Meillä niin onnellisesti, että neljä sukupolvea elossa. Oma mummoni, siis lapseni isomummi on aina ollut todella mukava emäntä, kunnes noin vuosi sitten hän joutui lonkkaleikkaukseen, joka ensin meni pieleen, (lonkka oli muljahtanut pois paikoiltaan pian leikkauksen jälkeen) ja hänet leikattiin uudelleen. Tässä väliä oli pari kuukautta. Olin hoitamassa häntä kuukauden ja kertaakaan en saanut kiitoksen sanaa, olo oli kuin piialla isossa talossa. Iltaisin lohduttelin mummia kun itki, ettei tästä enää ylös nouse.
No, toinen leikkaus auttoi, ja pian hän porskuttikin jo entiseen malliin. Tosin erilaisella asenteella. Sääliksi käy syöpää sairastavaa isoisääni, kun mummo ei pahemmin muuta tee, kuin kuittaile hänelle kaikesta ilkeästi. Meille muillekin tuhahtelee ja suoraan sanottuna v...uilee. Olen sanonut hänelle, että tietyt asiat loukkaavat minua, mutta tuhahtelee vaan takaisin, että ei kyllä meidän suvun piirteitä sinussa näköjään ole kun noin sanot.
Miten voi ihminen muuttua noin nopeasti aivan tuntemattomaksi? Tuntuu, kuin hän olisi katkeroitunut aivan kaikelle. Minullakin on PITKÄ pinna ja katson paljon läpi sormieni jo ihan kunnioituksesta sitä asiaa kohtaan, että hän on aikaisemmin ollut aivan ihana mummi, mutta rajani ne on minullakin. Huolettaa hirveästi myös se, että kun lapseni vielä vähän varttuu, minkälaisen mallin hän saa käydessään siellä kanssani.
Harmittaa vaan, kun olisi ihanaa, että lapseni oppisi tuntemaan isoisovanhempansa, mutta nyt en halua viettää siellä kahta päivää pitempää aikaa, vaikka mahdollisuus olisi. Matka välillämme on kuitenkin pitkä, ja mahdollisuus käydä heitä tapaamassa on siis pari kolme kertaa vuodessa. Aikaisemmin oltiin se pari viikkoa kerrallaan.
Kertokaahan viisaammat, miten ihmeessä ihminen voi muuttua noin paljon elämänsä ehtoopuolella (mummi siis 80v)? Mitä voisi asialle tehdä? En ole ainoa suvussamme, joka on huomannut muutoksen. Surullista nähdä kuinka ennen niin rakas ihminen on muuttunut ilkeäksi sanan varsinaisessa merkityksessä.
Mielipiteitä ja neuvoja otetaan vastaan, kiitos!
No, toinen leikkaus auttoi, ja pian hän porskuttikin jo entiseen malliin. Tosin erilaisella asenteella. Sääliksi käy syöpää sairastavaa isoisääni, kun mummo ei pahemmin muuta tee, kuin kuittaile hänelle kaikesta ilkeästi. Meille muillekin tuhahtelee ja suoraan sanottuna v...uilee. Olen sanonut hänelle, että tietyt asiat loukkaavat minua, mutta tuhahtelee vaan takaisin, että ei kyllä meidän suvun piirteitä sinussa näköjään ole kun noin sanot.
Miten voi ihminen muuttua noin nopeasti aivan tuntemattomaksi? Tuntuu, kuin hän olisi katkeroitunut aivan kaikelle. Minullakin on PITKÄ pinna ja katson paljon läpi sormieni jo ihan kunnioituksesta sitä asiaa kohtaan, että hän on aikaisemmin ollut aivan ihana mummi, mutta rajani ne on minullakin. Huolettaa hirveästi myös se, että kun lapseni vielä vähän varttuu, minkälaisen mallin hän saa käydessään siellä kanssani.
Harmittaa vaan, kun olisi ihanaa, että lapseni oppisi tuntemaan isoisovanhempansa, mutta nyt en halua viettää siellä kahta päivää pitempää aikaa, vaikka mahdollisuus olisi. Matka välillämme on kuitenkin pitkä, ja mahdollisuus käydä heitä tapaamassa on siis pari kolme kertaa vuodessa. Aikaisemmin oltiin se pari viikkoa kerrallaan.
Kertokaahan viisaammat, miten ihmeessä ihminen voi muuttua noin paljon elämänsä ehtoopuolella (mummi siis 80v)? Mitä voisi asialle tehdä? En ole ainoa suvussamme, joka on huomannut muutoksen. Surullista nähdä kuinka ennen niin rakas ihminen on muuttunut ilkeäksi sanan varsinaisessa merkityksessä.
Mielipiteitä ja neuvoja otetaan vastaan, kiitos!
Vastaukset 6
Vanhimmat
kovat kipulääkkeet syrjäyttäneet aivoissa omat mielihyvähormonit, kipulääkkeiden vähennyttyä tilalla tyhjyys ja mielipaha. Asia korjaantuu ajan kanssa itsestään ( kuten käytön lopettaneilla narkeilla) tai sitten tilanne vaatii tilapäisen mieliala lääkityksen. Voimia sinulle! Toivottavasti tilanne muuttuu parempaan.
oireilee noin. Sairastuva tajuaa itsekin tilansa ja käyttäytyy usein aggressiivisesti muita kohtaan. Tällä hän osittain kompensoi turhautumistaan ja toisaalta osittain pystyy peittämään unohtelemistansa. Olisi tärkeää saattaa mummoasi hoitavan hoitohenkilökunnan (omalääkäti, terveydenhoitaja, tms.) tietoon tämä voimakas persoonallisuuden muuttuminen.
http://www.poliklinikka.fi/?page=6700365&id=9313317
Tietysti kyseessä voi olla myös aivan tavallinen masennus tai ahdistus oman kehonkuvan muuttumisen myötä. Leikkauksen ja epäonnsitumisten myötä mummusi on joutunut kohtaamaan totuuden omasta vanhenemisestaan ja siitä, että hän joutuu tulevaisuudessa muiden hoidettavaksi. Tämä saattaa monelle itsenäiselle vanhukselle olla kova paikka. Joka tapauksessa asiaan tulisi puuttua ja hänen tulisi saada asianmukaista apua. Masennus on iäkkäillä ihmisillä hyvin yleistä ja hänellä on lisäsuruna vielä syöpää sairastava puoliso. Voit aivan hyvin esim. soittaa luottamuksellisesti häntä hoitavalle lääkärille tai terkkarille ja kertoa asiasta ja omasta huolestumisestasi. Jos useampi lähimmäinen toimisi näin, niin potilaat saisvat hoitoa ajallaan, ei vasta sitten kuin on jo myöhäistä.
dementiasairauksiin:
http://www.tohtori.fi/?page=2134015&id=4950603
myös tuo dementia, aivan samanlaiselta kuulostaa kun äitini alku vaiheessa.
Olen hoitanut äitiäni 89v. kymmenisen vuotta ja alku oli todella hankalaa, juuri persoonan muutos ja masennuskin.
Hommatkaa mummo kunnon tutkimuksiin!
Niin kuin ikä rapistaa kroppaa, rapistaa se myös aivoja. Joillain enemmän, toisilla vähemmän.
Dementia muuttaa persoonallisuutta.
Ja jotkut aivan tuntemattomasta syystä ryhtyvät ilkeiksi.
Ihmisen tunnepuolikin saattaa kuihtua vanhenemisen myötä.
Jos mummosi on saanut kovia kipulääkkeitä, voi niiden seurauksena olla ärtyisyyttä ja ihan vieroitusoireita.
Veikkaisin, että jotain aivosairautta mummosi käytös enteilee.
Omassa iäkkäässä isässäni olen huomannut itsekkyyden lisääntyvän, hän ei osaa ajatella toisten näkökulmasta asioita. On kuin olisi päätynyt takaisin 2-vuotiaan tasolle tunne-elämässään.
Kaikille vanhoillehan ei näin käy, toiset muuttuvat kypsyessään mitä herttaisemmiksi.
Neuvona sanoisin, että ota hänen käytöksensä samoin vastaan kuin lapsen käytös otetaan. Sydänjuuriaan myöten ei kannata loukkaantua. Käy vähemmän vierailulla, viivy lyhyemmän aikaa, äläkä ota enää pitkiä piian pestejä. Kunta on velvollinen järjestämään mummosi hoidon, ei sinun ole pakko ryhtyä omaishoitajaksi.
Toivottavasti ei ole dementian ensioireita, mutta otan kyllä puheeksi tuon hoidon tarpeen arvioinnin oman äitini kanssa ja katsotaan, miten saadaan asiaa eteenpäin. :)
Hyvää kesää kaikille!