Ongelmani on ehkä hölmö tai sitten kaikille lapsellisille tuttu, mutta kysynpä kuitenkin. Asetetaanko lapsillenne sääntöjä isovanhempien luona? Muutuvatko lapset kilteistä kiukuttelijoiksi kyläilyjen jälkeen? Miten suhtaudutte asiaan?
Meillä on 1v4kk tyttö, joka on aurinkoinen hurmuri ja ymmärrettävästi vienyt isoäitien sydämet mennessään. Lapsi on toiselle isoäidille toistaiseksi ainut lapsenlapsi, joten hullaantuneisuus tyttöön on ihan ymmärrettävää. Ongelmana kuitenkin on, että tavallisesti myös itsekseen touhuava reipas tyttö muuttuu todella vaativaksi pidemmän yhdessäolon jälkeen. Jos isoäiti esim. vierailee meillä viikonlopun, hän hyysää (toivottavasti kukaan isoäiti ei tästä termistä loukkaannu, mutten keksi muutakaan) tyttöä taukoamatta. Tyttö ei saisi itse kävellä, jos on vähänkin epätasaista (osaa kyllä hyvin), kaikkiin tytön vaatimuksiin suostutaan ihan koska vaan, ei väliä vaikka isoäiti olisi itse syömässä tms. Tyttö vaatii sitten huomiota jatkuvasti ja on tietysti koko ajan isoäidin perään. Jotta ruokailu onnistuu, on isoäidin mentävä piiloon, muuten haluaa vaan leikkiä, pelleillä tai syliin. Sitten taas sama meno jatkuu. Isoäiti ei saisi tehdä mitään muuta (ei syödä, ei lukea lehteä ym) kun viihdyttää vaan tyttöä. Isoäitiä tietysti tällainen kiintymys ilahduttaa ja hän varoituksistani huolimatta haluaa touhottaa tytön kanssa jatkuvasti. Olen pyytänyt välillä, että antaa tytön nyt reippasti itse kävellä tai antaa tytön leikkiä hetki itsekseen, koska meillä on ruokailu vielä kesken, mutta siitä ei ole mitään hyötyä.
Viikonlopun jälkeen on isoäiti ihan puhki, kun on ollut tytön pompoteltavana koko ajan ja sanookin, että kiva päästä kotiin. Hänen lähdettyään sama meno jatkuu meillä, tyttö on oppinut vaatimaan ja saamaan jatkuvaa huomiota, eikä hän ymmärrä, miksi tilanne olisi muuttunut. Me isännän kanssa ollaankin sitten jumissa tässä tilanteessa, ei voida lähteä parin päivän päästä lepäämään tai tekemään muita juttuja...
Eli miten toimia tässä tilanteessa? Antaakko tytön ja isoäidin nauttia yhteisistä hetkistään ilman rajoja, seurauksista piittaamatta vai ehdottaakko jotain uutta toimintatapaa? Onko kenelläkään kokemuksia?
Kaupanpäällisiksi on kurja olo, kun tuntuu, että olen ilonpilaaja, kun yritän asettaa rajoja. Tyttö on todella paljon isoäidin perään, jonka kanssa on koko ajan kivaa. Äidin syliin (tai isän) ei haluta tulla, jos mummi on läsnä, itku tulee, jos pitäisi alkaa syömään tai ryhtyä muihin rutiineihin. Sitten mummin on mentävä muualle, jotta saadaan hetken rauha (tuo kiukkuaminen ja rauhattomuus jää siis taas vanhempien hoideltavaksi).
Itse olen kotona vielä lapsen kanssa, en siis ole palannut töihin. Leikin, laulan, pelleilen ja touhuan lapsen kanssa, käydään puistossa ja avoimessa päiväkodissa ym. joten tyttö saa virikkeitä ja aktiviteettia myös minun kanssani. Meillä kuitenkin joudutaan tällä hetkellä käyttämään aika paljon "ei" sanaa, kun rajojen testailu on aloitettu ja koko ajan tyttö olisi tekemässä jotain kiellettyä. On ilmeisesti normaalia, että isovanhempien kanssa säännöt on löysemmät ja olen jopa kuullut, että lapsista tulee "mahdottomia" kyläilyjen jälkeen. Onko siihen siis vain tyydyttävä?
Kuulisin mielelläni kokemuksia äideiltä (tai isiltä) aiheeseen.
Meillä on 1v4kk tyttö, joka on aurinkoinen hurmuri ja ymmärrettävästi vienyt isoäitien sydämet mennessään. Lapsi on toiselle isoäidille toistaiseksi ainut lapsenlapsi, joten hullaantuneisuus tyttöön on ihan ymmärrettävää. Ongelmana kuitenkin on, että tavallisesti myös itsekseen touhuava reipas tyttö muuttuu todella vaativaksi pidemmän yhdessäolon jälkeen. Jos isoäiti esim. vierailee meillä viikonlopun, hän hyysää (toivottavasti kukaan isoäiti ei tästä termistä loukkaannu, mutten keksi muutakaan) tyttöä taukoamatta. Tyttö ei saisi itse kävellä, jos on vähänkin epätasaista (osaa kyllä hyvin), kaikkiin tytön vaatimuksiin suostutaan ihan koska vaan, ei väliä vaikka isoäiti olisi itse syömässä tms. Tyttö vaatii sitten huomiota jatkuvasti ja on tietysti koko ajan isoäidin perään. Jotta ruokailu onnistuu, on isoäidin mentävä piiloon, muuten haluaa vaan leikkiä, pelleillä tai syliin. Sitten taas sama meno jatkuu. Isoäiti ei saisi tehdä mitään muuta (ei syödä, ei lukea lehteä ym) kun viihdyttää vaan tyttöä. Isoäitiä tietysti tällainen kiintymys ilahduttaa ja hän varoituksistani huolimatta haluaa touhottaa tytön kanssa jatkuvasti. Olen pyytänyt välillä, että antaa tytön nyt reippasti itse kävellä tai antaa tytön leikkiä hetki itsekseen, koska meillä on ruokailu vielä kesken, mutta siitä ei ole mitään hyötyä.
Viikonlopun jälkeen on isoäiti ihan puhki, kun on ollut tytön pompoteltavana koko ajan ja sanookin, että kiva päästä kotiin. Hänen lähdettyään sama meno jatkuu meillä, tyttö on oppinut vaatimaan ja saamaan jatkuvaa huomiota, eikä hän ymmärrä, miksi tilanne olisi muuttunut. Me isännän kanssa ollaankin sitten jumissa tässä tilanteessa, ei voida lähteä parin päivän päästä lepäämään tai tekemään muita juttuja...
Eli miten toimia tässä tilanteessa? Antaakko tytön ja isoäidin nauttia yhteisistä hetkistään ilman rajoja, seurauksista piittaamatta vai ehdottaakko jotain uutta toimintatapaa? Onko kenelläkään kokemuksia?
Kaupanpäällisiksi on kurja olo, kun tuntuu, että olen ilonpilaaja, kun yritän asettaa rajoja. Tyttö on todella paljon isoäidin perään, jonka kanssa on koko ajan kivaa. Äidin syliin (tai isän) ei haluta tulla, jos mummi on läsnä, itku tulee, jos pitäisi alkaa syömään tai ryhtyä muihin rutiineihin. Sitten mummin on mentävä muualle, jotta saadaan hetken rauha (tuo kiukkuaminen ja rauhattomuus jää siis taas vanhempien hoideltavaksi).
Itse olen kotona vielä lapsen kanssa, en siis ole palannut töihin. Leikin, laulan, pelleilen ja touhuan lapsen kanssa, käydään puistossa ja avoimessa päiväkodissa ym. joten tyttö saa virikkeitä ja aktiviteettia myös minun kanssani. Meillä kuitenkin joudutaan tällä hetkellä käyttämään aika paljon "ei" sanaa, kun rajojen testailu on aloitettu ja koko ajan tyttö olisi tekemässä jotain kiellettyä. On ilmeisesti normaalia, että isovanhempien kanssa säännöt on löysemmät ja olen jopa kuullut, että lapsista tulee "mahdottomia" kyläilyjen jälkeen. Onko siihen siis vain tyydyttävä?
Kuulisin mielelläni kokemuksia äideiltä (tai isiltä) aiheeseen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
meillä on ollut vähän saman tapaista menoa. Olen totaalisen kyllästynyt siihen ettei äidin ja isän rajoja noudateta ja kunnioiteta. Meillä lapsi on ajoittain ollut hyvinkin levoton koska ei saa pompotusta, huomioita ym. Kyllä isovanhempi voi nauttia lapsen seurasta vanhempien ehdoillakin ! se on lapsen edun mukaista eikä riko vanhempien kasvatusperiaatteita.
juu,
kaikki tuo kuulostaa samalta, rajoja jouduttu sanoon isovanhemmille jotka ei niistä piittaa, syöttävät viikonlopun karkkia ja herkkuja lapselle joka ei syö vihanneksia ym. ollenkaan koska kaikki hyvä yritys kotona kaatuu herkutteluun ja lopulta tehnyt myös reikiä lapsen hampaisiin.
ja tämä on tosi, toki asiaan voi vaikuttaa perimät ym. siis noihin reikiin mutta pointti on se, että ketuttaa kun kotirajat ja viikon työ menee hukkaan jos lapsi on isovanhemmillaan. Kyseessä on vielä sellainen tapaus, että lapseni isä on kuollut ja siitäkin nämä isovanhemmat hemmottelevat lasta pilalle ja yhtäaikaa koko ajan suoltavat suruaan tämän isän menetyksestä niin, että
viikonlopun lopputulos on kiukkuinen, väsynyt ja kapinoiva lapsi jonka maha oikuttelee.
tosi väärin, että isovanhemmat hemmottelevat liikaa eivätkä noudata vanhempien rajoja niin kun kuuluu. itse olen ja tulen olemaan jyrkkä ja välit ovat nyt jo katkaistu muidenkin syiden takia. Monet sietävät tätä yli hemmottelua ym ja kärsivät laillasi kun normaali arki koittaa. Mielestäni on sen verran haastavaa ja myös haluan pitää ÄITI roolin pitämällä kiinni rajoista, jos ei onnaa niin ei isovanhemmuus ja suhde tällöin toimi ! Kysymys on vaan siitä riittäkö voimavarat asian purkamiseen ja mitä seuraa kun asian ilmaisee isovanhemmille. Ei lapsi sinun tapauksessakaan ole mikään surun korvike hän on oma itsensä ja sinä olet hänen kasvattajansa !
Täällä ihan samanlaista, poitsu juoksuttaa mummoa sen minkä ehtii ja käyttää hyväksi koko pienestä sydämestään sitä huomiota minkä mummo jaksaa antaa :)
Meillä myös mummo hyppää kahvipöydästäkin leikkimään tai ihan mihin vaan ja hössöttää ihan mahottomasti pojan kanssa.
Ja ihan pahalta joskus tuntuu kun ei todellakaan kelpaa äidin syli mummon luona ollessa, ja kaikessa äiti jää kakkoseksi siellä.
Kerran jopa itkukiljunnan kanssa irrotti otteensa (irrotettiin) mummon sylistä äidin syliin, jotta mummo sai käytyä vessassa!
En oikein minäkään tiedä miten tuohon pitäisi suhtautua :/
itse olen lähdössä tytön(1,5v)kanssa mummolle viikoksi ja juuri tuon mainitsemasi syyn takia olen päättänyt että samat säännöt ja rajat pidetään myös mummolla käytössä. eli ei ylimääräsiä herkkuja(en halua opettaa tyttöä karkin tms.perään)ja muutenkin samat säännöt kuin kotona.
eihän se mummoa haittaa vaikka lapsi oppisi vierailun aikana saamaan mitä haluaa ja koska haluaa, koska eihän se mummo tule meidän mukana kotiin sen viikon jälkeen, ja kuuntelemaan huutoa ja kitinää kun ei enää saakkaan mitä haluaa ja koska haluaa ja opettamaan taas että on ne säännöt ja rajat jne.
mulle on ihan sama missä ollaan, ollaanko mummolla, kotona vai jollain kaverilla kylässä, samat säännöt pätee joka paikassa. eräskin kaveri oli ihan ihmeissään kun oltiin hällä kylässä ja hänen lapsensa seisoivat ja kävelivät sohvalla(saivat tehdä niin) ja meidän neiti kun nousi seisomaan, käskin tytön heti istumaan tai menemään lattialle(meillä kotona kun ei seistä sohvilla ja jos niin tekee, tulee käsky "joko istuu alas tai menee lattialle, sohvalla ei seistä"). no, tää kaveri oli heti että kyllä saa seistä ja anna nyt seistä. en ymmärrä joitain äitejä ja ihmisiä yleensä, kun jos lapsen äiti kieltää lasta tekemästä jotain(kuten vaikka tuo sohvalla seisominen), niin joku muu ihminen on kumoamassa tuon kiellon. jokaisessa perheessä on omat sääntönsä ja olisi hyvä jos muut ihmiset myös hyväksyvät sen että vaikka oma lapsi saa seistä sohvalla niin jonkun toisen lapsi ei saa.
ite pidän säännöt samoina joka paikassa sen takia että se on kaikille helpompaa. eikä lapsi mene sekaisin että miksi sain seistä ulla-maijalla sohvalla mutta en saa kotona tehdä niin. kyllä ne isovanhemmat voi tehdä lapsen kanssa vaikka mitä, kunhan vanhempien ja perheen säännöt otetaan huomioon jos lapsen vanhemmat niin haluavat.
ensi viikolla kun tytön kanssa ollaan mummolla, tiedän että mummo olisi syöttämässä tytölle pullaa ja keksiä ja ties mitä herkkuja mutta enpäs anna lupaa :) jos annan mummon syöttäää tytölle kaikenlaisia herkkuja kuten pullaa, kotona ei saa itse syödä mitään rauhassa vaan tyttö on heti kitisemässä vieressä kun haluaa kans(mansikkaa kun annoin tytölle niin tämä juuri meni noi, ite söin mansikoita salaa ettei tartte kuunnella sitä kitinää kun haluaa myös.)
tulipas tarina... mutta näin loppuun lyhyesti sama kuin yllä :D eli samat säännöt pätee vaikka oltaisi presidentin linnassa! :D
ole kuitenkin ihan terveellisiä, miksi niitä ei voisi myös lapselle antaa vaan pelkästään itse syödä?
samaa. Meillä tyttö 1v ja 3 kk ja mansikoita syönyt koko kesän hyvällä halulla.
kuvittele!
Presidentinlinnassa pätevät presidentinlinnan säännöt, ja niitä on sinunkin siellä noudatettava.
Säälittää ja naurattaa tuo muutamien nuorten vanhempien hybris. Ei maailma pyöri teidän ehdoillanne vain siksi, että olette saattaneet sinne yhden lapsen.
Turha yrittää opettaa lapsillenne rajoja, ellette tuon vertaa tunne omiakaan rajojanne.
Kaikki helpottuu kun lapsi kasvaa. Jo kaksivuotias osaa erottaa ketä antaa periksi ja ketä ei. Kyllä se lapsi siitä pian kasvaa, vauvojen kanssa on just hankalaa tuo isovanhemmilla käynti. Meillä myös meni kaikki sekaisin vauva-aikana, mutta 2v. täytettyä ei enää mennyt.
Hei!
Ihan samanlaiset kokemukset on meillä! Mutta nyt kun esikoinen on jo 3, olemme saaneet myös perspektiiviä lisää.
Mielestäni hankalinta oli juuri hyvin pienen lapsen kanssa, joka ei pystynyt erottamaan vielä kunnolla mummoaikaa arjesta. Eli vaateliaisuus jäi päälle, mutta sen lisäksi oli myös selkeästi separaatioahdistusesta johtuva itku ja raivo. En saanut nukkua öitä, koska lapsi halusi silloin olla minun kanssani, kun päivällä ei saanut. Aloin kammoksua isovanhempien kyläilyjä (ei mitään parin päivän mittaisia, vaan pidempiä). Isovanhemmat halusivat olla niin tiiviisti lapsen kanssa heti kun vain pystyivät (kun imetys loppui), että lapsi ei nähnyt äitiä kuin vilaukselta päiväsaikaan. Puhuin varovasti asiasta, että olisi hyvä säilyttää jotkin rutiinit ja kaikkien on saatava mm. ruokarauha, mutta puhuin kuuroille korville.
No, kuinka sitten on käynyt? Lapsi on oppinut ottamaan mehut irti isovanhemmista 100%sti. Isovanhemmat alkavat selkeästi väsähtää ja varsinkin ukki haluaa jo aika voimakkaasti rajoittaa pompottamista ja kyseenalaisinkin sanakääntein toruu lasta mummin riepottamisesta. Itse keskustelen lapsen kanssa kahden kesken rauhassa, että annetaan mummin juoda kahvi rauhassa jne. Mutta todellakin lapsi vaatii isovanhemmiltaan ihan kaiken ja edelleen mummit antavat kaikkensa. Mielestäni tilanne on älytön, juhlaruokailutkin menevät mummien leikkiessä lasten kanssa pöydän alla. Mitä kasvatusta se on?
Joka tapauksessa itse en enää kärsi hirveästi, koska 3-vuotias osaa jo palata arkeen hymyssä suin, onnellisena. Hän selvästi nauttii saadessaan viriketulvan jälkeen leikkiä rauhassa. Pienempi menee aina isomman perässä, joten häneen ei isovanhempien paapoilun loppuminen hirveästi vaikuta. Esikoisen kanssa se oli alkuun oikeasti ongelma.
Ihanaa, että on välittäviä mummoja, mutta mummot saattavat tehdä itselleen ison karhunpalveluksen mennessään ihan sekaisin lapsenlapsesta. Ja sitten tulee ikä aika pian vastaan ja lapset väsyttävät liian nopeasti, joten kyläilyistä tulee liian rankkoja eikä sitten tahdo nähdä lapsia niin usein. Sääli, sillä normaalisti kotioloissa lapsemme ovat oma-aloitteisia, toimeliaita, itsenäisiä ja "helppoja".
Hyvä aloitus! Tästä pitäisi keskustella isovanhempien palstalla. Tulisi lisää näkökulmia aiheeseen.
isoäiti ja tietenkin ollut äiti myös.Varmaan on ihan yleistä,että lapset kiukuttelee omille vanhemmille,kun tulevat hakemaan mummolasta.Niin oli itsellä,kun hain lapsia mummolasta ja niin välillä näyttää olevan omalla lapsellani,kun hakee lapsiaan meiltä.Ja varmasti lapsen iällä on myös merkitystä.Oma äitini ei passannut eikä lellitellyt lapsiani ja täällä minun mummolassanikin on mielestäni järkevät rajat. Lapsen ikä varmasti vaikuttaa asiaan.Pienempi lapsi ehkä helpommin kadottaa rutiininsa,mutta jos mummolassa on suht normaalipäisiä mummoja ja pappoja,niin mielestäni se on lapsille suuri rikkaus,että saa touhuta heidän kanssaan.Sen sirtymäkiukuttelun kun kestää,niin taas arki sujuu.Jos isovanhempiin on puheyhteys kunnossa,niin mikään ei estä kertomasta tilanteista,jossa sitten mummolan jälkeen tulee vaikeuksia,jos löytyisi jotain ratkaisua asialle.
mummon kanssa asiasta? Hän ei ehkä ymmärrä että samainen hullunmylly jatkuu hänen lähdettyään kotiin.
Tuo keskustelu on ollut jo pidempään haasteellista oman äitini kanssa. Mieheni äiti kyllä kuuntelee ja kunnioittaa sääntöjämme, kysyykin usein, voiko tehdä näin tai näin, mutta oma äitini ei ole edes kuulevinaan, jos pyydämme toimimaan jossain tilanteessa erilailla tai pyydämme olla antamatta tytölle jotain. Hän loukkaantuu helposti ja ottaa kaikki keskusteluyritykset kritiikkinä. Eli keskustelu on aika vaikeaa, ellei halua riitaa aikaiseksi. Olen 32v, mutta ilmeisesti äitini mielestä niin "kakara" ettei minun sanomisillani ole juuri painoarvoa.
Sama pätee perheen koiraan, josta äitini pitää todella paljon. Hän haluaa joskus koiran hoitoon, mutta ei piittaa mistään meidän säännöistämme. Koira on vapaana, vaikka ei tottele ja rähjää muille koirille ym. Koiran omankin turvallisuuden takia olemme usein pyytäneet pitämään koiran kytkettynä. Tästäkin on yritetty keskustella, mutta äitini vaan menee mykäksi ja sulkee vastaanoton täysin. Vähän samanlainen on tilanne lapsen kanssa, vaikkakin koira ja lapsi onkin aivan eri asia.
Yritän vielä kuitenkin puhua asiasta. Täytyy miettiä tarkkaan, miten asian esittää...
vaikka vaikealta kuulostaa. Jos oikein koittaisi faktoilla selvittää,että miksi te haluatte tietyllä tavalla toimittavan. Ja luulisi,että se tehoaisi lapsen kohdalla,kun sanoisi että perusturvallisuus järkkyy kun eri säännöt eri tilanteissa.
Tuollaiseen paikkaan minä en edes antaisi koiraani hoitoon! Kyse tosiaan koiran turvallisuudesta.
oletteko unohtaneet että te päätätte mikä lapselle on hyväksi ja mikä ei. siihen ei mummoilla ole mitään sanomista kun vaan topakasti otette tilanteen hallintaan.
kun mummo syö niin tyttö syöttötuoliin ja sillä siisti. jos mummo yrittää ottaa pois niin sanot vaan tiukasti että ei. ja sitten mummo nannyn tavalla "rankaisutuoliin" istumaan. (hih)
jos ei kaksi minuuttia riitä niin seuraavalla kerralla pidennetään aikaa.
kun olet (olette) läsnä niin kertakaikkiaan vaan puututte asioihin. antakaa sitten mummulle omaa aikaa lapsen kanssa muutaman kerran päivässä ja menette vaikka itse ulos. antakaa siis mummulle sitä omaa aikaa hyysätä lasta.
ennen seuraavaa vierailua teette siis asian selväksi mummolle. mummot ei luota teidän kasvatustaitoihin kun ette sen vertaa saa aikaiseksi että uskallatte laittaa rajoja edes mummoille.
minun äitini oli sellainen että ei tosiaankaan hyysännyt. mutta lapsi ei saanut esim. istua rattaissa jos oli väsynyt. hän nosti lapsen rattaista ja sanoi että "nyt kävelet iso poika"!
taikka sitten parvekkeella sanoi lapselle että "nyt saat mennä muualle istumaan kun minä haluan huilia".
tein kyllä selväksi että meillä ei minun lapsia tuolla tavalla komennella. ja se olen minä joka päätän että istuuko se lapsi rattaissa tai ei.
ja totta vie se tepsi. äitii kunnioitus minua kohtaan äitinä näytti kasvavan kun sieni sateella.
vaikka kuinka sanoisi (nätisti siis) etteivät antaisi määräillä niin kotiin tullessa on yhtä piippiä kun rajat palaavat.
Annan lasten olla mummuloissa kun tahtovat, mutta jos olen paikalla, "jyrään" kyllä mummua, ja pidän rajoista kiinni. Ilmeistä näkee, ettei tykätä, mutta jos annan siellä "hyppiä silmille", kuinka voisin kotona vaatia kurin.
Mielenkiintoista meillä on se, että vaikka mummulla (isän äidillä) on kivaa, ilman äidin läsnäoloa siis, nuorin (on paljon ainukaisena siellä, oikein kukkona tunkiolla :) ) näkee joka ikinen kerta seuraavana yönä painajaisia. Mua asia mietityttää,mutten ole maininnut asiasta kuin bestikselle, ettei tulisi turhia perhe-/sukuriitoja.
sanontaa "Talo elää tavallaan, vieras kulkee ajallaan"?
Ei sinulla ole oikeutta mennä anoppisi kotiin määräilemään häntä. Sinulla ei ole myöskään mitään oikeutta "jyrätä" anoppiasi.
Kasvata omat lapsesi niin kuin lystäät, mutta jätä aikuiset ihmiset rauhaan.
Toivottavasti viisastut ennen kuin lapsesi ehtivät toiselle kymmenelle. Jos olet silloin edelleen noin joustamaton, on perheessänne leikki kaukana, ja yhteiskuntaa huudetaan jälleen apuun - ehkä jopa mummoa, jos vielä elää.
Johtuisivatkohan ne painajaiset mummolla olemisesta vai kotiin palaamisesta - siitä yhdestä piipistä, mitä se sitten lieneekään?
kyllä sovi. Kyllä vanhemmilla on oikeus ja velvollisuuskin pitää kasvatuksesta kiinni myös kylässä.
minun puolestani lapsiaan, mutta jättäkööt talonväen rauhaan.
ovat pitkän matkaa toisella kymmenellä, ja parasta on, etten koskaan ole joutunut häpeämään lapsiani missään.
Ja sielusi helpotukseksi sanottakoon, etten käy anoppilassa paljonkaan, koska siellä ei sitä "eitä" osata. Ei silloinkaan, kun lapset ovat selkeässä vaarassa. Tämä kommentti tuli heidän omalta tyttäreltään, joka ei ole koskaan jättänyt sinne lastansa hoitoon, ihmettelee, kuinka minä uskallan. Sanottakoon vielä anoppini olevan minulle todella rakas ihminen.
Toivottavasti olosi parani saadessasi haukkua minut, sinulle täysin tuntemattoman ihmisen.
lapsen kasvattamisen vanhemmille.
haukkunut sinut? Milloin ja missä?
Minun lapseni ovat jo kolmannella kymmenellä, enkä ole joutunut myöskään koskaan heitä häpeämään. Enkä puuttunut milloinkaan siihen, kuinka vanhempani ja appivanhempani heitä kohtelivat, vaikka se tietystikin poikkesi omasta tavastani ja vaikka olimmekin paljon tekemisissä toistemme kanssa.
aivan sama juttu. Vieläkin kaikki lapset (vanhin 8 ja nuorin 3) riehuvat mummon kanssa ihan silmittömästi ja taukoamatta, mutta ovat jo aikaa sitten oppineet, että kun mummo lähtee, niin arki taas palaa. En muista, missä iässä tämä havaitseminen tulee, mutta nuorinkin on jo pitkään ymmärtänyt sen.
Omasta mielestäni on todella ihanaa, että lapset saavat välillä riehua oikein kunnolla jonkun aikuisen kanssa ja rikkoa rajoja. En siis aseta rajoja ja kyllä se kiukuttelu loppuu. Mummot ovat lapselle elämys tai loma arjesta. Lapset tarvitsevat sitä. Ja monet mummotkin.
hyvin antaa tilanteen jatkua ennallaan (päätös toki on sinun). Kyllä lapsi oppii, että eri paikoissa on eri säännöt. Kirjastossa ollaan hiljaa, mutta muskarissa lauletaan. Kaupassa kävellään rauhallisesti ja leikkipuistossa riehutaan. Synttäreille pukeudutaan nätisti, mutta ulkoleikkeihin huolettomammin. Kotona eletään arkea ja mummolassa juhlaa. Kyllähän aikuisetkin saattavat esimerkiksi mennä joskus viihteelle ja juoda alkoholia ja laulaa karaokea, mutta harvempi tekee niitä ihan joka päivä. Aikuisilla on viikonloput katkaisemassa arkea ja löysäämässä rutiineja. Mitä lapsilla on? Mummolat, joissa saa ottaa rennosti. Kyllä ne ajan kanssa oppii, että kotona ollaan taas omissa säännöissä. Eikä se pompottelu edes varmasti johdu siitä, että lapsi luulisi saavansa kotona kaiken periksi, kuten mummon kanssa. Se voi olla ihan vain ikävää siitä kun se kiva mummo ei olekaan enää paikalla. Ja sitä ikävää ei poista kovin nopeasti se, jos mummon ei anneta olla enää yhtä kiva.
Itse siis annan mummojen lelliä lapsia niin paljon kuin ikinä jaksavat. Itse en jaksa (eikä se kokoaikaisesti olisikaan hyväksi), mutta joskus se on ihan paikallaan.
Tekstisi oli kuin minun kynästä :). Lisäksi olen ajatellut isovanhemmilta paluun jälkeisen kiukuttelun mahdolllisesti johtuvan siitä, että lapsi purkaa poissaolleita vanhempia kohtaan tuntemaansa ikävää. Luonnollista reagointia.
Meidän ihanat isovanhemmat ovat tietoisia niistä rajoista ja kasvatusperiaatteista, jotka meillä ovat, eivätkä he niitä vastaan toimi tietenkään. Lisäksi isovanhemmat eivät päästä tilanteita ns.kärjistymään niin pahasti kuin ne uhmaikäisen kohdalla kotioloissa usein tuppaavat kärjistymään. Meidän isovanhemmat näkevät suunnattomasti vaivaa ja käyttävät aikaa ja mielikuvitusta uhkaavan konfliktin välttämiseksi - keksivät jos jotakin, jotta tilanne ei kärjistyisi itkupotkuraivariksi. Kommentit päivän tai kahdenkin isovanhempien luona olon jälkeen voivat olla "ei itkenyt kertaakaan eikä kiukutellut yhtään"...WHAT?? MEidän lapsiko??! No eihän se lapsi toisaalta taistele isovanhemmistaan eroon eivätkä he aiheuta lapsessa niin paljon ristiriitaisia tunteita kuin omata vanhemmat. Minun puolesta mummot ja papat saavat hemmotella lastamme niin paljon kuin lystäävät, ei hän siitä piloille mene!!
Lapsi oppii kyllä ihan samalla tavallaa senkin, että vain mummo on pompoteltava kuin on oppinut sen mummon pompottamisenkin. Se vaan vaatii nyt teiltä aika paljon alkuun että olette itse jämäköitä ettekä lähde touhuun mukaan.
Tavallaan ainakin itse sosin, että mumm ja lapsi saavat olla niin kuin tahtovat ja nauttia toisistaan. Onhan vaarana se, että jos meno pysyy samana niin jossain vaiheessa mummikin väsyy eikä jaksa enää lapsen kanssa ja sitten viersiluista tulee ongelma. Tosin lapsikin on silloin isompi ja ymmärtää erilailla taas asioita.
Ehkä olisi syytä jutella mummin kanssa siitä, jaksaako hän uskoakseen vielä jatkossakin toimia lapsen kanssa samoin vai olisiko syytä rauhoittaa ainakin ne ruokailut tai joku muu aika? Meillä tuo ruokailu kyllä olisi talon säännöillä vaikka muuten antaisin olla miten ovat.
Meillä lapsilla on ollut jossain määrin eri säännöt mummoillaan ja hyvin on homma toiminut vaikka aina kun siirrytään säännöistä toisiin voi tulla ongelmia, mutta ajan kanssa aina vähemmän.
Niin ja koirakin aikanaan oppi missä ja millä sohvalla saa maata vaikka kotona ei koskaan moista tehnyt joten lapset on kai jotensakin fiksumpia? Niin ja mummolla sekin..
Koska yhtä toimivaa ja ainoaa oikeaa tapaa asian hoitamiseen ei kai ole, täytyy yrittää keskustella asiasta vielä perheen kesken ja ottaa mummotkin mukaan keskusteluun. Ilman muuta kannatan sitä, että lapset saa elää vapaammin mummolassa, enkä juurikaan halua tekemisiin puuttua. Koska kuitenkin tiedän äitini uupuvan myös kyläilyillä ja olevan ihan puhki kotiin lähtiessään (useammin ollaan siis meillä kotona), yritän sopia, että osa rutiineista hoidetaan sovituin säännöin ja sitten leikkiaika on heidän omaa aikaansa, jolloin en heidän tekemisiinsä sotkeennu.
Onpa äitini kerran sanonutkin, ettei esim. päiväuniaikaan pärjää tytön kanssa. Tyttö ei tietenkään suostu rauhoittumaan unille mummin ollessa läsnä, kun on tottunut, että silloin tehdään kaikkea kivaa. Mummi siis itsekin kokee tilanteen välillä hankalaksi.
Eilen pienimuotoisessa perhejuhlassa pyysin mummeja rauhoittamaan kahvitteluajan ja opettamaan tytölle, että kun aikuiset istuu ruokapöydässä, ei lähdetä leikkimään kesken syömisen. Tilanne suijui ensikerraksi kohtuullisen hyvin. Kaipa tämä siis tästä.
Koska tytöllemme syntyy sisarus alkuvuonna, tuntuu siltä, että järkytys voisi olla vähän pienempi, jos täydellistä ja kokoaikaista huomiota ei ennen sisaruksen syntymää ole tottunut joka tilanteessa saamaan. Tyttö on aikalailla elämämme keskipiste ja kyllä tietää sen. Olemme yrittäneet opettaa kuitenkin tytölle, että vanhemmat saa keskustella keskenään ilman, että tullaan kiskomaan pois, vanhemmat saa halata toisiaan, ilman että tulee huuto ym. On kamalaa seurata tilanteita, joissa vanhempien yrittäessä puhua, lapsi laittaa käden vanhemman suun eteen tai komentaa "hiljaa, ei saa puhua".
Jokainen kasvattaa tavallaan, omien arvojensa mukaan. Muiden kokemusten ja periaatteiden kuuleminen kuitenkin auttaa omien sääntöjen rakentamisessa, itse kun on vasta noviisi tässä lasten kasvatuksessa.
Meillä myös tuollaista, vaan tämä mamma pisti säännöt.
Jos äiti sanoo "nyt syödään" niin silloin syödään ja mummokin tottelee.
Jos äiti sanoo "nyt mennään nukkumaan" silloin myös mennään nukkumaan.
Jos äiti sanoo "nyt ei riehuta" niin kaikki lopettavat riehumisen.
Sama homma isin kanssa, siis jos isi käskee.
Sillä äiti ja isi on suurimpia ja kauneimpia ja mummokin sen täytyy ymmärtää.
Meilläkin oli aluksi ihan helvettiä, eikä mummo kuunnellut ollenkaan kun minä sanoin jotakin ja kait se lapsikin sitten seurasi ettei hänenkään tarvitse kuunnelle kun ei mummokaan kuuntele.
No minä sitten sanoin että äiti on suurin ja kaunein ja äiti määrää, mummonkin täytyy totella.
Mummo kun saatiin tottelemaan niin alkoi hommat sujumaan.
Eikun ihan oikeasti keskustelkaa mummon kanssa ja vaadi häntä olemaan tallomatta sinun sanojasi.
Anna silti mummon olla lepsu, hän on jo omat lapsensa kasvattanut ja nyt on hänen vuoronsa poistua taka-alalle itkun alkaessa tai raivon purkautuessa.
isovanhempien tehtävä kuitenkin loppujen lopuksi on jakaa viisauttaan, antaa lähes kaikki periksi(paitsi jos äiti kieltää) ja nauttia olostaan lapsenlapsien kanssa.;)
Kyllä minusta kuuluu asiaan keskustella asiallisesti isovanhempien kanssa kasvatus asioistakin, ei mummot ja vaarit voi kumota isien ja äitien kasvatus metodia.
Meillä tästä juteltiin jo vauva aikaan ja siitä on pidetty ja pidetään.
Kunnioitus molemmin puolin pitää luottamuksen kohdallaan.