Mulla todettiin paniikkihäiriö 5 vuotta sitten. Silloin sain avun terapiasta ja lääkityksestä(sepram20mg) Käytin lääkkeitä 2v ja sitten lopetin.
Nyt hankalan ja stressaavan elämäntilanteen myötä sain paniikkokohtauksen n. 2kk sitten. Siitä asti on jälleen ahdistanut, ollut pakkoajatuksia, paniikkikohtauksia jne..
Aloitin lääkityksen 5 viikkoa sitten. Eka otin 10mg Sepramia. 3 viikon käytön jälkeen nostin lääkityksen 20mg. Eka tuntu että auttaa, mutta nyt ahdistus on palannut:(
Olen ottanut lääkkeen illalla. Oiskohan parempi että aamulla? Yöt kun ovat muuttuneet levottomiksi ja unet painajaisiksi.
Onkohan mitään toivoa että tämä lääke vielä auttaisi, vai joudunko vaihtamaan?
Nyt hankalan ja stressaavan elämäntilanteen myötä sain paniikkokohtauksen n. 2kk sitten. Siitä asti on jälleen ahdistanut, ollut pakkoajatuksia, paniikkikohtauksia jne..
Aloitin lääkityksen 5 viikkoa sitten. Eka otin 10mg Sepramia. 3 viikon käytön jälkeen nostin lääkityksen 20mg. Eka tuntu että auttaa, mutta nyt ahdistus on palannut:(
Olen ottanut lääkkeen illalla. Oiskohan parempi että aamulla? Yöt kun ovat muuttuneet levottomiksi ja unet painajaisiksi.
Onkohan mitään toivoa että tämä lääke vielä auttaisi, vai joudunko vaihtamaan?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ymmärsinkö oikein että tällä kertaa et käy terapiassa?Koskaan ei tulisi määrätä vain lääkettä ilman terapiaa.Lääkehoito on vain terapian tuki,se voi lievittää oireita mutta pitäisi tarttua aiheuttajaan ja se tapahtuu terapiassa.Jo ensimmäisen käyntikerran jälkeen olosi on kymmenen kiloa kevyempi,tuollaiset huolet täytyy saada purkaa ulos.Ja usko pois,toivut tästäkin,aivan kuin ensimmäiselläkin kerralla!
t:¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
...älä hätäänny, kyllä se lääkkeen teho kohta alkaa näkyä! Itsellä meni juuri noin, kuten varmaan monella muullakin. ALussa auttoi, sitten ahdistus syveni, pikkuhiljaa hälvetäkseen. Terapia on niin ja näin, jos häiriö on kemiallinen, niin ei se puhumalla parane, auttaa kylläkin.
Paniikkihäiriö itsessään voi olla kemiallinen juttu. Mutta siitä seuraa yleensä välittömästi pelkotiloja ja ahdistusta, jotka taas ovatkin psyykkisiä. Tiedän, että itselläni alussa varmasti oli se kemia, joka laukaisi asiat. Mutta hyvin nopeasti se muuttui ongelmalliseksi vyyhdeksi, josta on enää vaikea löytää narun päätä. Jos ja kun se muuttuu sellaiseksi, ainoa mikä auttaa on lopulta vain puhuminen, itsetuntemus ja terapia. Nimittäin hyvin usealla ne paniikkikohtaukset katoavat. Niin minullakin. Niitä ei ole ollut enää vuosiin, on vain pelko ja vyyhti. Lääkkeillä voi pelkoakin turruttaa, mutta joku muu auttaa oikeasti, sitten kun on valmis siihen, kohtaamaan ne pelkonsa.
Hankala elämäntilannehan sen laukaiseekin usein. Mutta hankalassa elämäntilanteessa kaikilla ihmisillä on enemmän tai vähemmän ahdistunut olo. Olisiko parempi kuitenkin, että turvautuisit kohtuulliseen määrään lääkettä ja yrittäisit ymmärtää itseäsi, miksi voit huonosti. Panikointi on sinun tapasi reagoida. Sen oppiminen vie vuosia, luulen, että kerran paniikkiin sairastunut, kantaa sitä aina. Sen kanssa pitää oppia elämään, pillereitä voi käyttää riippuen vaikeusasteesta. Pahan mielen pitää antaa tulla ulos, eikä yrittää piilottaa sitä lääkkeiden avulla kokonaan.
Olen elänyt panikoinnin kanssa ja todella kauan. Tiedän miten se puraisee, juuri silloin, kun on kaikkein vaikeinta. Silloin on syytä hakea apua, mutta pitää myös antaa itselle aikaa ja anteeksi. Koettaa saada elämä sellaiseksi, että ei stressaa liikaa. Sinä olet sellainen kuin olet, se on hyväksyttävä. Sitten voi alkaa paraneminen. Pikkuhiljaa, välillä otetaan pakkia.. Itsetuntemus lienee se juttu ! Pillerit ovat vain kainalosauvat, joskus pitää olla vahvat ja tukevat, toisinaan riittää vain toinen ja toisinaan vain ajatus kepeistä. Hyväksy itsesi.
Aloitan kyllä terapian kunhan nuo lomat loppuu ja oman paikkakunnan tk alkaa taas toimia kunnolla.
Kaikista pahinta tässä häiriössä mulla on se valtava sekoamisen pelko. Mä pelkään että tulen yhtäkkiä vain hulluksi, enkä heti itse tajua sitä. Mä pelkään että menetän kaiken, lapset.
Mä niin haluaisin tämän olon sellaiseksi "normaaliksi", jotta jaksaisin taas...
Mä epäilen osasyylliseksi tähän paniikkihäiriön puhkeamiseen hormoneja. Hormoniehkäisy, raskaudet, synnytyksen jälkeinen aika jne
Kun tuo tk alkaa taas toimia kunnolla, vaadin kyllä hormonitason, kilpirauhas yms testaamista.
Olen vuosia jo paininut näiden ongelmien kanssa ja kertaakaan ei ole tutkittu voisiko tämä kuitenkin olla jotain fyysistä.
on kahvittelun lopettaminen, paniikkihäiriö on pelkkä muisto muutamassa kuukaudessa.