Medvedev itki

Taitaa olla Halosen matkat itään lähinnä muodollisuuksia.
Tuskin taistolaisista paljoa noteeraavat.

Venäjä jätti keskiviikkona tunteikkaat hyvästit Nobel-kirjailija Aleksandr Solzhenitsynille.

Huomiota herätti muun muassa se, että presidentti Dmitri Medvedev keskeytti lomansa osallistuakseen hautajaisiin. Ele oli symbolinen, sillä hänen edeltäjänsä Vladimir Putin ei läheskään aina osoittanut vastaavaa herkkyyttä oman virkakautensa aikana.

Suruilmeinen Medvedev keskusteli muistotilaisuudessa pitkään Solzhenitsynin Natalia-lesken ja perheen poikien kanssa. Kun Solzhenitsynin arkku laskettiin hautaan, Medvedevin silmiin kihosivat kyyneleet.

Solzhenitsyn haudattiin hänen omien toiveidensa mukaisesti Moskovaan Donskoin luostariin. Seremonia oli yhdistelmä valtiollisia hautajaisia ja ortodoksisia perinteitä.

Osa hautajaisvieraista ei pitänyt siitä, että tilaisuudessa oli mukana paljon sotilaallisia elementtejä. Kunniavartioston sotilaat kantoivat Solzhenitsynin arkkua. Seremoniaan kuuluivat myös sotilassoittokunta sekä kivääreillä ammutut kunnianlaukaukset.

- Sotilaat vartioivat häntä aikanaan työleirillä ja nyt he ovat ympäröineet hänet täällä. Mutta niin asiat vain ovat, sanoi Sozlhenitsynin teoksia jo neuvostoaikana salaa lukenut Galina Muravjova, 66.

Solzhenitsyn paljasti Stalinin ajan vankileirijärjestelmän kauhut ja joutui kirjojensa vuoksi maanpakoon 1974. Venäjälle hän palasi 1994.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1566541
3342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vankileirien saaristoa ei aikoinaan julkaistu Suomessa, koska se oli "neuvostovastainen". Tätä mieltä varmasti 1970-luvulla olivat myös Vanhanen ja Halonen. Kannattaa lukea jotain Vanhasen artikkeleja 80-luvulta, niiden Neuvostoliiton edessä rähmällään oleva imelyys on pöyristyttävää! Onko ihme että sama nahjus nyt nöyryyttää itseään ja Suomen kansaa EU-komission lakeijana?

Äänestä
  • Lähinnä kommunisti mielisille tarkoitin. He olivat jopa liittämässä suomea suureen ja mahtavaan.

    Vanhas Masa oli silloin 70 -luvulla vielä niin poikanen. Häntä ei nyt silloin noteerata.

    Meillä vielä 40 -luvulla syntyneitä, jotka oli silloin 70 -luvun puolenvälin hujakoilla 3- kymppisiä.
    mm Tarja Halonen
    Ja Tarjan puhetta, sitä yhtäkään ei nyt kestäisi eetteriin päästää.
    Miten kävisi, jos nyt istuva presidentti, olisi puheessaan vaatimassa silloin, Suomen liitosta itään.
    Se ihan faktaa !
    löytyy puheensa kyllä, tarvittaessa. Mutta sellaisia puheita silloin paljonkin lähinnä taistolaisilla.

    Äänestä

  • kommunisti mielisille kirjoitti:

    Lähinnä kommunisti mielisille tarkoitin. He olivat jopa liittämässä suomea suureen ja mahtavaan.

    Vanhas Masa oli silloin 70 -luvulla vielä niin poikanen. Häntä ei nyt silloin noteerata.

    Meillä vielä 40 -luvulla syntyneitä, jotka oli silloin 70 -luvun puolenvälin hujakoilla 3- kymppisiä.
    mm Tarja Halonen
    Ja Tarjan puhetta, sitä yhtäkään ei nyt kestäisi eetteriin päästää.
    Miten kävisi, jos nyt istuva presidentti, olisi puheessaan vaatimassa silloin, Suomen liitosta itään.
    Se ihan faktaa !
    löytyy puheensa kyllä, tarvittaessa. Mutta sellaisia puheita silloin paljonkin lähinnä taistolaisilla.

    olis edes syntynyt, ellei torvet suomalaiset olis suojelleet Leniniä Suomessa ja avittaneet. Taitaa olla koko idea täältä lähtöisin, kun kerran meillä vielä haaveillaan Lenin patsaasta. MM. Jouko Ahonen, paperiliiton pomo.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Solzhenitsynin haudalla kirjoitti:

Taitaa olla Halosen matkat itään lähinnä muodollisuuksia.
Tuskin taistolaisista paljoa noteeraavat.

Venäjä jätti keskiviikkona tunteikkaat hyvästit Nobel-kirjailija Aleksandr Solzhenitsynille.

Huomiota herätti muun muassa se, että presidentti Dmitri Medvedev keskeytti lomansa osallistuakseen hautajaisiin. Ele oli symbolinen, sillä hänen edeltäjänsä Vladimir Putin ei läheskään aina osoittanut vastaavaa herkkyyttä oman virkakautensa aikana.

Suruilmeinen Medvedev keskusteli muistotilaisuudessa pitkään Solzhenitsynin Natalia-lesken ja perheen poikien kanssa. Kun Solzhenitsynin arkku laskettiin hautaan, Medvedevin silmiin kihosivat kyyneleet.

Solzhenitsyn haudattiin hänen omien toiveidensa mukaisesti Moskovaan Donskoin luostariin. Seremonia oli yhdistelmä valtiollisia hautajaisia ja ortodoksisia perinteitä.

Osa hautajaisvieraista ei pitänyt siitä, että tilaisuudessa oli mukana paljon sotilaallisia elementtejä. Kunniavartioston sotilaat kantoivat Solzhenitsynin arkkua. Seremoniaan kuuluivat myös sotilassoittokunta sekä kivääreillä ammutut kunnianlaukaukset.

- Sotilaat vartioivat häntä aikanaan työleirillä ja nyt he ovat ympäröineet hänet täällä. Mutta niin asiat vain ovat, sanoi Sozlhenitsynin teoksia jo neuvostoaikana salaa lukenut Galina Muravjova, 66.

Solzhenitsyn paljasti Stalinin ajan vankileirijärjestelmän kauhut ja joutui kirjojensa vuoksi maanpakoon 1974. Venäjälle hän palasi 1994.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1566541

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu