Yksityisen hoitolaitosten valvonta on Suomessa retuperällä. Hoitolaitosten määrä kasvaa, mutta hoidon laatua ei ehditä valvoa, kertoo MTV3:n uutiset.
Valvonta kuuluu lääninhallituksille, mutta niissä valvonnan resursseja pidetään täysin riittämättöminä. Tarkastajia on vähän, hoitopaikkoja tuhansia.
Valvonta kohdistetaan luvanvaraisiin laitoksiin, mutta vain osa yksityisistä laitoksista on luvanvaraisia. Luvan tarvitsee silloin, kun toiminta laitoksessa on ympärivuorokautista.
Suurimmissa lääneissä, Etelä- ja Länsi-Suomen lääneissä, tarkastajat ehtivät laitoksiin vain kerran viidessä vuodessa. Pienissä lääneissä tilanne on parempi, kun tarkastettavia paikkoja on vähemmän.
Paitsi vanhuksia, yksityisissä laitoksissa hoidetaan myös mielisairaita ja huostaan otettuja lapsia.
Hoidon laadusta voi valittaa tai tehdä kantelun. Kantelujen tarkkaa määrää ei tiedetä, sillä sosiaalipuolella kokonaismäärää ei tilastoida. Terveydenhuoltoa koskevia kanteluja tuli toissavuonna 1700. Kantelujen määrä on kasvanut koko vuosituhannen alun. Kanteluja ei tule vain yksityisistä, vaan myös julkisista hoitopaikoista, MTV3 kertoo.
Lääninhallituksen tarkastajat pyrkivät kohdentamaan tarkastuskäynnit sellaisiin paikkoihin, joista tulee paljon kanteluja.

Vastaukset 1
Vanhimmat
kyllä niin kristallinkirkas kokemus siitä, että esim. sossujen on turha tehdä tarkastuskäyntiä, peloteltu ja uhkailtu lapsi ei uskalla puhua.
Olen kertonut, miten meillä kävi tuuri, että tarkastuksessa oli mukana lapsen paremmin tuntevat perhetyöntekijät ja heille lapsi kertoi, kun lapselle tuntemattomampi sossu oli poistunut paikalta. Kyseessä oli silloin 9-vuotias lapsi.
Mitä merkitystä sillä olisi ollut, jos lääninhallituksen lapselle upposen outo virkamies olisi tullut paikalle tarkistamaan laitosta. Hah! Olisi poistunut paikalta tyytyväisenä näkemäänsä ja kuuluttanut samalla tavalla kuin sossu ehti jo tehdä meidän tapauksessa, että "kaikki on hyvin ja lapsi viihtyy täällä". Muuttuihan se ääni kellossa kun perhetyöntekijöiden kuvaus kuultiin, mutta ei lapsi tuntemattomalle olisi uskaltanut puhua sanaakaan siitä, miten häntä kohdeltiin.