Palstoilla ei pidetä suotavana muistella menneitä. Itse selaan usein vanhoja kirjeitä, kuvia ja tapaan vanhoja ystäviä.
Laitan tähän johdannoksi erään:
"Elä hyvä ja kunniallinen elämä. Kun tulet vanhaksi ja ajattelet
elämääsi taaksepäin, voit nauttia siitä uudelleen."
Keskustelkaamme vaikkapa "Nuoruusmuistoista"!
Laitan tähän johdannoksi erään:
"Elä hyvä ja kunniallinen elämä. Kun tulet vanhaksi ja ajattelet
elämääsi taaksepäin, voit nauttia siitä uudelleen."
Keskustelkaamme vaikkapa "Nuoruusmuistoista"!
Vastaukset 13
Vanhimmat
elää tätä päivää...joka vanhoja muistaa sitä tikulla ahteriin!
penkillä istuin ulkosalla auringon paahteessa. Puhuin palikkaan eräälle kaukaiselle rakkaalleni
ja päätin käännähtää asentoon, jossa käden saa nojaamaan penkin selustaan. Silloin sain makean piston alatakareiteeni. Alle viidensentin pituinen ja paksuhko tikku. Onneksi meni pintaihoa myöten ja housut jarruttivat vauhtia.
se olisi,jos ei olisi noita ihania nuoruusmuistoja.
Tuohon johdantoosi voisin sanoa,että kun on elänyt elämänsä niin,ettei siinä ole häpeämistä,voi hyvällä omallatunnolla sitä muistellakkin.
Minulla on valokuvia muistona lapsuudenkodistani,joka vuosikymmenten jälkeen myytiin pois.Nuo kuvat ovat niin tärkeitä ja rakkaita,etten halua niitä koskaan menettää.Vielä kun sattuu yhdessä kuvassa istumaan portailla edesmennyt äitini.
Ensimmäinen "leluni" oli "paasa" vasaran ja kirveen yhdistelmä. Joulupukki toi rakennussarjoja, joilla omatkin lapseni sittemmin leikkivät.
muistella mut rajoitetusti. Mut sitä virhettä mä stadialaisena en enää toiste tee et menisin noin niinku fyysisesti istuu Valkan puiston penkille. Kerran sen virheen tein. En toiste.
Mulla "elämäni" tärkeimmät jutut eri-ikäisenä, jostain kumman syystä aina keskittyny Valkkaan. Loppujen lopuks vielä aika pienelle placelle. Sit kerran ku tulin bilikalla himaa kohti, ruuhka-aikana Mäkelänkatuu. En tiedä miks. Mikä mulle tuli? Ajoinki jostain kumman syystä, oli ihan pakko. Just siihen pienen puiston viereen. Siinä on semmonen pieni futiskenttä ja sen laidalla penkki. Ja sit se kivitalo. Missä olin niinku ekaa kertaa asunnut ku meni gifftikseen. Kundin faijan kans. Ei siinä mitään muistelin kaikessa rauhassa niitäkin aikoja. Noin niinku itekseni, ku istuin siinä penkillä. Sit aloin tsiigaa tarkemmin...tuli vähä outo olo. Sillä samalla aukeella on yks opiskelija-asuntola. No, nuorena asuin siinäki. Tuli mieleen kaikki vanhat nuoruuden sen aikaiset kamut, ja ne ajat jolloin oltii vielä kaikki kundit ja gimmat ihan oikeasti "beibejä"...silmäkulma rupes vähä niinku kostuu...sit tuli mieleen kuinka kundi sai nimen siinä Paavalin srk:n syrkassa...ja kuinka mun piti saada faija sinne syrkkaan ja sit parhaat senkin aikaiset kamut ja sukulaiset....no, tuli ne lopulta kaikki mut, ei olis tullu ellei kysymyksessä olis ollu mun ja stadilainen kundin yhteinen beibi. Ei muuten....rupes silmäkulma vielä niinku enemmän kastuu. Tuli mieleen et, missäköhän nekin nyt asuu...viimeks ku kuulin, oli monet niistä eronneet nää pariskunnat....sit tuli mieleen kuinka kliffaa miellä yhdenkin pariskunnan oli, niinku silloin oli ku aina kesäisin lähdettiin perjantaisin skönelle niiden båtskilla....rupes silmäkulma ihan oikeesti kastuu vaan enemmän ja enemmän. Ku nekin ennen asu siinä samas paikassa eli tään puiston vieres. Mä spiidasin jo oikeesti. Enkä millään saannu lopetettuu.. Ja jengii tuli kokoajan duunist, vähä ne tsiigas meikää..mut kukaan ei kuitenskaa onneks tullu mitään mulle bamlaa. Tai kysyy onks mul joku hätä? Sit lähi vähän niinku jaloittelee. Siinä lähellä on asuinalue joka on nyt bygattu täyteen...tuli mieleen lapsuus ku oli skidi. Ennen siinä oli romaaneilla hevosii...noin niinku laiduntamas...tuli tosi surkee olo...No, onneks sentää sit mun känny soi. Mun mies kysy vihasena et missä sä oot? Ku et tuu himaan. Eikä se kuitenskaa olis hiffanu mun mielentilaa. Enkä sit olis sille jaksanut enää himassa niinku selittää...et miks mä istun ja istuin jossain Valkan puistossa penkillä, enkä tullu himaan. Toiste tätä virhettä en tee....tai ei must kyllä tiedä stadilainen friidu ku oon. Sit mä lähin siitä niinku kiitää....jos, et olis lähtenyt en tiedä mitä dorkaa olisin seuraavaks tehnyt. Olisin varmaa lähteny kundin faijan luo ja ruvennu selittää sille et muistaaks se kuinka kliffaa meillä aikanaan niinku oli. Onneks on känny keksitty.
Tiedän tarkkaan että mistä paikasta on edellisellä kyse, siinä nurkilla on joskus asusteltu.
On niitä kivoja muistoja mutta kaikkea ei haluaisi elää silti uudestaan.
Joskus on terveellistä miettiä kulunutta elämäänsä, yleensä kuitenkin voisi elää tässä ja nyt. Se on meille tosi vaikeaa, eikö vaan?
ei mulla kyllä yleensä oo vaikeeta olla tässä ja nyt. Mut ku aloitus alko näillä et muisteltais.
Nyt varsinkii...vältän Valkkaa noin niinku ihan fyysisestkin
.. Mun oma faijani kuoli vähän aikaa sit. Ja oli monenpolven stadilainen Valkkalainen itsekkin. Sit ku muistaa vielä senki kertomat monet stoorit, mitä oli niinku skidinä asuu Kalliossa ja Valkassa. Ja mitä se aikanaan niillä kartsoilla nuorena niinku väsäs etc.
Vaikka ei siinä mitään, itsekkin halusin "palata" omille lapsuus juurilleni Månsasiin. Kolme vuotta sit. Alussa oli vähä vaikeeta, täältä ku oli lähtenyt kovin nuorena eli 30 vuotta sit. Muualle niinku Stadiin asumaan...nyt emme lähde Månsasista enää minnekään, mun mieski on sopeutunut tänne hyvin, eikä haluu muuttaa täältä Månsasista pois.
Ja meidän kundeilla kullakin on sitte taas omat polut ja mestat missä ne asuu...näin se vaan menee..
olisi, että, elä värikäs ja rikas elämä, jokaisesta hetkestä nauttien, niin on jotain mitä muistella.
Nauttia pitää elämästään silloin kun voi, turha miettiä, minkälaista elämää voi muistella, koska kukaan ei tiedä onko enää muistelemassa ja vaikka olisikin, niin ei ole takeita, et muistaako.
Tylsässä liian kunniallisessa elämässä, josta ei ole saanut juuri mitään irti, eikä ole mitään elämästä oppinut, ei juuri ole muisteltavaa.
Nuorena mulla oli paljon harrastuksia, bileitä pop-hippoja, omassa kantabaarissa istumista ja kaikenlaista kivaa.
Aina oli jotain tekemistä. Isolla porukalla oltiin.
Meillä pidettiin lettukestejä ja yksien poikien mökillä bileitä kesällä ja hiihtolomalla.
Oi niitä aikoja.
Kuitenkaan en minäkään enää haluaisi alottaa kaikkea alusta, vaan olen tyytyväinen nykyiseen elämääni ja nautin tästäkin täysillä.
Lapsuudesta muistan tietty paljonkin, mutta usein muistelen niitä ruokakauppoja.
Mikä tuoksu ja palvelu pelasi.
Irto karkkeja, irto voita, irto keksejä. Ihanat tuoreen leivän tuoksut, vasta jauhettu kahvi, muistatteko vielä?
Muistran nuorena poikana olleeni hakemassa kansanhuollosta (kunnantoimistossa) Yleisostokorttia. Kahvi ja sokeri olivat kortilla
muistaakseni vuoteen 1954 saakka.
Viinakortinkin hankin v.1968. Aika iällä jo olin tuolloin.
aika pieni, ehkä pari vuotias, kun meiltä yllättäin katosi nuo kortit. Niitä oli etsitty aivan joka paikasta, mut kun ei löytyny, niin ei.
Kului aikaa ja ostokortitkin oli jo poistuneet, kun niistä tuli kerran puhe ja ihmeellisestä katoamisesta.
Äitini tokaisi leikillään mulle, et kerro nyt mihin laitoit ne kortit.
Olin siitä paikasta mennyt ja tuonut kortit äidille.
Eivätpä olleet aikasemmin älynneet multa kysyä.
Minä en muita ostokortteja muista kuin viinakortin, joskus mummolan vintiltä taisin jonkun vanhan kortin löytää.
Kaikkitietävän Wikipedian mukaan viinakortti poistui käytöstä vuonna 1970, jolloin minä olin jo täysi-ikäinen. En silti koskaan sitä hankkinut, koska en itse asioinut Alkossa ennen kuin kotoa muutettuani. Sitä ennen isä toi minunkin ostokseni "handelissa" käydessään.
(Eikä nyt pidä ruveta moralisoimaan yhtään, olin täysi-ikäinen, eikä isä tuonut minulle kuin mietoja juomia, pullon silloin tällöin. Se pullo tyhjeni yleensä kavereiden kanssa.)
Hyvin muistan nuoruudessani kerrotun monien pikkutorppienkin isäntien rikastumisesta
pirtutrokareina. Joskus olin kuskina kun isännät hakivat "korpikuusen kyyneleitä". Tämä tapahtui aivan viime vuosikymmenillä.
Nythän kauppa on sillä rintamalla vapautunut.
meidan pitaa muistella menneita. Ihminen on oppinut asioita yleensa menneisyyden kautta.
Mina olin jo alle kansakouluikaisena kova mobiiliviihteen ystava. Kotimme lahelta menevaa pikkutieta liikennoi kaksi eri liikennoitsijaa, joista toinen hankki aivan uuden linjurin.
Tassa uutukaisessa oli katon kaarevassa osassa ikkunat. Vau!! Sita sitten juostiin aikataulua vahtien katsomaan tuo puolen kilometrin matka. Nieltiin polya ja nostettiin katta kuljettajalle.
Virikkeellista eiko totta;-)