati sitten korjata) kolareiden välissä. Se voi olla 10/90 tai yhtä hyvin 90/10. VÄLTTÄMÄTTÄ ensimmäinen kolari ei ole ollut vahingollisempi. Toinen kolari oli törmäysvoimaltaan ilmeisesti huomattavasti voimakkaampi, koska koko jono nytkähti eteenpäin, vahingoittaen jonon ensimmäistäkin. 50/50-korvaaminen ei ole tavanomainen ratkaisu kuin omistajien välisessä omassa sopimuksessa, ei niinkään tuomioistuimelta. Tuomioistuin heittää korvausvastuun yhden auton vahingoista (nro 2) joko kokonaan yhdelle, tai teettää "sentintarkat" arviot korvauksien suhteesta. Itsestään selvää, että vaikka näiden tarkempien arvioiden tekemiseen käytettäisiin tuhat ihmistyövuotta, niin se ei ole oikeasti sentintarkka. Todennäköisesti siitä huolimatta korvaussummassa on senteissä jotakin muuta kuin 00. "(x)xxxx eur ja 17 senttiä" antaa kuvan siitä, että ollaan tarkempian ja erehtymättömämpiä, kuin mitä todellisuudessa ollaankaan.
Sen verran taustatietoja, että tuskin se kolmannen auton kuljettaja varsinaisesti unohti mitään. Kaveri sai sairaskohtauksen. Satuin nimittäin ajamaan sen kuorma-auton (eli pakettiauton) perässä seuraavana tosin 200m päässä. Jos Tamperelaiset totuttuun tapaan olisivat hyödyntäneet tuon tyhjän välin olisi varmasti jälki ollut vielä pahempaa.
Kohtuu nopeasti saatiin edes yksi kaista vetämään sen rantanurmikon lisäksi. Ja ambulanssikin sattui olemaan kohdalla paluumatkalla Ylöjärvelle joten sairaskohtauksen saanut saatiin heti hoitoon.
Valitettavahan tuo tapaus oli, mutta onneksi menetykset jäivät materiaalisiksi. Sen verran raju törmäys oli kyseessä.
Sen enempää kantaa en turvaväleihin, nopeuksiin ja punaisiin valoihin ota... Kumma juttu, että Aamulehdessä ei ollut mainintaa siitä kolarista joka samalla kohdalla sattui Tampereelle päin tulevien kaistalla kun ihmiset mitä ilmeisimmin tölläilivät tapahtunutta. Ainakin paluumatkallani vastakkaisella puolella oli samaiset poliisit ja pari autoa pientareella keulaa ja perää rutussa. Eli kokonaissaldo tuolla kohdalla taisi olla enemmän kuin ne 4 jotka mainittiin.
Tuo sitten muuttaa asioita kolmannen auton kuljettajan osalta.
En jaksa tarkistaa, mutta käsitykseni (joka hyvinkin voi olla väärä,
saa korjata) on, että ainakin syyllisyyskysymykseen tuo kohtaus
vaikuttaa. Kai se vaikuttaa korvausvastuiden jakaantumiseenkin?
En tiedä, en ole ollut tekemissä tämän kaltaisten asioiden kanssa.
Tuo on muuten valitettava ilmiö, että yksi kolari synnyttää helposti
toisia. Pitäisi tajuta, että kolaripaikan kohdalla huomio on pidettävä
siinä ympäröivässä liikenteessä, eikä niissä rutussa olevissa autoissa.
Ja toimia korostetun varovasti ja huolellisesti.
Tuo Aamulehden kirjoitus tuntui enemmän valitukselta siitä, että rantatie ruuhkautuu kuin itse kolarista.
Jälkiviisaana voisi todeta, että tuo onnettomuus olisi voinut olla estettävissä, sillä kohtauksen saanut kaveri torkkui jo Mustanlahden sataman valoissa. Itsekin osasin laskea yhteen 1 1 vasta kun tilanne oli koska en nähnyt kunnolla risteyksen liikennemäärää. Ihmettelin vain että ompa fiksu kaveri kun ei tuki risteystä. Mutta ihmettelin hiukan myöhemmin kun kaveri sitten yhtäkkiä lähtee liikkeelle (torvisoittokunnan saattelemana) ja painaa päin punaisia Särkänniemen risteyksen valoista. Silloin ajattelin jotta kaveri vitt**ntui tööttäilystä ja päätti "kostaa"... Jossittelu on turhaa jälkeenpäin, mutta olisi sitä voinut se takana tuleva käydä kysymässä onko kaveri OK kun ei osoita reagoinnin merkkejä vihreän vaihtumiseen ja tööttäilyyn. Ei edes sitä normaalia keskisormen näytön verran.
Vakuutus noi maksaa
Jaaha, sitä ollaan taas avohoitojaksolla.
Mitä jos antaisit näiden ikivanhojen keskusteluiden olla ja miettisit vaikka mitä huomenna on aamiaiseksi.
http://keskustelu.suomi24.fi/suomi24
Palautteet YLLÄPIDOLLE!!! He päätti että viestit EI saa olla aloitusjärjestyksessä kuten oli 14 vuoden ajan
Miksi vastaisit ikivanhoihin keskusteluihin jos ne ei nousisi päällimmäiseksi? Kukaanhan ei niitä vastauksia 15 vuoden jälkeen lukisi. Nyt ne nousee ylimmäiseksi ja kaikki voivat halutessaan lukea ne. Eli ylläpidon päätös muuttaa viestiketjua on ollut ihan hyvä. Sitä vaan en ymmärrä miksi haluat kommentoida 2000-luvun alun keskusteluja!?