Sisarussuhteet...

kasvetaan erilleen. Ei kiinnosta samat asiat kuin kakaroilla ja halutaan ottaa etäisyyttä kaikkeen sellaiseen joka on joskus tuottanut tuskaa tai kipua. Ei halua, ei jaksa. Miksi pitäisi olla yhteydessä jollei muuta ole yhteistä kuin lapsuus? Joka oli mitä oli, parempi unohtaa koko paska.

Moi!

Mulla on kanssa veljen kanssa ollu aina hyvät välit ja ollaan asusteltu eri puolilla Suomea jo n.5 vuoden ajan (eli siis molemmat poissa lapsuudenkotoa).

Noh, kaikki meni hienosti (soiteltiin kerran viikkoon yms.) kunnes sain mieheni kanssa lapsen. Raskaaksi tullessani veljeni suhtautuminen mun perheeseen muuttui täysin. Kieltäytyi aluksi kummeudestakin, mutta tuli sitten kuitenkin lapsemme kummiksi. Nyt välit on niin tulehtuneet ettei olla väleissä juuri ollenkaan. Jos soitellaan niin riidellään.

Hän pitää minua ja miestäni huonoina vanhempina yms.

Ymmärrän häntä sikäli, että tiedän hänen olevan katkera sillä hänen kihlattunsa ei voi saada lapsia (eli ei tietty hänkään ellei vaihda naista). Silti olen rodella pettynyt, sillä veljeni ja vanhempani ovat ainoita sukulaisia, joita mulla on. En tiedä tuleeko välimme koskaan entiselleen. Ehkä sitten kun/jos hän saa oman lapsen.

Myös vanhempien suhtautminen on muuttunut negatiiviseksi varsinkin mieheeni raskaaksi tultuani. Omituista minusta.

Lapsen pitäisi olla yhdistävä ja ihana asia perheessä, ei erottava.

sisaruus suhteet on julmia.
käydään siskojeni kanssa vain yhdessä lähes ainoastaan ravintolassa. mitä se on ??
he eivät kyläile luonani, itse kyläilen aina heillä tai lapsuudenkodissani.
pian en jaksa enää itsekään pitää yhteyttä.
tuntuu eivät he todella välitä.

Elämä etenee vaiheittain. Jokaista vaihetta seuraa toinen. Nykyisestä ei voi vetää johtopäätöksiä sille, mitä tulevaisuus on.

Jokaiselle vaiheelle on perusteensa. Ei kannata haikailla menneitä vaan tarkastella enemmän, missä kuilloinkin mennään. Jokainen vaihe sisältää jotain potentiaalista kaikille.

Sisareni tulee kylään ja purkaa kaikki ongelmansa, huolensa minulle. Harvoin näissä keskusteluissa saa sanan sijaa.
Kun itselläni olisi huolia ja haluaisin puhua, ei siskollani ole aikaa ja mielenkiintoa. Siis todella yksipuolista.

Aiemmin sisareni oli minua kohtaan aivan avoimen halveksiva, vähätteli, arvosteli, haukkuin, nolasi muiden kuullen. Kertoo vieläkin henk.kohtaisia asioitani eteenpäin vaikka lupaisikin pitää asiat omana tietonaan. Tyhmähän sitä on kun kertoo, mutta hyvin monet kerrat olen luullut asioiden muuttuneen, (siskon muuttuneen) sitten kuitenkin taas saan todeta että tämä on hänen perusluonteensa joka on ja pysyy.

Tulee väkisin sellainen olo että itse en saa puhua mistään huolistani, ihan niinkuin siihe ei olisi lupaa, pitäisi olla mahdollisimman mauton, hajuton ja pysyä syrjässä. Siis antaa siskon paistatella suosiossa.

ei muutu muksikään, aina se sama luonne on ja pysyy, jos on vähättelevä ei muutu, ja jos haluaa vaan apua, muuten ei ole yhteydessä, viittaan kintaalla jatkossa, miksi olla yhteydessä, ei se ole velvollisuus vaikka kuin sisarus..

no ei parhaimmasta päästä, pahinta on vihoittelu ja kieltäytyminen että puhuisimme asiat jotka ovat syynä riitoihin. itse olen valmis kuunteleen ja sopimaan mutta siihen tarvitaan toiset osa puolet mukaan.
kaikki meni suhtkoht hyvin ennen vanhempien kuolemaa. veljesteni kanssa oli vain sillon tällöin tapaamiset mutta oli kuitenkin sopu. siskoni kanssa olimme kuin paita ja perse.
sit kun vanhemmat kuoli kaikki muuttui kun meillä oli ja on yhteinen mökki. siskoni joka oli kaikessa samaa mieltä kanssani näyttäytyi petturiksi, olikin mennyt selän takana minua vastaan veljilleni ja nämä näköjään uskoi häntä. nyt saan kaikkien vihat niskoille ja en edes tiedä syytä sillä he kieltäytyvät puhumasta asioista. yksi veljistäni on humalassa kertonut asioita joista sit tiedän siskoni osuuden asioihin. omalla tavalla olen pettynyt että aikuiset ihmiset ja varsinkin omat siskokset eivät katso sukusiteiden olevan niin tärkeitä että haluaisivat säilyttää välit. miten aikuinen voi tuomita ilman että on edes kuullut toista osapuolta ? näillä eväillä mennään ja mitään en voi. pettymys on sanoinkuvaamaton mutta uskon että tulee se päivä että he tajuavat tilanteen ja saavat itse maksaa tekonsa. sen minkä taakseen jättää sen edestään löytää .
pahinta on siskoni käytös sitä en voi sulattaa...

Isosisko- ja veli asuu samalla paikkakunnalla, ei paljon pidetä yhteyttä eikä nähä. Sisko käyny viimeks kesällä. Sisko on liian tuittupäinen ja tiuskiva luonteeltaan, en jaksa.

Jos te ette ole läheisiä niin on se aika vaikeaa ottaa 'kiinnostusta' sun häihin. Eihän siinä oikein osaa tai tiedä mitä tekis? Jos olisitte läheisiä ja puuhaatte yhessä niin se olisi paljon luonnollisempaa. On susta kiinni jos haluat ne mukaan vai ei.
Minä olen nuorin viidestä ja muutin ulkomaille kauan aikaa sitten ja voin sanoa että ei ole helppoa pitää suhteita kunnossa niihin joihin ei ollut jo silloin kun kasvettiin läheisiä välejä. Sinulle sanoisin että jos haluat että jotain tapahtuu niin älä odota vaan 'make it happen'.

Ehkä olen vähän jäävi kommentoimaan tätä keskustelua, kun sisarukset on vielä aika nuoria.. :) Olen siis pesueemme vanhin ja vain pikkuveljeni on täysikäinen mun lisäksi, siskot vielä alaikäisiä.
Hyvin ollaan tähän asti pärjätty, vanhemman pikkusiskon kanssa kiinnostuksen aiheet samat, joten hänen kanssaan olen läheisemmin tekemisissä kuin muiden, mutta ihan yhtä rakkaita ja tärkeitä he ovat kaikki :)
Pikkulapsina toki kinasteltiin ja välillä sai mun barbitkin kyytiä, mut väleissä ollaan ja sisaruksia on kiva tavata, kun vanhempieni luona käyn.

Asia on monimutkainen, meilläkin sisarussaraja pitä yhtä lapsena, tosin jokainen oli hieman erilainen.
Sitten tuli murrosikä ja kakveriseura vei mennessään, ei siihen enää sisauksia hyväksytty, kun sitten koitti koulujen käynti ja työelämään lähteminen.
siinä vaiheessa iskikin sisarkateus voimaan että kajahti. Se on kieroa ja hulmaa, vanhemmille juoniteltiin toisesta vaikka mitä älytöntä, valhetta tyynni. Ei siinä ole helppoa vanhemmillakaan, sillä ihmisiä hekin vain ovat. Uskoivat jonkun puheitä enemmän ja näin sitten alkoi todellinen mustamaalaaminen. Se oli eritäin julmaa touhua.
Joidenkin kohdalla on todellinen katko, on vaikeaa olla sukujuhlissa, kun siellä istuu mykät ja tiukkauilmeiset, nos tässä sotkussa ovatkin sitten mukana jo sisarusten puolisotkin sotkemassa.
Muutamaan on suhde palautunut lähen normaaliksi kuin lapsuudessa, mutta yhden veljen kohdalla tuskin milloinkaan.
Mutta kun asia ei jää vielä tähänkään, vaan aletaan vielä sotkea lapsetkin mukaan, heitä yritetään juonitella omia vanhempiaan vastaa ja uskomaan noita täysin valheeellisa juttua. Äiti hyvin kyllä sanoi, että kahdehtivat, siihen ei kuitenkaan ole yhtään minkäänlaista syytä.

Rumaa, pahaa, julkeea ja tuhoaa niin monta ihmistä Suomessa täysin aiheetta.

Kurjaa....niin niille sisarussuhteille helposti käy. Itselläni on sisko ja välimme ovat etääntyneet myös parin viimeisen vuoden aikana. Syy siihen on pitkälti myös itsessäni.

Näen siskoni vieläkin lellipentuna (vaikka jo yli 30), jota sekä miehensä että vanhempamme passaavat taukoamatta. Hän on hyvin pidetty laajassa kaveripiirissään ja uskon että saamansa huomio on kasvattanut egoaan niin suureksi, että hän kuvittelee välillä itsestään liikoja. Korvissani soi vielä se mitä hän sanoi minulle pari vuotta sitten kun puhuin siitä, että en halua että äitini aina yhdessäollessamme uhrautuu ja ostaa ruoat ja passaa meitä aikuisia tyttäriään ym. Siskoni näki asiat hiukan eri tavalla. Hän kuulemma "aikoo ottaa irti kaiken mitä saa". Ja nyt hän toteuttaa tätä äärimmäisellä tavalla. Hänen täytyy päästä viihteelle, saada omaa aikaa lapsistaan ja passittaa aina äitini apuun. Ja ottaa vastaa kyllä tasan kaiken mitä äitimme kiltteydessään antaa. Laittaa jopa hänet pesemään mattonsa ja ompelemaan rikkinäisiä vaatteitaan. Välillä tekee ihan fyysisesti pahaa kun katsoo sivusta.

No, nyt tästä tuli marmatus, mutta pointti on se, että arvot muuttaa ihmistä ja erilaiset arvot ajaa meitä kaikkia erilleen. Jos toinen kumartaa rahaa ja omaisuutta ja kaikkea kiiltävää ja toinen kunnioittaa jotain muuta, ei välit siitä juuri lähenny.

Se miksi sisaruksesi eivät innostu häistäsi saattaa johtua siitä, että
A. Heillä on maailma keskittynyt omaan napaansa, perheeseensä ja sen hyvinvointiin -näin se lapsiperheissä monesti käy
B. He eivät halua jakaa huomiota sinulle jostain syystä, kateus, katkeruus ja menneisyys ajaa päälle, niin kuin osin itsellänikin on käynyt. Nämä kaikki tunteet juontavat monesti jo lapsuuteen.

Ei, yhteys ei todellakaan ole välimatkasta kiinni.

Minulla on kaksi vanhempaa veljeä ja yksi vanhempi sisko. Veljieni kanssa minulla on alati kasvavat ja kehittyvät välit, joihin olen hyvin tyytyväinen.

Vanhempi siskoni on huomattavasti minua vanhempi, emmekä ole jakaneet mielenkiinnon kohteita koskaan, eikä arkemme kohdanneet, ei vieläkään. Nuorempana kaipasin siskoa, joka opettaisi meikkaamaan, puhumaan pojille, pukeutumaan nätisti ja sellaista, mitä kuvittelin elokuvien perusteella siskosten tekevän. En enää.

Ellei siskollani olisi maan mahtavia mukuloita, joita rakastan kovasti, en tahtoisi olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Kissanristiäisissä voimme tavata, ei sekään välttämätöntä. Muistan silti vieläkin sen pettymyksen tunteen kun tajusin, etten saisi läheistä siskoa. Aina ei vaan sisaruksillekaan luoda sellaista yhteyttä, eikä ne asiat menekään niin kuin elokuvissa =) Elämä on.

Aivan kuin syyttäisit siskoasi siitä että teillä ei ole läheiset välit. Mikä on oma osuutesi siinä ihmissuhteessa? Aikuisena molempien luulisi olevan tasavertaisia rakentamaan välejä sellaiseksi kuin haluaa. Vaikka ei se silti aina onnistu. Niin hyvään kuin huonoonkin suhteeseen tarvitaan aina kaksi. Ja joskus sillä toisella on isompi rooli siinä millaiseksi suhde muodostuu. Olen iloinen erään ystäväni puolesta jolla on läheiset välit kaikkiin sisaruksiinsa. Minulla ei ole, enkä edes osaa enää sanoa mitä siinä menetän. Minulla on kuitenkin moni muu asia hyvin. Ei yhden ihmisen kuulukaan saada kaikkea:-).

Minulla on siskoja neljä. Kaikkien heidän kanssa olen väleissä. Läheisin siskoista on minua pari vuotta vanhempi sisko, jonka kanssa olemme todella läheisiä. Me jaamme kaiken toistemme kanssa, niin ilot kuin surut. Ilomme ja surumme ovat yhteisiä. Kaiken me jaamme. Toisiamme tuemme kaikessa. Jos olen täysin rikki, niin siskolleni voin soittaa ja purkaa aivan kaiken. Hän osaa aina ymmärtää, lohduttaa, kannustaa ja sanoa ne oikeat sanat. Siskoni on minulle elämäni tärkein ystävä!

Aina asiat eivät ole olleet näin hyvin. Lapsena leikimme yhdessä. Siskoni kontroloi ja alisti minua. Kun kasvoimme, me kilpailimme ja vertailimme. Pitkään meillä oli kulissit. Halusimme näyttää elämästämme vain hyvät puolet ja olla kumpikin onnistuneita. Kun elämä koetteli meitä kumpaakin, niin se mursi kuoret meistä ja avauduimme toisillemme ja tajusimme, että olemme tärkeitä toisillemme.

Myös muut siskoni ovat minulle rakkaita ja haluan heille hyvää. Minusta on tosi surullista kuulla kuinka siskot ovat huonoissa väleissä, kuinka vertaillaan ja kilpaillaan.

minulla on 8 sisarusta ikähaitarilla 52-70.
Kaikenlaista kränää on vuosien saatossa ollut. Nuorempana tapeltiin jopa nyrkein, mutta näin aikuisena, eipä ole toista jätetty. Jos joku on tarvinnut apua, on autettu, jos jollakin on mopo karannut käsistä viinan kanssa on yritetty puhua järkeä.
Jos on ollut sairauksia on käyty moikkaamassa ja juttelemassa, yritetään kesäisin ainakin nähdä vaikka asutaan eri puolilla Suomea.

Saattaa mennä vuosi kaksi ettei nähdä, mutta joka joulu soitetaan joulutervehdys se on minimi. Ja huom, ei ole keskustelu vaivaantunutta, jutellaan niitä näitä ja vähän syvempiäkin välillä.

Kaikki ovat tervetulleita kylään kaikkien luokse vaikka oltaisiin huudettu toisillemme pää punaisena jostain. Tämä olet aina tervetullut meille ja sitä myös tarkoitetaan muistetaan sanoa joka kerran kun lopetetaan puhelut tai vierailut.

Meidän lapsetkin pitävät yhteyttä keskenään ketkä enemmän ketkä vähemmän.

Suosittelen jokaista unohtamaan ne omat tarpeet ja keskittymään siihen mitä sisarukselle kuuluu. Ne omat jutut voi kertoa, mutta turha niihin on odottaa isoja tunnereaktioita. Itse olin joskus vittuuntunut veljeeni, mutta sitten joku aika myöhemmin soitteli että häneltä oli löytynyt eturauhassyöpä ja oli menossa leikkaukseen. Joskus voi olla että siskolla tai veljellä voi olla isompia huolia tai voimavarat vähemmässä kuin sinulla itselläsi. Ja joskus voi olla ettei se sisko tai veli ole mikään tunneihminen eikä avautuja. Jotkut ovat pidättyväisempiä ja hiljaisempia.

Perinnönjaossa kannattaa muistaa että tavara on vain tavaraa. Jos joku haluaa saada jonkun arabian voipytyn niin hyvänen aika antaa hänen saada se.

Jos joku pettää, varastaa ja valehtelee, sellaiseen ei ole pakko lähteä mukaan, mutta yhteyttä voi siitä huolimatta pitää. Kertoo oman puolensa asiasta, ja kunhan muistaa ettei lähde syyttelemään eikä muita sisaruksia mustamaalaamaan eikä heidän selkänsä takana puhumaan omia olettamuksiaan.

monet sisarussuhteet katkeaa siihen kun puhutaan heidän asioistaan toisten sisarusten kanssa heidän selkänsä takana ja sanoma vääristyy.
En en ole koskaan puhunut muista kuin omista ja keskustelukumppanina olevan asioista yleisistä jutuista. En kerro edes lapsieni asioita, muuta kuin yleisesti sanon, että hyvää niille kuuluu, muksut kasvaa ja töissä käyvät. Siinä se.

Suosittelen teillekin, että ette enää kysele toisiltanne, että mitäs sille tai tälle siskolle tai veljelle kuuluu. Etkä kertoile itsekään mitä joku toinen sisarus on sinulle kertonut omista asioistaan. Jos haluat tietää kuulumiset, sinä itse soitat ko siskolle tai veljelle ja kysyt. Näin toimien pysytään väleissä kaikkien kanssa.

Tämä on pätevä ohje ystävyyssuhteisiinkin.

Siskoni on hyvin temperamenttinen ja vanhemmillani ei ole minulle yhtä paljon aikaa kuin hänelle. Siskoni ei ole huono ihminen, hänen sydämensä on loppujen lopuksi kultaa. Meillä on silti hyvät välit vaikka hän kohtelee minua väärin. Olen sisimmässään kyllästynyt olemaan siskoni höykkytettävänä. Hän huutaa minulle lähes päivittäin, roiskii vettä päälle, haukkuu ja joskus jopa lyö. Lyömisestä on jäänyt jäljet minuun, jos joku ihminen nostaa kätensä lähellä minua, kavahdan heti taaksepäin. Olen vasta myöhemmin tajunnut, että monet ongelmani johtuvat hänen käytöksestään. Tänään erityisen paljon kyllästyttää, koko päivä meni pilalle taas. En.jaksa.enää :( Pidän kiinni silti omista arvoistani ja käyttäydyn itse ystävällisesti vanhemmilleni. He ovat ihan parhaita <3 :)

Minulla on yksi pikkuveli. Ei olla oltu ikinä mitenkään läheisiä. Välimatkaa riittää eikä meillä tunnu olevan mitään yhteistä. Omasta mielestä tämä on jotenkin surullista. Mitä enemmän tullut ikää ja katsellut muiden sisarussuhteita, toivoisi että meilläkin olisi läheisemmät välit. Oikeastaan alettiin olemaan jonkin verran yhteydessä, kun vanhemmilla tuli ongelmatilanteita ja näistä juteltiin keskenään. Ja kutsunut, että tulisi joskus luonani käymään tai hänen kiinnostuksen kohteen tiimoilta ottanut yhteyttä. Mutta on se hankalaa muuttaa suhdetta muuksi kun sitä ei ole luontaisesti muutoin kehittynyt. Ja toisaalta en itse halua tupata, jos hän ei koe sellaista tarpeelliseksi. Ja hän kuitenkin jokusia vuosia nuorempi eli ehkä suhde vielä ikääntyessä muuttuu. Ehkä oikeastaan sitä miettinyt etenkin, että vaikka ei olisi säännöllistä keskusteluyhteyttä, niin tietäisi että isosisko aidosti välittää ja valmiina tukemaan, jos siihen ikinä tarvetta.

Välit siskoon on vahvat, hyvässä ja pahassa.

Olemme hyvin erilaisia ihmisinä ja tehneet erilaisia valintoja elämässäni. Siskoni on voimakastahtoinen ekstrovertti, minä ihmissuhteissani tilaa tarvitseva introvertti.

Meni pitkään, ennen kuin siskoni oppi näkemään minut aikuisena ihmisenä, joka tekee omat valintansa. Hän kai luuli minun olevan perässä vedetävä, vaikka tosiasiassa olen vain persoonaltani erilainen. Minä tykkään olla, siskoni tehdä. Minä teen valinnat intuitiolla, siskoni suosii järkiratkaisuja. Joskus kävimme aika tulisiakin riitoja, kun koin hänen tunkeutuvan liikaa elämääni.

Lopulta siskoni ja minä olemme kuitenkin hyvin lojaaleja toinen toisillemme. Vanhempani olisivat halunneet suosia siskoani perinnönjaossa, mutta siskoni kieltäytyi siitä yksiselitteisesti perustellen sitä sillä, että hänellä on vain yksi sisko, jonka hän haluaa pitää eikä halua perinnönjakoon liittyvien asioiden tulevan meidän välillemme. Arvostan siskossani hänen lojaalisuuttaan ja oikeudenmukaisuuttaan.

Lapsuuskodissamme meillä oli ajoittain aika vaikeaa elää ja nyt aikuisina on ollut hyvä keskustellla niistä asioista siskon kanssa, joka on elänyt ne vaiheet myös.

Erimielisyyksistämme huolimatta me voimme tiukan paikan tullen aina luottaa toisiimme.

Usein alkoholi pilaa sisaruussuhteet aikuisina eli ns.juoppo sisarus terrorisoi ja kadehtii kaikkea.
Kenenkään ei tarvii kestää juoppoa sisarusta ja parasta jättä sellainen, kun ei ole enää mitään yhteistä muutenkaan.

meillä ei alkoholi ole pilannut sisarussuhdetta. Alkoholisoitnut vejeni on se joka soittaa ja sanoo pyytettömästi aina puhelun päätteeksi. olet rakas ja ainoa sisko. Ja soittaa vain selvinpäin ollessaan. Totean veljelle, että niin sinäkin olet rakas.
Ei hän halua mitään, on aina on auttanut ilman korvausta monissa asioissa ja vaikka olen yrittänyt maksaa ei ole kelvannut. Sen vuoksi kutsun hänet meille syömään ja saa tulla aina kun vaan haluaa. Käy kuitenkin liian harvoin.
Hän ei kadehdi ketään, puhuu kaikista ihmistä aina hyvää ja on erittäin hyvä ihminen niin selvinpäin kuin humalassakin. Sanoo olevansa heikko ihminen joka ei voi vastustaa viinan kutsua. Ei halua mennä hoitoon eikä saada apua juomiseensa. Hänellä on kuulemma erittäin hyvä olla humalassa. Suhteet ovat pysyneet hyvinä hänen juomisestaan huolimatta.

Kysyttiin sisarussuhteista, niin mulla on hyvät välit veljiin ja siskoihin. Veljien kanssa nähdään silloin tällöin. Ovat mulle rakkaita. Sama siskoihin. Jotain pientä joskus on , ehkä enempi toinen sisko kokenut etten pidä aina tarpeeksi yhteyttä. Hän myös muuttunut kovien kokemusten myötä. Koitan välillä selvittää milloin mistä kyse, mut hyvin menee.

Meillä oli erittäin traumaattinen lapsuus narsisti vanhempien alaisina. Minä menin ihmissuhde ongelmieni kanssa terapiaan, jossa muistot lapsuudestani palasivat. Ymmärsin mitä olin ja miksi, näin myös sisarteni lapsuudesta johtuvat työstämättömät ongelmat. Kauan yritin heidänkin silmiä availla ja terapiaan kehoittaa, mutta huonolla tuloksella. Kukaan ei halua parantua eikä muistaa millaista meillä oli. Nyt on siskoni laittanut välit lopullisesti poikki, kun en halunnut hänen versioonsa lapsuudestamme alleviivata. En yksinkertaisesti voi enää palata samaan aivopestyyn lapsuudenmuistoon mikä mulla oli ennen terapiaa. Minulla oli oikeesti hätä sisarusteni puolestaan, mutta he valitsivat elää laput silmillä lopun ikäänsä.

Olin aina haaveillut, että meillä olisi samanlainen, normaali sisarussuhde kuin naapurissamme oli. Parin vuoden ajan elin lapsuudessa heidän arkeaan olemalla aina heillä ja täten näin läheltä miten normaali perhe toimii. Kukaan sisaristani ei ole kokenut normaalia perhe-elämää yhtä läheltä, siksi kai he eivät voi ymmärtää mistä puhun. Heille epänormaalista tuli normaalia. Minun on valitettavasti hyväksyttävä se totuus, että en koskaan tule saamaan normaalia suhdetta sisaruksiini. Narsistien kylvös jatkuu sisaruksissa ja heidän lapsissaan ja varmaan vielä heidäkin lapsissaan, enkä voi kuin katsoa vierestä miten sukupolvi toisensa jälkeen tuhoutuu ja sama sairas ketju vain jatkuu ja jatkuu...

Sekä että. Vanhemman sisaruksen kanssa ollaan tasa- arvoisessa aikuismaisessa luottamuksellisessa sisarussuhteessa. Pikkusisko ihan toista maata. Pikkusisko on kohottanut itsensä leijailemaan meidän kahden vanhemman sisaruksen yläpuolelle jonnekin korkeuksiin. Hän on täysin epäluotettava. Pikkusiskolle ei voi kertoa mitään luottamuksellista koska hän järjestää oikein tilanteita joissa mölisee kaikki luottamuksella kerrotut asiat yleisölle ja nauttii siitä silminnähden. Pikkusisko on yläpäästä vähän hidas mutta sitäkin suuremmat luulot itsestään ja omasta esimerkillisyydestään. Emoilee, tietää kaiken paremmin, osaa kaiken parhaiten, tekee kaiken oikein, on niin erinomainen omasta mielestään. Vanhempi sisko osaa harrastaa itsekritiikkiä, pikkusisko ei siedä minkäänlaista kritiikkiä. Pikkusisko määrää, sanelee säännöt, puskee oman tahtonsa läpi vaikka väkivalloin ja on täysin joustamaton. Ja kun toinen osapuoli sitten joutuu puolustautumaan ettei pikkusisko jyrää kokonaan on se toinen se luupää, ei koskaan hän itse. Isosisko taas joustaa vähän liikaakin ja harrastaa itsekritiikkiä enemmän kuin olisi tarpeen. Isosisko on hyvin empatiakykyinen pikkusiskoa kohtaan. Pikkusisko ei ole koskaan osoittanut minkäänlaista empatiaa meitä kahta vanhempaa sisarusta kohtaan edes kun tapahtui kauheuksia. Pikkusisko uskottelee itselleen että hänet jätettiin lapsuudenperheessä jotenkin ulkopuolelle vaikka tosiasiassa häntä hemmoteltiin erityisoikeuksilla koko kasvuiän. Hän oli koko korttelin lempilapsi. Ja tuollainen siitä sitten tuli. Vanhemmalta siskolta vaadittiin aikuismaista käytöstä jo hyvin nuorena koska hän oli vanhin. Ja hänestä tulikin sitten erityisen huomaavainen empaattinen ihminen. Jopa liikaa. Vanhemman sisaren kanssa on hyvin helppo tulla toimeen koska hän osaa joustaa ja keskustella. Nuoremman kanssa tulee toimeen vain jos suostuu olemaan joku käskytettävä koira.

Tämä todistaa että sama geenipooli ja kasvuympäristö ei tuota samanlaisia ihmisiä.

Olimme nuorena tosi läheisiä. Lähes päivittäin tekemisissä. Nykyisin ottavat yhteyttä kun haluat jotain. Todella harvoin kysyvät mitä kuuluu. Keskenään tekevät kaikkea. Mutta minua ei pyydetä mukaan kuin harvoin jos silloinkaan.Asun kaukana ja eri ikäisiä lapsia Kaikki muuttui kun aloin seurustella vakavasti aikoinaan ilmeisesti en enää tarvitse muita ihmisiä kuin mieheni. Perhe ryhmässä kyllä jaetaan kaikkea jonni joutavaa mutta olisi joskus hyvä edes puhua oikeastikin. Sairastuin jopa äitini ihmetteli kuinka yksin sisareni minut jättivät. Mutta näin se elämä muuttuu.

Ihmiset on niin erilaisia, sisaruksetkin. Ihmiset eivät elä samalla ymmärrystasolla, moraalitasolla tai omaa samanlaista arvomaailmaa. Minä olen ihmetellyt kansalaissotaa, missä samasta perheestä toinen kannatti punaisia, toinen sisarus kannatti valkoisten ajatusmaailmaa. Niin perheet hajosivat. Veli saattoi tappaa veljensä jne. Se oli äärimmäisen raskas tilanne sisarukselle, joka haluaisi rauhaa ja sopua. Oli suorastaan masentavaa tuntea sanansäilän viiltoja mielessään, jossa asui halu ymmärtää ja tulla ymmärretyksi.
Sisarukset ovat ihan erilaisia ihmisiä, heillä on kokemuksia, joita ei perhe voi/ei osaa tiedostaa tai ymmärrä tavoittaa. Sisarusten mieli ja kokemukset muuttuvat koko elämän ajan, he saavat vaikutteita terapeutilta, trendiajattelusta, opiskelun kautta...ihmiset, sisaruksetkin jatkavat omanlaistaan kasvuaan koko ajan.

Itse olen yliherkkä ja lapsuuden perheessäni tunteet olivat lähes syntiä. Heikkoutta ei saanut näyttää ja "sääli oli sairautta", opetettiin. Osa lapsista omaksui kovuuden, osa ehkä vain puolikovuuden, minusta tuli poikkeava tietyistä biologisita syistä. "Ei sinua täällä tarvita", oli viesti minulle. Silti taistelin itselleni elintilaa, mutta surua "hylkäämisestä" en voinut sivuuttaa. Se oli hyväksyttävä.
Olen vain se "oranssi", joka ärsyttää haalean värisiä. Ole se outo lintu, siihen on vain tyytyminen.

Minunkin mielestä kannattaa "yksin jääneen" etsiä sitä ihmistä, joka näkee maailman samalla tavoin. Onhan maailmassa tietääkseni ulkonäöllisestikin vastaava ihminen, miksei sitten sielullisesti!
Ei kannata rikkoa sydäntään sen vuoksi, että suku ei hyväksy. Olet äärimmäisen rakas jollekin, etsi hänet. Olet kultainen kun tänne kirjoitat, toivon elämääsi onnea ja menestystä aikeissasi. A

PS. Ihmissuhteissa ei tule olla hyväuskoinen...ettei se hyvä ihminen sinussa katoa. Tutki toista ja pohdiskele. Minusta "Emmauksentiellä", kotimainen elokuva on hyvä ja hauska johdanto ihmissuhteisiin, kannattaa katsoa!
sejasama A

Mulla on pikkusisko, ennen oltiin läheisiä. 13 vuotiaana alkoi tavoittelemaan kaikkia mun miehiä ja jokaisen kanssa on ollut sängyssä. Kaikkea ei oo kehdannut kertoa, mutta kiinni on jäänyt kaikesta. Jopa mun aviomiehenkin kanssa on ollut ja silloin olin kaksi vuotta puhumatta hänelle. Pahin painajainen kyllä, koskaan en voi luottaa!

Mulla on tosi etäiset välit vanhimpaan veljeen,jolla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Siskoon on ihan ok välit. Pikkuveljeen on ehkä läheisimmät välit,asuukin lähimpänä.

Aivan erilaiset suhteet kahteen siskooni. Vanhemman siskon kanssa kuin paita ja perse. Voidaan luottaa toisiimme ja ollaan tasavertaisia. Pikkusisko on dominantti. Luulee olevansa henkisesti kypsempi aikuinen kuin me kaksi vanhempaa siskoa. Pikkusisko potee jotain pätemisen tarvetta. On mielestään onnistunut elämässään paremmin koska on vastuuntuntoinen aikuinen. Täysin epäluotettava möläyttelijä. Jos saa tietää luottamuksellisia asioita, varsinkin kiusallisia asioita varmaa on että pikkusisko juoruilee kaiken kaikille. Yleensä möläyttelee julkisilla paikoilla tahallisesti kaikenlaisia toisten yksiyisiä asioilta ilmoille. Todella ärsyttävää käytöstä.

Tavallisesti olen pitänyt sisarussuhteitani hyvinä. Tällä viikolla on kuitenkin tuntunut siltä kuin joku ajattelisi, että olen osoittanut veljilleni huomiota siinä mielessä. Ei pidä paikkaansa. Ehkä se joku ei tiedä, että kyse on veljestäni. En ole koskaan ennen tullut ajatelleeksi noin.