Raiskaus on iloinen asia?

Niinkö?

Kun täällä nyt on keskusteltu myös mm. abortista varsin vilkkaasti, niin pieni esimerkki. Raiskatun naisen annetaan yleensä tehdä abortti, jos vain raskaus ei ole edennyt liian pitkälle. Koska varsinkin jumaluskoisista lähtökohdistaan aborttia vastustavat ovat mielipiteessään usein sitä mieltä, että KAIKKI raskauden keskeyttäminen on väärin, esitän väitteen:

Naisen raiskaaminen on ko. naiselle siunaus, sillä jokainen elämän alku on säilytettävä, vaikka väkisin. Ei siis ole hyväksyttävää että raiskauksesta päivän-parin päästä uhri ottaa jälkiehkäisyn, jolloin ne muutamat raiskaajan alulle"panemat" solut saadaan tuhottua. Naisen sietäisi olla iloinen saamastaan jälkikasvusta. Ei myöskään ole riittävä peruste raskauden keskeytykselle se, että tämä uhri olisi lapsi, vasta sukukypsäksi tullut.

Eikö vain kuulostakin typerältä?

19

742

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kirkonkävijä

      Raiskaus on tietysti väärin, ja sen tekijän tulee saada ihmismoraalin mukainen tuomio. Olen kuitenkin henkilökohtaisesti sitä mieltä, että elämä on aina pyhää, eikä sitä saa niin ollen lopettaa ihmisen toimesta. Jumalalla on oikeus tahtoessaan päättää alkavan elämän päättymisestä. Tarkoituksetta raskaaksi tulleen kannattaa siis kääntyä suoraan rukouksessa Jumalan puoleen, mutta ellei vastausta tule, on alkava raskaus tulkittavissa Jumalan armossaan naiselle myöntämäksi lahjaksi.

      • lahja?

        Jos jumalaan kääntymisen jälkeen Jumala ei tee itse aborttia naiselle, kyseessä on Jumalan masinoima raiskaus siis. Jumala halusi saattaa naisen raskaaksi tällä julmalla tavalla. Te kirkonkävijät ette lakkaa ihmetyttämästä minua.

      • jumalalta, että onko jokin syy miksi en vetäisi pomoani turpaan? Vastausta ei kuulunut, joten taidan tempasta pomoa turpiin huomenna. Se olkoon jumalan lahja pomolleni!

        "Tarkoituksetta raskaaksi tulleen kannattaa siis kääntyä suoraan rukouksessa Jumalan puoleen, mutta ellei vastausta tule, on alkava raskaus tulkittavissa Jumalan armossaan naiselle myöntämäksi lahjaksi."

        TAJUATKO MITÄ SONTAA SÄ SUOLLAT???

        Toivottavasti joku pieksee sut oikein kunnolla, niin voit pitää sitä jumalan lahjana itsellesi!

      • Kirkonkävijä
        keiky3 kirjoitti:

        jumalalta, että onko jokin syy miksi en vetäisi pomoani turpaan? Vastausta ei kuulunut, joten taidan tempasta pomoa turpiin huomenna. Se olkoon jumalan lahja pomolleni!

        "Tarkoituksetta raskaaksi tulleen kannattaa siis kääntyä suoraan rukouksessa Jumalan puoleen, mutta ellei vastausta tule, on alkava raskaus tulkittavissa Jumalan armossaan naiselle myöntämäksi lahjaksi."

        TAJUATKO MITÄ SONTAA SÄ SUOLLAT???

        Toivottavasti joku pieksee sut oikein kunnolla, niin voit pitää sitä jumalan lahjana itsellesi!

        Seison sanojeni takana. Pidän kaikenlaisia sattumuksia, hyviä ja ikäviä, Jumalan sallimina myönnytyksinä. Ja on minut piestykin. Toki pidän sitäkin merkkinä armosta, erityisenä kokemuksena, joka vain minun kohdalleni saattoi langeta. Harva sentään voi sanoa: "minut on pahoinpidelty" ;).

      • Kirkonkävijä kirjoitti:

        voin sanoa, että mut on pahoinpidelty (olin silloin 14v ja tuntematon aikuinen mies hyökkäsi kimppuuni). Mä en kyllä pitänyt sitä minään merkkinä armosta, eikä se mielestäni ole asia millä pitäisi kerskua.

        "Ja on minut piestykin. Toki pidän sitäkin merkkinä armosta, erityisenä kokemuksena, joka vain minun kohdalleni saattoi langeta. Harva sentään voi sanoa: "minut on pahoinpidelty" ;)."

        Mielestäni olet aika sairas yksilö!

      • puusilimä
        Kirkonkävijä kirjoitti:

        hakata sillätavalla että olisit lopun elämääsi pyörätuolissa.
        vitun vajakki..

      • Kirkonkävijä
        keiky3 kirjoitti:

        voin sanoa, että mut on pahoinpidelty (olin silloin 14v ja tuntematon aikuinen mies hyökkäsi kimppuuni). Mä en kyllä pitänyt sitä minään merkkinä armosta, eikä se mielestäni ole asia millä pitäisi kerskua.

        "Ja on minut piestykin. Toki pidän sitäkin merkkinä armosta, erityisenä kokemuksena, joka vain minun kohdalleni saattoi langeta. Harva sentään voi sanoa: "minut on pahoinpidelty" ;)."

        Mielestäni olet aika sairas yksilö!

        Jumala koettelee, mutta ei koskaan hylkää. Aina Jumalan rakkaus ei tosiaankaan tunnu rakkaudelta - ainakaan sellaiselle, joka ei vielä ole Jumalaa löytänyt. Syy, miksi Jumala sallii ihmisten kärsivän, on se, että hän tahtoo antaa jokaiselle uniikin elämäntarinan, hän tahtoo antaa sinulle elämän. Tämä on suurta rakkautta, suurempaa kuin mihin kukaan lihaa ja verta oleva ihminen voisi kyetä.

        Siunausta - ja koeta kestää. Meillä kaikilla kun on niin kovin erilaisia käsityksiä asiantiloista.

      • Kirkonkävijä kirjoitti:

        Seison sanojeni takana. Pidän kaikenlaisia sattumuksia, hyviä ja ikäviä, Jumalan sallimina myönnytyksinä. Ja on minut piestykin. Toki pidän sitäkin merkkinä armosta, erityisenä kokemuksena, joka vain minun kohdalleni saattoi langeta. Harva sentään voi sanoa: "minut on pahoinpidelty" ;).

        aika paljon armoa siltä sun jumalaltasi...

        Mä olin 3 v ku ukki tappoi kirveellä mun mummin ja hyppäs sen jälkeen parvekkeelta alas. Faija taas tappoi itsensä kun olin 10v. Harva voi varmaankaan sanoa samaa? Mä osaan kuvitella, kuinka kateellinen sä oot mulle... sä et ookkaan jumalan lempilapsi, byyh byyh!

        Sinun kaltaistesi "ihmisten" takia niitä kirkkoja poltetaan!

      • Kirkonkävijä
        Kirkonkävijä kirjoitti:

        Jumala koettelee, mutta ei koskaan hylkää. Aina Jumalan rakkaus ei tosiaankaan tunnu rakkaudelta - ainakaan sellaiselle, joka ei vielä ole Jumalaa löytänyt. Syy, miksi Jumala sallii ihmisten kärsivän, on se, että hän tahtoo antaa jokaiselle uniikin elämäntarinan, hän tahtoo antaa sinulle elämän. Tämä on suurta rakkautta, suurempaa kuin mihin kukaan lihaa ja verta oleva ihminen voisi kyetä.

        Siunausta - ja koeta kestää. Meillä kaikilla kun on niin kovin erilaisia käsityksiä asiantiloista.

        Jumala itse haluaisi kiksauttaa hinttejä,kin

      • >>> Raiskaus on tietysti väärin, ja sen tekijän tulee saada ihmismoraalin mukainen tuomio.

      • Fundiskorventie
        Whitewash kirjoitti:

        >>> Raiskaus on tietysti väärin, ja sen tekijän tulee saada ihmismoraalin mukainen tuomio.

        Erään tuntemani kristityn mukaan anteeksi ei tule antaa pelkästään raiskaajalle, vaan myös raiskauksen uhrille.

      • kokonaan ominaisuus nimeltä empatia. Ette kykene missään määrin asettumaan toisen asemaan ja pohtimaan asiaa mistään muusta kuin omasta ahtaasta mielestänne käsin.

      • Kössönöm

        noin typerää ihmistä edes olla??? Ilmeisesti.

        Miksi se sinun henkiolentosi ei estä raiskauksia? Minusta alkaa tämän päivän uskisten kommentteja luettuani vahvasti tuntumaan siltä, että te olette pervoja sadisteja joka iikka!

    • munasolulla

      ja sikiöllä, jolla on kaikki ruumiinjäsenet, on kyllä ero. Vaikea silti ottaa ehdotonta kantaa.

      • ero muttei

        niille, joiden mielestä kaikki raskauden keskeytys on väärin. Eli lähinnä uskonnollisista syistä argumentoiville, kuten kirjoitin.

    • Kössönöm

      "14-vuotiaan koulutytön epätoivottu raskaus on sytyttänyt Puolassa voimainkoettelun abortinvastustajien ja oikeuden puoltajien välillä.

      Tytöltä evättiin abortti kesäkuun alussa kotikaupungin Lublinin julkisissa sairaaloissa, vaikka hän oli sanojensa mukaan joutunut koulutoverin raiskauksen uhriksi.

      Katolisenemmistöisessä Puolassa on yksi EU:n kireimmistä aborttilaeista. 38 miljoonan asukkaan maassa tehdään vuosittain vain parisataa laillista aborttia."

      http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Raiskattu koulutyttö joutui aborttikiistan keskiöön Puolassa/1135237321905

    • lallarilallaa

      En ole edes liberaali kristitty mutta luulen että naisen tulisi saada abortti, koska on epäreilua joutua raiskatuksi jos ei vaikka haluaisi edes koskaan mennä naimisiin tjs. se on iljettävää. Se on vain mielestäni niin sietämättömän epäreilua ja inhottavaa tuollainen että antaisin abortin vaikka mistä hinnasta. Mutta jos on sitten onnellinen parisuhde, eri asia jos huolimattomuuttaan tulee raskaaksi. Ei kannata mennä naimisiin ennen kuin on huolellisesti sitoutunut elinkumppaniinsa ja tulee tämän kanssa toimeen.

    • George Carlin
    • Missukka

      Vironkielellä nimittäin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      130
      3877
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      8
      3239
    3. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      33
      2877
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      12
      2772
    5. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      133
      2461
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      49
      2068
    7. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      90
      1255
    8. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      61
      1245
    9. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      36
      1129
    10. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      78
      1129
    Aihe