ei ole alennusmyynnissä. Jouko Ahosen pakkomyyntipuheet aiheuttivat arvaamatonta haittaa puun myynnille. Odotan hinnan kaksinkertaistuvan. Sitten olen valmis myymään puuta.
Suomen
metsät
3108
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sinun ajatus maailman mukaan,metsänomistajat ovatkin vain suomalaisia.
Tukipelleille ja heidän perijöilleen on annettu valta ja voima kiristää kaikkia metsätaloudesta elantonsa saavia,sekä muita veroa maksavia Suomalaisia.
Onko torppari aika ja henki palaamassa oikeistohallituksen myötä?
opetella elämään sovussa ympäröivän yhteiskunnan kanssa ja tyytä kohtuuteen.Ei se uhoaminen, toisten ammattiryhmien sortaminen ja pullistelu enää teitä pelasta. Menkää vaikkapa lähihoitajakursselle sitä oikeaa elämää oppettelemaan.
Eikö se ole uhoamista jos sanotaan,että jos en saa puusta kaksinkertaista hintaa en myy metsääni?