Ari alas ja Kride ylös! Näinkö se sivulta seuraillen piti mennä?
Tällä viikolla
listalla
863662
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 86
Vanhimmat
mennä, perustele.
joka ilkeili Kridelle tosi mauttomasti eri palstoilla. Siitä sai!
perustelu..???
Pääasia, että tämän Idols-"laulajan" albumi poutoaa alaspäin listalla.
Tähdenlento, joka himmenee koko ajan.
En näin haluaisi kirjoittaa, mutta nähtävästi kirjoitan.
Ei ehkä tähdenlento, mutta selviä ongelmia on nyt ja varmasti myös niitä on jatkossakin edessä.
Ei muuta, kuin irti Sonyn sopimuksesta ja oikeasti bändiytymään. Olen ollut alusta lähtien sitä mieltä, että Ari on lahjakas laulaja, paras mitä idols formaatista on ulos tullut, mutta sopii paremmin bändin solistiksi, kun sooloartistiksi tai ainakaan idoliksi. Ongelma lienee se, että voiko Ari ainakaan vuosiin olla uskottavasti minkään bändinkään solisti, kun idolsheviarileima on niin vahva?
ja provosi on myös edelleen läpinäkyvä. Bändillä menee ihan odotusten mukaisesti eli hyvin.
Idols leimasta ja haukutaan levy-yhtiötä.Samanlainan leima se on otsassa jokaisella näillä jotka on kilpailusta pinnalle tullu.Ei myy pojan toka levy mitenkään hyvin.Luulisi toisen levyn vielä yltävän platinaan.Katotaan jos se vielä vaikkapa myy,mutta listalla valuu koko aika alaspäin ja kesällä levymyynti on muutenkin vähäistä.Kaikkea hyvää Arille.
eli on 3. eniten myydyin levy tänä vuonna.
Levy on kuitenkin jo nyt myynyt yhtä hyvin tai enemmänkin kuin suurin osa genrensä muista artisteista. Harva niistä platinaan yltää, joku Nightwish on vain poikkeus.
ole. kyllä siitä idolsleimasta ihan oikeesti on haittaa ja eniten arille. arilta on pudonnut n. 60 000 idoslfania mutta uutta kohderyhmää ei ole vielä löydetty.
monikaan enää muista edes että kridekin oli alunperin "rokkimies" mutta sille ei siitä pahemmin huudella. ennustin jo keväällä, että kriden myynti tulee putoamaan vähiten ekaan levyyn verrattuna, koska hänen fanikuntansa kuuluu siihen kypsään ikään ehtineeseen kansanosaan joka diggaa iskelmää, euroviisuja ja muuta tralalaata.
Ei se noin yksinkertaista ole. 80 000 FFTF levyä on myyty vuoden aikana ja Becomingia n. 2o ooo kahden kuukauden aikana marginaalikuulijakunnalle. Kriden levyä on ilmeisesti myyty noin 10 000 massoille eli tavalliselle iskelmän kuuntelijalle.
Becomingia myydään vielä pitkään, uskon että platinaa saavutetaan jouluun mennessä ja se on hyvä bändin omalle ensilevylle.. ja tästä tie on vain ylöspäin.
Ja..mikä tärkeintä, samanaikaisesti Ari Koivunen bänd myös kansainvälistyy. Suomesta ei löydy riittävästi kuluttajaa heville, niin "hevikansaa" kuin ollaankin.
SIINÄ DISSAILE! Aria et mollaa!!
täällä dissailee, vain miten se tämä netti termistö menee..
Arin toka levy on hyvä, mun mielestä sen pitäis myydä platinaa ja niin se tulee vielä myymäänkin. Joulu edessä jne..
himofanien käytössä tällä palstalla. Ei sitä paljon muualla tapaa.
joku vitun himofani-termistö, ei sitäkään muualla tapaa.
opittua v***u- kieltä jo aika sujuvasti.
ostamaan itselleen toisen ja ehkä vielä kolmannenkin levyn...
Idolsarilla on muuten ihan oma genre, ei se kilpaile kenenkään kanssa.
tolla tavallahan se kridekin on sitten ryöminyt listalla noinkin korkealle?;D Ja onhan idolskristianillakin ihan oma genre, joten ei ole kilpailutilannetta silläkään. en haluis täällä arin palstalla kyl puhua edes idolskristianista, enkä muuallakaan, mutta kun tää avaus nyt oli taas tällaista vs juttua niin menköön tän kerran:D
Ennen joulua on kaikkien jo ostettava uus levy kun vanha on kulunut loppuun.. niinpä voimmekin kertoa tämän hetkisen myynnin vähintään kahdella, joten kohtahan Becoming on myynyt reilusti platinaa ;)
Jossain täällä oli linkitetty vanha IltaLehden artikkeli Idols-artistien levyn myynnistä ja siinä oli että Anna Abreun levy myy edelleen mutta Arin levy (siis FFTF) ei myy enää. Huomasin tänään Stokkalla käydessäni tosiaan että Ivory Toweria myytiin edelleen eli sitä oli suuria määriä hintaan 7.90 ( normaali laari-alehinnat oli 9,90) kun taas FFTF:ää ei ollut yhtään kappaletta missään eikä ole ollut kuulemma pitkään aikaan.
FFTF:lle kävi siis niin että se myytiin loppuun eikä tilattu lisää,koska sen ei uskottu enää myyvän. Ivory Towerin myyntiluvut taas perustuvat kauppojen sisäänostoihin,jotka oli ylimitoitettu.
Kun tsekkasin normaalihintaisia levyjä niin kaikilla artisteilla oli pitkältä ajalta levyjä, sekä vanhoja että uusia tarjolla mutta Arilla vain Becoming ( "sillä Idolstähden lättyhän on kertakäyttötavaraa??"). No, FFTF:ää on tilattu ko artikkelin jälkeen lisää, ilmeisesti Becomingin ilmestyessä mm. Anttilaan ja kaikista nettikaupoista sitä saa taas, joten myynti jatkuu huolimatta siitä että monet kaupat kuten Stokka eivät sitä tilanneet.
Annan levy on ollut kympin kesätarjouslaarissa ainakin Euromarketeissa, Prismoissam ja S-marketeissa, jo kesäkuun alkupuoliskolta. Midleprice listalle siirrettiin kaiketi joskus kesäkuun lopulla.
Kristian Meurmanilla on? Sehän myy vanhaa hittikamaa jo olemassalevalle yleisölle.
ihan omaa yleisöä joka ei ole sidoksissa Idolsiin ja lisää tulee koko ajan. Idolshuuma on ohitettu ja karavaani kulkee hyvää vauhtia ja vauhti senkuin kiihtyy.
muille ihmisille, onks joku tehnyt sulle jotain??
kun paranee. Täähän oli odottamatonta ja kivaa kun nelonen kärkipaikoilla listalla ja muita ei paljon näy enää ollenkaan.
joten reaktosi on ymmärrettävä...mutta mitä ihmettä teet Arin palstalla? Itse kyllä toivon että kaikki levyt myisivät hyvin.
listalla joten hyvin pyyhkii Kridellä. Läpi Yön sijalla 13.
on myyty Suomessakin kuitenkin puolta enemmän kuin Kristianin levyä. Kaikki vain halusi ostaa Becomingin heti kun se ilmestyi.
Annan Vinegarkin oli sinkkulistalla vasta viides ja hävisi jo noin 10 viikkoa listalla olleille Apulannalle, Cheekille ja Madonnalle ja jollekin uudelle REVEREND BIZARRE/RÄTTÖ JA LEHTISALO - EKTRO:lle.
GMARhan nousi listalla heti toiseksi ja myi enemmän kuin HMC.
on että Ari ja Kristian leikkivät aivan eri hiekkalaatikoilla. Ari pärjää omassa genressään vallan mainiosti. Ei siis lainkaan syytä huoleen.
harrastelijaorkesterit kun Mokoma ja Amorphis oli tossa kuluneen vuoden aikana ihan tohkeissaan kun pukkas ekaa kertaa kultalevyä, että silleen metalligenressä.
läheskään yhtä paljon kaikilla nettisivuilla, kuten suomi24:llä, niin kuin Annan sinkkua, josta julkaistaan myös sinkkulevy. Koivusten cd-sinkutkin myisivät todella hyvin, mutta eihän Sony sellaisia Arin biiseistä tee.
Vinegar on ollut ladattavissa jo 31.7. lähtien eli lähes viikon, joten sen listasijoitus on varmaan suuri pettymys Sonylle. GMAR:in sijoitushan tuli vain kahden päivän myynnin perusteella.
taas varmaan hyvämieli, kun sait lytättyä Arin pahimman vastustajan ;))
Eka levy piti saada vaikka millä ilveellä muttaa toka alkoi jo arveluttaa. Ei tullut kauppoja ja toi korkeelta ja kovaa huutaminen rasittaa ajan oloon. Maailmassa on miellyttävää musaa mielin määrin valittavana joten miksi piinata itseään tuollaisen kuuntelemisella. Tuli kuunneltua pari kertaa jossain mutta kauppoja ei tullut Kolmas saa jäädä omaan arvoonsa.
on se pienempi hiekkalaatikko. Siellä on helpompi kukkoilla.
toi yhteinen kukkoileminen fanien taholta herättää aikamoista vastenmielisyyttä. Siksi kai niitten joukko onkin itsekseen siellä lavojen edustalla meuhkaamassa. Normi ihmistä tollanen herännäisliike karsastaa pahan kerran.
kuitenkin, että Arilla on erilainen yleisö kuin hevigenrellä yleensä.
Ari Koivunen!
ihmiset ja laumasielut.
normikäyttäytymistä normipaikoissa. Jos egos ei kestä erilaisuutta niin kannattaa vaan kuunnella normimusaa normipopulaation seassa.
ilmotettua, poistut varmaan sellaisten esittäjien palstoille joille sulla on rakentavaa krtiikkiä annettavana.
normihommaa kuuntelmaan vaikka ilmaseks pääsisin.
kyyläät;D. Oot tietenki sellanen vanha kulahtanut laardiperse ettet vaan kehtaa mennä ja hyvä niin:))
mahtaa olla ja minkä tyyppistä erikoisuutta ollaan tavoittelemassa jos lyöttäydytään vaikka väkipakolla Koivusfanien remmiin. Forkkaa lukiessa ei ainakaan vahvistu tunne, että olisi mistään erityisestä älymystön huippujengistä kyse mutta erehtyä aina voi.
Sehän puhuu just noin. Fiksu jätkä!
sanoin!
viimeinkin asiaan! Onko tuo joku hevareiden yleisnimitys?
Skarppaa vähän.
vaan kirjoitin, vaikka tämä onkin olevinaan keskustelupalsta. :)
joka johtuu muutaman finninaamasen hevarin äänekkäistä mielenilmaisuista. Mulla ainakin on levyhyllyssä mm. noita mainitsemiani Mokomaa ja Amorphista sekä Koivusta ja tuskin mä ainoa olen.
ja idolskristianin faneille varattu titteli, ole hyvä vain;D
täällä? Noinhan niitä faneja hankitaan parhaiten.
täällä? Noinhan niitä faneja hankitaan parhaiten. Tulit kalastelemaan Kristianille faneja Koivusen palstalta?:D
ja totesin minkä totesin. Enkä ole kenenkään FANI vaan kiinnostunut yleisesti miten idoleilla menee. On se muuten varmaan mukavaa kun voi matkia niin ei tarvitse itse ajatella liikaa.
kirjoittanut niin eli tsemppaa edelleen.
Hevi on heviä ja tiedän että Aria ei tavallinen kevyen musan kuluttaja pysty kauaa kuuntelemaan keikoilla. On tullut testattua parinkin lähimmäisen kanssa, on kuulemma liian kovaa ja rämisevää.
galluppia levykauppojen ovilla ole tehty, mitä muuta musaa Becomingin ostajat kuuntelee. Silti kaikki olettaa, ettei metallidiggarit ole lättyä hankkineet. Ketkäs sitä sitten on ostaneet, ei ainakaan lapset, koska mikään ei ole tällä hetkellä vähemmän in kuin Ari Koivunen. Ei ainakaan Idols-fanit, koska niillä juna meni jo kauan sitten. Tuskin hiphopparit, dancen, iskelmän, popin jne. kuuntelijatkaan.
Kyllä se vaan niin on, että sitä levyä on ostaneet 16 tuhatta kappaletta ne, jotka muutenkin kuuntelee metallia ja rockia, kaikki ei vaan ehkä sitä mainosta (huono itsetunto tai jotain;))Voi olla, että enemmän naiset kuin miehet, mutta mikä tekee naispuolisesta metalliväestä jotenkin huonompaa yleisöö kuin miespuolisesta?
Tää naispuolisten fanien kuolemansuudelma bändille on muutenkin mielenkiintonen juttu. Aluks kaikkien "vakavasti otettavien musiikkivaikuttajien" hehkuttamasta von Hertzen Brotherseistakin tuli heti ihan hylkiöbändi, kun naiset rupes sitä joukolla diggaileen (ja jotkut niistä vielä keski-ikäsiäkin, hyi hitto). Oletuksena on kai, että naiset ei välitä pätkääkään, millanen soitto sieltä lavalta raikaa, kunhan jätkät on hyvännäkösiä. OIKEETA bändiä siis diggaa vaan 20-40 -vuotiaat miehet! Ja jos ne sanoo imperiumin netissä, että Ari Koivunen on paska, niin sehän tarkottaa sitä, ettei KUKAAN metallin kuuntelija Koivusen levyä ole ostanut.
imperiumi.netin keskusteluihin, joita en lue. Kävin katsomassa Arin keikkaa ja siltä pohjalta päättelen.
Muuten olet kyllä oikeassa. Naiset ja erityisesti keski-ikäiset naiset ovat merkittävä musiikin ostajaryhmä, jota ei kannata halveksia ainakaan, jos aikoo musiikilla elää.
Muka yli 15 000 kpl? Ehkä kauppoihin, mutta ei koteihin.
Coldplay on ollut viikkoja listakärjessä, mutta viralliset myyntiluvut ovat alhaisempia kuin Koivusen. Lisäksi Meurman on ollut listalla paremmin sijoittuneena, joten taitaa olla niin, että Koivusen levyjä on kauppojen hyllyt täynnä?
levymyyntimääristä. Arin levy on myynyt yli 7216 kpl enemmän kuin Kride.
http://www.ifpi.fi/tilastot/2008myydyimmatkotimaiset.html
tällä palstalla jatkuvasti herjaamassa päivästä toiseen.
että IFPIn tilastot ja kulta- ynnä muut jalometallit perustuvat tukkumyyntiin eli levyjä on ostettu kauppoihin sen verran. Listat taas perustuvat siihen, miten levyjä liikkuu kaupoista kuluttajille. Latausmyynti laskettaneen molempiin - ainakin singlelistoilla sen on pakko olla mukana, koska kaikkia sinkkuja ei edes julkaista fyysisinä levyinä.
poistut varmaan virallisille sivuille jossa voit hymistellä rauhassa muiden kanssa täydellisessä arimaailmassa
Kyllä tämä keski-ikäisten naisten "kuolemansuudelma" kertoo siitä, mitä yhteiskunnassa laajemminkin arvostetaan: nuoruutta ja miessukupuolta.
Kukas sen umpihevarin kersan päiväkodissa kasvattaa, toimeentulotukihakemukset tutkii ja heitteille jätetyt vanhukset hoitaa sillä aikaa kun hevari odottelee kellaribändinsä läpimurtoa? Keski-ikäinen akka ja vielä pienellä palkalla.
Humppaako pitäisi kuunnella työmaalla hulluutta ja suolenpätkiä kauhoessa?
raahautua tänne palstalle herjaamaan.
muu kuin mielipide. yritä nyt kestää ne äläkä tee kaikista faneista naurettavia kukkahattuja
hymistelyä ja kukkahattuja jauhava faniksi tekeytyvä palstakyylä on just tää forkkaa terrorisoiva provoilija. ilman tätä hyperaktiivista dissaajaa tää palsta olis hiljentynyt jo aikoja sitten.
näinhän se meni:
Toi provoilusta ja dissauksesta jankuttava - eikä edes fania esittävä - on toinen tätä forkkaa terrorisoiva provoilija, toinen on se joka esittää fania.
Ilman näitä hyperaktiivisia dissaajia tää palsta olis ihan kiva paikka keskustella ja jopa väitellä ja jakaa infoa tarpeen tullen. Täällä kävis sellaisiakin hyviä tyyppejä jotka osaa keskustella mutta jotka on kaikonneet jo aikaa sitten näiden skitsojen alta.
peiliin katsoen kirjoitettu?
ehkä tajuat, painotus sanalla ehkä.
"7.8.2008 klo 19.27"
on erään koivusfanin käsitys teidänlaisistanne
naisihmisistä. Toivottavasti ei kovin yleinen.
kaupan hyllyt täynnä ei Becomingia. Se myi heti alkuun niin isoja määriä että siitä tehtiin samantien lisätilauksia ja niitä myydän nyt.
eli maailmanlaajuinen, toisin kuin iskelmälaulajilla joilla se on Suomen kokoinen.
Jos tää yhteiskunta on nuoruutta ja miehisyyttä ihannoiva,niin se ei ole Arin eikä Arin fanien vika. Etsikää vikää muualta, se on kulttuurissa ja alitajuiseti kaikissa meissä, siksi siihen on niin helppo vedota. Kyllä siitä päästään eroon ajan kanssa mutta tarvitaan rohkeita ja avarakatseisia ihmisiä ajamaan tasa-arvoa. Sellaisia on nimenomaan paljon Arin faneissa, niissä naisissa joita tässä koko ajan yriteään parjata. Hävetkää daijut ja tehkää itse jotain elämällenne.
Tosin en puhunut itsestäni niinkuin varmasti tiedät vaan ihan teistä provoista joiden motiivit on mulle kyllä täydellinen arvoitus.
Voisitko kertoa mikä ajaa sut häiriköimään ja yrittämään vahingoittaa sellaisten ihmisten elämää, joita et edes tunne??
menee roikkumalla täällä dissailemassa... et tosiaan.
2007 myydyimpien levyjen listalle Sony on päivittänyt kokonaismyynnin myös vuodelta 2008 vain osalle artisteista. Esim. Abreun, Edelmannin, PMMP:n ja Ylanderin kokonaismyynti on päivitetty, mutta Arin, Kristianin ja Hannan ei ole.
http://www.ifpi.fi/tilastot/2007myydyimmatkotimaiset.html
Toukokuussahan lehdet kirjoittivat, että Annan ja Arin levyt olivat molemmat myyneet n. 75000 kpl.
http://www.hs.fi/viihde/artikkeli/Anna Abreu voittaa levymyynnissä Ari Koivusen/1135236557168
siitä, että esim.Sonatan ja HIM:n viimeisimpien lättyjen myynti ei ole tuon suurempaa. Ulkomaiden myyntiä ei kai noissa ifpin luvuissa ole? Noihin määriin suhteutettuina Becomingin myynti tähän mennessä on mahtava!
HIMistä ja Koivusesta voi edes puhua samana päivänä.
on taas herännyt Koivunen mielessäin.
samana aamuna =D
mun pointsi oli juuri tuo, että levymyynti ei ole se ainoa suosion mittari. Kun täällä niin kohkataan siitä, että Becoming myy vähemmän kun debyyttilevy.
ja 7 levyn jälkeen Ari ja Koivuset ovat vähintään yhtä suosittuja ja tunnettuja kuin HIM ja Sonata nyt.
suositumpia, siitä ei ole epäilystäkään jos vaan jaksavat soittaa ja tehdä musaa.
mennäkin, sehän on selvä!
sen piti mennä, nyt voitkin sitten hyvillä mielin poistua Kridelandiaan ..heippa XZ.
närästää??
Nää sun trollaukset on puhuttu tänään puhki joten ei jaksa enää ees närästää.