Porvarihallitus yrittää nyt saada kansan unohtamaan ruoan kallistumisen, sähkön kallistumisen, sairaalamaksujen kallistumisen, päivähoitomaksujen kallistumisen ja sosiaalipuolen palveluiden kallistumisen kaikkialla sekä pakotetun kunnallisveron nostamisen yli 100 kunnassa. Jyrki Katainen vakuuttaakin, että uusi veroratkaisu hyödyttää kaikkia. Katainen ei ole kuitenkaan tehnyt veroalessaan minkäänlaisia painotuksia pienempituloisille. Ruoan arvonlisäveron alentaminen viisi prosenttia ei myöskään ole läheskään tehokkain tapa lisätä hiluja köyhän pussissa.
Helsingin Sanomien haastattelujen mukaan tutkijat ovat veronkevennyksiä vastaan. Nyt kun pätäkkää valtiolta löytyy, pitäisi ylijäämä käyttää kehnossa jamassa olevien peruspalveluiden kehittämiseen. Näin sanoo tutkijat Jaakko Kiander ja Seija Ilmakunnas.
Suomi korjaa yhä lamanjälkiä. Tai pitäisi korjata. Mielenterveyspuolella on selkeä puute rahasta. Tällaisiin pitäisi valtioneuvoston avata nyörejään. Mutta elämme sellaisen hallituksen aikaa, jossa muutaman kymmenen miljoonan köyhyyspaketti on aivan liian kallis, mutta 200 miljoonaa löytyy heti metsäverotusvähennyksiin. Onkin silkkaa palturia, etteikö muka ilmaista päivähoitoa voisi toteuttaa. Tämä hallitus menee tässäkin asiassa päinvastaiseen suuntaan. Ja lapsiperheet kiittää.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Räksytystä eikä muuta.
Nämä kaikki korotukset kirpaisevat köyhimpiä.Vai eikö ole näin?Onko oikeudenmukaista antaa ökylisteille miljardien verohelpotuksia samalla kun köyhiä kurmuutetaan?Mitä ihmeen propagandaa se on.Hallitus ei ole mitenkään perustellut epäoikeudenmukaista päätöstään.Ainoastaan toteaa pitävänsä kiinni tehdystä linjasta.
vastaus kaikkiin hallituksen toimia arvosteleviin kirjoituksiin.
Mattivanhasen esimerkkiä seuraten.
Ainakaan eivät ole siirtyneet kannattustaan oppositiopuolueille, joten eikö se kerro kansan olevan tyytyväinen hallitukseensa?
Keskustakin nousi maan suurimmaksi puolueeksi Kokoomuksen rinnalle. Eikö se kerro, että kansa on tyytyväinen, vaikka muutama palstakommari ei olisikaan?
tietää totuuden. Kansa luottaa Keskustaan, joka muonittaa Suomen.
Kyllä me sen tiedämme erinomaisesti. Jako tapahtuu tosin vain lantasaappaille, metsänomistajille ja muille tukiaisten kärkkyjille.
Suomella ei ole varaa porvarihallitukseen kuin joka 20. vuosi jos sitä joskus on pakko kokeilla.
vakavalta tilanne, kun hyvätuloiset eivät saa ilmaista päivähoitoa. Kyllä onkin vakava tilanne.
Vielähän voisit tuohon vaatimuksessi lisätä ilmaisen taksikyydityksen.
Ainoa asia mikä tuossa valituksessasi on todellakin pikaista korjausta vaativa, on sähkön hinta. ALASPÄIN.
Demareille oli netsäveron alennus hyvinkin mieleinen, samoin kuin ruuan alvin pienentäminen, koska sitä vaativat koko viime vuoden, mutta heti kun se päätettiin toteuttaa, niin ääni muuttuikin kellossa.
Suomi tosiaankin korjaa demareiden aiheuttamia lamanjälkiä ja pitkään, mikä näkyy mm. mielenterveyspuolella. Demarithan tuonkin asian syypäitä ovat kahdeltakin suunnalta.
Ensin aiheutettiin noita ongelmia, ja sitten karsittiin palveluja.
Milloin kunnallisveroon ei olisi kohdistunut paineita?
Tiedätkö mistä se johtuu?
Se johtuu justiinsa noista vaatimistasi ilmaispalveluista.
Kirjoituksesi olikin oikein hyvä esimerkki, siitä miksi demarit ovat oppositiossa.
Poltteletko joitain tajuntaa laajentavia sätkiä, kun kirjoituksesi ovat aina vailla mitään järkevää logiikkaa?