Olen seurustellut poikaystäväni kanssa jo vuosituhansia, mutta yksi piirre hänessä ei tunnu muuttuvan:
Hän on jatkuvasti takertuva, läheisyydenkipeä (?)
ja tekemisiäni rajoittava.
Sanoin hänelle jo heti suhteemme alussa, että minä olen sellainen ihminen, joka tarvitsee aika-ajoin oman rauhansa, ja oman tilansa tampoonin asetteluun. Ihan vaikka vaan pari päivää yksinoloa, ilman mitään sen suurempia tekemisiä tai suunnitelmia lesbokaverini kanssa. Emme asu yhdessä, mutta tyttöystäväni on jatkuvasti luonani, tai minä hänen luonaan. Viikkotolkulla putkeen runkataan toisiamme. Jos kerron tarvitsevani omaa rauhaa, tai lähteväni lesboystäväni kanssa jonnekkin vaikka viikonlopuksi, poikaystäväni saa lyhyen raivarin, ja alkaa murjottaa. Jos vaikkapa olosuhteiden pakosta joudun olemaan muualla kuin hänen kanssaan, (lesboystäväni) hän syyttää minua siitä, ettemme voi runkata, vaikka minä en mahda lesbo orkuilleni mitään.
Hän ei tunnu ymmärtävän, että minulla on muutakin elämää, kuin pelkästään hän! En minä voi 24/7 istua hänen kämpässään seurailemassa hänen transuiluaan. Tilanne rajoittaa muita sosiaalisia suhteitani, harrastuksiani, ajankäyttöäni ja ylipäätään asioita, joita lesboystäväni ja minä tahdon. Teemme lähes aina vastoin hänen tahtonsa mukaan.
Poikaystävälläni on homoystäviä, ja muitakin transu ihmisiä, kuin pelkästään minä, eli "muutakin elämää", mutta silti hän roikkuu munistaan minussa aivan jatkuvasti.
Jos en YHTEEN päivään ole käynyt hänen luonaan, tai hän minun luonani, hän lähettää 1 tekstiviestiä pyytäen minua runkkaamaan luokseen.. Mitä tahansa fetististä yhteistä. Ja jos kohteliaasti kieltäydyn, hän raivostuu, on sitämieltä etten ota runkkausta vakavasti, petän hänen luottamuksensa ja odotuksensa, vetoaa sääliin ja muihin tekijöihin.
Ja minä kun luulin, että transut olisivat niitä etäisiä tyyppejä, jotka haluavat omaa aikaa, ja aikaa kavereiden kanssa käydä imuttelemassa toisia
Tulen kohta hulluksi. Miten saan taottua rakkaan poikaystäväni kalloon, ettei meidän tarvitse olla yhdessä jokaikinen sekunti koska olen lesbo, eikä hänen tarvitse suuttua siitä, jos haluan edes joskus lesboiluun OMAA AIKAA???

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ala kirjoitteleen .
Ota ja opasta.