Mm. kaksosten imetyksestä ja muusta

Tammikuu_08

Meille on tulossa kaksoset ja nyt kuulisinkin kokemuksia kaksosten vanhemmilta, että kuinka hyvin teillä on onnistunut imetys vai onko annettu korviketta heti alusta alkaen? Entä onko joku käyttänyt kaksosillaan kantoliinaa? En kestovaippoja? Kokemuksia haluaisin näistä mielelläni. Miten, oletteko pitäneet isommilla lapsilla syntymäpäivän molemmille yhtä aikaa vai pitäneet ne esim. nimipäivien aikaan, jolloin molemmille tulee se "oma" päivä? Entä odotuksesta.. Missä vaiheessa olo on alkanut tuntua "tukalalta" tai liikkuminen vaikealta? Itse olen nyt suurinpiirtein puolivälissä raskautta ja olo on todella hyvä (vatsa kylläkin jo iso).

13

2303

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Doublemam

      Meillä kaksoset syntyivät rv. 35 1, ja ennenaikaisuuden vuoksi viettivät ensin 2 päivää vauvojen valvontaosastolla. Pienuutensa takia heidän syöminen oli aluksi todella tarkkaa. Joka 3. tunti piti syöttää tietty millimäärä. Vauvat eivät jaksaneet syödä aluksi kunnolla edes tuttipullosta, joten rinnan imeminen oli ylivoimaista. Korviketta alusta lähtien ja lisäksi omaa maitoa, jota lypsin.

      Itse suosittelen pitämään vauvoilla mahdollisimman samaa rytmiä. Näin myös äiti saa välillä hengähtää ja levätä, mikä on jaksamisen kannalta ensiarvoista.

      Kaksosraskaudessa ja -synnytyksessä sekä ylipäätään kahden vauvan kanssa kaikkea ei pysty suunnittelemaan tarkasti etukäteen. Kaikkein tärkeintä on vauvat ja heidän hyvinvointi. Sillä asenteella pärjää hyvin.

      Minä jouduin vuodelepoon rv. 28, koska kohdunkaula oli hävinnyt lähes kokonaan ja kohdunsuu oli jo kypsynyt. vuodelevossa olin viikolle 34 asti. Vuodelepo heikensi kuntoa, muuten vointi oli ok loppuun saakka.

      TSEMPPIÄ TULEVAAN!

      • Tammikuu_08

        Ja kiitos kun vastasit! Oikein hyvät jatkot teille!
        Kuulisin vielä mielelläni, jos löytyy kokemuksia esim. noiden kestovaippojen käytöstä - onko ollut raskasta? Entä onko joku kantanut kahta lasta katoliinalla? Vai meneekö "lasti" liian painavaksi? : ). Tuplaonni kirjassa suositellaan pitämään lapsilla omat juhlat esim. syntymäpäivinä.. Oletteko tehneet näin käytännössä? Jotain ongelmia? Niin, ja sitten tuli mieleen, että kaksosraskauksissa saa vanhempainvapaata ilmeisesti 60 päivää enemmän. Onko tuo työpäiviä vai viikonpäiviä?

      • Mamustkaja
        Tammikuu_08 kirjoitti:

        Heissan, aloitin kestojen käytön, kun pienet olivat 2kk, nyt ovat yli vuoden. Osittain olen niitä käyttänyt, hyvin on mennyt, ehkä sellainen harrastu, kun olen paljon sidottuna kotiin.
        Meille nimet annettiin kalenterista, samalla hoksasin, että kaikilla on omat imipäivät, jollon on se oma juttu :D Olen tehnyt kestoista hauskan jutun, en ota ressiä. Käytän hyvälä mielellä myös kertakäyttöisiä, muuten voisi ollakin raskasta, jos siitä ressaisin. Kyläilyt kestojen kanssa on haasteellista - paljon tavaraa muutoinkin mukana :P

        Imetin molemmat alusta asti, aloitin antamaan korviketta 10 kk tienoilla ja nyt norm. maidolla mennään. Imetin välillä yhtäaikaa, se sujui ok, mutta siitä siirtäminen omaan sänkyyn olikin oma juttunsa. Mulla sujui tosi hyvin imetys vaikka pienempi ei aluksi osannutkaan imeä kunnolla. Maito riitti hyvin, enkä sitä koskaan epäillyt, join paljon vettä ainakin 2,5 litraa /pv.
        60 päivän vanhempainvapaa on otat Su pois ja pyhät! La kuuluu, mutta Kelan sivuilla on laskuri käy kattomassa. Saat tarkat tiedot.
        Mulla on sf-mitta n.60cm rv 38, joten tukalaa oli. Mulla oli hyvä kunto, joten sen takia jaksoin, ja temmeltävä esikoinen.

        Älä mieti turhaa vielä syntymäpäiviä, ne on vasta tulossa. Meillä oli 1v synttärit yhdessä ja luultavasti tullaan aina pitämään yhteiset synttärit. Nimipäivänä saavat yhet lahjat/pienet!
        Kantoliinaa yritin, mutta en kerennyt, sitä kannattaa alkaa harjoittelemaan sidontoja jo ennen synnytystä, neuvottiin minua.
        Meillä lapset olivat lattialla, en ole niitä koskaan paljon kannellut. Tottuvat myös siihen, imetyksessä yksitellen saivat syliä ja halia.

        Kaikkea hyvää jatkoon!

      • Mamutskaja
        Mamustkaja kirjoitti:

        meidän pienet syntyivät rv39 n. 3 kg molemmt hyvin meni synnytys.

      • Nimetön
        Mamutskaja kirjoitti:

        meidän pienet syntyivät rv39 n. 3 kg molemmt hyvin meni synnytys.

        Antamistasi tiedoista! Aion nyt harjoitella tuota katoliinan sitomista etukäteen ja luotan, että imetys onnistuu (oli hyvä kuulla, että se on jollain onnistunut myös tuplien kanssa). Ja kestoista en ota stressiä, mutta ostan varmaan muutamat jo pienoille valmiiksi. Olen nyt noin puolivälissä raskautta ja vatsa alkaa olla jo tosi iso. "Pahin" taitaa olla kuitenkin vielä edessä : D. Hyvät syksyn jatkot!

      • mamforfour
        Nimetön kirjoitti:

        Meillä kolmoset rv 33 01/08 lapset olivat 4kk omilla maidoilla jotka lypsin ja nyt tuttelilla. Kyllä se onnistuu jos on aikaa ja voimia! :)
        Liinailuista sen verran että mä en saanut kahta sidottua, tai sain mutta molemmat huusi kun syötävät ja isäntä loppujen lopuks perkas lapset pois liinasta saksien avulla...
        Tällä hetkellä käytän pitkää liinaa yhdellä ja työnnän kahta kaksosten vaunuissa, isosisko istuu jalkatukien päällä...
        Ollaan oltu kestoja heti alusta alkaen, eihän se ole kun koneellinen joka toinen päivä.
        Käytetään taskuja ja sisätaskuja ja villa vaippoja en kyllä millään tavalla koe että vaipatus rasittaisi. Tsemppiä! ja onnea!

      • Mamustkaja
        Nimetön kirjoitti:

        Antamistasi tiedoista! Aion nyt harjoitella tuota katoliinan sitomista etukäteen ja luotan, että imetys onnistuu (oli hyvä kuulla, että se on jollain onnistunut myös tuplien kanssa). Ja kestoista en ota stressiä, mutta ostan varmaan muutamat jo pienoille valmiiksi. Olen nyt noin puolivälissä raskautta ja vatsa alkaa olla jo tosi iso. "Pahin" taitaa olla kuitenkin vielä edessä : D. Hyvät syksyn jatkot!

        Minä olen käyttänyt taskuvaippoja, joihin vanhoista pyyhkeistä tehty imuja 8cmx25cm, alussa, nyt 10x30cm. Toisena käytän sisävaippoja hahtuvahousuja. Jos lähipiiristä löytyy neulojia, säästät paljon. Osta valmiiksi, huuto netistä saa käytettyina ja käy kattomassa www.kestovaippainfo.fi - sieltä saat valtavasti tietoa ja käytettyjä vaippoja halvalla. Bambu on loistava ja hamppu, imevät paljon, suosittelen.

    • KEH

      Meillä tuplat täyttivät eilen 11 kk. Imetin 6kk täysimetyksellä, ja imetän edelleen pitkin päivää... ja yölläkin syövät rintaa. Tosin juovat ruuan kanssa "oikeaa" maitoakin.
      Töistä jäin pois joskus rv 18 tienoilla - olen hoitoalalla ja vatsa alkoi "vaivaamaan" tuolloin, enkä halunnut riskeerata liialla fyysisellä rasituksella. Vuodelepoon en joutunut lainkaan, vauvat syntyivät rv 37 5, 47/2740 ja 47/2640, alateitse ilman kivunlievitystä. Synnytys oli nopea ja RAJU!!
      Kaikkea hyvää sinne odotukseen, olisi kiva vaihtaa ajatuksia!
      Joku viisas on sanonut "kaksosten äitiä ymmärtää vain toinen kaksosten äiti"!!

      • Tammikuu_08

        Kiva oli kuulla, että sinullakin imetys on onnistunut hyvin! Tuo viimeinen lause on varmasti täysin totta. Jo nyt odotusaikanakin olisi kiva nähdä tai jutella sellaisen kanssa, joka myös odottaa kaksosia. On tämä kuitenkin vähän erilainen jo raskautena. Yhteydenpito muihin kaksosten vanhempiin varmasti vaan korostuu lasten syntymän jälkeen. Miten, onko esim. monikkoperheiden sivuilla mahdollista etsiä muita kaksosten vanhempia, kirjoitella tai tavata...? Pitääpä käydä katsastamassa. Tänne voi kirjoitella kyllä lisääkin - käyn kyllä meilkein joka päivä katsastamassa tämän kaksospuolen : )

    • tuplamamma jo kymmenettä vu...

      Meridän kaksoset syntyivät sektiolla suunnitellusti rv 38 5. Jaksoin todella hyvin koko ajan, vaikka masu oli iso niin hyvin sen kanssa pärjäsi. Loppuun asti lenkkeilin päivittäin koirien kanssa, mateluvauhtia tietysti lopussa, mutta silloinkin vielä pari kilometriä jaksoin kävellä. Ihan loppuvaiheessa lonkat särki öisin, mutta se oli pientä. Hoitoalalta jäin pois 2 kk ennen synnytystä.

      Imetys onnistui hyvín imetystyynyn avulla, siis sellaisen hevosenkengän muotoisen, jonka päälle otin molemmat yhtä aikaa syömään. Iltaisin kun pojat tankkasivat, annoin heidän torkkua tyynyllä syömisten välillä, olivat siinä lähellä hellittävänä ja helppo oli tankata useampaan otteeseen.

      Pidin pojat samassa rytmissä koska olivat hitaita syöjiä, yöllä ei olisi muuten jaksanut herätä jos ei olisi saanut paria yhtäjaksoista tuntia aina välillä nukkua. 3-4 tunnin välein syötiin, maito riitti hyvin sen puolisen vuotta jonka imetin, sitten siirryttiin Tutteliin. Terveitä olivat ja hyvin kasvoivat.

      Nyt pojat ovat jo 9-vuotiaita. Synttärinä on aina vietetty yhteiset isot bileet, nimpparit sitten omat mutta pienemmät juhlat. Meillä pojat ovat niin eriluontoisia ja (-näköisiäkin) ettei ole ollut mitään ongelmaa kohdella heitä yksilöinä, puolensa osaavat pitää. Meillä ainakin nuo yhteiset synttärit ovat ihan toimiva juttu, kaveripiiristäkin iso osa on yhteisiä.

      Onnea ihanaan vauvojen odotukseen. Eka vuosi on rankka, mutta kun kasvavat niin koko ajan enemmän on toisistaan seuraa ja turvaa. Kuuntele itseäsi ja vauvojasi, ja tee just niinkuin hyvältä tuntuu, se on se ainoa oikea tapa :)

    • Tuplakaksosten isä

      Onnittelut tuleville kaksosvanhemmille!

      Meillä 9 v esikoispoika ja 2 kaksoset (2001 & 2003). Korviketta annettiin heti alusta, söivät 1,5 tunnin välein samassa tahdissa eli pääsivät vanhemmatkin lepäämään. Me emmme leikkineet kestovaipoilla, joku muu kun voi yrittää pelastaa tämän maailman. Tekemistä oli muutenkin tarpeeksi. Suvussa on kaksosia eli ensimmäistenkin kaksostamme kohdalla "turhat liikkeet" oli kitketty minimiin. Vois kyllä sanoa, että 2003 syntyneiden kohdalla syötöt yms oli jo "taidetta", käsittämättömän sujuvaa. Tuolta kesältä muistakin jo jotain, kesä 2001 kun meni torkkuessa.

      Hei, ja jos annatte pulloa niin hankkikaa heti ensi kättelyssä n. 10 kpl koliikkipulloja. Eipä meillä ainakaan kummatkaan kaksoset (eikä esikoinenkaan) huutaneet vatsakipuja...

      Synttärit on luonnollisesti pidetty yhtä aikaa.

    • maaamo

      Hei,

      Kun pienet syntyvät muista röyhtäyttää, sillä siten nukkuvat paremmin. Jos imetät, mies voi toista sillä välin röyhtäyttää.Monesti ite on niin väsynyt että ei röytäyttämistä jaksa tehdä. Mulla käi niin. Onneksi isä jaksoi yölläkin. Nuo edellä mainitut koliikkipullot ovat hyvä idea vähentää ilmaa vatsassa myös. Monesti itkut johtuvat ilmasta pyörii vatsassa, nälästä, röyhtäyksen tulosta. Mun kokemuksen mukaan ainakin.
      Tsemppiä

    • tuplat08

      Jokainen hakee omat rytminsä ja tapansa lasten ja oman hyvinvoinnin ja jaksamisen ehdoilla.

      Meillä pojat syntyivät rv 35 0 44cm/2440g ja 48cm/2825g. Molemmat olivat vastasyntyneiden valvontaosastolla. Saivat korviketta tai minun lypsämääni tarkasti 3 tunnin välein tietyn verran. Syöminen oli hidasta ja vaikeaa. Joskus jouduttiin turvautumaan nenä-mahaletkuun jos ei jaksanut itse syödä. Rinnasta imeminen oli ylivoimaista.

      3vrk:n ikäisenä B pääsi minun kanssani vierihoitoon, mutta A joutui vielä teho-osastolle. Noin viikon päästä sain luvan alkaa harjoilella B:n kanssa rinnalle. Se ei kuitenkaan tahtonut onnistua kun oli jo pulloon oppinut. Rintakumin kanssa sitten edes jotenkin onnistui.

      Vihdoin molemmat pojat olivat kahden viikon ikäisenä kotona! Yritin imettää yhdessä ja erikseen. Se oli kuitenkin NIIN hidasta ja vaikeaa. Itse en ehtinyt levätä kuin max puol tuntia kun jo seuraava huusi nälkäänsä.

      Kävelin luontaistuotekauppaan ja vuokrasin sähkökäyttöisen rintapumpun ja ostin 2 pumppusettiä. Näin sain nopeasti pumpattua molemmista rinnoista samaan aikaan. Sitten annettiin pulloista yhtäaikaan. Tupla hommahan siinäkin oli kun eka pumppas ja sitten syötti. Tällä konstilla sain kuitenkin itsekin levättyä. Parina yönä viikossa sovittiin mieheni kanssa, että sain nukkua korvatulpat korvissa läpi yön ja hän syötti vauvat joko korvikkeella tai mun valmiiksi pumppaamalla maidolla. Missään vaiheessa oma maito ei riittänyt kokonaan molemmille.

      Koko ajan pidettiin pojat samassa rytmissä. Jos toinen heräsi syömään, herätettiin toinenkin. Noin 2kk:n ikäisenä nukkuivat jo 6-8h yöunia.

      Pojat ovat nyt 8kk ja terveitä, vaikka ovat saaneet suurimmaksi osaksi korviketta.

      Puntaroin silloin, että kumpi on parempi: Pojat saavat rintamaitoa ja väsyneen/masentuneen äidin. Vaiko, että juovat korviketta pullosta. (Välillä jonkun muunkin kädestä kuin äidin.) Ja äiti on levännyt, energinen ja hyväntuulinen.

      Niin kuin sanoin. Ei ole yhtä oikeaa tapaa toimia. Pääasia, että koko perhe voi hyvin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2675
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      103
      2252
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2010
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      13
      1729
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1691
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1656
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1646
    8. 91
      1583
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      128
      1447
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1284
    Aihe