Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Faktatietoa

Ohjelma valitsee tuleviin numeroihin pelaajan aikaisemmin valittuja numeroja siinä suhteessa kuinka paljon / monia kierroksia pelaaja on ko. numeroa pelannut. Edellyttäen että numero on tyhjä. Eli jos pelaat vaikka 10 ja 3 20 kierrosta osumatta ja sitten jätät avoimiksi numerot, niin automaatti ottaa ne numerot mukaan valittaviksi suuremmalla painoarvolla. Täten peliin saadaan pikkuisen kiihoketta ja jännitystä. Samassa ohjelmassa on myöskin sellainen että kone arpoo usein tuplat jos otat panostuksen pois numerosta joka juuri tuli. Muuten uusi ruletti ei juurikaan arvo tuplaa, mutta siis ainoastaan jos otat panostuksesi pois numerosta. Näitä on siis näissä RAY:n automaatiruleteissa. Numerothan mahdollisesti saattavat jopa tulla pitkässä juoksussa yhtä monta kertaa , tietysti edellä olevat seikat huomioon ottaen. Pelin kulkuun myös kuuluu arvonta siten että 25 x osuu viereen ja sitten heti seuraavalla kierroksella osuu 8x kertoimella. Tätä peli toistaa huomattavan useasti sen todennäköisyyteen nähden.
10822
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Sun on juostava pitkä juoksu ja otettava vaikka kuukekauden ajalta nä seikat huomiion niin huomaat, että ne tulee yhtä usein kun muutkin tilanteet.

"Samassa ohjelmassa on myöskin sellainen että kone arpoo usein tuplat " jos otat panostuksen pois numerosta joka juuri tuli."

Kuinka usein? Oletko laskenut 1000 kierroksella ja laskenut tonenköisyyden, että tämä tulee usemamin mitä pitäisi tulla. Voihan se lyhyellä aikavälillä tulla,mutta oletko ottanut huomioon pitkän aikavälin?

"Numerothan mahdollisesti saattavat jopa tulla pitkässä juoksussa yhtä monta kertaa , tietysti edellä olevat seikat huomioon ottaen. Pelin kulkuun myös kuuluu arvonta siten että 25 x osuu viereen ja sitten heti seuraavalla kierroksella osuu 8x kertoimella. Tätä peli toistaa huomattavan useasti sen todennäköisyyteen nähden. "

Oletko ottanut nämä seikat myös huomioon pitkässä juoksuussa? Vai onko sinulla vain yksi lyhyenaikavälin havainto, että yhtenä päivänä tämä toistui kahdesti peräkkäin.

Äänestä
  • Näin se vaan menee kerrasta toiseen. On siitä näköjään usealla kokemuksia tälläkin foorumilla. Se vaan on ohjelmoitu siten, että todennäköisyydet toteutuu pitkässä juoksussa, mutta aina pelaajan tappioksi, koska eri pelaaja panostaa eri kohtiin, ja peli korjailee osumatilastot ja palautusprossan kohilleen. Melko turvallista, koska kellään käytännössä ei taida olla varaa eikä aikaa moisiin kilopelien testeihin.

    Äänestä

  • gamleri jaksaa jauhaa pitkää juoksua päivästä toiseen. onko sulla käynyt mielessä se, että moni pelinarkomaani käy hakkaamassa samaa konetta päivästä toiseen välillä useamman kerrankin per pvä. Eikös se pitkäjuoksu silloin pitäs näkyä???? ja juuri nämä pelaajat epäilevät satunnaisuusteoriaa, koska he saattavat tuntea tietyn koneen kuin omat taskunsa...eli kone toistaa samaa kaavaa päivästä toiseen...viikosta viikkoon...jne... todella satunnaista ja pitkässäjuoksussa!!!!!!!!!! ja yhdellä koneella on useampi narkomaani jotka ovat samaa mieltä.

    Äänestä

  • pitkää juoksua... kirjoitti:

    gamleri jaksaa jauhaa pitkää juoksua päivästä toiseen. onko sulla käynyt mielessä se, että moni pelinarkomaani käy hakkaamassa samaa konetta päivästä toiseen välillä useamman kerrankin per pvä. Eikös se pitkäjuoksu silloin pitäs näkyä???? ja juuri nämä pelaajat epäilevät satunnaisuusteoriaa, koska he saattavat tuntea tietyn koneen kuin omat taskunsa...eli kone toistaa samaa kaavaa päivästä toiseen...viikosta viikkoon...jne... todella satunnaista ja pitkässäjuoksussa!!!!!!!!!! ja yhdellä koneella on useampi narkomaani jotka ovat samaa mieltä.

    Mutta usein nämä pelinarkomaanit eivät ajattele koko kokonaisuutta vaan painavat päähänsä yhden päivän tapahtumia. Esim tänään tuli kolme kertaa numero 2 peräkkäin tai numero meni 5 kertaa ohi.
    Tätä muistellaan siis liikaa ja se jää päähän eikä sitten muistella sitä, että seuraavana päivänä tämä tilanne ei enää tullutkaan.

    Vastaavan lainen tilanne esimerkkinä mun faijan kaveri tai oikeastaan vanhempieni naapuri hokee kun olen 100 kerttaa sanononut, että älä pelaa 6 kohteen pitkävetorivejä. Aina se vastaa, että joo oon mä sen kerran saanu kiini. Eli muistelee vain sitä yhtä voittoa. eikä ajattele koko kokonaisuutta ja todenäköisyyttä kuinka pieni se on saada kaikki kuus oikein.

    Vastaavasti pelinarkomaanit eivät huomioi, että numero2 ei enää huomenna tulekkaan 3 kertaa peräkkäin vaikka se tänään sattui tulemaankin.

    Myös pokerissakin tulee joskus käsittämättömiä tilanteita. Olen saanut kuningas parin kolme kerttaa putkeen ja kerran on vedetty viimeisellä kortilla 1 ouutisella ohi. ( 1 outtinen tarkoittaa sitä, että riverin kortti olisi voinut olla mikä tahansa muu kortti kun hertta ässä) Sieltä se hertta ässä vaan tuli. Satunnaisuus on välillä vaan tälläistä, mutta kun juostaan se pitkä juoksu ja otetaan 100000 kierrosta huomioon. Niin ei se tilanne toista itseään.

    Äänestä

nähdä vaivaa väitellä noiden matikkahomojen ja reiskan mulkkua lutkuttavien koulupoikien kanssa.

Äänestä
  • tunnetusti pehmentää aivoja.

    Äänestä

  • kirjaviisautta kirjoitti:

    tunnetusti pehmentää aivoja.

    käytännön kokemuksen yliannostuksen vaikutuksistakaan näytä seuraavan mitään sen parempaa. Tuo jolle vastasit taitaa edustaa juuri näitä käytännön kokemusta saavitolkulla nauttineisiin. Antaa kaikkien kukkien kukkia.

    Äänestä

  • .Kampela2 kirjoitti:

    Ruletista en tiedä niin paljoa , mutta ainakin näissä "video sloteissa" kun ottaa panokseksi vaikka sen 5 senttiä ja pistää rullaamaan esim. 150 kertaa niin mahdollisuus voittaa on aika iso, (siis jäädä voitolle jotakin). Mutta ei tuosta kauheana häviäkkään kyllä.

    Äänestä

  • .Kampela2 kirjoitti:

    käytännön kokemuksen yliannostuksen vaikutuksistakaan näytä seuraavan mitään sen parempaa. Tuo jolle vastasit taitaa edustaa juuri näitä käytännön kokemusta saavitolkulla nauttineisiin. Antaa kaikkien kukkien kukkia.

    Mukavaa, että liberaali ajattelutapa sai jalansijaa.

    Äänestä

faktatietoa.. anna mun nauraa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

automaatirulettia koskien kirjoitti:

Ohjelma valitsee tuleviin numeroihin pelaajan aikaisemmin valittuja numeroja siinä suhteessa kuinka paljon / monia kierroksia pelaaja on ko. numeroa pelannut. Edellyttäen että numero on tyhjä. Eli jos pelaat vaikka 10 ja 3 20 kierrosta osumatta ja sitten jätät avoimiksi numerot, niin automaatti ottaa ne numerot mukaan valittaviksi suuremmalla painoarvolla. Täten peliin saadaan pikkuisen kiihoketta ja jännitystä. Samassa ohjelmassa on myöskin sellainen että kone arpoo usein tuplat jos otat panostuksen pois numerosta joka juuri tuli. Muuten uusi ruletti ei juurikaan arvo tuplaa, mutta siis ainoastaan jos otat panostuksesi pois numerosta. Näitä on siis näissä RAY:n automaatiruleteissa. Numerothan mahdollisesti saattavat jopa tulla pitkässä juoksussa yhtä monta kertaa , tietysti edellä olevat seikat huomioon ottaen. Pelin kulkuun myös kuuluu arvonta siten että 25 x osuu viereen ja sitten heti seuraavalla kierroksella osuu 8x kertoimella. Tätä peli toistaa huomattavan useasti sen todennäköisyyteen nähden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu