TAPIOLAN VERKKOPANKKI YSKII

Tarpeeton asiakas

Tapiolan verkkopankin uudistu toi ongelmia ainakin omalle kohdalleni.
Hoidan suurimman osan asioistani netin kautta ja olen mukauttanut selaimeni sellaiseksi että käyttö on helppoa ja ruudulle mahtuu paljon asiaa. Käytän myös oletuskokoa pienempää fonttia.

Nyt tunnuslukupyyntö jää osin talennuskentän alle.

Tapiolan asiakaspalvelussa todetaan että asialle ei voi mitään. Minusta koodauksessa on virhe, luultavasti realistisesti korjattava.

Tässä sitä nykyistä palvelua, annetaan ymmärtää että näkemiin.
No täytyy harkita muuta ei voi muuta todeta kuin että oudolta kuulostaa - miltähän kuulostaa kymmenen vuoden kuluttua, varmaan paljon pahemmalta. Ryssijät kun tuntuvat aina vain luottamusta nauttivan.

Tämänkin selvittämisessä meni muutama päivä, aikaa, vaivaa ja puhelinkuluja. Ensin diagnostoitiin väärä vika, tosiasiassa eivät vikaa edes löytäneet itse vaan piti se heille kertoa.

5

580

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Brutus

      Mitä selainta käytät? Mulla ainakin Firefox 3:ssa toimii fontin koon pienennys (Control -) ja kaikki asemoinnit pysyy kunnossa.

      • Automaattipäivitykset päällä

        Oletusfonttikokona olen 16 asemasta käyttänyt 12

      • Brutus
        Automaattipäivitykset päällä kirjoitti:

        Oletusfonttikokona olen 16 asemasta käyttänyt 12

        No, jos olet määrittänyt omat fonttikoot, voi olla ihan hyvin ettei toimi.

        Sanottakoon nyt jotain asioista tajuavana, että on jo hieman kovanluokan vaatimus, että systeemit toimisivat, jos käytät itse omia (radikaalejakin) tyylimäärittelyitä.

        Ainakin Firefox 3:ssa toimii tuo Control -/ zoomaavana, jolloin koko näkymän sisältö pienenee tai suurenee. En muista, miten toimii kakkosessa.

        Voin tuon zoomaustoimivuuden tarkistaa seuraavalla kerralla koko verkkopankin osalta, kun siellä käyn asioita hoitamassa.

        Itse olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että verkkopankki toimii ainakin luotettavasti. Nimimerkki entinen DanskenSampon asiakas, jonka verkkopankin irvikuva oli painajainen.

        Voithan kokeilla asentaa tuon Firefox 3:sen tai Operan. Siis, jos mahdollista. Sillä vois ongelma ratketa.

        Toimiiko muuten IE:llä fonttikoon pienennyksesi?

        Entäs muissa verkkopankeissa?

      • Mieti vähän
        Brutus kirjoitti:

        Homma on pelittänyt hyvin uudistukseen asti.
        Kaikissa uudistuksissa näkyy tulevan ongelmia ja huononnuksia, siksi totesinkin että mitenkähän kymmenen vuoden päästä. Toimiiko vain määrätyn merkkisellä tietokoneella.

        Jos olet alaa tunteva, tiedät että kysessä on tavallaan pikku juttu hoitaa asia kuntoon.

        Googlella on esimerkkejä yksinkertaisista sivuvaihtoehdoista. Tässäkin kirjautumissivu voisi olla pelkistetty. Miksei koko pankin toimintasivukin. Sivuston garaafinen taiteellinen suunnittelu on ajanut käytettävyyssuunnittelun edelle.
        Simppeli saittivaihtoehto vaan tarjolle.

      • Brutus kirjoitti:

        No, jos olet määrittänyt omat fonttikoot, voi olla ihan hyvin ettei toimi.

        Sanottakoon nyt jotain asioista tajuavana, että on jo hieman kovanluokan vaatimus, että systeemit toimisivat, jos käytät itse omia (radikaalejakin) tyylimäärittelyitä.

        Ainakin Firefox 3:ssa toimii tuo Control -/ zoomaavana, jolloin koko näkymän sisältö pienenee tai suurenee. En muista, miten toimii kakkosessa.

        Voin tuon zoomaustoimivuuden tarkistaa seuraavalla kerralla koko verkkopankin osalta, kun siellä käyn asioita hoitamassa.

        Itse olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että verkkopankki toimii ainakin luotettavasti. Nimimerkki entinen DanskenSampon asiakas, jonka verkkopankin irvikuva oli painajainen.

        Voithan kokeilla asentaa tuon Firefox 3:sen tai Operan. Siis, jos mahdollista. Sillä vois ongelma ratketa.

        Toimiiko muuten IE:llä fonttikoon pienennyksesi?

        Entäs muissa verkkopankeissa?

        "Ainakin Firefox 3:ssa toimii tuo Control -/ zoomaavana, jolloin koko näkymän sisältö pienenee tai suurenee. En muista, miten toimii kakkosessa."

        Toimii myös FireFox 2:ssa. Kokeilin juuri. En tiennyt aiemmmin, että tässä on sellainen kätevä ominaisuus, joten olen kovasti kiitollinen tiedosta! :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1473
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      926
    4. 68
      733
    5. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      247
      714
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      713
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      609
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      551
    10. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      537
    Aihe