Ojasta allikkoon

Tiesittekö muuten kaikki presidentti Halosen haukkujat ja mustamaalajat?
Mitä enemmään vain haukutte ja mustamaalaatte Halosta.Niin sitä korkeammaksi vain hänen kannatuksensa Suomen kansalaisten keskuudessa nousee.
Halosvammaiset näyttävät joutuvan vain ojasta allikkoon.Eivät pysty mitenkään vaikuttamaan Halosen kansansuosioon.
Kärvistelkää nyt kaikki halosvammaiset oikein kunnolla.
27556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Jos gallupit kertovat Tarjan olevan suosittu ei sillä asialla ole todellisuudessa mitään tekemistä asian kanssa.
Itse vastasin eilen galluppiin jossa kyseltiin mielipiteitäni neljästä lehdestä.
Aku Ankasta, Suomen Kuvalehdestä, Käsityölehdestä ja Me Naisista.
Jokaiselle lehdelle sai antaa vain vaihtoehdon tai - !
Odotan mielenkiinnolla kyseisen tutkimuksen julkistamista, että saan tietää miten mielipiteeni on muokattu!

Äänestä
  • Ei sinun yksittäisellä mielipiteelläsi ole kokonaisuuden kannalta mitään merkitystä.
    Ei sinun mielipidettäsi tarvitse kenenkään muokata. Turhaan odotat.

    Äänestä

  • En minäkään itse usko mihinkään galluppeihin ja muuhun kikkailuun.Vaalit on se todellinen mittari jossa mitataan ehdokkaan todellinen kannatus.
    Halonenhan on esim. kahdessa viimeksi käydyissä presidentinvaaleissa pärjännyt erittäin hyvin.
    Eihän Suomen kansa olisi valinnut Halosta kahta kertaa peräkkäin presidentiksi jos Halonen olisi jotenkin surkea presidentti.Näin se vaan menee todellisuudessa.

    Äänestä

  • Tarja fani kirjoitti:

    En minäkään itse usko mihinkään galluppeihin ja muuhun kikkailuun.Vaalit on se todellinen mittari jossa mitataan ehdokkaan todellinen kannatus.
    Halonenhan on esim. kahdessa viimeksi käydyissä presidentinvaaleissa pärjännyt erittäin hyvin.
    Eihän Suomen kansa olisi valinnut Halosta kahta kertaa peräkkäin presidentiksi jos Halonen olisi jotenkin surkea presidentti.Näin se vaan menee todellisuudessa.

    "Vaalit on se todellinen mittari jossa mitataan ehdokkaan todellinen kannatus.
    Halonenhan on esim. kahdessa viimeksi käydyissä presidentinvaaleissa pärjännyt erittäin hyvin."

    1. Puoluetuki ja vaalirahoitukset.
    Se jolla on varaa laittaa markkinointiin rahaa tulee yleensä menestymään. Näin se menee liike-elämässäkin.
    Julkisuuteen on tihkunut tietoa, että myös Halosen pressa-kamppanjaa olisi tuettu epämääräisillä avustuksilla.

    Mietippä tuota puolta ajatuksella.?

    Äänestä

  • asiaa voi lähestyä toiselta... kirjoitti:

    avustukset ovat?

    Miksi Niinistö ja Vanhanen eivät menestyneet, vaikka heidän vaalirahoituksensa oli huomattavasti suurempi?

    Äänestä

  • asiaa voi lähestyä toiselta... kirjoitti:

    "Vaalit on se todellinen mittari jossa mitataan ehdokkaan todellinen kannatus.
    Halonenhan on esim. kahdessa viimeksi käydyissä presidentinvaaleissa pärjännyt erittäin hyvin."

    1. Puoluetuki ja vaalirahoitukset.
    Se jolla on varaa laittaa markkinointiin rahaa tulee yleensä menestymään. Näin se menee liike-elämässäkin.
    Julkisuuteen on tihkunut tietoa, että myös Halosen pressa-kamppanjaa olisi tuettu epämääräisillä avustuksilla.

    Mietippä tuota puolta ajatuksella.?

    ...lie se vuoden 2000-vaaleihin saatu Riihi-säätiön maksama lehtimainos? Mistäpä halonen olisi Riihi-säätiön raha-asioista tiennyt 8 vuotta sitten, kun syyttäjäkin saa juttunsa käräjäoikeuteen ensi tänä syksynä?

    Mietippä tuota puolta ajatuksella?

    Äänestä

  • viittaat... kirjoitti:

    SYYTESUOJA,
    asiat halutaan painaa villaisella,
    nyt vasta aletaan vähitellen huomata että keisarilla ei ole vaatteita...rikoksia alkaa tihkua julkisuuteen, kuten lahjusten otto vakuutusyhtiöiltä ym.

    Äänestä

  • on... kirjoitti:

    Tämä kun ei kirjoita lakiin pykälän pykälää, vaan hallitus ja eduskunta valmistelevat lait. Presidentin allekirjoitus on pitkälti muodollisuus.

    Ja Suomessa ei kenelläkään ole syytesuojaa, ei edes presidentillä. Kerro lisää "rikoksista, jotka tihkuvat päivänvaloon"? Vai hanuristako ne tihkuvat?

    Äänestä

  • presidenttiä? kirjoitti:

    Tiistain 11.3.2008 Ajankohtainen kakkonen sen kertoi klo 21.00

    Täältä löytyy:

    http://areena.yle.fi/hae?cid=164612&pid=166362

    Klikkaa 11.3.2008 kohdalla olevaa ohjelmaa.

    Taustalla Suomen historian suurin "laillistettu huijaus", eli kansankielellä vakuutusyhtiöiden harjoittama petosvakuuttaminen.

    Vakuutusyhtiöt pääsääntöisesti korvaavat tapaturman, liikenneonnettomuuden, potilasvahingon tai ammattiataudin aiheuttamasta pysyvästä työkyvyttömyydestä n. vuoden ajan ko. vahingon jälkeen, sitten yhtenä yönä esim. tapaturman aiheuttama työkyvyttömyys "paranee" tai muuttuu "muuksi sairaudeksi" ja korvaukset loppuvat.

    Presidentti Halonen on urallaan allekirjoittanut niin vakuutusyhtiöitä kuin myös eläkevakuutusyhtiöitä suosivia ja ainoastaan niiden taloudellisia etuja ajavia lakimuutoksia, aina huonontaen vammautuneiden oikeuksia ja loppuelämän toimeentuloa.

    Nythän vakuutusyhtiöt käytännössä hallinnoivat ns. ensiasteen muutoksenhakutuomioistuimia, maksamalla näiden ns. "puolueettomien" tuomioistuinten kaikki vuotuiset kulut.

    Samoin vakuutusyhtiöt hallinnoivat vakuutusoikeuden hylkypäätösten suurta vuosittaista määrää ( hylkypäätöksiä vuositasolla n.90%), koska lakimuutoksella vakuutusoikeuden jaosten yhtenä viidestä tuomarista istuu vakuutusyhtiöiden kouluttama vakuutuslääkäri, joka toimii näiden vakuutusoikeuden jaosten ns. asiantuntijalääkärinä.

    Huvittavinta asiassa on, että näiden vakuutuslääkäreiden lausumat kuuluvat ns. neuvottelusalaisuuden piiriin, eli vammautunut ei koskaan saa selville, mitä tämä tuomarinvalan vannonut vakuutuslääkäri hänen vammastaan lausuu vakuutusoikeuden istunnossa!!

    Uudella presidentti Halosen allekirjoittamalla lakimuutoksella vakuutusoikeuden ns. neuvottelusalaisuuden salassapitoaika on 80 vuotta!!

    --------------

    Ilmarinen on eläkevakuutusyhtiö, jonka tehtävänä on hoitaa työntekijöiden ja yrittäjien lakisääteistä eläketurvaa. Internetistä on luettavissa, että 28. marraskuuta 2007 jätettiin keskusrikospoliisille muuan tutkintapyyntö.

    Toukokuussa 2006 Ylen ajankohtaisohjelma Silminnäkijä kertoi, että presidentti Halonen on viettänyt useat pääsiäislomansa eläkeyhtiö Ilmarisen kelohonkamökeillä Lapissa. Lomailuun osallistui mitä ilmeisimmin myös hänen puolisonsa, professori Arajärvi. Dokumentin mukaan suomalaiset eläkeyhtiöt ovat kymmenien miljardien eurojen sijoittajia. "Työeläkeyhtiöiden aseman vahvistuminen on tuonut niiden toimintaan omavaltaisia piirteitä. Ne ovat laskuttaneet yrityksiltä ja työntekijöiltä liikaa eläkemaksuja, mutta olleet haluttomia palauttamaan ylijäämiä. Ne ovat onnistuneet lobbaamaan eläkesäännöksiä, joiden avulla ovat pystyneet kaappaamaan eläkesäätiöitä ja valtaamaan lisää markkinoita." Dokumentti kertoi edelleen, että suurten eläkeyhtiöiden johdolla tapahtuva valmistelu ei aina kestä päivänvaloa. "Eläkeyhtiöiden hyvät yhteiskuntasuhteet takaavat kuitenkin sen, ettei epäkohtiin puututa. Päätöksentekijät Arkadianmäellä (eduskunnassa) katsovat tätä toimintamallia sormien läpi."

    Asiasta tehtiin Eduskunnan oikeusasiamiehelle ja valtakunnansyyttäjälle tutkinta-pyyntö, johon tuli oikeusasiamieheltä vastauksen 11.8.06. Tässä vastauksessa todettiin, että oikeusasiamies ei voisi ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin Presidentti Halosen osalta, koska Suomen Presidentin rikosoikeudellinen vastuu on laissamme rajoitettu. Todennäköisesti tämä rajoitus ei koskenut professori Pentti Arajärveä. Arajärven osalta ei oikeusasiamies ole ratkaisua ko. asiassa tehnyt.

    Valtakunnansyyttäjänvirastosta on vastattu 28.8.2007, jossa Halosen osalta viitattiin oikeusasiamiehen vastaukseen (11.8.06 Presidentillä olevasta syytesuojasta) ja asia kieltäydyttiin tutkimasta myös Valtakunnansyyttäjänvirastossa. Viraston antamassa päätöksessä ohjeistettiin tutkintapyynnön tekijää lähettämään "omalla vastuulla" kantelu Arajärvestä Keskusrikospoliisille (!).

    Silminnäkijä-ajankohtaisohjelma antaa ymmärtää, että presidentti Halonen ja mahdollisesti myös hänen puolisonsa professori Pentti Arajärvi olisi vastaanottanut useina vuosina mahdollisesti lahjomanluonteisia etuisuuksia suomalaiselta eläkeyhtiöltä. Samaan aikaan eläkeyhtiöiden omavaltaisia toimia on katsottu päättäjien keskuudessa sormien läpi. Arajärven puoliso Presidentti Halonen on samoihin aikoihin vahvistanut lakeja, jotka heikentävät entisestäänkin heikkoa kansalaisten oikeusturvaa.
    Halosen vahvistamalla ja 1.1.2006 voimaan tulleella lakimuutoksella (HE 47/2005), heikennettiin olennaisesti Suomen kansalaisten ihmisoikeuksia. Uuden lain mukaan kansalaiset eivät voi saada asiaansa oikeudessa riippumattoman lääkärijäsenen käsiteltäväksi. Laki vaatii nyt tuomioistuimen lääkärijäseneltä vakuutusyhtiö-taustaisen, epävirallisen koulutuksen. Normaali laillistettu yliopiston lääketieteellinen koulutus ei siis riitä, ellei lääkärillä ole myös vakuutusyhtiötaustaista hyväksyntää.

    Kysymykseni kuuluu: Oliko eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen yksi Halosen (SDP) suurimmista vaalirahoittajista ja -tukijoista vuoden 2006 presidentinvaalien yhteydessä?

    Äänestä

  • on vielä vahva kirjoitti:

    ...samaan tulokseen: Miksi vakuutuyhtiö lahjoisi presidenttiä?

  • old_profile_35576 kirjoitti:

    http://farm3.static.flickr.com/2101/2527313479_e2fee714e6.jpg?v=0

    Äänestä

  • vaalirahansa? kirjoitti:

    Vuoden 2000-vaaleissa Riihi-säätiö maksoi yhden kampnajan lehtimainoksista. Markoissa runsaat 12.000. MUUTA RAHAA Halonen ei Riihi-säätiöltä ole saanut?

    Miten Halonen olisi voinut tietää Riihi-säätiön raha-asioista vuonna 2000, kun syyttäjäkin saa jutun vireille vasta tänä syksynä?

    Voisitko vastata edes yhteen kysymykseen asiallisesti?

    Ps. Ei sillä tosin niin suurta merkitystä ole. Tämä häntä on oivallisen avauksen jatkeena, joten voimmehan kerätä tähän vain liekin, jos et kykene parempaan?

    Äänestä

  • on vielä vahva kirjoitti:

    Tiistain 11.3.2008 Ajankohtainen kakkonen sen kertoi klo 21.00

    Täältä löytyy:

    http://areena.yle.fi/hae?cid=164612&pid=166362

    Klikkaa 11.3.2008 kohdalla olevaa ohjelmaa.

    Taustalla Suomen historian suurin "laillistettu huijaus", eli kansankielellä vakuutusyhtiöiden harjoittama petosvakuuttaminen.

    Vakuutusyhtiöt pääsääntöisesti korvaavat tapaturman, liikenneonnettomuuden, potilasvahingon tai ammattiataudin aiheuttamasta pysyvästä työkyvyttömyydestä n. vuoden ajan ko. vahingon jälkeen, sitten yhtenä yönä esim. tapaturman aiheuttama työkyvyttömyys "paranee" tai muuttuu "muuksi sairaudeksi" ja korvaukset loppuvat.

    Presidentti Halonen on urallaan allekirjoittanut niin vakuutusyhtiöitä kuin myös eläkevakuutusyhtiöitä suosivia ja ainoastaan niiden taloudellisia etuja ajavia lakimuutoksia, aina huonontaen vammautuneiden oikeuksia ja loppuelämän toimeentuloa.

    Nythän vakuutusyhtiöt käytännössä hallinnoivat ns. ensiasteen muutoksenhakutuomioistuimia, maksamalla näiden ns. "puolueettomien" tuomioistuinten kaikki vuotuiset kulut.

    Samoin vakuutusyhtiöt hallinnoivat vakuutusoikeuden hylkypäätösten suurta vuosittaista määrää ( hylkypäätöksiä vuositasolla n.90%), koska lakimuutoksella vakuutusoikeuden jaosten yhtenä viidestä tuomarista istuu vakuutusyhtiöiden kouluttama vakuutuslääkäri, joka toimii näiden vakuutusoikeuden jaosten ns. asiantuntijalääkärinä.

    Huvittavinta asiassa on, että näiden vakuutuslääkäreiden lausumat kuuluvat ns. neuvottelusalaisuuden piiriin, eli vammautunut ei koskaan saa selville, mitä tämä tuomarinvalan vannonut vakuutuslääkäri hänen vammastaan lausuu vakuutusoikeuden istunnossa!!

    Uudella presidentti Halosen allekirjoittamalla lakimuutoksella vakuutusoikeuden ns. neuvottelusalaisuuden salassapitoaika on 80 vuotta!!

    --------------

    Ilmarinen on eläkevakuutusyhtiö, jonka tehtävänä on hoitaa työntekijöiden ja yrittäjien lakisääteistä eläketurvaa. Internetistä on luettavissa, että 28. marraskuuta 2007 jätettiin keskusrikospoliisille muuan tutkintapyyntö.

    Toukokuussa 2006 Ylen ajankohtaisohjelma Silminnäkijä kertoi, että presidentti Halonen on viettänyt useat pääsiäislomansa eläkeyhtiö Ilmarisen kelohonkamökeillä Lapissa. Lomailuun osallistui mitä ilmeisimmin myös hänen puolisonsa, professori Arajärvi. Dokumentin mukaan suomalaiset eläkeyhtiöt ovat kymmenien miljardien eurojen sijoittajia. "Työeläkeyhtiöiden aseman vahvistuminen on tuonut niiden toimintaan omavaltaisia piirteitä. Ne ovat laskuttaneet yrityksiltä ja työntekijöiltä liikaa eläkemaksuja, mutta olleet haluttomia palauttamaan ylijäämiä. Ne ovat onnistuneet lobbaamaan eläkesäännöksiä, joiden avulla ovat pystyneet kaappaamaan eläkesäätiöitä ja valtaamaan lisää markkinoita." Dokumentti kertoi edelleen, että suurten eläkeyhtiöiden johdolla tapahtuva valmistelu ei aina kestä päivänvaloa. "Eläkeyhtiöiden hyvät yhteiskuntasuhteet takaavat kuitenkin sen, ettei epäkohtiin puututa. Päätöksentekijät Arkadianmäellä (eduskunnassa) katsovat tätä toimintamallia sormien läpi."

    Asiasta tehtiin Eduskunnan oikeusasiamiehelle ja valtakunnansyyttäjälle tutkinta-pyyntö, johon tuli oikeusasiamieheltä vastauksen 11.8.06. Tässä vastauksessa todettiin, että oikeusasiamies ei voisi ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin Presidentti Halosen osalta, koska Suomen Presidentin rikosoikeudellinen vastuu on laissamme rajoitettu. Todennäköisesti tämä rajoitus ei koskenut professori Pentti Arajärveä. Arajärven osalta ei oikeusasiamies ole ratkaisua ko. asiassa tehnyt.

    Valtakunnansyyttäjänvirastosta on vastattu 28.8.2007, jossa Halosen osalta viitattiin oikeusasiamiehen vastaukseen (11.8.06 Presidentillä olevasta syytesuojasta) ja asia kieltäydyttiin tutkimasta myös Valtakunnansyyttäjänvirastossa. Viraston antamassa päätöksessä ohjeistettiin tutkintapyynnön tekijää lähettämään "omalla vastuulla" kantelu Arajärvestä Keskusrikospoliisille (!).

    Silminnäkijä-ajankohtaisohjelma antaa ymmärtää, että presidentti Halonen ja mahdollisesti myös hänen puolisonsa professori Pentti Arajärvi olisi vastaanottanut useina vuosina mahdollisesti lahjomanluonteisia etuisuuksia suomalaiselta eläkeyhtiöltä. Samaan aikaan eläkeyhtiöiden omavaltaisia toimia on katsottu päättäjien keskuudessa sormien läpi. Arajärven puoliso Presidentti Halonen on samoihin aikoihin vahvistanut lakeja, jotka heikentävät entisestäänkin heikkoa kansalaisten oikeusturvaa.
    Halosen vahvistamalla ja 1.1.2006 voimaan tulleella lakimuutoksella (HE 47/2005), heikennettiin olennaisesti Suomen kansalaisten ihmisoikeuksia. Uuden lain mukaan kansalaiset eivät voi saada asiaansa oikeudessa riippumattoman lääkärijäsenen käsiteltäväksi. Laki vaatii nyt tuomioistuimen lääkärijäseneltä vakuutusyhtiö-taustaisen, epävirallisen koulutuksen. Normaali laillistettu yliopiston lääketieteellinen koulutus ei siis riitä, ellei lääkärillä ole myös vakuutusyhtiötaustaista hyväksyntää.

    Kysymykseni kuuluu: Oliko eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen yksi Halosen (SDP) suurimmista vaalirahoittajista ja -tukijoista vuoden 2006 presidentinvaalien yhteydessä?

    kuten ei ole kenelläkään Suomessa.
    Koeta esittää joku lainkohta, jossa mainittaisiin syytesuojasta.

    Voithan esittää mitä tahansa älyttömiä tuulesta temmattuja kysymyksiä, mutta kun perättömiin väitteisiisi ei löydy mistään vastauksia.

    Äänestä

  • asiaa voi lähestyä toiselta... kirjoitti:

    "Vaalit on se todellinen mittari jossa mitataan ehdokkaan todellinen kannatus.
    Halonenhan on esim. kahdessa viimeksi käydyissä presidentinvaaleissa pärjännyt erittäin hyvin."

    1. Puoluetuki ja vaalirahoitukset.
    Se jolla on varaa laittaa markkinointiin rahaa tulee yleensä menestymään. Näin se menee liike-elämässäkin.
    Julkisuuteen on tihkunut tietoa, että myös Halosen pressa-kamppanjaa olisi tuettu epämääräisillä avustuksilla.

    Mietippä tuota puolta ajatuksella.?

    Puoluetuet ja rehelliset vaalituet ovat täysin laillista toimintaa.Kaikki käyttävät noita mainitsemiasi asioita hyväkseen.Jos vain on siihen mahdollisuus.
    Muistutukseksi että esim. viime presidentinvaaleissa kokoomuksen ja keskustan ehdokkailla olivat rahallisesti suuremmat vaalirahoitukset kuin SDP:n ehdokaalla.
    Silti SDP:n ehdokas valittiin Suomen Tasavallan Presidentiksi.
    Ei se raha aina ihan kaikkea ratkaise.Tarvitaan siihen muutakin.
    SDP:llä oli viime pressanvaaleissa vain kokoomusta ja keskustaa parempi ehdokas.Joka sitten tuli Suomen kansan toimesta valituksi.Näin se vaan menee todellisuudessa.

    Äänestä

  • on... kirjoitti:

    SYYTESUOJA,
    asiat halutaan painaa villaisella,
    nyt vasta aletaan vähitellen huomata että keisarilla ei ole vaatteita...rikoksia alkaa tihkua julkisuuteen, kuten lahjusten otto vakuutusyhtiöiltä ym.

    Alahan sitten pikku hiljaa todistella väittämiäsi asioita todeksi.
    Jos sinä et siihen pysty.Niin sinä itse voit joutua hankaluuksiin.
    Yleisillä nettipalstoillahan on olemassa tietyt säännöt.

    Äänestä

  • vaalirahansa? kirjoitti:

    Ottaisit nyt edes hiukan asioista selvää.Ennenkuin linkittelet mottipäisiä.
    Tunnut muuten olevan kovinkin katkeroitunut ihminen.
    Kuinka sinun mielenterveytesi kestää sen että Suomen Tasavallan Presidentin nimi on Tarja Kaarina Halonen?
    Vielä olisi sinulla kärsittävää kolme ja puoli vuotta.Revi siitä.

    Äänestä

  • on vielä vahva kirjoitti:

    Tiistain 11.3.2008 Ajankohtainen kakkonen sen kertoi klo 21.00

    Täältä löytyy:

    http://areena.yle.fi/hae?cid=164612&pid=166362

    Klikkaa 11.3.2008 kohdalla olevaa ohjelmaa.

    Taustalla Suomen historian suurin "laillistettu huijaus", eli kansankielellä vakuutusyhtiöiden harjoittama petosvakuuttaminen.

    Vakuutusyhtiöt pääsääntöisesti korvaavat tapaturman, liikenneonnettomuuden, potilasvahingon tai ammattiataudin aiheuttamasta pysyvästä työkyvyttömyydestä n. vuoden ajan ko. vahingon jälkeen, sitten yhtenä yönä esim. tapaturman aiheuttama työkyvyttömyys "paranee" tai muuttuu "muuksi sairaudeksi" ja korvaukset loppuvat.

    Presidentti Halonen on urallaan allekirjoittanut niin vakuutusyhtiöitä kuin myös eläkevakuutusyhtiöitä suosivia ja ainoastaan niiden taloudellisia etuja ajavia lakimuutoksia, aina huonontaen vammautuneiden oikeuksia ja loppuelämän toimeentuloa.

    Nythän vakuutusyhtiöt käytännössä hallinnoivat ns. ensiasteen muutoksenhakutuomioistuimia, maksamalla näiden ns. "puolueettomien" tuomioistuinten kaikki vuotuiset kulut.

    Samoin vakuutusyhtiöt hallinnoivat vakuutusoikeuden hylkypäätösten suurta vuosittaista määrää ( hylkypäätöksiä vuositasolla n.90%), koska lakimuutoksella vakuutusoikeuden jaosten yhtenä viidestä tuomarista istuu vakuutusyhtiöiden kouluttama vakuutuslääkäri, joka toimii näiden vakuutusoikeuden jaosten ns. asiantuntijalääkärinä.

    Huvittavinta asiassa on, että näiden vakuutuslääkäreiden lausumat kuuluvat ns. neuvottelusalaisuuden piiriin, eli vammautunut ei koskaan saa selville, mitä tämä tuomarinvalan vannonut vakuutuslääkäri hänen vammastaan lausuu vakuutusoikeuden istunnossa!!

    Uudella presidentti Halosen allekirjoittamalla lakimuutoksella vakuutusoikeuden ns. neuvottelusalaisuuden salassapitoaika on 80 vuotta!!

    --------------

    Ilmarinen on eläkevakuutusyhtiö, jonka tehtävänä on hoitaa työntekijöiden ja yrittäjien lakisääteistä eläketurvaa. Internetistä on luettavissa, että 28. marraskuuta 2007 jätettiin keskusrikospoliisille muuan tutkintapyyntö.

    Toukokuussa 2006 Ylen ajankohtaisohjelma Silminnäkijä kertoi, että presidentti Halonen on viettänyt useat pääsiäislomansa eläkeyhtiö Ilmarisen kelohonkamökeillä Lapissa. Lomailuun osallistui mitä ilmeisimmin myös hänen puolisonsa, professori Arajärvi. Dokumentin mukaan suomalaiset eläkeyhtiöt ovat kymmenien miljardien eurojen sijoittajia. "Työeläkeyhtiöiden aseman vahvistuminen on tuonut niiden toimintaan omavaltaisia piirteitä. Ne ovat laskuttaneet yrityksiltä ja työntekijöiltä liikaa eläkemaksuja, mutta olleet haluttomia palauttamaan ylijäämiä. Ne ovat onnistuneet lobbaamaan eläkesäännöksiä, joiden avulla ovat pystyneet kaappaamaan eläkesäätiöitä ja valtaamaan lisää markkinoita." Dokumentti kertoi edelleen, että suurten eläkeyhtiöiden johdolla tapahtuva valmistelu ei aina kestä päivänvaloa. "Eläkeyhtiöiden hyvät yhteiskuntasuhteet takaavat kuitenkin sen, ettei epäkohtiin puututa. Päätöksentekijät Arkadianmäellä (eduskunnassa) katsovat tätä toimintamallia sormien läpi."

    Asiasta tehtiin Eduskunnan oikeusasiamiehelle ja valtakunnansyyttäjälle tutkinta-pyyntö, johon tuli oikeusasiamieheltä vastauksen 11.8.06. Tässä vastauksessa todettiin, että oikeusasiamies ei voisi ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin Presidentti Halosen osalta, koska Suomen Presidentin rikosoikeudellinen vastuu on laissamme rajoitettu. Todennäköisesti tämä rajoitus ei koskenut professori Pentti Arajärveä. Arajärven osalta ei oikeusasiamies ole ratkaisua ko. asiassa tehnyt.

    Valtakunnansyyttäjänvirastosta on vastattu 28.8.2007, jossa Halosen osalta viitattiin oikeusasiamiehen vastaukseen (11.8.06 Presidentillä olevasta syytesuojasta) ja asia kieltäydyttiin tutkimasta myös Valtakunnansyyttäjänvirastossa. Viraston antamassa päätöksessä ohjeistettiin tutkintapyynnön tekijää lähettämään "omalla vastuulla" kantelu Arajärvestä Keskusrikospoliisille (!).

    Silminnäkijä-ajankohtaisohjelma antaa ymmärtää, että presidentti Halonen ja mahdollisesti myös hänen puolisonsa professori Pentti Arajärvi olisi vastaanottanut useina vuosina mahdollisesti lahjomanluonteisia etuisuuksia suomalaiselta eläkeyhtiöltä. Samaan aikaan eläkeyhtiöiden omavaltaisia toimia on katsottu päättäjien keskuudessa sormien läpi. Arajärven puoliso Presidentti Halonen on samoihin aikoihin vahvistanut lakeja, jotka heikentävät entisestäänkin heikkoa kansalaisten oikeusturvaa.
    Halosen vahvistamalla ja 1.1.2006 voimaan tulleella lakimuutoksella (HE 47/2005), heikennettiin olennaisesti Suomen kansalaisten ihmisoikeuksia. Uuden lain mukaan kansalaiset eivät voi saada asiaansa oikeudessa riippumattoman lääkärijäsenen käsiteltäväksi. Laki vaatii nyt tuomioistuimen lääkärijäseneltä vakuutusyhtiö-taustaisen, epävirallisen koulutuksen. Normaali laillistettu yliopiston lääketieteellinen koulutus ei siis riitä, ellei lääkärillä ole myös vakuutusyhtiötaustaista hyväksyntää.

    Kysymykseni kuuluu: Oliko eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen yksi Halosen (SDP) suurimmista vaalirahoittajista ja -tukijoista vuoden 2006 presidentinvaalien yhteydessä?

    Mitä sinulla tulee mieleen?Kun kuulet nimet Toivo Sukari ja Kyösti Kakkonen.
    Liittyyköhän nuo mainitsemani nimet mitenkään vaalirahoitus toimintaan?
    Ja mistähän poliittisista puolueista sitten onkaan kysymys?
    Tiedoksesi sitten jo etukäteen.Että SDP on sitten väärä vastaus.

    Äänestä

Se on todellakin totta mitä kirjoitat.
Näillä yleisillä nettipalstoiltahan saadaan lukea hirveää törkyä ja valehtelua joka päivä.
On se ihme juttu.Onneksi se on tosi pieni prosentti Suomen kansalaisista jotka sitä törkyä yleisille nettipalstoille kirjoittelee.Ei sillä ole mitään merkitystä mihinkään suuntaan.
Halosella on vankka kannatus meidän suomalaisten keskuudessa.Siitä ei voi kukaan olla eri mieltä.

Äänestä

  • voida luottaakin? kirjoitti:

    Kokoomuslaisetkin luottavat Presidentti Haloseen.

    http://test.uusisuomi.fi/kotimaa/21630-kokoomuslaisetkin-pitavat-nyt-halosesta

    Sinä nyt taidat kuulua siihen pieneen vähemmistöön.
    Joka ei luota Presidentti Haloseen.Teitä vain on näköjään tosi vähän.
    Kolme neljästä suomalaisesta luottaa Haloseen presidenttinä.
    Kyseisen linkin lehti ei sitten ole mikään vasemmistolehti.Vaan aito porvarilehti.
    Joten aivan turha syytellä kommareita tai punikkeja.Se ei auta nyt yhtään mitään.

    Äänestä

  • Yli puoluerajojen kirjoitti:

    http://keskustelu.suomi24.fi/servlets/search?start=0&q=Tarjan kannatus

    Äänestä

  • "Näillä yleisillä nettipalstoiltahan saadaan lukea hirveää törkyä ja valehtelua joka päivä."

    Mikäli mielipiteesi tulee sanomalehtien ja telkun välittämien uutisointien perusteella niin kuulut enemmistöön kansalaisista jotka luulevat asuvansa demokraattisessa oikeusvaltiossa. Niin hesari, yle kuin muutkin tiedotusvälineet ovat vallankäyttäjien ohjaimissa.
    Mitä ylen uutiset kertovat sitä pidetään totena. On paljon asioita mitä ei uutisoida jotta kansa pysyisi hiljaa kumartaen herrain edessä nöyränä.
    Onneksi on netti josta saa paljon asiallista tietoa. Vai mitä mieltä olette siitä poliisin tekemä seksuaalirikos tulee julkisuuteen vasta vuosikausien kuluttua tapahtumasta? Eikö se kerro juuri mitä räikeimmästä sensuurista!

    Äänestä

  • mielipiteesi asioista kirjoitti:

    "Näillä yleisillä nettipalstoiltahan saadaan lukea hirveää törkyä ja valehtelua joka päivä."

    Mikäli mielipiteesi tulee sanomalehtien ja telkun välittämien uutisointien perusteella niin kuulut enemmistöön kansalaisista jotka luulevat asuvansa demokraattisessa oikeusvaltiossa. Niin hesari, yle kuin muutkin tiedotusvälineet ovat vallankäyttäjien ohjaimissa.
    Mitä ylen uutiset kertovat sitä pidetään totena. On paljon asioita mitä ei uutisoida jotta kansa pysyisi hiljaa kumartaen herrain edessä nöyränä.
    Onneksi on netti josta saa paljon asiallista tietoa. Vai mitä mieltä olette siitä poliisin tekemä seksuaalirikos tulee julkisuuteen vasta vuosikausien kuluttua tapahtumasta? Eikö se kerro juuri mitä räikeimmästä sensuurista!

    Sinä siis väität että kaikki yleiset mediat valehtelavat törkeästi.
    Sinä uskot ennemmin jonkun nettihörhön kirjoittelua yleisillä nettipalstoilla.
    Jos näin on asia niin voi voi sinun kannaltasi.
    Mediavoimilla Suomessa on olemassa tietyt säännöt minkä mukaan toimitaan.Joten eivät ne mediavoimat voi yksinkertaisesti valehdella koko ajan.

    Äänestä

Onko halonen vielä suosittu? Kuka tietää ketkä suosivat? Minä en vaan tiedä ketään henkilökohtaisesti.

Äänestä
  • http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Presidentti Halosen kansansuosio säilynyt vankkana/1135237460221

    Minulla on tosi paljon tuttuja ja ystäviä joiden mielestä Suomessa on hyvä presidentti.
    Emmekä ole näköjään tuon linkin jutun mukaan ihan ainoita.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Tarja fani kirjoitti:

Tiesittekö muuten kaikki presidentti Halosen haukkujat ja mustamaalajat?
Mitä enemmään vain haukutte ja mustamaalaatte Halosta.Niin sitä korkeammaksi vain hänen kannatuksensa Suomen kansalaisten keskuudessa nousee.
Halosvammaiset näyttävät joutuvan vain ojasta allikkoon.Eivät pysty mitenkään vaikuttamaan Halosen kansansuosioon.
Kärvistelkää nyt kaikki halosvammaiset oikein kunnolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu