Halonen jakaa kansaa

Vajaa kolmannes puolueellaan muulla vasemmistolla.

Kokokansa siellä.

Ei ole enemmistön tilaisuuksissa. mm veteraani juhlat jättää käymättä.

Siksi ei moiti venänänkään hirveitä pommituksia.
11277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Suksi vittuun niiden juhliesi kanssa, tämä paska oikeistohallitus ajaa Suomen suohon ja on jakanut kansan todella pahasti. Teikeläiset jauhaa montakymmentä vuotta sitten tapahtuneista asioista, maailma on muuttunut mutta teikeläisten kalenteri on yhä vuodessa 1918.

Äänestä
  • Suomi selviää vain jos saadaan uusia ja rehellisiä tuulia.

    Äänestä

Mitkä veteraanien tilaisuudet?
Jos tarkoitat kansalaissodan muistotilaisuutta, niin on syytä verrata nykyisyyttä menneisyyteen.
Milosevitsc, Karandasic ja Mldic ovat pyhäkoulupoikia verrattuna Suomen lahtareihin.
Yli 200 000 suomalaista tapettiin tarpeettomasti keskitysleireillä varsinaisen sodan jälkeen (!), nälällä ja teloittamakka ilman oikeutta. Bosniassa sodan aikana n. 100 000.
Ei hyvä kumpikaan, mutta ei ihmisteurastajien muistoa tarvitse kunnioittaa millään läsnäololla kenenkään, vähiten valtion päähenkilön.

Äänestä

Mistä sinä noita mielipiteitäsi keksit ja vieläpä "totuutena".

Presidentti Tarja Halonen on valittu kaksi kertaa peräkkäin presidentiksi suorilla vaaleilla. Kansa on halunnut ja äänestänyt myös Tarja Halosen presidentiki. Se siitä mainitsemastasi 1/3 osasta.

Tarja Halonen ei ole jakanut kansaa sen enempää kahteen, kolmeen tai neljänkään osaan. Kansa on yksimielisesti valinnut Tarja Halosen presidentiksi.

Media tiedottaa, että presidentti Halonen asettuu hallitusta vastaan, kun hän ei hyvksy ministeri Holmlundin ehdokasta kansliapäälliköksi nykyisen sisäasiainministeriön kansliapäällikön sijaan.

Presidentillä on valta ja oikeus nimittää kansliapäällikön. Iltapäivälehden tekemän kyselyn mukaan kansalaiset olivat tässäkin asiassa Tarja Halosen kanssa samaa mieltä presidentin valta-oikeuksista sekä harjoittamastaan nimityspolitiikasta.

Äänestä

vanhoista vaalituloksista!

Vanhanen haluaa välikysymystä vaalirahasopasta.

Yhtä hyvin voidaan pitään kuntavaalien yhteydessä eduskuntavaalit, niin saadaan OIKEAT ja rehelliset luvut, ilman etukäteen vedettyä valheellista ja hämärähemmojen maksamaa vaalivalekampanjaa.

Eli voit tukkia turpas, koska eduskunnassa istuvat 200 sikaa eivät edusta kansan tahtoa mitenkään!

Äänestä

85% stubbin takana, päätelkää siitä.

ei halonen edusta suomen kansaa vaan sdptä.

Äänestä

tuollaiset puheet. Halosella on ollut hyvä kannatus kaiken aikaa, eikä se ole paljoa muuttunut. Hän hoitaa hommansa virkakauden loppuun. Mielipidemittauksia on ollut lukuisia, viimeisin kysely tehtiin virkanimitysasiasta.

Siinäkin kansa on 63% Halosen kannalla.
Niin olen minäkin ja totisesti en ole vasemmistolainen. On surullista, että hallitus haluaa näperellä asiassa jota jo hoitaa pätevä ihminen. Olettaisi, että sisäasianministerillä ja valtioneuvostolla riittä työsarkaa muutenkin...Miinukset sisäministerille ja hallitukselle.

Äänestä
  • Vasemmistolla 31 %
    Oikeistolla 69 %

    Miten vasemmisto on kokokansa.
    Ja presidenttinsä Halonen.

    Äänestä

  • "Vaalit" kirjoitti:

    Vasemmistolla 31 %
    Oikeistolla 69 %

    Miten vasemmisto on kokokansa.
    Ja presidenttinsä Halonen.

    näen, että suoralla kansanvaalilla valittu pressa on koko kansan pressa, olkoot hän sitten mistä puolueesta lähtöisin.
    Mielipidekyselyt Halosen suosiosta osoittavat, että hänellä on moninkertainen määrä kannattajia, kuin koko vasemmiston osuus ( eduskunta). Mitä siinä on ihmeellistä? Itsekin lukeudun oikeistoon, mutta äänestin Halosta ja kannatan häntä.Kyllä on pestinsä hoitanut hyvin.

    Äänestä

on nähty,että kansaa johdettiin harhaan.Elikä kansa uskoi valheita,kun luotti oikeistoon.Ei meidän köyhälistön olot parantuneet.Ihmettelen ,kuinka suomalaiset kuvittelivatkaan viime vaaleissa olevansa kaikki porvareita.Pienellä palkalla ei sovi kuvitella olevansa samassa asemassa porvarin kanssa.Nyt viimeistään pitäisi se uskoa,kun on nähty tämä riisto.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


itse 1/3 osassa kirjoitti:

Vajaa kolmannes puolueellaan muulla vasemmistolla.

Kokokansa siellä.

Ei ole enemmistön tilaisuuksissa. mm veteraani juhlat jättää käymättä.

Siksi ei moiti venänänkään hirveitä pommituksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu