Olen ihastunut mieheni työtoveriin, olkoon nimi vaikka "Henkka". Olen mieheni työn vuoksi tavannut Henkan monia kertoja työasioissa. Hän on sinkku. Olen aivan intohimoisesti ihastunut Henkkaan. Kun en tavannut häntä kuukausiin, ajattelin häntä joka päivä, laitoin jopa sähköpostin salasanaksi hänen nimensä. Kun olin siippani kanssa sängyssä, suljin välillä silmäni ja kuvittelin Henkan päälleni.
Ongelma on tämä: Oikeasti parisuhteeni on hyvä, enkä missään nimessä aio olla uskoton. Mutta pakahdun tähän intohimoon ja ihastuksen tunteeseen! Haluaisin puhua jollekin, mutten tiedä kenelle (tämä Suomi24-kirjoittelu on vain ensiapua). Mieheni tulee oikein hyvin toimeen Henkan kanssa, firmassa on muutenkin tosi hyvä yhteishenki. Olen auttanut heitä vaikeissakin projekteissa ja päässyt tekemään yhteistyötä Henkan kanssa ja näkemään hänen luonteensa sitä kautta. En vain ole rohkaistunut kertomaan tunteistani. Yksi syy on, että pelkään jo puhumalla syyllistyväni uskottomuuteen ja toinen se, että firman yhteishenki kärsisi.
Jotenkin haluaisin keskustella tästä mieheni kanssa, mutta pelkään satuttavani häntä. En ole rohkaissut puhumaan Henkankaan kanssa, vaikka työn merkeissä siis joskus harvoin tapaamme. Minulla on yksi hyvä ystävätär, jolle ehkä voisin puhua, mutta hän tuskin osaa auttaa muuten kuin kuuntelemalla, mikä sekin toki on tärkeää.
Pakahdun tähän intohimoon ja uskollisuuteen enkä saa Henkkaa mielestäni. Asiaa pahentaa se, että miehelläni on aiempia seksikokemuksia, mutta minulle mieheni on ensimmäinen parisuhde ja rakastelukumppani, ja välillä kierossa mielessäni käy, että kyllä minullakin olisi oikeus "maistiaisiin" (mutta ei tietenkään ole...). Miten ratkaisin tämän, etten satuttaisi ketään? Itse kiemurtelen intohimon, ihastuksen ja kehittyvän kiintymyksen kanssa. Kahta miestä voi tosiaan rakastaa, mutta kun ei saa...
Ongelma on tämä: Oikeasti parisuhteeni on hyvä, enkä missään nimessä aio olla uskoton. Mutta pakahdun tähän intohimoon ja ihastuksen tunteeseen! Haluaisin puhua jollekin, mutten tiedä kenelle (tämä Suomi24-kirjoittelu on vain ensiapua). Mieheni tulee oikein hyvin toimeen Henkan kanssa, firmassa on muutenkin tosi hyvä yhteishenki. Olen auttanut heitä vaikeissakin projekteissa ja päässyt tekemään yhteistyötä Henkan kanssa ja näkemään hänen luonteensa sitä kautta. En vain ole rohkaistunut kertomaan tunteistani. Yksi syy on, että pelkään jo puhumalla syyllistyväni uskottomuuteen ja toinen se, että firman yhteishenki kärsisi.
Jotenkin haluaisin keskustella tästä mieheni kanssa, mutta pelkään satuttavani häntä. En ole rohkaissut puhumaan Henkankaan kanssa, vaikka työn merkeissä siis joskus harvoin tapaamme. Minulla on yksi hyvä ystävätär, jolle ehkä voisin puhua, mutta hän tuskin osaa auttaa muuten kuin kuuntelemalla, mikä sekin toki on tärkeää.
Pakahdun tähän intohimoon ja uskollisuuteen enkä saa Henkkaa mielestäni. Asiaa pahentaa se, että miehelläni on aiempia seksikokemuksia, mutta minulle mieheni on ensimmäinen parisuhde ja rakastelukumppani, ja välillä kierossa mielessäni käy, että kyllä minullakin olisi oikeus "maistiaisiin" (mutta ei tietenkään ole...). Miten ratkaisin tämän, etten satuttaisi ketään? Itse kiemurtelen intohimon, ihastuksen ja kehittyvän kiintymyksen kanssa. Kahta miestä voi tosiaan rakastaa, mutta kun ei saa...
Vastaukset 10
Vanhimmat
sun pitää ymmärtää ero rakastamisen ja intohimon välillä. Seksi on seksiä ja parisuhde vaatii muutakin. Se parisuhde ei tapa sun viettejäsi pariutua hyvät geenit omaavan kollin kanssa. Kyllä niitä aina vastaan tulee, mutta sen rakkauden tunteen pitäisi estää se. Jos on rakkautta ja toisen kunnioittamista suhteessa, se kestää tuollaiset intohimot. Saahan sitä fantasioida, mutta mieti tarkkaan ennen kuin kerrot niistä miehellesi. Oletko valmis siihen jos miehesi jättääkin sinut tai suhteenne muuttuu muuten?
Tervehdys,
Sulla on siinä helvetin portit ja ihan levällään edessäsi auki.
Tämä ei ole rakkaus, mikä elämääsi on astumassa vaan sinua kutsutaan kärsimysnäytelmään.
Se on pian sama, mihin käännyt. Yrität sulkea silmäsi. Yrität paeta. Yrität pariterapiaa. Kerrot miehellesi. Kerrot miehesi ystävälle. Kerrot äidillesi. Kysyt ystäviltäsi neuvoa. Tulos on, että tunteesi elävät omaa elämäänsä, koska ne ovat päässeet irti. Ja ne voimistuvat.
Tunteilla on sanoma. Ne eivät ole oikeita tai vääriä. Ne eivät ole edes väärässä. Ne ovat tunteita. Tienviittasi elämässä. Sinun sanomasi on tässä ihan selkeä - se on Henkka.
Sanotaan aina, että "hyvään avioliittoon ei mahdu ketään väliin". "Oikeita" on kuitenkin useampia kuin yksi. Ihmiset ovat ihastuttavia, valoisia, rakastettavia, hyviä - muutkin kuin puolisosi. Ja on ihan mahdollista, että annettuaan lupauksensa kohtaakin sopivan, sielunveljensä, oikean rakkaansa. Ehkä se on sinulle tässä?
Sinun ongelmasi ei ole ratkaistavissa ilman kipua. On kolme tietä: Petos, itsensä kieltäminen tai ero. Petos on pelkurin valinta. Se on sitä, että haluaa sekä pitää kakun että syödä sen. Se on kipeä paikka.
Itsensä kieltäminen on moralistin valinta. Se on sitä, että "haluaa tehdä oikein". Itsensä kietäminen sattuu lopulta ihan yhtä paljon kuin petoksen tekeminen. Se tarkoittaa, että elät vuosia rakkaasi lähellä ja joka päivä kiellät itsesi. Sydämesi särkyy siinä kokonaan. Hän vaistoaa ennen pitkää kuinka asioittesi laita on ja lähestyy sinua. Sinä väistyt. Sitten hän esittelee sinulle vaimonsa, joka muistuttaa sinua. Sitten hän saa lapsia. Sinun sydämesi vuotaa verta. Hymyilet hiljaa siinä hänen vieressään ja onnittelet, kuten hyviin tapoihin kuuluu.
Ero on mielettömän vaikea ja raskas valinta. Arpapeli. Siinä ei ole yhtään voittajaa. Sehän on ihan mahdollista, että oletkin väärässä - tunteesi perustuvat päiväuneen, vain osakokonaisuuteen miehesi ystävästä. Otat eron ettekä sovikkaan yhteen.
Yksi asia on selvä. Tunteesi liihottelevat ja sille on joku syy.
Veikkaan, ettei ole ensimmäinen kerta kuin näin käy. Järjestäydyt todennäköisesti irti Henkasta. Kuluu vuosi - ja tiellesi tulee "Antti". Ja sitten seuraava - ja sitten joku vastaa tunteisiisi. Ja kun näin käy, tilanne muuttuu todella vaikeaksi.
Itsensä kieltäminen on helppoa niin kauan kuin olet vain yksin päiväuniesi parissa - mutta kun kaipuuseesi vastataan, sinulla on menolippu helvettiin. Koska viimeistään silloin sinun on valittava kolmesta mainitsemastani vaihtoehdosta.
Jos jotenkuten hallitsetkin omaa käytöstäsi, toisen tunteita et hallitse millään. Silloin juttu alkaa elää omaa elämäänsä. Ja vaikka se tuntuukin romanttiselta, siitä tulee todella vaikeaa. Kaikki, mitä teet vie käytännössä lähemmäksi, koska tunteesi paistavat teoistasi läpi. Näin: Välttelet, yrität jättää, suljet silmäsi, väistyt, puhut järkeä itsellesi, hänelle, miehellesi. Kiellät, sanot "ettet voi", ehdotat/pyydät/rukoilet ystävyyttä. Ja olet pettynyt kun et saa sitä. Tunteet voimistuvat joka kerran.
Se on sillä tavalla, että kun tunteet ovat päässeet irti, on katsottava tosiasioita silmiin ja toimittava. Sinun silmäsi vilkkuvat. Eikä se ole paha asia. Se vain on niin.
Aikuisen elämään kuuluu sen ymmärtäminen että kaikki ratkaisut eivät voi olla helppoja. Aina ei ole sellaista ratkaisua, että kaikilla on hyvä mieli.
Ihmisiä tulee kohdella reilusti ja rehellisesti. Se on ainoa ohjenuora, johon itse luotan. Jokaisella pelissä olevalla on oikeus säilyttää uskonsa ihmiseen, rakkauteen ja se käy vain jos heitä kohdellaan suoraan, rehellisesti.
Muuten uskon, ettei ole olemassa oikeaa tai väärää kun on kyse tunteista. "Oikein" tekeminen, eli miehesi viereen jääminen, ei välttämättä merkitse sinulle tai muille osapuolille "hyvää", "oikeudenmukaista" ratkaisua. Ei ole mitään takeita siitä, että kun teet "oikein", seuraukset ovat tietynlaiset, sopivat. Eikä tietenkään toisinpäinkään - että kun kuuntelet sydämesi ääntä, valitset Henkan, niin lopputulema on onni. Elämässä on vain otettava riski.
On vain seurauksia, erilaisia seurauksia. Kumpikaan ratkaisuista ei ole "oikea" vain erilainen.
Kiitos teille kommentoijat. "Henkka" vaivaa mieltäni edelleen, mutta nyt olen onneksi matkoilla ja ajattelen ihan muita asioita. :) Pidän asian vielä omassa mielessäni ja yritän järkiintyä. Petokseen en kuitenkaan aio alentua vaikka mikä tulisi. Kyllä tää tästä... luulisin.
Itsekin painin samanlaisten ajatusten kanssa kuin sinä.Tosi hyvä oli tossa edellä toi pitkä kirjoitus sulle.
Sellaista helvetin porteilla roikkumista se on, kun varattuna ihastuu vieraaseen ihmiseen.
Itse olen siinä porteilla kärventänyt jo pari vuotta itseäni eikä vaan helpota.
Se on oikeastaan omituista miten helposti ja pienestä tunteet voi lehahtaa.Onko sitä ollut jotenkin altis tunteilemaan vai mistä se johtuu.
Kovasti olen minäkin itseäni noista tunteista soimannut mutta en mahda niille mitään.Mutta en ole myöskään mitään "tehnyt" vaikka joskus tuntuu että tekisi mieli alkaa huutamaan ja kiljumaan ja meinaa ratketa tunnemyrskyn repiessä ja riepotellessa.
Oli vaan eräs aurinkoinen syysruskainen päivä ja kohotin katseeni häneen päin.Kohtasin maailman kutsuvimmat silmät joihin olisin halunnut sukeltaa samantien ja tiesin että hän oli minua varten tehty.
Tiedän...kuullostaa ihan järjettömältä aikaihmisen kirjoittamaksi mutta niin vaan se meni.
jossa ei ole kehumista, mutta niin minulle kävi. Kerroin tunteista miehelleni, kun olin jo ihan romahtamisen partaalla ja ajttelin, että no se sitten jättää minut jne.. (eipä tarvitse ikäänkuin itse ratkaista...raukkamaista)No se kunnteli ja oli vähän niinkuin - jaaha - niin ja sitten... Mitä ! Olin ihan ihmeissäni, vieläkö se meinaa, että hyväksyy minut tälläsena ihan kahjona, no en halunnut mihinkään lähteä..jäin. En ole katunut ja siitä on jo about 8 vuotta. Tapasin joku vuosi sitten tämän ajatusten sekoittajan tosi lyhyesti, minulla oli vielä tunteita, mutta hän oli ihan outo..ajattelin vaan, että huh huh, onneksi kävi näin.
Näin se elämä menee ja maailmassa on ihania ihmisiä ja ihanaa, jos joku vähän säväyttää - olemme siis elossa - mutta tunteesta voi nauttia ja jatkaa eteenpäin - ajattele, jos kukaan ei koskaan säväyttäisi,olisi tää tallaaminen tylsää..
Ihan totta vaihtoehtoja on lukematon määrä, toinen semmonen ja toinen tämmönen, pidä vaan huoli itsestäsi
rakasta, olet vain ihastunut siihen "Henkkaan", ja nyt ruokit sitä tunnetta kokoajan. Olisi niin kiva kun sitä henkkaa voisi kokeilla niin ettei siitä olisi mitään seuraamuksia, eikö? No, se ei ole mahdollista niinkuin tiedät.
Eikä sinulla ole mitään oikeuksia "maistiaisiin", olisit kokeillut ennen parisuhdettasi, niinkuin miehesi viisaasti teki.
Luulen että olet omassa päässäsi kehittänyt tuon ihastumisen tunteen ja ruokit sitä koska se tuntuu hyvälle. Elämä tuon Henkan kanssa (miehesi tuttava) ei tulisi olemaan nautinnollista, sinun tulisi omaa miestäsi ikävä ja voi olla että henkankin mielenkiinto laskisi jos sinut omaksesi saisi...ja haluaisiko lopulta edes, kaverinsa naista itselleen?
Niin, tuota olen miettinytkin. Tuskin "Henkka" haluaisi kaverinsa naista. Se tekisi työpaikan ilmapiirinkin huonoksi. Tietyllä tapaa mua harmittaa, etten ennen suhdettani harrastanut "esisuhteita". Olisi saanut maistiaisia yllin kyllin... :/
Kuulosti hyvin tutulta tuo sinun tekstisi.. Voin samaistua sinuun. Olen itsekin "päätä pahkaa" rakastunut nuorena nykyiseen aviomieheeni ja hän oli myös ensimmäinen sänkykumppanini ja vieläkin ainoa. Olin tuolloin hyvin nuori ja aiemmat kokemukset olivat teinitason kokeiluja. Tosin nekin näin jälkikäteen muisteltuna aivan ihania/helliä ilman seksuaalista kanssakäymistä. Mieheni kanssa seksi oli aluksi jännittävää ja kokeilimme kaikkea uutta yhdessä..
Nyt useiden vuosien yhteisen elon jälkeen seksikin on muuttunut ja ihmisinäkin olemme kasvaneet aikuisemmiksi. Lapsen saaminen ja synnytyksen jälkeinen aika on muuttanut meidät äidiksi&isäksi ja varsinkin tunnen itse muuttuneeni naisena eriksi kuin ennen. En tunne enään olevani niin estoton/kokeilunhaluinen kuin ennen,ainakaan mieheni kanssa. Mielikuvia minulla on vaikka muille jakaa ja haaveilen seksistä muidenkin miesten kanssa. En tiedä mistä tämä johtuu..rakastan miestäni paljon ja en kestäisi elää ilman häntä. En silti lähtisi pettämään miestäni, vaikka mielessäni teenkin sitä. Se on fantasiaa ja pidän sen sellaisena. Sen voisi ajatella myös omana salaisena pikku leikkinä, mistä ei seuraa hankaluuksia.
Harvoin pääsen "vapaalle" ilman miestäni..ja kun pääsen, janoan muiden miesten huomiota ja katseita. Flirttailen paljon ja pidän silmäpeliä, ihastun myös tosi helposti ja voin tuntea kaipaamaani intohimoa ja halua.. Kai se on jonkinlaista itsetunnon pönkitystä sekä huomion hakua, mitä en tunne saavani mieheltäni. Yksi osaa syy huonoon itsetuntooni on se, että vartalo kun ei ole sama kuin tavatessamme..En koe olevani haluttava, vaikka mieheni edelleen haluaa minua kuten ennenkin. Uskon että meille on täällä maailmassa montakin "oikeaa", mutta kaikkea ei voi saada. Ei ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolella, vaikka voisi näyttää :) Neuvoisin sinua tekemään niinkuin minä eli elämään miehellesi, yritä saada mielestäsi muut ja mieti sitä missä olet rakastunut mieheesi! Varmasti viehättäviä miehiä/kuin naisia on maailma pullollaan, mutta jos me saisimme kaiken, ei meillä loppujen lopuksi olisi mitään. Kaikissa asioissa alkuviehätys loppuu joskus ja arki koittaa.. Eikä tämä sinun "henkkasi" välttämättä olisi miestäsi parempi..?? Tai haluaisi sinua lainkaan. Ehkä olette vain olleet liikaa tekemisissä ja sinun mielikuvituksesi on saanut vallan, kun olet ajatellut häntä kokoajan vain enemmän. Eli mennyt ihastumaan kenties yksipuolisesti?
Kiitos myös Sinulle neuvoistasi. En mitenkään toivo tätä kohtaloa kenellekään, mutta jotenkin lohdullista, että on kohtalotovereita.
seksikokemuksen takia erota miehestäsi niin ole hyvä. Muista kuitenkin, että totuus tulee julki aina jossakin muodossa ja että et voi perua tekoasi vaan joudut elämään sen kanssa loppuelämäsi. Jotkut unelmat on parempia unelmina...