Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kotikuria

Mieleni haluavi kotikuri suhdetta, puhetta ja kirjoittelua on netissä aika paljon. Mutta kuinka moni nainen tosiaan olisi valmis kotikuri suhteeseen .
Muutamia henkilöitä toki kirjoittelee aktiivisesti mikä on hieno juttu toki. Kertovt myös haluavan vanhanajan kurinpalautusta. Meitää antajia ainakin löytyy paljon. Tosin montako on tosissaan se onkin toinen juttu.

Itse olen etsinyt jo pitkään naispuolista henkilöä joka olisi valmis avoimin mielin keskusteleen ja tositoimiinkin tietysti.

Moniko nainen on tosissaan etsimässä ja hauamassa vanahanajan kuria itselleen silloin tällöin tai ihan oikeeta suhdetta asian tiimoilta
113883
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

yleensä ilmoituksiin vastanneista korkeintaan joka kymmenes on enemmän tai vähemmän tosissaan. Ne muut tuntuvat olevan innoissaan, mutta ovat vain virtuaalirunkkareita.

Äänestä

Kokemuksesta voin sanoa, että kunnollinen vanhanajan selkäsauna ei totisesti ole mikään nautinto miehelle. Olen saanut vaimoltani useita kertoja kovaakin kovemman kurituksen; joskus jopa kolmasti saman päivän aikana.Vaimo kärsii kyllä pitkään oikuttelujani ja tuhmaa käytöstäni, mutta kun mitta tulee täyteen, niin silloin on oksat pois. Vaimo käyttää aina koivunoksista tehtyä piiskanippua ( remmiä tai muita välineitä hän ei suostu käyttämään ) ja se heiluu rivakasti paljaalla takapuolella ja selkänahassa 10-15 minuuttia, eikä siinä auta itku eikä anomiset. Tulos on yleensä verille hakattu takapuoli ja selkänahka. Istuminen on lähes mahdotonta pariin päivään ja juomut takamuksessa näkyvät vähintäin viikon päivät. Tämä on todellista kurinpalautusta eikä mitään seksisessiota. Ei toivoakaan mistään seksistä vaimon kanssa muutamaan päivään ja tavat on muututtava ensin.
Ihmettelen, jos joku tällaista kotikuria toivoo itselleen. Kyllähän täällä moni kirjoittelee fantasioistaan, mutta kun tosipaikka tulee eteen, niin taitaa alkaa housut tutisemaan joka äijällä.

Äänestä
  • Meillä kotikurista on tullut jokapäiväinen tapa.Vaimo pitää minulle kuria pääasiassa henkisin keinoin,käskyttäen,valvoen tekemisiäni.Rangaituksina yleensä kotitöiden tekemistä aamusta iltamyöhään.Jos työt jostain syystä loppuvat niin silloin joudun nurkkaan häpeämään pahoja tapojani.Omaa aikaa minulla ei oikeastaan ole.Piiskaa tai muita fyysiä rangaistuksia saan nykyään hyvin harvoin.
    Seksiä hän antaa minulle tosi harvoin mutta vastaavasti joudun kyllä hänet tyydyttämään aina hänen niin halutessaan.Olen hänen mielestään taitava kielileikeissä.Mutta itse en saa laueta,en ansaitse sitä hänen mielestään.
    Tälläinen henkinen nöyryyttäminen ja alistuminen
    on kyllä rankkaa mutta antaa omanlaisensa tyydytyksen jos siitä tykkää.Tämä on meidän juttu.

    Äänestä

  • Minunkin vaimo osaa pitää kurin. Minulle äiti piti melko tiukan kurin, vielä murrosikäisenä ei vitsaa säästänyt. Vaimoni oli meidän naapurina ja pääsi joskus todistamaankin, kuinka sain kunnolla koivunrisusta. Äiti onnistui vakuuttamaan minut, miten olen niin huonotapainen, että tarvitsen kovan kurin. Muistan hyvin, kuinka seurusteluaikanamme sain nykyiseltä vaimoltani ensimmäisen kerran takamukset kirveleviksi. Olin ollut kavereiden kanssa melko pitkään ja myöhästyin reilusti sovitusta tapaamisesta. Hän piti minulle pitkän saarnan ja ilmoitti, että jos haluan jatkaa seurusteluamme, niin minun täytyy suostua, että hän pitää minulle äidillisen kurin. Änkytin jotakin, joka kai tulkittiin myöntymiseksi. Olin niin tottunut kurituksiin, että en osannut panna vastaan, kun käytiin hakemassa kunnon koivupiiska, niinkuin lapsena. Ja sitten housut alas ja kumartuneena sain vastaanottaa piiskaa vanhaan malliin. Ja kun pää oli saatu auki, niin hänen oli helppo jatkaa minun kasvattamista. En voi sanoa nauttivani siitä, mutta olen kai niin hyvin koulutettu, että en osaa panna vastaan. Muutenkin olen melko tiukassa kurissa, vaimo määrää meillä. Ja jos en nöyrästi tottele, niin vitsa viuhuu. Harvoin menee viikkoa ilman selkäsaunaa. Meillä se ei ole seksuaalista, vaimo varmaan tosin nauttii, kun saa pitää komentoa. Miksi alistun? Siihen en pysty vastaamaan, ainakin olen tottunut alistumaan. Meidän poikamme on nyt viisivuotias. Huomaakohan hän joskus, millä keinoilla äiti pitää isän kurissa!

    Äänestä

Yleensä se vain on niin päin että mies ei halua haaskata aikaa tutustumiseen vaan haluaa heti päästä piiskaamaan ja pukille.

Äänestä
  • Niin on toikin varmaan ihan totta mitä sanot. Minusta hilja hyvä tulee ja onhan se niin että ei vrmaan monikaan nainen sano ilman näkemättä ensin jossain esim, kahvilassa et tuu vaan tänne. en toki tiedä onko asia niin.
    Kyllä se pitää ensin tutustua tai ainakin minä haluan tutustua kunnolla, vaikka mieli tekisikin

    Äänestä

  • Ja vaikka yksi mies kymmenestä oliskin aito ja tosissaan niin ne yhdeksän muuta on jo ehtineet pilata mahdollisuudet siltä yhdeltä moneen kertaan, kun naiset lakkaa uskomasta ja kyynistyy.

    Äänestä

  • piisku.neiti kirjoitti:

    Ja vaikka yksi mies kymmenestä oliskin aito ja tosissaan niin ne yhdeksän muuta on jo ehtineet pilata mahdollisuudet siltä yhdeltä moneen kertaan, kun naiset lakkaa uskomasta ja kyynistyy.

    Puhut ihan totta ja se tässä ottaakin julmetusti päähän. Kun itse on tosissaan tässä jutussa

    Äänestä

kuri pitää olla,toisinaan töistä tullessa astelen saappaat jalassa sisälle,käsken muijan polvilleen ja imemään kullia ym.

Äänestä

Vaikka Lady tykkääkin molemmin päin, on Orjapoika niin alistumishaluinen, että Lady on se joka vie ja Orjapoika vikisee (nautinnosta tosinkin).

Ladyn ja Orjapojan suhde alkoi tällä palstalla kirjoittelusta (uskokaa siis että täälläkin voi käydä flaksi !), ja jo ensitapaamisella oli selvää, että meillä natsasi loistavasti yhteen. Olemme nyt olleet yhdessä yli 2 vuotta, ja kiintymyksemme toisiamme ja alistusleikkejä kohtaan senkun syvenee ja monipuolistuu.
Välillä Ladykin on saanut kokea piiskan tanssahtelua pakaroillaan ja käsiraudoissa rimpuilua, mutta enimmäkseen se kuuluu Orjapojan rooliin.
Suhteemme ei ole henkistä 24/7- alistusta, siitä on liian karvaita kokemuksia varsinkin Ladylla menneisyydessään, mutta kyllä useimmissa tilanteissa tämä käskytyssuhde tulee selkeästi ilmi. Orjapoika tietää paikkansa ja Lady nauttii fantasioidensa toteuttamisesta.
Mutta seksuaalisuutemme ilmenee meillä vain ja ainoastaan omien seinien sisäpuolella, ja ulospäin olemmekin niin tavispari, kuin vain voi kuvitella.

Kadullahan ei koskaan voi tietää mitä vastaantulevien ihmisten pään sisällä liikkuu... ;-)

Äänestä

Minä uskallan rehellisesti myöntää - sekä sanoissa että teoissa - että tarvitsen jo arkielämän sujuvuuden vuoksi piiskaa ja vieläpä paljaalle takapuolelle. Tosin olen kyllä valmis myös olemaan siinä piiskan toisessa päässä varsin ankarana ja oikeudenmukaisena.
Jos on tarvetta ainakin keskusteluun, postia voi laittaa samalla nimimerkillä millä kirjoitan, mutta gmail.com tai täällä suomi24.fi
Tämä on elämän rikkaus jos uskaltaa lähteä sille tielle myös tekojen kautta, mistä haaveilee.
Sitä ei tarvitse kenellekään selittää, ei edes itselleen miksi haluaa tätä. Se vain on niin.
Minä ainakin tunnen itseni kokonaisemmaksi ihmisenä ja naisena tämän harrastuksen parissa.
Täyttä elämää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mies 41 kirjoitti:

Mieleni haluavi kotikuri suhdetta, puhetta ja kirjoittelua on netissä aika paljon. Mutta kuinka moni nainen tosiaan olisi valmis kotikuri suhteeseen .
Muutamia henkilöitä toki kirjoittelee aktiivisesti mikä on hieno juttu toki. Kertovt myös haluavan vanhanajan kurinpalautusta. Meitää antajia ainakin löytyy paljon. Tosin montako on tosissaan se onkin toinen juttu.

Itse olen etsinyt jo pitkään naispuolista henkilöä joka olisi valmis avoimin mielin keskusteleen ja tositoimiinkin tietysti.

Moniko nainen on tosissaan etsimässä ja hauamassa vanahanajan kuria itselleen silloin tällöin tai ihan oikeeta suhdetta asian tiimoilta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu