Anna Erikssonin hääpuku kuin pornolehdestä

Miten nyt noin täysi floppi. Ihan järkyttävä valinta. Makunsa kullakin.
192188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Seksitanssija panee aina pahemmaksi jo tyrkyn asemansa ansiosta.Eikä puoliso Eskokaan sen ihmeempi ole.Tekopenis siltä vaan yhä puuttuu
housujen taskusta väriä tuomaan onoff-häihin.

Äänestä

kateus nostaa päätään?

Kaunis hän on silti, oli paljastava tai ei.
Miltä itsestänne tuntuisi jos teitä arvosteltaisiin lehdissä ja haukuttaisi. Se on kuitenkin elämän tärkeimpiä päiviä, antakaa jo olla.
Itse tuskin koskaan näytätte noin hyvältä vaikka tekisitte mitä!
Jos olisitte itse kauniita niin teillä ei olisi tarve haukkua.

Äänestä
  • Jos pitää Annan pukua tyylikkäänä, ni se kertoo vain jotain suomalaisten ah niin hyvästä mausta. Suurin osahan pukeutuu huonosti ja tyylikkyys on samaa kuin paljas pinta ja kaikki krumeluurit sekaisin.

    Ollaan niin modernia, kun seksikkyys tuodaan kirkkoon. Rannalle olisi sopinut, ei kirkkoon. Anna on kaunis nainen, miksi laittaa tuollainen halvan hutsun puku? Samaa sarjaa kuin Anitra Ahtolan puku. Anna olisi ollut todella kaunis, jos puku olisi ollut vaikka yhtenäinen ja umpinainen eikä auki navan kohdalta. Huntu pois ja varpaat ei saisi näkyä. Samaten kaikki kukkakrumeluurit kankaasta pois. Hiukset auki eikä huntua silloin tietenkään saa olla. Jos on huntu, niin se symbolisoi koskemattomuutta eikä siihen sovellu bikinimallinen hääpuku ja vielä vähemmän auki olevat hiukset.

    Kaunishan Anna kasvoista on, mutta puhe oli nyt tästä puvusta.

    Äänestä

  • suuri osa suomalaisista kirjoitti:

    Jos pitää Annan pukua tyylikkäänä, ni se kertoo vain jotain suomalaisten ah niin hyvästä mausta. Suurin osahan pukeutuu huonosti ja tyylikkyys on samaa kuin paljas pinta ja kaikki krumeluurit sekaisin.

    Ollaan niin modernia, kun seksikkyys tuodaan kirkkoon. Rannalle olisi sopinut, ei kirkkoon. Anna on kaunis nainen, miksi laittaa tuollainen halvan hutsun puku? Samaa sarjaa kuin Anitra Ahtolan puku. Anna olisi ollut todella kaunis, jos puku olisi ollut vaikka yhtenäinen ja umpinainen eikä auki navan kohdalta. Huntu pois ja varpaat ei saisi näkyä. Samaten kaikki kukkakrumeluurit kankaasta pois. Hiukset auki eikä huntua silloin tietenkään saa olla. Jos on huntu, niin se symbolisoi koskemattomuutta eikä siihen sovellu bikinimallinen hääpuku ja vielä vähemmän auki olevat hiukset.

    Kaunishan Anna kasvoista on, mutta puhe oli nyt tästä puvusta.

    tyylikkäänä, ei mielestäni vain ole asiani arvostella, varsinkaan tuollaisena päivänä, kun toinen menee naimisiin. Ihmiset ei kykene enää olla onnellisia toisten puolesta. keksitään vain jotain paskaa joka asiasta.

    Äänestä

  • - - - - - - - - - - kirjoitti:

    tyylikkäänä, ei mielestäni vain ole asiani arvostella, varsinkaan tuollaisena päivänä, kun toinen menee naimisiin. Ihmiset ei kykene enää olla onnellisia toisten puolesta. keksitään vain jotain paskaa joka asiasta.

    Tulee mieleen halpa suhde.

    Äänestä

  • onnellisena kirjoitti:

    Tulee mieleen halpa suhde.

    joku älykäs heittää suuria totuuksia. Just, halpa suhde. No mikäs se sitte on? hääpuvustako sen näkee vai?
    Mistäs lähiöstä kirjotat, onko sulla sitte "kallis" suhde?

    jotain pitää ilmeisesti ihan väkisin vääntää niinkö. Kateellisuus paistaa todella pahasti läpi. rumat naiset pitää kauniita tyrkkyinä, oli niillä päällä mitä tahansa.

    Äänestä

  • urpåja? kirjoitti:

    Onko siis pakko pitää Annan puvusta, muuten on kateellinen? Ja logiikkasi on? Olen itse kaunis nainen, ei tarvitse kadehtia pornon näköistä pukua. Tuo puku varmaan kyllä vetoaa suomalaiseen amisjamppaan, on sitä tyyliä. Anna on kaunis, puku ruma.

    Äänestä

  • urpåja? kirjoitti:

    joku älykäs heittää suuria totuuksia. Just, halpa suhde. No mikäs se sitte on? hääpuvustako sen näkee vai?
    Mistäs lähiöstä kirjotat, onko sulla sitte "kallis" suhde?

    jotain pitää ilmeisesti ihan väkisin vääntää niinkö. Kateellisuus paistaa todella pahasti läpi. rumat naiset pitää kauniita tyrkkyinä, oli niillä päällä mitä tahansa.

    näyttää olevan;olet kateellinen. Mistä? Saahan jokainen nykyisin hakittua vaikka minkäläisen hääpuvun. Ihmettelen miksi pitää mennä kirkkoon Jumalan siunausta pyytämään vaikka ei edes usko Jumalaan ja kirkkoon. Anna on normaalin nuoren naisen näköinen, ei kaunotar.

    Äänestä

  • urpåja? kirjoitti:

    joku älykäs heittää suuria totuuksia. Just, halpa suhde. No mikäs se sitte on? hääpuvustako sen näkee vai?
    Mistäs lähiöstä kirjotat, onko sulla sitte "kallis" suhde?

    jotain pitää ilmeisesti ihan väkisin vääntää niinkö. Kateellisuus paistaa todella pahasti läpi. rumat naiset pitää kauniita tyrkkyinä, oli niillä päällä mitä tahansa.

    Jos suhde on vakavalla pohjalla,ei kai se muija
    nyt näyttelisi paikkojaan kaikille muillekin äi-
    jille.

    Äänestä

  • jotakuinkin noinniin kirjoitti:

    Jos suhde on vakavalla pohjalla,ei kai se muija
    nyt näyttelisi paikkojaan kaikille muillekin äi-
    jille.

    Puku muuten OK. Olisi voinut olla silkki vuori mahan kohdalla, mutta ei tämä liitto kauaa kestä se siitä 2-3 vuotta on maximi.

    Äänestä

Ensinnäkin, miksi helvetissä pitää aina mennä kysymään tyyliasioista siltä vanhalta huuhkajalta, Kaarina Suonperältä ? Mahtaisi sen akan kanssa olla tosi rasittavaa elää, kun jatkuvasti saisi kyylätä, että tuleeko tyylimokia vaiko ei (who cares) ? Anna oli upea puvussaan, ja kateelliset pitäkööt turpansa kiinni !!!

Äänestä
  • Jos morsian näyttää halvalta, eihän siinä ole
    arvokkuutta ja kunnioitusta yleisölläkään.

    Äänestä

  • Niin jos 70luvulla oli tuollaiset rajoitteet, ne on kuopattu.

    Kyllä kirkkoon voi mennä asussa kuin asussa, näiden ryvettymisien aikakautena.

    Jumala huolii syntisenkin, ja muille hali vili voo.

    Ei voida elää jotain kivikautta, nyt on nyt.

    Nuoret näyttää et he ajattelevat eritavoin kuin 5 -60v ja hyvä niin. Edistystä, sanon.

    Äänestä

  • misislisbet kirjoitti:

    Niin jos 70luvulla oli tuollaiset rajoitteet, ne on kuopattu.

    Kyllä kirkkoon voi mennä asussa kuin asussa, näiden ryvettymisien aikakautena.

    Jumala huolii syntisenkin, ja muille hali vili voo.

    Ei voida elää jotain kivikautta, nyt on nyt.

    Nuoret näyttää et he ajattelevat eritavoin kuin 5 -60v ja hyvä niin. Edistystä, sanon.

    Ja pari muuta tyttöä...

    Teillä varmaan pukeudutaan sitten juuttisäkkiin, ettei vaan mitään näy minnekään suuntaan...ei oo helppoa teilläkään.

    Äänestä

  • Savolaisukkeli kirjoitti:

    Ja pari muuta tyttöä...

    Teillä varmaan pukeudutaan sitten juuttisäkkiin, ettei vaan mitään näy minnekään suuntaan...ei oo helppoa teilläkään.

    Tämän kesän kaunein morsian!!
    Kateellinen tasapäistetty kansa kaakattaa... :D :D

    Äänestä

  • Kaarinalle jo nauretaan sen sivivalkoisuuden kanssa.

    On leuhka everstin rouvan arvosta, keksitty tapakouluttaja-ammatti. Ollakseen!

    Oli TV kuuluttaja aikoinaan ja veti viisastenkerhoa, jossa vei toiselta naiselta miehen eli Teppo. J. Suonperän. V-mäinen mies, jonka ranualainen upseeri ampui, sai paljon lievenneyksi tuomioonsa koska tää Teppo oli aika hankala ukko.

    Kaarinan antaa upeita naistelehti saturomaneja nauretaan Keski-Suomessa, jossa silloin asuivat Luonetjärvellä. Onko tällä Kaarinalla edes yo-tutkintoa? Jokin Markkinonti-instituution kirjekurssikoulu on muistaakseni? Saa hyvää lesken eläkettä.Ikääkin on siin 70 v. Tuskin menee koskaaan naimisiin ettei eläke mene.

    Äänestä

Sievä morsian, joka otti sopivasti huomioon statuksensa ja hyödynsi kauniin kroppansa antamat mahdollisuudet. Lopputulos on oikein viehko.

Mitäs kadehditte?

Ei Annan hääpukua suinkaan voi verrata taannoiseen kirkuvanpunaiseen napapaljaanaan. Kyllä tämä tyylilaji on ihan eri luokkaa!

Äänestä
  • kadehtittavaa Annassa on. Tavallinen suomalainen tyttö.Muutaman levyn myynyt..tavallisen miehen kanssa meni naimisiin-kestääkö edes. Siis???

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    kadehtittavaa Annassa on. Tavallinen suomalainen tyttö.Muutaman levyn myynyt..tavallisen miehen kanssa meni naimisiin-kestääkö edes. Siis???

    on niin hyvä kroppa, että kestää tuollaisen puvun. Hyvä, että pukeutui mieleisekseen, oli hänen ja puolisonsa tärkeästä päivästä kyse ja olisi ollut tosi typerää miettiä mitä MUUT mahtavat ajatella HEIDÄN omasta hääpäivästään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

huh vaan kirjoitti:

Miten nyt noin täysi floppi. Ihan järkyttävä valinta. Makunsa kullakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu