ENOUGH

Tarja Turusen sivuilta löytyvän blogin mukaan Etelä-Amerikan kiertueella tullaan esittämään uusi biisi nimeltä "Enough". Kiinostuneiden kannattaa seurata Youtubea. Kipale tullee viimeistään kuun loppuun sieltä kuunneltavaksi.
3613
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

uutta materiaalia. MWS oli mulle pettymys, toivoisin että Tarja löytäisi oman minänsä ja linjansa eikä yrittäisi olla muuta kuin on. Toivottavasti levy-yhtiö luottaa rouvan kykyihin eikä yritä pitää Tarjaa NW-lokerossa.

Äänestä
  • pettymys.Minusta Tarja laulaa joululevyllä paremmin.Nimenomaan on enemmän oma itsensä ja se kuuluu siinä.
    Ainakin Tarjan haastatteluista päätellen levy-yhtiö olisi halunnut toisen tyyppistä musiikkia (en tiedä millaista),mutta Tarja piti päänsä ja sai tahtonsa läpi.

    Äänestä

  • minullekkin kirjoitti:

    pettymys.Minusta Tarja laulaa joululevyllä paremmin.Nimenomaan on enemmän oma itsensä ja se kuuluu siinä.
    Ainakin Tarjan haastatteluista päätellen levy-yhtiö olisi halunnut toisen tyyppistä musiikkia (en tiedä millaista),mutta Tarja piti päänsä ja sai tahtonsa läpi.

    Tarjan ääni soi todella hyvin Winter Storm levyllä. Olen kuunnellut levyä paljon ja joissain biiseissä Tarja saa äänensä aivan mielettömiin suorituksiin. Biiseissä kuten "Sing for me" tai "Boy and the Ghost" puhumattakaan "The Reign" balladista se soi voimakkaasti ja huilumaisen puhtaasti. Taas sellaisissa biiseissä kuin Ciarán's Well se venyy aivan uskomattomiin ulottuvuuksiin ja samalla osoittaa monimuotoisuutensa. Tässä esimerkki siitä Kuusankosken konsertista joulukuulta.

    http://uk.youtube.com/watch?v=M7lGAA--jnM

    Intro on pitkä, mutta siinä taas voi perehtyä bändin osaamiseen, joten kannattaa kuunnella loppuun saakka.

    Seuraava levy tulee Tarjan mukaan olemaan My Winter Stormia rockimpi ja huhutaan myös, että siellä tulee olemaan joku tosi cool duetto :-) Vuoden päästä nähdään, mitä nykyinen tiimi todella saa aikaiseksi. Toivottavasti Tarja saa levylleen samoja mestareita, joiden kanssa hän on nyt kiertänyt Eurooppaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Amate Adea kirjoitti:

Tarja Turusen sivuilta löytyvän blogin mukaan Etelä-Amerikan kiertueella tullaan esittämään uusi biisi nimeltä "Enough". Kiinostuneiden kannattaa seurata Youtubea. Kipale tullee viimeistään kuun loppuun sieltä kuunneltavaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu