Enää Arska ei halunnut eikä jaksanut lähteä juhlimaan syntymäpäiviään kantapubiinsa, kun täytti eilen 111 vuotta. Hän on nyt vanhin suomalainen, monenlaista kokenut ja maailmaakin kiertänyt, oman elämänsä sankari. Ihailun arvoinen.
Vielä 100-vuotisjuhliensa kunniaksi Arska teki pubikierroksen Lontoossa saatuaan matkan lahjaksi pubikavereiltaan. Sen jälkeen hän eli vielä useita vuosia kotonaan Kellokoskella ja vieraili vähintään kerran viikossa kantapubissaan. Hän asuu nykyään palvelutalossa Järvenpäässä.
Miten sinä viettäisit 100-vuotisjuhliasi tai kuinka vanhana voisit vielä kuvitella itse eläväsi aktiivista elämää?
Vielä 100-vuotisjuhliensa kunniaksi Arska teki pubikierroksen Lontoossa saatuaan matkan lahjaksi pubikavereiltaan. Sen jälkeen hän eli vielä useita vuosia kotonaan Kellokoskella ja vieraili vähintään kerran viikossa kantapubissaan. Hän asuu nykyään palvelutalossa Järvenpäässä.
Miten sinä viettäisit 100-vuotisjuhliasi tai kuinka vanhana voisit vielä kuvitella itse eläväsi aktiivista elämää?
Vastaukset 24
Vanhimmat
mutta en haluakaan elää hirveän vanhaksi.
Etenkin jos alkaa olla sairauksia ja muisti pettää, niin toivoisin kuolevani ajoissa pois.
Minulle ei ole mikään saavutettava asia elää esim. 100 vuotiaaksi, eiköhän tätä elämää näe aikaisemminkin ihan tarpeeksi.
haluan elää vain niin kauan, kun voin elää aktiivisesti. Määrä ei korvaa laatua ikävuosissakaan.
kaikki ne ikävuodet, jotka Luoja suo.
Eiköhän hän viisaudessaan osaa suoda juuri niin monta, kuin on minulle soveliasta.
Sairauksiakin on hyvä oppia hyväksymään, omalle kohdalleenkin. Miksi vain muille?
mutta kun en usko tuohon luojaan, niin ei tarvitse hänen suomisiaan ajatella.
En jaksa ymmärtää miksi hän joillekin suo vain muutaman kuukauden elämää ja toisille sata vuotta.
Elämä kestää aikansa ilman mitään suomisia, ilmoitin vain, etten halua elää hirveän vanhaksi.
ihan niin vanhaksi kuin luonnostaan elän.
En halua lyhentää, enkä pidentää elon päiviäni, niin yksinkertaista se on.
Turha täällä on lätistä, kun loppu häämöttää, ajasta kukin pitää kiinni kynsin, hampain.
Täällä ollaan vain olevinaan niin viisaita, kuinka sitten tehdään sitä ja tätä.
niin vanhaksi kuin elän, sanoin vain etten välttämättä HALUA elää vanhaksi, mutta jos en kuole, niin pakkohan se on elää. En kuitenkaan itsaria aio ihan heti tehdä.
aivan samoilla linjoilla.
Haluan kuolla pois heti, kun alkaa fysiikka pettää, niin etten enää jaksa oikein mitään.
Saatikka, et joutuisin turvautumaan muiden apuun pärjätäkseni joka päiväisestä elämästä.
Varmaan on aika rankkaa elää noin kauan.
Miten valtava sopeutuminenkin siinä on kaikkeen.
Kaverit on kaikki kuolleet jo aikoja sitten ja yksinäisenä, orpona piruna vaan olis pakko jaksaa jatkaa, kun ei millään kuolis. Siinä sitä olisi rangaistusta ihmiselle, huh.
itselle sairauksia?
Sitä ajatustapaa en ole koskaan ymmärtänyt ja olenkin ihmetellyt, miten helposti ihmiset suostuvat sairastamaan ja syömään lääkkeitä ja olla lopun elämäänsä lääkäreiden ym pompoteltavina ja alistuvat elämään sairautensa ehdoilla, ihan liian helposti.
Minä haluan eroon kaikista mahdollisista sairauksista ja vaivoista ja kokeilen kaikkea mistä voi apua olla sairauksien häätämisessä.
Tämän hetken tilannetta, siis verikokeiden tuloksia en tiedä, mutta tunnen itseni melko terveeksi ja siitä pidän kiinni, et olen terve jos siltä tuntuu, sanokoot labrakokeet mitä haluaa.
Kyllä nekin sitte pakosta korjaantuu, kun en suostu elämään sairauksien kanssa.
sairaanhoito on turhaa.
Monikohan tännekin kirjoittavista on enää aivan 100%:sti terve. Ettei ole sairastanut, tai sairasta jotain kroonistakin sairautta, josta huolimatta elää lääkkeiden avulla normaalia elämää?
Ajatellaan vaikkapa aikuisiän diabetestä. Pensselit santaan, ja kinttaatko naulaan, jos siihen sattuu sairastumaan?
Kaikki ihmiset eivät edes saa syntyä terveenä ja kuitenkin monet sellaiset haluavat siltikin elää, sen elämän mihin rahkeet riittävät ja hiukan vielä siitäkin yli....
tarkota, et sairauksia ei pitäis hoitaa, vaan sitä, ettei pidä liian helpolla ruveta sairastamaan ja sairautensa orjaksi.
Mulla on sellanen tunne, et osa ihmisistä liian helpolla antaa periksi sairauksilleen ja alkavat tavallaan elämään sairauksilleen ja niiden kautta.
Tyyliin, kaiken otan vastaan mitä tulee ja alistun, tottelen mitä lääkärit sanoo, vaikka oma järki pistäis kuin hanttiin ym.ym.
Tätä mun ajatusmaailmaa on tosi vaikea lyhyesti selittää, niin että "toisin ajattelija" sen voisi ymmärtää.
Minä muute itse sairastan jonkin sortin diabetesta. Tuli loppuun palamisen seurauksena.
Liika kiloja ei ole, eikä ole ollut koskaan, suvussa ei isän, eikä äidin puolelta kellään diabetesta. Olin yrittänyt elää siten, ettei diabetes minuun koskaan iskisi, mut niin vaan tuli.
Ottaa niin päähän noi lääkäreiden propakandat.
Kun teet näin ja näin, kuten sanomme, niin saat ikuisen elämän. Paremman elämän olen itse saanut, kun olen etupäässä tehnyt just päin vastoin, kuin mitä on lääkärit sanoneet.
Lopetin kaiken hössöttämisen diabeteksen kanssa, kun huomasin, et aivan sama mitä teen, syön tai en ja mitä syön ym,ym. niin sokerit meni ihan omaa rataansa ja minä kärsin ja kärsin ja laihduin vaan.
Nyt elän ja syön just mitä haluan. Sokerit menee omaa rataansa, luulisin. En ole kahteen vuoteen mitannut, mutta diabetes ei rajoita mun elämää ja nautin niin kauan kuin elän. Jos tulee infarkti, niin sitte antaa mennä. Olen nauttinut täysillä siihen asti. Elän syödäkseni, en vain syö elääkseni.
Miksi eläisin, jos elämä on vain yhtä kärsimystä, ettei edes ruoasta saisi nauttia.
Yritän mennä sairauksia karkuun niin paljon kuin kerkeän ja toivon, et saan ne harhautettua.
Akupunktiohoitoja otan säännöllisesti ja sieltä kiinalaisesta lääketieteestä löytyikin täydellinen kuvaus mun vaivoista ja syntymekanismista.
Meidän lääketiede ei osaa yhdistää eri vaivoja samaksi oireyhtymäksi, vaan kaikki hoidetaan erikseen, jos hoidetaan.
Uskomatonta, että kiinalaiset ovat jo tuhansia vuosia tunteneet tämänkin nykyisin muka niin modernin sairauden, kuin burnoutín ja sen kaikki ilmenemismuodot. Tietävät myös miten sitä pitää hoitaa.
Olen itse kokeillut homeopatiasta henkiparannukseen, kaikki siltä väliltä.
Joku on kuitenkin auttanut ja voin melkein, kuin joskus ennen.
Vielä kun saisi n. viisi kiloa painoa lisää, niin näyttäisikin paremmalta.
tohon sun viimeiseen kysymykseesi, että just ei niin,
että pensselit santaa ja annetaan periksi ja suostutaan sairaiksi, vaan karkuun ja lujaa, eli etsitään itselle sopiva hoito ja apu.
Lääkäreiltä saat hyvin yleispätevän hoidon, mikä ei suinkaan kaikille sovi, eikä samalla tavalla auta.
Väitän, että diabeteskin on jokaisella yhtä yksilöllinen sairaus, kuin on sairastajiakin. Silti hoito on lähes sama kaikille.
sopivasti, että ollaan samoilla linjoilla.
Kirjoitin nimittäin tuon "nuorena nukkuva? kun en viitsinyt kirjautua ja ajattelin ettei siitä tässä tapauksessa haittaa olisi.
Vaikken mikään nuori nyt olekaan, mutta satavuotiaaseen jos vertaa niin .......
Missähän me seuraavan kerran kokoonnumme :))))
rohkea, sinä olet!
Rohkea olen yrittänyt olla ja rohkenen myös olla eri mieltä siitä asiasta, että vain täydelliset ihmiset saisivat täällä maapallolla elää ja olla.
perimässäni "lahjaksi" kuluvat nivelet, mutta yritän sitkeästi unohtaa kolotukset, mutkun ne ei suostu unohtamaan minua :)
Liikkua vaan pitää kovasti, jos mie silleen sinne yheksäänkymppiin..:)
Kaikkeen tottuu ja iloinen mieli sekä kipulääkitys poistaa kyllä kivut.
Samoin myöskin mielenkiitoiset tekemiset ja askareet vievät ajatukset pois itsestään. Tsemppiä vaan sinne yhdeksäänkymmeneen, pohditaan sitten niitä asioita tarkemmin sitten siellä. Ja hauskaa työpäivää sinulle.
luulisit maapallolla olevan, jos vain täydellisiä saisi olla.
Eri asia, et katsotaanko oikeesti täydellisiä, vai vain omasta mielestään.
Sitten olisi paljonkin, mutta oikeesti täydellisiä,0.
Se olis viimeistään ainakin ihmiskunnan kannalta maailman loppu.
ei 111 vuotiaana ole vielä miljoonaa tuntia elänyt.
Eli ihminen vaatii muilta laitteilta pitkää ikää,
mut suurin osa ihmisistä ei itse saavuta tuota tavoitetta.
ja jalkojen yhteistyö säilyy niin miksei 100 -vuotiaaksikin.
Jos oikein edulliset perimät oisivat kasautuneet minuun, niin ehkä ysikymppiseksi oisi joitain mahiksia..
Niin että missäkö..sitä pitää ruveta miettimään..jo. :)
siihen asti vähän lihaa isovarpaan ympärillä.
Toivottavasti näen kuinka ystäväni, madot, nyökkäilevät minulle hyväksyvästi: "Oli tässä hyvä kalamies!".
Minun mummuni eli 94 vuotiaaksi ja vietti viimeisetkin vuotensa omatoimisena mukavassa hoitokodissa, missä kertoi viihtyvänsä. Aina kysyttäessä hän kertoi olevansa hyvin tyytyväinen.
Tavoitteeni on sama. Ja viimeiset kaksikymmentä vuotta aktiviteetikseni riittävät: lasten, eläinten ja mitä tahansa luontoa esittävien kuvien katselu tietsikasta tai muusta sen ajan viihdelaitteesta, laulu ja musiikki ja lisäksi vielä mitä tahansa askartelumateriaalia, keksin niistä kyllä itse jotain tekemistä.
Kaikki synttärini toivon viettäväni aina läheisteni ympäröimänä.
Ymmärrän toki Arvosen elinvuodet antaneen sinulle aasinsillan, vaan pakko entisenä Järvenpääläisenä oli tuo lapsus oikaista. En nyt jaksa tarkistaa, luotan muistiini mikä ilmoittaisi hänen asuneen itserakentamassaan talossa 40 luvulta asti Järvenpäässä.
Kysymykseesi lyhyesti vastaten. Kunhan tolkuissaan saisi olla loppuun asti.Nyt ajattelen,että luonnossa liikkuminen on tärkein kantava voima ja innoituksen lähde, mutta uskon löytäväni jotakin muuta, jos sen mahdollisuuuden jotenkin menetän. Niin monta muutakin tärkeänä pitämääni on repeytynyt pois.
Lomaillut lie olet? Hassua edes kysyä, kun en jaksa vastausta odottaa.
Väsyttää sanoo vattupuskissa ryvettynyt (t.p.)
päättynyt yleensä jo kahden kolmasosan kohdalla, joten toinen jalka tässä on syvällä haudassa. Satasesta ei kannata haaveilla, päivä kerrallaan.