velkaa vai ei?

mulle kävi sillai, että porukat (varsinkin äitini) käytti minun luottokelpoisuuttani törkeästi hyväksi juuri kun olin täyttänyt 18v. äidin omat luottotiedot olivat jo silloin melko kuralla, ja minä tyhmä suostuin siihen, että meille kotia tilailtiin sitä sun tätä. kun olin ollut vuoden armeijassa ja päässyt melko hyväpalkkaiseen työhön vuodeksi, löysin suureksi yllätyksekseni minulle osoitettuja karhukirjeitä. maksoin kaikki pois ja vannotin äitini sanomaan, oliko vielä joitain muita maksamattomia laskuja. ei kuulemma ollut. siitä on siis n. neljä vuotta.

nyt olen kolme vuotta asunut täysin omillani. jouduin hankkimaan tässä vähän aika sitten silmälasit, mutta en pystynyt maksamaan niitä erissä, koska minulla oli kuulemma merkintöjä. jouduin myös maksamaan takuumaksun avatessani nettiliittymän. ja nyt muutama viikko sitten minulle tuli kiperä paikka, kun jouduin sairaslomalle ja rahat eivät tuntuneet riittävän. kokeilin ottaa pikavippiä, ei onnistunut.

eli onkohan minulla vielä jotain velkoja? olen tosin muuttanut toiselle paikkakunnalle varsinaisesta kotipaikastani, ja asunut täällä jo kolme vuotta. ajattelin että kyllähän ne karhukirjeet tulis jos niitä olis tullakseen, varmasti mahdolliset velkojat minut täältä löytäis.

olen ymmärtänyt niin, että jos on jotain ulosotossa, niin veronpalautuksia ei tule? onko totta? minulle ainakin on viimeisenä kolmena vuonna tullut palautuksia. tätä on varmaan kysytty täällä jo sata kertaa, mutta missä minun pitäisi käydä selvittämässä, nämä luottokelpoisuusjuttuni? ja mistä saisin tietää, että jos jotain maksamattomia maksuja on, niin paljonko niitä on? äidiltäni en tosiaankaan mene kysymään, koska luottamus on mennyt ja se kuitenki vaan hermostuis mulle. olen nyt siis 24-vuotias ja viimeiset kolme vuotta olen raha-asiat hoitanut hyvin.
2451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olisiko niin että äitisi jätti jotain kertomatta ja karhukirjeet sun muut ovat menneet äitisi osoitteeseen?

Äänestä

soita Asiakastiedolle ja selvitä asia.Heillä kyllä tiedot mistä maksuhäiriömerkinnät johtuu.Yritä neuvotella velkojien kanssa tietojen putsaamisesta (vaikeaata) koska äitisi oli syyllinen.saattaa osittain onnistua.Jos jotain ulosotossa niin siitä on tullut kirjeet.ehkä jo tuhottu.Soita sinne ja kysele.Jos jotain selviää mitä on tapahtunut tietämättäsi voit nostaa syytteen äitisi kohtaan.Mutta se onkin sitten elämän vaikeampia asioita käydä läpi.Myönnän, ei helppoa....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epätietoinen?? kirjoitti:

mulle kävi sillai, että porukat (varsinkin äitini) käytti minun luottokelpoisuuttani törkeästi hyväksi juuri kun olin täyttänyt 18v. äidin omat luottotiedot olivat jo silloin melko kuralla, ja minä tyhmä suostuin siihen, että meille kotia tilailtiin sitä sun tätä. kun olin ollut vuoden armeijassa ja päässyt melko hyväpalkkaiseen työhön vuodeksi, löysin suureksi yllätyksekseni minulle osoitettuja karhukirjeitä. maksoin kaikki pois ja vannotin äitini sanomaan, oliko vielä joitain muita maksamattomia laskuja. ei kuulemma ollut. siitä on siis n. neljä vuotta.

nyt olen kolme vuotta asunut täysin omillani. jouduin hankkimaan tässä vähän aika sitten silmälasit, mutta en pystynyt maksamaan niitä erissä, koska minulla oli kuulemma merkintöjä. jouduin myös maksamaan takuumaksun avatessani nettiliittymän. ja nyt muutama viikko sitten minulle tuli kiperä paikka, kun jouduin sairaslomalle ja rahat eivät tuntuneet riittävän. kokeilin ottaa pikavippiä, ei onnistunut.

eli onkohan minulla vielä jotain velkoja? olen tosin muuttanut toiselle paikkakunnalle varsinaisesta kotipaikastani, ja asunut täällä jo kolme vuotta. ajattelin että kyllähän ne karhukirjeet tulis jos niitä olis tullakseen, varmasti mahdolliset velkojat minut täältä löytäis.

olen ymmärtänyt niin, että jos on jotain ulosotossa, niin veronpalautuksia ei tule? onko totta? minulle ainakin on viimeisenä kolmena vuonna tullut palautuksia. tätä on varmaan kysytty täällä jo sata kertaa, mutta missä minun pitäisi käydä selvittämässä, nämä luottokelpoisuusjuttuni? ja mistä saisin tietää, että jos jotain maksamattomia maksuja on, niin paljonko niitä on? äidiltäni en tosiaankaan mene kysymään, koska luottamus on mennyt ja se kuitenki vaan hermostuis mulle. olen nyt siis 24-vuotias ja viimeiset kolme vuotta olen raha-asiat hoitanut hyvin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu