olipa kerran pikkutyttö, joka eli elämäänsä tyttömäisenä ja haaveili prinsessaleikeistä ja nukeista.
ennen ensimmäisen kouluvuoden alkua tytön iloisuus vietiin seksuaalisen hyväksikäytön myötä taivaan tuuliin. tyttö ei koulussa hymyillyt, ei pitänyt enää nukeista, hameista, pitkästä tukasta, vaan halusi olla enemmän poika kuin tyttö.
vierähti vuosia, joiden aikana poikamaisuus lisääntyi ja nuoren naisen elämä alkoi tuntua yhä vieraammalta. syytä tähän kaikkeen ei tyttö ei tiennyt, sillä lapsena koettu paha teko oli painunut niin syvälle, ettei sitä enää muistanut.
vasta 15 -vuotiaana tyttö muisti tapahtuneen ja ymmärsi tapahtuneen ja tiesi kuka se paha mies painajaisunissa oli.
siitä syksystä alkoi itsetuhoisuus ja itseinho. kuinka saastaiseksi sitä itsensä tunsikaan, kun niin lähes aikuisena sen kaiken ymmärsi.
ystävänpäivän jälkeen silloin yhdeksännellä luokalla yritin säälittävää itsemurhaa kourallisella aspiriinia.
koulukuraattorin avustuksella jouduin kertomaan vanhemmille syyn tekooni. väitin jaksavani, enkä halunnut ammattiapua, silloin se hävetti.
suoritin lukion, en mitenkään erityisen hyvin, mutta sen verran hyvin, että jatko-opiskelupaikka löytyi.
opiskeluaikana ihastuin erään kaveriporukkamme tyttöön, ja pikkuhiljaa ihastus tuntui muuttuvan rakkaudeksi. halusin olla vain tämän tytön vieressä, puhua hänelle, mutta ilman mitään seksuaalisia fiiliksiä. hän vain teki minut jollain tapaa onnelliseksi. oudointa oli, että hänen seurassaan tunsin oloni enemmän mieheksi kuin naiseksi.
koska tunne-elämäni vei kaiken huomion koululta, jäi opiskelut kesken. ajattelin olevani tosi luuseri, kun koulukaan ei edistynyt. mummuni kuoltua päätin, että viimeinen päiväni elossa tässä maailmassa kuluisi mummun hautajaisissa.
hieman tätä ennen alkoi viiltely, joka jotenkin helpotti. perheen ja ystävien painostuksesta hain apua ja jouduin sairaalahoitoon mummuni hautajaispäivänä, enkä näin ollen päässyt osallistumaan koskaan hautajaisiin.
6 viikon sairaalahoidon aikana tuli käytyä lähes kaikki tunneskaalat, löydettiin minulle sopiva lääkitys ja pääsin avohoitoon.
kouluunkin menin takaisin, mutta ei siitä mitään tullut. 3 vuotta söin lääkkeitä, kävin terapiassa ja yritin selvittää vanhoja asioita.
olen seurustellut yhden kerran, mutta se oli jotenkin vastenmielistä.
nyt luulen, että en osaa päästää miehiä lähelleni (henkisesti) koskaan. naisena en naisista välitä muuta kuin hyvinä ystävinä.
eniten tässä maailmassa haluaisin oman lapsen, ehkäpä se unelma joskus toteutuu.
joskus öisin unelmoin myös siitä parisuhteesta. miehestä, jota rakastaisin kaikesta sydämestä ja joka rakastaisi minua yhtä paljon.
kumpa minuun ei oltaisi koskaan kajottu...
ennen ensimmäisen kouluvuoden alkua tytön iloisuus vietiin seksuaalisen hyväksikäytön myötä taivaan tuuliin. tyttö ei koulussa hymyillyt, ei pitänyt enää nukeista, hameista, pitkästä tukasta, vaan halusi olla enemmän poika kuin tyttö.
vierähti vuosia, joiden aikana poikamaisuus lisääntyi ja nuoren naisen elämä alkoi tuntua yhä vieraammalta. syytä tähän kaikkeen ei tyttö ei tiennyt, sillä lapsena koettu paha teko oli painunut niin syvälle, ettei sitä enää muistanut.
vasta 15 -vuotiaana tyttö muisti tapahtuneen ja ymmärsi tapahtuneen ja tiesi kuka se paha mies painajaisunissa oli.
siitä syksystä alkoi itsetuhoisuus ja itseinho. kuinka saastaiseksi sitä itsensä tunsikaan, kun niin lähes aikuisena sen kaiken ymmärsi.
ystävänpäivän jälkeen silloin yhdeksännellä luokalla yritin säälittävää itsemurhaa kourallisella aspiriinia.
koulukuraattorin avustuksella jouduin kertomaan vanhemmille syyn tekooni. väitin jaksavani, enkä halunnut ammattiapua, silloin se hävetti.
suoritin lukion, en mitenkään erityisen hyvin, mutta sen verran hyvin, että jatko-opiskelupaikka löytyi.
opiskeluaikana ihastuin erään kaveriporukkamme tyttöön, ja pikkuhiljaa ihastus tuntui muuttuvan rakkaudeksi. halusin olla vain tämän tytön vieressä, puhua hänelle, mutta ilman mitään seksuaalisia fiiliksiä. hän vain teki minut jollain tapaa onnelliseksi. oudointa oli, että hänen seurassaan tunsin oloni enemmän mieheksi kuin naiseksi.
koska tunne-elämäni vei kaiken huomion koululta, jäi opiskelut kesken. ajattelin olevani tosi luuseri, kun koulukaan ei edistynyt. mummuni kuoltua päätin, että viimeinen päiväni elossa tässä maailmassa kuluisi mummun hautajaisissa.
hieman tätä ennen alkoi viiltely, joka jotenkin helpotti. perheen ja ystävien painostuksesta hain apua ja jouduin sairaalahoitoon mummuni hautajaispäivänä, enkä näin ollen päässyt osallistumaan koskaan hautajaisiin.
6 viikon sairaalahoidon aikana tuli käytyä lähes kaikki tunneskaalat, löydettiin minulle sopiva lääkitys ja pääsin avohoitoon.
kouluunkin menin takaisin, mutta ei siitä mitään tullut. 3 vuotta söin lääkkeitä, kävin terapiassa ja yritin selvittää vanhoja asioita.
olen seurustellut yhden kerran, mutta se oli jotenkin vastenmielistä.
nyt luulen, että en osaa päästää miehiä lähelleni (henkisesti) koskaan. naisena en naisista välitä muuta kuin hyvinä ystävinä.
eniten tässä maailmassa haluaisin oman lapsen, ehkäpä se unelma joskus toteutuu.
joskus öisin unelmoin myös siitä parisuhteesta. miehestä, jota rakastaisin kaikesta sydämestä ja joka rakastaisi minua yhtä paljon.
kumpa minuun ei oltaisi koskaan kajottu...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Koskettava tarina, sai mut itkemään. Onneksi et ole päätynyt itsemurhaan, vaan yrität toipua ja jaksaa eteenpäin. Toivon sulle voimia eheytymiseen.. Kyllä sä lopulta parannut kokonaan ja löydät hyvän miehen ja saat lapsen.. vie varmaan vielä aikaa mutta älä anna periksi..
Toisesta ja toistaiseksi viimeisestä itsemurhayrityksestä on nyt 2 ja ½ vuotta. Sen jälkeen olin teholla yön ja sitten pääsin päiväsairaalaan 6 viikkoa.
Lääkkeet lopetin puoli vuotta sitten ja opiskelen miehisellä alalla ja toivottavasti ens vuoden puolella pääsis jo tienaamaankin jotain.. Vuodesta toiseen 800 eurolla eläminen kuussa alkaa 29-vuotiasta rasittamaan.
Pahinta tässä on se, että olen välillä niin yksin ja eksyksissä. Joskus kuvailin tilannettani terapeutilleni näin: "tunnen olevani kuin kuusikulmio, naiset ovat ympyröitä ja miehet neliöitä, en sovi mihinkään." Tuo tunne on jatkuva olotila. Jos näen miehen, josta noin ulkoisesti saattaisin pitää, en osaa puhua tuolle miehelle kuin nainen, vaan puhun niin kuin olisin itsekin mies.
Jos jokin mies vähänkään näyttää olevan kiinnostunut minusta, menen täysin lukkoon ja hämilleni. Se on rasittavaa. No, onneksi sitä ei tapahdu usein, koska vyötäröllä on liikaa läskiä ja naamaani en tunge meikkejä. En osaa käyttää korvakoruja, hyvin harvoin laitan jonkun sormuksen sormeen. Hiusten värjäys ja välillä kynsien lakkaus on ainoa naisellinen puoli, josta pidän.
Joka talvi odotan kylmiä ilmoja, koska ulos voi mennä milloin vaan hankeen jäätymään. Toistaiseksi olen saanut puhuttua itseni ympäri sanomalla "katsotaan miten tämän opiskelun kanssa sujuu, jos vaikka saisinkin ammatin", televisiosta tullut sarjakin voi pelastaa hengen "en voi kuolla ennen kuin näen miten tämä tarina päättyy". Siinä välissä on sitten tapahtunut jotain niin hyvää, että on taas viikon tai pari iloisemmalla tuulella. Onneksi loppujen lopuksi on tuo koira, joka tulee viereeni, kun alkaa itkettämään. Silloin jaksaa ainakin seuraavaan aamuun.
Olen myöskin sukupuolikriisissä ollut, mutta se oli lyhyempi aika, n. 16-18 vuotiaana eikä näkynyt koko tuona aikana kuitenkaan ulospäin.
Ajokorttiin esimerkiksi kyllä jouduin kuvan vaihtamaan myöhemmin koska olin niin poikamaisen näköinen kuvassa ettei melkeen tunnistanut.
Minua ei ole lapsuudessa eikä muulloinkaan käytetty hyväksi, mutta olen kokenut teini-iässä minua alennettavan, ja minuun on koskettu tahtomattani sekä yritetty pakottaa seksiin. Mitään pahaa ei kumminkaan ole tapahtunut.
Olen myös kokenut henkilökohtaisena joskus kun minua on pilkattu naiseuteni vuoksi.
Jossain vaiheessa teini-ikää sain myös miespuolisen hyvän ystävän, mutta tajusin ettei hän voi olla ystävä kuin vain jos olen täysin poikamainen. Muuten olen ilmaa. Ajattelin että olkoot. Miesten väkivaltaista puolta pelkään myös.
Sinun ei missään tapauksessa kannata yrittää pakottaa itseäsi parisuhteeseen miehen kanssa, vaan teet sen silloin kuin sinusta itsestäsi tuntuu. Älä myöskään kokeile naisen kanssa muuta kuin ystävyyttä jos ei siltä tunnu.
Uskon että kaikille naisille tulee tuo kriisi saada oikeasti oma lapsi, mutta sekin vielä tasaantuu, eikä sinulla ole enää paniikkia asian suhteen. Tämä ei toki tarkoita sitä ettetkö voisi saada lasta, jos suhteessa sitten myöhemmin elät.
...seksuaalisuudellaan hyväksikäytössä. Vaihtoehtoina tiedän ainakin maskuliinisuuden, naiseuden ylikorostamisen (ns. "provosoiva pukeutumistyyli") ja tapettina seinällä olemisen. Kahdesta viimeisestä itsellä kokemuksia. Onkohan vielä muita mahdollisuuksia. Itsetuho on lähes päivittäin mielessä. Terapia kestää jossakin muodossa loppuelämäni! Haluaisin silti naimisiin...