Tälläisenlöysin vielä tiedostoistani, vastavänkääjän oli muistaakseni kysyjä x tai joku toinen törppö..
Miksi kommunistiveljet eivät auta toveria? Suuta vaan pieksetään ja haukutaan muita. Miksi asunnon omistaja ei saisi vuokrata asuntoa kenelle haluaa? Miksi ystäväsi ei tehnyt kirjallista vuokrasopimusta? Miksi kommunistien tyhmyydestä pitää aina saada muut verolle?
HR: Tottakai aion auttaa, kaikin keinoin joita on käytettävissä. Asunnon omistaja saa vuokrata kämppänsä kelle lystää, se on selvä, mutta ei enää sovittuaan siitä suullisesti. Typeryydessäsi et huomaa, että este muodostui sosiaalitoimiston vuokrasitoumuksesta. Tuttavani ei siis olisi pitänyt olla rehellinen vaan tehdä ensin sopimus kirjallisena ja sitten näyttää vasta sitoumus, ja ennen kaikkea kutsua minut paikalle, ennen kuin tekee mitään! Vuokraus olisi alkanut ensikuun alusta, joten asiat olivat muuten juuri siinä järjestyksessä kuin vuokranantaja halusi.
On sinulla porvarillinen eli roistomainen mieli, kun heti asetut moisen paskaläjän päälle ja alat vaakkumaan.
Kommarit ne on aina ennenkin auttaneet köyhiä ja kurjistettuja, sitähän se koko heidän teoriansakin on. Moni asuu itse vuokralla, jolloin on vuokranantajan toimesta rajattu se, ketä asunnossa saa asua, kelle asunnon saa luovuttaa hetkeksikään jne..
Olet sinä onneton, arvasin, että te roistot sieltä ilmaannutte kuin lokit raakkumaan. Pieneen mieleenne ei edes tule, että Ihmisen perustarvetta, asuminen, on loukattu verisesti ja moisesta porvarista tulisi teidänkin sanoutua irti. Porvarismi on kuitenkin porvarismia juuri siksi, että joukko muodostuu ihmiskunnan pohjasakasta, iljettävistä, ahneista nilviäisistä, kuten esimerkki osoittaa.
Nyt teillä kommareilla on todellakin mahdollisuus auttaa toveria. Otta rutussa taputellaan vaan toveria selkään ja silmät vesikaljamalla otetaan osaa. Ole Hannu oikea kommari ja majoita tuttavasi omaan asuntoosi. (Ai ei käy, vai? Monenmoisia esteitä, vai? Noinhan te kommarit aina selitätte.)
HR: Minä kuule autan kaikilla keinoilla joita on olemassa ja joita lyöty tuttavani sallii käyttää. Ja olen täysin varautunut, että hän asuu luonamme, kunnes saa asunnon. Älä sinä siitä huolehdi, huolehdi teidän porvarien korvienvälistä ja siitä mitä rikkaruohoa siellä kasvaa.
Esimerkkinä voi kertoa, että minä lähetän kirjeitä ja kirjoitan julkisuudessa, kun roistot virkamiehet ja yksityiset tekevät rikollisia tekojaan. Kuten tämä roistomainen vuokranantaja, joka perui sopimuksen, jonka oli jo suullisesti tehnyt. Eräs johtava virkamies jopa halusi jutut pois lehdistä, mutta sai ne vasta, kun suostui ehtoihin. Toinenkin tällainen tapaus tulee mieleeni, mutta siinä ei kenenkään toiveita alettu täyttään ja juttu on muuten vielä kesken ja hyllyssäni……
Juuri itse olen tapellut yhden sopimusrikkomuksen kanssa, josta on allekirjoitettu ja todisteltu paperi, mutta josta jutusta asianajaja luopui, koska en voi kuulemma sitä oikeudessa voittaa, kun on semmoiset taustatiedot. Mimmoiset, sitä hän ei suostu kertomaan, eikä oikeusministeriö näköjään tutkimaan. Osapuolina on talonomistaja, porvari, suomenruotsalainen kukas muukaan, ja yksi häneltä työtä saavaa.
Pian julkaisen jutun, kun hammaslääkäri selittää, miksi syrjii, sorsii ja asettaa potilaita eriarvoisiin jonoihin ja täydennän sitä kaupungin asioista vastaavan kaupunginjohtajan lausumin. Kyllä tee saatte meidät kommarit niskaamme. kunhan tästä kaikki joukoksi tokenemme. Olemme oppineita ja fiksuja ihmisiä, joilla on sydän ja tunteet kohdallaan, toisin kuin teillä emootio ja empatia puutteellisilla mekaanisilla pässeillä. Minunkin juttujani lukee jo tuhannet, osat pelosta ja osat rintamaamme liittyen…
On selvä, että tässä asettuu asioita kaiken aikaa kohdalleen ja syntyy rintama porvarismia vastaan, joka on ensin kriittinen, sitten anarkistinen ja lopuksi tietoinen. Jokaisen teidän väärä alhainen teko on yksi syy lisää…
Olette te porvarit alhaisimman luokan alhaisimpia olentoja, ette kuitenkaan ihmisiä vaikka olettekin heidän näköisiään. Toveri Suhoi-160 kirjoittaa osuvasti teistä ja tulevaisuudestanne. Jos ei kommunistit niin jumalanne antaa teille paikan helvetissänne ja sen tekee suolle, jonne rakentaa kelluvaa rataa.
HR: 7.8.2008 Hki

Vastaukset 2
Vanhimmat
"Tälläisenlöysin vielä tiedostoistani, vastavänkääjän oli muistaakseni kysyjä x tai joku toinen törppö.."
Paraskin neuvoja.
Kalle kysyi tuossa alempana josko sinua kiinnostaisi keskustelu oleellisuuksista, ei taida kiinnostaa.
Juttu on edennyt, kuten olen jo kertonut, mutta koska aiemmat viestit on poistettu pistetään jotain uudestaan.
Vuokrasopimuksesta oli tehty kirjallinen sopimus, selvisi perästäpäin. Se on siis allekirjoitettu.
Sopimusrikkomisen syy oli ahneus, porvarillinen ahneus, koska vuokranantaja halusi vuokravakuudelle korkotuloja, joita sosiaalilautakunnan sitoumus ei hänelle suo.
Asunto olisi ollut Pohjois-Haagassa Helsingissä ja vuokraajan nainen.
Asiassa on se huvittava puoli, että porvarivaltio on tehnyt itseleen sosiaalitoimen, jotta törkeimmiltä rikkomuksilta vältyttäisiin, jotta kansa ei kävisi hallituksen kurkkuun. Tänä vuokranantaja ei kuitenkaan tästä välitä, vaan rikkoo jopa näitä porvareiden omia sisäpiirisopimuksia.
Porvarismi on paskaa, pelkkää puhdasta ripulipaskaa...