että varallisuusveron poisto ei tullut demarien aloitteesta, vaan oli osana työmarkkina sopimusta.
Tämähän viittaa vielä pahempaan, kuin mikään KMS- ikinä.
Siis SAK/demarit poistivat rikkailta varallisuusveron, jotta saivat työehtosopimuksensa läpi.
Jos asia kerran näin on, niin hommahan oli mitä suurimman luokan korruptiota valtion rahoilla.
En kyllä yhtään ihmettele asiaa, kun on omaneduntavoittelija demareista kyse.
Siis Lipponen ja sak tekivät suuren puhalluksen valtion kassaan, jotta sai äänestäjänsä pysymään hiljaisena.
Työläiset eivät nurisseet sillä kertaa ja rikkaat hykertelevät vieläkin.
Miten tuollaiseen voi kukaan täysipäinen edes suostua.
Kyllä täytyy ihmetellä demareiden lyhytnäköisyyttä.
Lipponenhan on aina ollut hyväosaisten puolella, kuten Urpilainenkin näyttää olevan.
Onneksi Demarit on oppositiossa.
Sossujen äänestäjät ovat täysin tyhjäpäisiä, kun eivät ole vieläkään heränneet ja hylänneet tuota mustaa kapitalistipuoluetta. Mikä on naamioitunut punaiseen, ja valehtelee kansalle olevansa vähäosaisten puolustaja.

Vastaukset 1
Vanhimmat
"pankin" pään niin että, se ei näe metsää puilta!