Miksi Halonen

Miksi Halonen vaikenee?

Suomen presidentti Tarja Halonen ei ole kommentoinut Etelä-Ossetian kriisiä tavalla eikä toisella.

Samaan aikaan muun muassa Yhdysvaltain presidentti George W. Bush, Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt ja EU:n puheenjohtajamaan Ranskan ulkoministeri Bernard Kouchner ovat tuominneet yksiselitteisesti Venäjän sotatoimet.

Suomen pääministeri Matti Vanhanen on ilmaissut ainoastaan pitävänsä tilannetta Etelä-Ossetiassa "äärimmäisen huolestuttavana". Ulkoministeri Alexander Stubb puolestaan on ollut aktiivisesti julkisuudessa, mutta Etyj-neuvottelijan roolissaan hän on välttänyt tarkkaan ottamasta kantaa kummankaan osapuolen toimiin.

Tarja Halosen lehdistöpäällikkö Eila Nevalainen kertoi eilen IS:lle, ettei presidentti ollut ainakaan vielä sunnuntaina aikeissa ilmaista omaa kantaansa kriisiin.

- Sanoisin näin, että presidenttihän seuraa tilannetta tietysti tarkkaan, ja on tiiviissä yhteistyössä ulkoministerin kanssa. Se on se missä tällä hetkellä ollaan. Se on tapa nyt toimia.

Eikö nyt olisi presidentin tärkeää ottaa kantaa asiaan Etyjin puheenjohtajamaan korkeimpana edustajana?

- Hän on nyt tosiaankin hyvin tiiviissä yhteistyössä ulkoministerin kanssa, niin se on se mitä sanoisin.

Miksi presidentti vaikenee?

- Ei, hän on hyvin tiiviissä yhteistyössä ulkoministerin kanssa.

Halonen oli valtiovierailulla Georgiassa 2005 ja tapasi maan presidentin Mihail Saakashvilin. Kolme vuotta sitten Halonen ei halunnut kommentoida Venäjän ja Georgian konfliktia. Hän tyytyi arvioimaan, että maiden väliset suhteet "eivät ymmärrettävästi historiallisista syistä ole yhtä hyvät kuin meidän suhteet Venäjään".

- On äärimmäisen tärkeää, että molemmat (Abhasian ja Etelä-Ossetian) konfliktit ratkaistaan rauhanomaisin keinoin, Halonen viestitti 2005 vierailun tiedotustilaisuudessaan.

Vastavuoroisesti presidentti Saakashvili tapasi Halosen Suomessa vuosi sitten.

Perjantaina Georgian presidentti Saakashvili vertasi maansa tilannetta Suomen talvisotaan.

- Tällaisilla kommenteilla ei ole tämän päivän kanssa mitään tekemistä, ja ne voidaan jättää omaan arvoonsa, Stubb vastasi tuolloin IS:lle.

Ulkoasiainministeri Stubb vastaa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön puheenjohtajan tehtävästä. Juuri Etyjillä on vastuu Etelä-Ossetian kriisin neuvotteluista.
169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kun ei Halonen sano mitään. Eikö tää kuuluis
pressa palstalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vaikenee ? kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu