Miten vanhollis lestaadiolaisuus ja ...

pähkinän kuoressa niin, että yhdys sanan eka osa toimii muuttujana, loppu osa on sama. Eli esikois lestaatiolaisuus eroaa vanhoillis lestaatiolaisuudesta tuon etu liitteen esikois verran. Enenpää en ossoo kertua.

Tässä nyt lainaus eräältä sivulta. Tässä selitetään lestadiolaisuuden hajaannuksesta ja siitä, mitä mikäkin ryhmä korostaa =)

Lestadiolaisuuden hajaantuminen alkoi jo 1800-luvun loppupuolella Pohjois-Amerikassa.

1800-luvulla oli myös Pohjois-Norjassa jo vakavia kiistoja.



1800- ja 1900 -taitteeseen osunut ns. suuri hajaannus jakoi liikkeen kolmeen osaryhmään; uuteenheräykseen, esikoislestadiolaisuuteen ja vanhoillislestadiolaisuuteen. Kittilästä liikkeelle lähtenyt uusiheräys halusi palata liikkeen alkuvaiheen voimakkaisiin pietistisiin korostuksiin ja vieroksui liian ”avaraa” evankeliumin julistusta. Uusiheräys torjui lestadiolaisyhteisön ainutlaatuisuuden merkityksen korostamisen ja halusi ottaa etäisyyttä rajattuun seurakuntakäsitykseen. Samalla se suuntautui pakanalähetystyöhön yhteistyössä Suomen lähetysseuran kanssa. Esikoiset halusivat painottaa Lapin ”vanhinten” auktoriteettia ja tehdä pesäeroa ”maailmaan” nimenomaan tapakulttuuriin liittyvissä asioissa.



Vanhoillislestadiolaisuus, joka lopulta järjestäytyi Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistykseksi (SRK) 1914, painotti ”vapaan” ja ”avaran” evankeliumin julistusta. Suunnan seurakuntakäsitys muotoutui eksklusiiviseksi.



Viron lestadiolaisuudesta lähti samoihin aikoihin liikkeelle uudenheräyksen lieveilmiönä ns. narvalaisuuus ,joka levisi myös Venäjälle ja Suomeen. Narvalainen hurmos oli pääosaltaan sammunut 1920 -luvulle tultaessa.



1910 -luvulta alkaen alkoi Pohjois-Norjan Lyngenin alueen lestadiolaisuus yhä selvimmin erottautua muusta herätysliikkeen perinteestä. Johtavana saarnaajana alueella vaikutti eräänlainen patriarkkahahmo Erik Johnsen (1844-1941). Lyngenin suunta (Junsan Erkin suunta) pitää kiinni toisaalta vahvasti lestadiolaistraditiosta, mutta korostaa Lutherin ja luterilaisen tunnustuksen merkitystä voimakkaammin kuin muut lestadiolaisuuden kansanliikeryhmät. ”Lutherus-lestadiolaiset” opettavat kakistelematta kasteessa tapahtuvaa uudestisyntymistä.

Suunta on ollut myös Norjan lestadiolaisryhmistä kirkkopoliittisesti kantaa ottavin. ( Erik Johnsen puhui tunnetussa sisälähetysväen ja herätyskristittyjen kokouksessa Oslossa 1920. Calmeyergatanin rukoushuoneella pidetty kokous torjui teologisen liberalismin ). Viime aikoina on Lyngenin suunnassa ollut sisäisiä jännitteitä. Vuonna 1992 suunta jakautui ns. fundamentalisteihin ja ”liberaaleihin”. Edelliseen kuuluu 1200, jälkimmäiseen 800 henkeä. Vuonna 1998 irtautui noin 50 hengen ryhmä ns. fundamentalisteista (ns. valkoiset enkelit, svärmeri). Ryhmä painottaa voimakkaasti evankeliumin näkökulmaa, mutta on samalla irtautunut myös Norjan evankelis-luterilaisesta kirkosta. Tämä on ensimmäinen Fennoskandian lestadiolaisuudessa tapahtunut separaatio valtion(kansan)kirkosta.

Kannattanee tutustua itse henk koht. Jonniin verran puolueetonta tekstiä on muun muassa Kirkon Iustitia tiedoituslehdessä (numeroa en nyt muista).

Muun muassa Dosentti Jouko Talonen on tutkinut paljon lestadiolaisuutta. Eri yhdistysten sivuja on turha plerata, heillä on paljolti vain se omansa. Numeerista tietoa toki löytyy.

Mutta Dosentti Talonen olisi ehkä lestadius tutkijana puolueettomin.

piti ruveta pelleilemään..:) Taidanpa mennä ensiviikolla kirjastoon ja hakemaan tietoa hieman enemmän.. ;)