Kattelin tuossa ohimennessäni, että sulkueelle oli menossa taas pari jamppaa sukeltamaan. Onkohan joku tarkastus vai vuotaako taas putkista paskaa. Kyseisen järven kunto on kyllä sitä luokkaa, että melkein hävettää se lievä paskanhaju mikä siitä välillä kantautuu. Kalaahan sieltä ei ole uskaltanut viedä enää vuosiin. Pitää varmaan mennä pyydystämään muutama kala ja ottaa vettä näytepulloon ja laittaa tutkittavaksi.
ps. Lähtisiköhän Kihniön kunta sponsoriksi.
ps. Lähtisiköhän Kihniön kunta sponsoriksi.
Vastaukset 13
Vanhimmat
mutta Sulkuejärven tila on tänä kesänä (tähän saakka)ollut ilahduttavan hyvä. Rannan asukkaana en ole huomannut levää, eikä hajujakaan ole lemahtanut nenään.
Hyvä jos kunta tutkii putken kunnon, niin voimme jatkossa olla turvallisemmilla vesillä.
Joo olet kyllä oikeassa, ettei sitä viimevuotista vihreää sontaa ole ollut tänä vuonna. Mutta ihan oikeasti Jos tuota sulkue järven tilaa on vähänkään pitempään seurannut edes nyt sen 10 vuotta niin ei kyllä puhuisi mistään ilahduttavan hyvästä tilasta. Eipä tätä tahtia kyllä ole koko järvessä kohtaa, jossa ei jotain kasvaisi. Ja lukekaa se viimeisin yläsatakunta. Kyllä sitä luontoa seuraava huomaa tälläiset asiat jo paljon ennemmin kuin niihin puututaan. Sitä paskaa sinne järveen vaan joka vuosi tulee ja sen kyllä huomaa ja kyllä sen välillä haistaakin ainakin tuolla tavinojan kohdilla mihin se paska virtaa. Ja mielestäni sieltä järvestä olisi ehdottomasti pitänyt ottaa muutama kala niitä näytteitä varten, mutta ehkä sitten 15 vuodenpäästä kun koko järvi on ummessa ja vihreää lillua täynnä ja se on jo myöhäistä.
ps. Laillista luonnontuhoamista ala Kihniön kunta
On hyvä että nykyinen johtaja on tutkituttanut veden laatua jo useamman kerran ja sukeltajatkin tutkineet koko putken..(sitäkään ei ole taidettu tehdä vuosiin vai liekö koskaan tätä ennen!)ei sitä järveä yhdessä yössä paranneta, kun vuosia on ollut hoitamatta.
Kalastuskunta otti kesällä yhteyttä kuntaan järven tilasta ja vaati kuntaa ottamaan kalanäytteet järvestä.
Kunta tutkitutti Sulkuejärven kalan (yksi hauki) ja kala oli tutkimuksen mukaan laadultaan erinomaista.
Nyt kaikki virvelöimään Sulkuelle ja kalaa pöytään!
Ehkä tutkimuspöytäkirja on luettavissa tekn.toimistossa?
No, syököön ken uskaltaa, minä en syö Sulkueen kalaa.
Olenko missannut tämän uutisen yläsatakunnasta vai onko siitä ollut mitään yleistä dokumenttia nähtävillä missään?
On se kyllä outoa, jos järveen valuu mitä paskaa milloinkin ja kalat syövät tätä paskaa ja laatu on silti erinomaista. Tosin jos sieltä on todellakin otettu vain yksi kala niin ei se silloin ole ihan laajamittaisin tutkimus ollut. käsittääkseni niitä kaloja pitäisi kyllä ottaa enemmän ja eri lajeja ja kokoja.
"Putki on hautautunut sulkuejärven itäpuolella noin 150-200 metrin matkalta pohjalietteeseen"
Suora lainaus Yläsatakunnasta. Ja vaikka putki oli sukeltajien arvion mukaan siltäkin kohdalta kunnossa, niin minä kyllä ihmettelen, että millä he sen tietävät jos se putki kerran on siellä lietteen seassa.
Mielestäni kunnaninsinööri on toiminut kiitettävällä tavalla, mutta kun se nyt ei oikein riitä jos ensimmäinen askel järven kunnon parantumiseen on nähtävissä vasta vuoden 2011 loppupuolella kun saadaan siirtoviemäri parkanon jätevedenpuhdistamolle. Sitä ennen on turha alkaa järven kunnostustöitä.
Tätä kalanäytteen ottamista ei ole uutisoitu.
Kysy tutkimuspöytäkirjaa teknisestä toimistosta.
Joo kiitos. Täytyy käydä katsomassa. Olisi kyllä hyvä, jos Kihniön kunnan sivuille tulisi omaosasto josta löytyisi tietoa tämäntyyppisistä hankkeista. Nykyään nämä asiat näköjään selviää suomi24:jää käyttämällä. Kunnansivuille täytyy laittaa varmaan linkki tänne keskustelupalstalle.
Tänä kesänä ekan kerran ainakin 10 vuoteen Sulkue EI OLE haissut paskalle! Historiaa tämäkin.
Syystä että sateet ovat pitäneet veden virtaaman kovana tuonne Tarsian puolelle ja taitaa se paskaputki pitää mönjät sisällään tällä kertaa..
Toivotaan että putki kestää ennen kuin saadaan se suora putki Parkanoon. Siihen asti hyviä sisähuussihetkiä kaikille!
eikös terveystarkastaja päätä millaisia näytteitä ja kuinka paljon esim. kaloja otetaan näytteeksi.Tänä keväänä ja kesänä on tutkittu järven tilaa useampaan otteeseen kuten kunnaninsinöörimme on myös lehdessä kertonut, joten kai näytteet nyt järven tilasta jotain kertoo ja ei ole ollut pahoja bakteereja näytteissäkään.
Olen haistanut sitä samaa "kakan" tuoksua joka viimevuosina on vain voimistunut kyseisellä järvellä. Olet kyllä siinä täysin oikeassa että tämän vuotiset runsaat sateet ovat lieventäneet sitä merkittävästi ja kai samalla tilapäisesti parantaneet järven vedenlaatua. Mutta jos katsoo edessä olevia faktoja niin voi todeta, että ainut valonpilkahdus on näkyvissä uuden putkenvalmistuessa.
Ja erikseen kunnaninsinöörille kiitos esimerkillisestä työstä. Tällaisissa pienissä kunnissa insinöörin vastuulle siirtyy aivan liian kattava alue hoidettavaksi. On kyllä aivan liika vastuualueita, mutta minkä teet kun on nämä pienet määrärahat. Toivon, että jatkat Kihniön-kunnassa vielä pitkän tovin.
Vielä olisi sellainen asia, että tietääkö kukaan jääkö se putki sinne järven pohjaan vai nostetaanko se sieltä pois uuden valmistuttua. Mielestäni olisi hyvä nostaa pois vaikka siitä syntyisikin kustannuksia. Näin saisi Tarkastettua putken todellisen kunnon ja siitä olisi hyötyä muille kunnille joilla on samankaltainen ongelma.
Mutta onko kunnalla lyödä pöytään näytteet viimeiseltä esim. vain viideltä vuodelta saati sitten kymmeneltä. Ei ole ei eikä näin ollen ole myöskään mitään vertailukohtaa. Mutta mielestäni tällaiset asiat eivät kuulu kunnaninsinöörille pätkääkään hänellä on muutenkin liian kattava kenttä kuten tuossa edellä jo joku mainitsi.
Ja edellä on myös mainittu tuosta tiedoittamisesta, että kunnan sivuille tulisi jokin osio jossa ilmoitettaisiin kaikista hankkeista. Se on kyllä todella hyvä idea. Mielestäni siihen pitäisi lisätä kaikki odotettavissa olevat ja käynnissä olevat hankkeet ja tutkimukset yms. . Eihän edellä kirjoittaneita ihmisiä voi syyttää, jos sitä tietoa ei ole missään yleisessä jaossa. Eihän kaikki Kihniöläiset voi ravata kunnanvirastossa tarkistamassa, että mitä täällä kunnassa tapahtuu. Pitäisi olla joku paikka mistä nämä kaikki löytää ja minunkin mielestäni tuo Kihniönkunnan internet sivusto on se paikka.
JÄRVEEN...