Tasavallan presidentti Tarja Halosen avajaispuhe Suomenruotsalaisten kansankäräjien täysistunnossa 21.4.2001 Maarianhaminassa
"Ruotsin kielen asema maassamme on vahva. Oikeus palveluihin lapsuudesta vanhuuteen on turvattu. Päivähoitoa, kouluja, mahdollisuuksia korkeampiin opintoihin, sairaanhoitoa ja vanhustenhuoltoa täytyy olla saatavilla ruotsiksi maassamme. Jotta tämä onnistuisi ja olisi osa pysyvää kehitystä tarvitaan luonnollisesti myös äidinkieleltään suomenkielisiä henkilöitä, jotka osaavat ruotsia.
Tulokset Suomenruotsalaisten kansankäräjien viime vuosina tekemistä tutkimuksista suomenruotsalaisiin kohdistuvista asenteista ovat olleet toiveita herättäviä. Suhtautuminen suomenruotsalaisiin ja heidän kulttuuriinsa on ylimalkaan myönteistä. Ehkä huolestuttavinta on, että välinpitämättömien osuus on suurin nuorimmissa ikäluokissa, vaikka enemmistö tässäkin ryhmässä pitää ruotsin kieltä ja ruotsinkielistä kulttuuria tärkeinä. On ilmeistä, että tarvitaan panostuksia ruotsin kielen vetovoiman lisäämiseksi nuoremmissa ikäluokissa. Suurempi panostus kielikylpyihin päiväkotitasolla voisi ehkä madaltaa kynnystä tässä suhteessa. Mitä aikaisemmin toinen kieli tehdään osaksi arkea, sitä luontevammaksi muodostuu käsitys tästä kielestä ja kulttuurista. Laajemmasta näkökulmasta katsottuna ruotsi on usein avain lähempään yhteistyöhön Pohjoismaissa.
Olemme tuoneet ja meidän tulisi myös jatkossa yhä enenevästi tuoda esille toimiva kaksikielisyytemme eurooppalaisella tasolla. Kaksi kieltä ja kaksi kulttuuria voi elää rinnakkain hedelmällisessä vuorovaikutuksessa.
Vaikka ruotsin kieli ja suomenruotsalaiset ovat tänä päivänä osa monen suomalaisen arkea, he eivät ole täysin osallisia tästä arjesta. Näyttäisi siltä, että kieliryhmien välillä olisi vaikeasti ylitettävä kynnys.
Professori Erik Allardtin analyysit eri tutkimuksista, esimerkiksi "Stadin ruotsi" -tutkimuksesta, antavat selvän kuvan suomenkielisten myönteisestä suhtautumisesta suomenruotsalaisiin. Tunnetun valtakunnallisen sanomalehden sanoja vapaasti mukaillen - antakaa meille mahdollisuus rakastua suomenruotsalaiseen. Tai suoremmin - antakaa meille suomea äidinkielenämme puhuville mahdollisuus käyttää ruotsia. Itselläni on kokemusta siitä, että suomenruotsalaiset eivät "anna" minun puhua ruotsia. Esimerkkejä on myös lähipiirissäni - jossa ollaan liian taipuvaisia vaihtaa suomeen. On suomenruotsalaisten tehtävä hyödyntää tämä potentiaali ja esimerkiksi jokapäiväisessä kanssakäymisessään suomenkielisten kanssa puhua äidinkieltään. Pitäkää puolenne - asia on pitkälti itsestänne kiinni!
Suomenruotsalaisilla kansankäräjillä on tärkeä tehtävä täytettävänään siltojen rakentamisessa suomalaisten ja suomenruotsalaisten välillä. Tässä työssä on itse asiassa kyse suvaitsevaisuuden lisäämisestä. Kansankäräjien suunnittelema kampanja suvaitsevaisuuden lisäämiseksi kansanryhmien välillä ja sitä myötä myös yhteiskunnassa ylipäätään saa täyden tukeni.
Näillä sanoilla toivotan täysistunnolle menestystä ja julistan Suomenruotsalaisten kansankäräjien täysistunnon avatuksi."
http://www.tpk.fi/suomi/
"Ruotsin kielen asema maassamme on vahva. Oikeus palveluihin lapsuudesta vanhuuteen on turvattu. Päivähoitoa, kouluja, mahdollisuuksia korkeampiin opintoihin, sairaanhoitoa ja vanhustenhuoltoa täytyy olla saatavilla ruotsiksi maassamme. Jotta tämä onnistuisi ja olisi osa pysyvää kehitystä tarvitaan luonnollisesti myös äidinkieleltään suomenkielisiä henkilöitä, jotka osaavat ruotsia.
Tulokset Suomenruotsalaisten kansankäräjien viime vuosina tekemistä tutkimuksista suomenruotsalaisiin kohdistuvista asenteista ovat olleet toiveita herättäviä. Suhtautuminen suomenruotsalaisiin ja heidän kulttuuriinsa on ylimalkaan myönteistä. Ehkä huolestuttavinta on, että välinpitämättömien osuus on suurin nuorimmissa ikäluokissa, vaikka enemmistö tässäkin ryhmässä pitää ruotsin kieltä ja ruotsinkielistä kulttuuria tärkeinä. On ilmeistä, että tarvitaan panostuksia ruotsin kielen vetovoiman lisäämiseksi nuoremmissa ikäluokissa. Suurempi panostus kielikylpyihin päiväkotitasolla voisi ehkä madaltaa kynnystä tässä suhteessa. Mitä aikaisemmin toinen kieli tehdään osaksi arkea, sitä luontevammaksi muodostuu käsitys tästä kielestä ja kulttuurista. Laajemmasta näkökulmasta katsottuna ruotsi on usein avain lähempään yhteistyöhön Pohjoismaissa.
Olemme tuoneet ja meidän tulisi myös jatkossa yhä enenevästi tuoda esille toimiva kaksikielisyytemme eurooppalaisella tasolla. Kaksi kieltä ja kaksi kulttuuria voi elää rinnakkain hedelmällisessä vuorovaikutuksessa.
Vaikka ruotsin kieli ja suomenruotsalaiset ovat tänä päivänä osa monen suomalaisen arkea, he eivät ole täysin osallisia tästä arjesta. Näyttäisi siltä, että kieliryhmien välillä olisi vaikeasti ylitettävä kynnys.
Professori Erik Allardtin analyysit eri tutkimuksista, esimerkiksi "Stadin ruotsi" -tutkimuksesta, antavat selvän kuvan suomenkielisten myönteisestä suhtautumisesta suomenruotsalaisiin. Tunnetun valtakunnallisen sanomalehden sanoja vapaasti mukaillen - antakaa meille mahdollisuus rakastua suomenruotsalaiseen. Tai suoremmin - antakaa meille suomea äidinkielenämme puhuville mahdollisuus käyttää ruotsia. Itselläni on kokemusta siitä, että suomenruotsalaiset eivät "anna" minun puhua ruotsia. Esimerkkejä on myös lähipiirissäni - jossa ollaan liian taipuvaisia vaihtaa suomeen. On suomenruotsalaisten tehtävä hyödyntää tämä potentiaali ja esimerkiksi jokapäiväisessä kanssakäymisessään suomenkielisten kanssa puhua äidinkieltään. Pitäkää puolenne - asia on pitkälti itsestänne kiinni!
Suomenruotsalaisilla kansankäräjillä on tärkeä tehtävä täytettävänään siltojen rakentamisessa suomalaisten ja suomenruotsalaisten välillä. Tässä työssä on itse asiassa kyse suvaitsevaisuuden lisäämisestä. Kansankäräjien suunnittelema kampanja suvaitsevaisuuden lisäämiseksi kansanryhmien välillä ja sitä myötä myös yhteiskunnassa ylipäätään saa täyden tukeni.
Näillä sanoilla toivotan täysistunnolle menestystä ja julistan Suomenruotsalaisten kansankäräjien täysistunnon avatuksi."
http://www.tpk.fi/suomi/
Vastaukset 7
Vanhimmat
löytynyt? Pulaa näkyy olevan.
Tässä pääministerimme puhe:
Statsminister Matti Vanhanen Svenska Dagens huvudfest i Karleby 6.11.2003
Bästa åhörare,
Päivää - God dag
Det är en stor glädje och ära att få tala vid Svenska Dagens huvudfest här i Karleby. Svenska Dagen-traditionen uppstod för 95 år sedan som ett sätt att fira finlandssvenskheten, och har med åren etablerat sig som en betydande och genuin folkfest.
Svenska Finlands Folkting har allt sedan 1940-talet ansvarat för ordnandet av Svenska Dagen. Folktinget gör ett värdefullt arbete som representant för den svenskspråkiga befolkningen i Finland. Statsrådet har precis avlåtit en ny proposition till riksdagen med förslag till lag om Folktinget. Jag hoppas att organisationen genom denna lagreform får ännu bättre verksamhetsmöjligheter än tidigare.
Jag växte själv upp i Esbo i en tvåspråkig miljö där man som finskspråkig lätt förbisåg det svenska språket. Språken levde sida vid sida, och jag hade många svenskspråkiga bekanta. Skolan skiljde dock oss unga åt, och därför uppstod kamratbanden inom en viss språkgrupp. Samtidigt som skolan skapade ett starkt modersmål för var och en av oss utgjorde den alltså också i själva verket en skiljelinje där kamratkretsarna utformades påspråklig grund.
Mina damer och herrar,
Denna dag är konung Gustav II Adolfs dödsdag. De värden och den kulturtradition finlandssvenskheten representerar för mig har dock mycket lite gemensamt med Centraleuropas blodiga slagfält.
Många undersökningar visar att finlandssvenskarna mår bra. Enligt forskningsresultat från Österbotten har en svenskspråkig person bättre hälsa och mår bättre rent allmänt än sin finskspråkige granne i motsvarande livssituation. En undersökning bland unga i Helsingfors visar åter att unga svenskspråkiga helsingforsare på många sätt lever ett mer helgjutet liv än finskspråkiga i samma ålder. Den finlandssvenska skolungdomen är mer positivt inställd till skolgången, mer negativt inställd till rusmedel och mer familjeorienterad.
Finlandssvenskarna överlag lever längre och har sundare vanor. De trivs också längre i arbetslivet.
Många finskspråkiga har en vag uppfattning om att finlandssvenskarna mår bra helt enkelt för att de är välbärgade och lever ett bekymmerslöst liv. Denna uppfattning är felaktig. Nog kämpar de svenskspråkiga precis som de finskspråkiga med vardagens stress och svårigheter. Den stereotypa bilden av ett svenskspråkigt bättre folk skapades under en tid då den finskspråkiga befolkningen sällan kom i kontakt med det svenska språket annat än genom en handfull höjdare på hemorten. Den samhälleliga eliten var visserligen på den tiden svenskspråkig, men den utgjorde bara en liten del av vår svenskspråkiga befolkningsgrupp. De flesta finskspråkiga hade helt enkelt ingen kontakt med den stora svenskspråkiga majoriteten - allmogen - på landsbygden. I våra dagar är växelverkan mycket mer omfattande.
Enligt undersökningar karakteriseras finlandssvenskheten av en mer positiv livsinställning som bl.a. tar sig uttryck i ett livligt socialt umgänge. Man är medlem i körer och föreningar. Det finns en stark känsla av tillhörighet till en egen grupp och dess traditioner. Denna sociala gemenskap har konstaterats vara en faktor som förklarar det positiva undantag finlandssvenskarna utgör i utredningar om hur vi mår i det dagliga livet. Människor mår bättre när de har den trygghet i livet som en känsla av samhörighet skapar.
Bästa åhörare,
Jag är inte känd för att tala flytande svenska, men det finlandssvenska levnadssättet ligger ändå nära mina egna värderingar. Jag tror att vi finskspråkiga har mycket att lära av det finlandssvenska levnadssättet och av den finlandssvenska samhörigheten.
Den sociala gemenskapen - eller främst denna gemenskaps försvagade ställning - intar en central roll i hela vårt samhälles utveckling. Tyvärr ser vi tecken på att de traditionella fasta punkterna i människornas liv - familjen, släkten, grannarna, frivillig verksamhet - håller på att upplösa i denna vår tid, då det individuella betonades. Ett samhälle är dock mer än en grupp individer. Ett bra samhälle kräver starka andliga band - värderingar, en känsla av samhörighet - på vilka vi kan bygga vår framtid. Inom internationell forskning kallas detta för socialt kapital, vilket i praktiken innebär ömsesidigt förtroende människor emellan och förmåga till samarbete på lika villkor. Min uppfattning är att vitala samhällen i framtiden bara kan byggas på en sådan grund. Här i Finland vilar detta på förtroende baserade samhälle lyckligtvis tillsvidare på en stark grund, men dess beständighet är inte en självklarhet.
Det allmänna måste i ännu högre grad än tidigare värna om och främja detta sociala kapital, uppmuntra människor att bry sig och ta ansvar. Familjen intar här en central roll. Ansvaret när det gäller barnens uppfostran ligger hos föräldrarna, inte myndigheterna. I ett genuint välfärdssamhälle hjälper det allmänna familjerna och de sociala gemenskaperna att ta ansvar, men tar inte detta ansvar ifrån dem.
Att folk mår bra är ett värde i sig. Man får ändå inte förringa den samhälleliga betydelsen av denna välmåga. Att människorna lever sundare liv och är längre aktiva i arbetslivet har stor samhällsekonomisk betydelse för vårt land i och med att befolkningen åldras. Vår finlandssvenska befolkning visar oss hur sådana immateriella faktorer som förenings- och hobbyverksamhet samt kulturevenemang är av central betydelse för själva grunden för vår ekonomi. Jag skulle önska att den sanna välfärd som vår svenskspråkiga befolkningsgrupp utgör exempel på kunde fås att omfatta hela det finska samhället.
Ärade festpublik,
Den svenskspråkiga befolkningens betydelse för Finlands internationella kontakter har med tanke på språkgruppens fåtalighet varit stor. Hamnstäderna vid kusten har i århundraden utgjort portar mot världen. Från de svenskspråkiga områdena i Österbotten har fler utvandrare rest bortom haven än från det övriga landet. Finlands utrikeshandel har byggts upp av kunniga finlandssvenska händer, och vår svenskspråkiga befolkning har starka traditioner inom handeln. Hela vår samhällsekonomi har dragit nytta av denna resurs. Vår svenskspråkiga befolkning har stärkt både de andliga och de ekonomiska banden till den nordiska familjen.
Den finlandssvenska befolkningen har också kunnat ta till sig invandrare. Redan de som flyttade in under autonomins tid - exempelvis ryssar, danskar, tyskar och schweizare - integrerades uttryckligen i den svenskspråkiga befolkningsgruppen. Denna invandring innebar på sin tid en sådan överföring av praktiskt teknologi och praktiskt kunnande som enligt läroböckerna i ekonomi utgör en förutsättning för nationers välstånd. I våra dagar kunde man här tala om utländsk toppkompetens, som för mer än hundra år sedan förde med sig den kunskap och de färdighetersom krävdes för utvecklingen av vår industri.
Också vår närhistoria visar att flyktingar och invandrare upplevt tröskeln till det svenskspråkiga Finland vara lägre än till det övriga landet. Även de som till följd av en svår livssituation i ursprungsregionen varit tvungna att söka sig ett nytt hem har varit välkomna.
Samma beredskap att utveckla ett öppet samhälle verkar vi finna också i detta årtusende. Det gläder mig att se att man här i Karleby och i mellersta Österbotten på eget initiativ, utan att vänta på direktiv från Helsingfors eller Bryssel, börjat utveckla vårt eget samhälle i en mer multikulturell riktning. Århundradens erfarenhet av den rikedom två språk och två kulturer innebär, och av vad invandrarskap är, har säkert gjort det lättare att inse de möjligheter vår tid erbjuder. Att locka ny kompetens och nya aktörer och företagare samt öka pluralismen i samhället utgör en utmaning för vårt i grund och botten rätt homogena samhälle. De regioner och landskap som är förutseende nog att vara banbrytare inom utvecklingen hör med största sannolikhet till vinnarna.
Framtidens samhälle bygger på kunnande och kreativitet. Ett sådant samhälles styrka ligger i att man förhåller sig öppet till den egna kulturens hävdvunna och nya pluralism, till andra kulturer, till handel och internationell arbetsfördelning. Både majoriteten och minoriteten har nytta av en sådan öppenhet. Det svenska språket och den finlandssvenska kulturen kan alltså inte framgångsrikt försvaras genom att man isolerar sig och vänder sig inåt, utan genom att man öppnar sig och deltar i växelverkan. Detta gäller också på ett mera allmänt plan hela det finländska samhället.
Bästa åhörare,
Det egna modersmålet står oss alla nära. På språket bygger vi vår identitet och uttrycker våra innersta känslor. Vi måste värna alldeles särskilt om det svenska språket, inte bara som ett officiellt statligt minnesmärke, utan som ett levande bruksspråk. Myndigheterna har ännu mycket att göra när det gäller att i praktiken ge bättre service på svenska. Den nya språklagen får inte bara förbli en god föresats.
Det är viktigt att våra svenskspråkiga institutioner och det svenskspråkiga utbildningssystemet bevaras och förblir livskraftiga. För detta krävs en viss kritisk massa och egna institutioner. Utifrån min egen erfarenhet förstår jag väl att tvåspråkighet ofta i praktiken blir enspråkighet. Ibland verkar det som om det också i en stor sal bara behövs en enda person som talar finska för att språket oförmärkt skall växla från svenska till finska.
Samtidigt måste man konstatera att den finlandssvenska kulturen - i synnerhet i huvudstadsregionen - på familjenivå allt oftare är tvåspråkig. Äktenskapen mellan finsk- och svenskspråkiga är ju numera flera till antalet än äktenskapen mellan enspråkigt svenska finländare. Jag är övertygad om att främjandet och stödjandet av sådana genuina former av tvåspråkighet är av central betydelse för den finlandssvenska kulturens fortbestånd och livskraft.
Bästa festpublik,
Tvåspråkigheten i vårt land är en av det finländska samhällets rikedomar. Det svenska språket har alltid varit en oskiljaktig del av Finland och av landets historia. Utan finlandssvenskheten finns inget Finland.
=================================================
Ja sama suomeksi:
Pääministeri Matti Vanhanen Svenska Dagenin pääjuhlassa Kokkolassa 6.11.2003
Arvoisat kuulijat,
Päivää - God Dag
On suuri ilo ja kunnia olla puhujana Svenska Dagenin pääjuhlassa täällä Kokkolassa. Svenska Dagenin perinne syntyi 95 vuotta sitten juhlistamaan suomenruotsalaisuutta ja se on vakiintunut merkittäväksi ja aidoksi kansanjuhlaksi.
Svenska Finlands Folkting on vastannut Svenska Dagenin järjestämisestä jo 1940-luvulta. Folktinget tekee arvokasta työtä Suomen ruotsinkielisen väestön edustajana. Valtioneuvosto on juuri antanut eduskunnalle uuden lakiesityksen Folktingetistä. Toivon, että tämä uudistus entisestään parantaa järjestön toimintamahdollisuuksia.
Kasvoin itse Espoossa kaksikielisessä ympäristössä, jossa suomenkieliseen enemmistöön kuuluvana oli helppo ohittaa ruotsinkieli. Kielet elivät rinnan toistensa kanssa ja monet tutuistani olivat suomenruotsalaisia. Koulu kuitenkin jakoi meidät nuoret ja siksi kaverisuhteet jakautuivat kielen mukaan. Eli samalla kun koulu vahvisti meidän jokaisen omaa äidinkieltämme, se tosiasiassa myös jakoi kaveripiirit kielen mukaan.
Hyvät naiset ja herrat,
Tänään on Kuningas Kustaa II Adolfin kuolinpäivä, mutta ne arvot ja kulttuuri joita suomenruotsalaisuus minulle edustavat ovat hyvin kaukana veren vuodattamisesta Keski-Euroopan taistelukentillä.
Monet tutkimukset osoittavat, että suomenruotsalaiset voivat hyvin. Pohjanmaata katsottaessa on havaittu, että vastaavassa asemassa oleva ruotsinkielinen on sekä terveempi että hyvinvoivempi kuin hänen suomenkielinen naapurinsa. Helsinkiläisistä nuorista tehty tutkimus taas osoittaa, että ruotsinkielinen helsinkiläisnuori elää monella tapaa eheämpää elämää kuin hänen suomenkielinen ikätoverinsa. Ruotsinkielinen nuoriso on koulumyönteisempi, päihdekielteisempi ja perhekeskeisempi.
Kaiken kaikkiaan ruotsinkieliset elävät pitempään ja terveemmin. Työelämässäkin viihdytään pidempään.
Pinnallinen käsitys suomenkielisten keskuudessa lienee, että suomenruotsalainen hyvinvointi on yksinkertaisesti tulosta vauraammasta ja huolettomammasta elämästä. Tämä käsitys ei pidä paikkaansa. Kyllä ruotsinkielinen kohtaa yhtä lailla arjen paineet ja vaikeudet kuin suomenkielinenkin. Stereotypia ruotsinkielisestä paremmasta väestä on syntynyt aikana, jolloin suomenkielinen väestö ei joutunut ruotsin kielen kanssa tekemisiin kuin ehkä oman paikkakuntansa harvojen silmäätekevien kautta. Eliitti oli tuolloin toki ruotsinkielistä, mutta se edusti vain pientä osaa ruotsinkielisestä kansanosastamme. Kosketusta ruotsinkieliseen maaseudulla asuvaan laajaan enemmistöön - rahvaaseen - ei useimmilla suomenkielisillä vain ollut. Nykyään vuorovaikutus on paljon suurempaa.
Tutkimusten mukaan suomenruotsalaisuutta luonnehtii myönteisempi elämänasenne, joka ilmenee mm. vilkkaana sosiaalisena elämänä. Kuulutaan kuoroihin ja yhdistyksiin. Tunne omasta yhteisöstä ja sen perinteestä on vahva. Tämä yhteisöllisyys on todettu tämän myönteisen suomenruotsalaisen poikkeaman selittäjänä ihmisten arkisessa hyvinvoinnissa. Ihmiset voivat paremmin kun heillä on yhteenkuuluvuuden tunteesta kumpuavaa turvallisuutta elämässään.
Hyvät kuulijat,
En ole tunnettu sujuvasta ruotsin kielen taidostani, mutta tästä huolimatta suomenruotsalainen elämäntapa on omaa arvomaailmaani lähellä. Uskon, että meillä suomenkielisillä on paljon opittavaa suomenruotsalaisesta elämäntavasta ja yhteisöistä.
Yhteisöllisyys - tai lähinnä sen heikkeneminen - on koko yhteiskuntamme kehitystä ajatellen keskeinen asia. Valitettavasti ihmisten perinteiset kiinnekohdat - perheet, suvut, naapuriyhteisöt, sitoutunut vapaaehtoistoiminta - osoittavat heikkenemisen merkkejä yksilöllisyyttä korostavassa ajassamme. Yhteiskunta ei ole vain yksilöiden summa. Hyvä yhteiskunta tarvitsee vahvan henkisen siteen - arvoja ja yhteenkuuluvuuden tunnetta - jolle rakennamme tulevaisuutemme. Kansainvälisessä tutkimuksessa tästä puhutaan sosiaalisena pääomana, joka käytännössä merkitsee ihmisten välistä keskinäistä luottamusta ja kykyä tasaveroiseen yhteistyöhön. Uskon, että tulevaisuudessa menestyviä yhteiskuntia ei voi rakentaa muulle kuin tälle perustalle. Meillä Suomessa tämä luottamusyhteiskunta on onneksi vielä vahvoilla, mutta sen säilyminen ei ole itsestään selvyys.
Julkisen vallan pitää entistä paremmin vaalia ja kannustaa sosiaalista pääomaa, kannustaa ihmisiä välittämään ja ottamaan vastuuta. Tässä perheiden merkitys on hyvin keskeinen. Lasten kasvatusvastuu on vanhemmilla, ei viranomaisilla. Aidossa hyvinvointiyhteiskunnassa julkinen valta tukee perheitä ja yhteisöjä vastuun ottamisessa, mutta ei ota tätä vastuuta heiltä pois.
Ihmisten hyvinvointi on arvo itsessään. Ei pidä kuitenkaan vähätellä sitä yhteiskunnallista merkitystä, joka tällä hyvinvoinnilla on. Elämällä terveempää elämää ja pysymällä pidempään työelämässä on merkittävä kansantaloudellinen vaikutus maallemme väestömme ikääntyessä. Suomenruotsalaisesta väestämme voimme havaita, kuinka immateriaalisilla tekijöillä - yhdistyksillä, harrastustoiminnalla ja kulttuurilla - on tätäkin kautta keskeinen merkitys myös taloutemme perustalle. Toivon, että saisimme koko suomalaisen yhteiskunnan kulkemaan kohti ruotsinkielisen kansanosamme edustamaa aitoa hyvinvointia.
Arvoisa juhlaväki,
Suomen ruotsinkielisellä väestöllä onollut kokoaan merkittävämpi osuus Suomen kansainvälisten yhteyksien luomisessa. Rannikon satamakaupungit ovat olleet vuosisatoja portteja maailmalle. Pohjanmaan ruotsinkielisiltä alueilta on lähdetty siirtolaisiksi valtamerten taakse muuta maata useammin. Suomen ulkomaankauppa on rakentunut ruotsinkielisten osaavien käsien varaan ja ruotsienkielisellä väestöllämme on vahvat kaupankäynnin perinteet. Näistä valmiuksista on hyötynyt koko kansantaloutemme. Ruotsinkielinen väestömme on vahvistanut sekä henkisiä että taloudellisia siteitämme pohjoismaiseen perheeseen.
Suomenruotsalainen yhteisö on myös pystynyt ottamaan vastaan maahanmuuttajia. Jo autonomian aikana Suomeen muuttaneet - vaikkapa venäläiset, tanskalaiset, saksalaiset ja sveitsiläiset - integroituivat nimenomaan ruotsinkieliseen kansanosaan. Tämä maahanmuutto edusti aikanaan sitä käytännön teknologian ja osaamisen siirtoa, jonka välttämättömyydestä kansankuntien vaurastumiselle luemme talouden oppikirjoista. Nykypäivänä puhuttaisiin ulkomailta tulleista huippuosaajista, jotka yli sata vuotta sitten toivat teollisuuden kehittymiselle olennaiset taidot Suomeen.
Myös lähihistoriamme osoittaa, että pakolaisten ja maahanmuuttajien kohdalla kynnys ruotsinkieliseen Suomeen on ollut muuta maata pienempi. Ovi on ollut auki myös niille tulijoille, joiden vaikea elämäntilanne lähtöalueilla on pakottanut etsimään uutta kotia.
Sama valmius avoimen yhteiskunnan kehittämiseen tuntuu löytyvän myös tällä vuosituhannella. Olen tyytyväisenä pannut merkille, että täällä Kokkolassa ja Keski-Pohjanmaalla on ryhdytty oma-aloitteisesti kehittämään omaa yhteiskuntaamme monikulttuuriseen suuntaan, ilman Helsingistä tai Brysselistä tulleita määräyksiä. Uskoisin, että vuosisatainen kokemus kahden kielen ja kulttuurin rinnakkainelon rikkaudesta sekä siirtolaisuuden luonteesta ovat auttaneet ymmärtämään nykyajan mahdollisuudet. Uusien osaajien, tekijöiden ja yrittäjien houkutteleminen ja yhteiskunnan monimuotoisuuden lisääminen on haaste lopulta varsin tasalaatuiselle yhteiskunnallemme. Ne seudut ja maakunnat, jotka ymmärtävät olla kehityksessä edelläkävijöitä, ovat todennäköisemmin menestyjien joukossa.
Tulevaisuuden yhteiskunta perustuu osaamiseen ja luovuuteen. Sellaisessa yhteiskunnassa vahvuuksia ovat avoin suhtautuminen oman kulttuurin perinteiseen ja uuteen monimuotoisuuteen, toisiin kulttuureihin, kauppaan ja kansainväliseen työnjakoon. Avoimuudesta hyötyvät sekä enemmistöihin että vähemmistöihin kuuluvat. Ruotsin kielen ja suomenruotsalaisen kulttuurin asemaa ei siis voi menestyksekkäästi puolustaa eristäytymällä ja kääntymällä sisäänpäin vaan avautumalla ja osallistumalla vuorovaikutukseen. Sama pätee myös yleisemmin suomalaiseen yhteiskuntaan.
Arvoisat kuulijat,
Oma äidinkieli on meille kaikille rakas. Sen varaan rakennamme omaa identiteettiämme ja sillä ilmaisemme aidoimmat tunteemme. Ruotsin kielen asemasta on pidettävä erityistä huolta, ei vain virallisena valtiollisena muistomerkkinä, vaan elävänä käyttökielenä. Tässä viranomaisilla on vielä paljon tehtävää ruotsinkielisen palvelun parantamisessa käytännössä. Uusi kielilaki ei saa jäädä vain hyväksi aikomukseksi.
On tärkeää, että ruotsinkieliset laitoksemme ja koulutusjärjestelmämme säilyvät elinvoimaisina. Tämä edellyttää oman kriittisen massansa ja omat laitoksensa. Omasta kokemuksestani ymmärrän hyvin sen näkökohdan, että käytännössä kaksikielisyys on usein yksikielisyyttä. Joskus tuntuu siltä, että suureenkaan saliin ei tarvita kuin yksi suomen puhuja kun ruotsin kieli vaihtuu huomaamatta suomeksi.
Samalla on todettava, että suomenruotsalainen kulttuuri - varsinkin pääkaupunkisedulla - on perheiden tasolla yhä useammin kaksikielistä. Nykyisinhän avioliitot suomen- ja ruotsinkielisten välillä ovat ohittaneet lukumäärältään avioliitot yksinomaan ruotsinkielisten aviopuolisoiden kesken. Uskon, että tämän aidon kaksikielisyyden kannustaminen ja tukeminen on olennaista suomenruotsalaisen kulttuurin säilymiselle ja elinvoimaisuudelle.
Hyvä juhlaväki,
Maamme kaksikielisyys on suomalaisen yhteiskunnan rikkautta. Ruotsin kieli on ollut koko ajan erottamaton osa Suomea ja sen historiaa. Ei ole Suomea ilman suomenruotsalaisuutta.
Viisi vuotta sitten pääministeri Vanhanen piti kiltin puheen, josta on vaikeaa löytää muuta kuin latteuksia.
Puheen alkupuolella Vanhanen sentään tavoitti tärkeän asian: koulut kasvattavat suomenkieliset ja ruotsinkieliset erilleen kaksikielisillä paikkakunnilla. En oikein päässyt selville, miten Vanhanen siihen suhtautui, mutta eivätkö ruotsinkielisemme juuri haluakin eroa kieliryhmien välille.
Puheessa ei ollut mittä konkreettista tai näkemyksellistä - siinä mielessä se oli samanlaista helskyttelyä kuin politiikkojemme kielipoliittiset puheet yleensäkin. Tarja Halosen Ahvenanmaan puheesta sai sentään rapsuttamalla esiin ihan ajatustakin.
mittä järjen häivääkään.
Tasavallan presidentti on puuttunut kielikysymykseen runsaat seitsemän vuotta sitten. Hänen huomautuksensa ovat yhä ajankohtaisia, mutta kenties jonkinasteista kehitystä on välivuosina tapahtunut.
Presidentti lähtee siitä, että maassamme on paitsi kaksi kieltä, myös kaksi kulttuuria, ja katsoo, että näillä voisi olla hedelmällistä vuorovaikutusta. Valitettavasti ruotsinkielistä kulttuuria ei tunneta, sitä ei osata etsiä eikä löytää, ja yleensä eroja on vaikea huomata. Presidentin lähtökohta kaipaisi tarkempaa selostusta. Maassamme on vanhastaan myös romanien ja saamelaisten kulttuuria, sekä niiden maahanmuuttajien kulttuuria, jotka ovat tänne tulleet kauan sitten, ja niiden, jotka ovat tulleet vuoden 1990 jälkeen.
Presidentti toteaa itsekin, että kieliryhmien välillä olisi vaikeasti ylitettävä kynnys. Voimme kysyä, knen asia sen madaltaminen on? Lainsäädännöllä voidaan kyllä asettaa hallintoalamaisille oikeuksia ja viranomaisille velvollisuuksia, mutta mielipidejohtajien pitäisi vaikuttaa yksityisten ihmisten käsityksiin.
Mitä on tehty kuluneiden vuosien aikana erojen madaltamiseksi? Presidentti esittää toivomuksen: "antakaa meille suomea äidinkielenämme puhuville mahdollisuus käyttää ruotsia. Itselläni on kokemusta siitä, että suomenruotsalaiset eivät "anna" minun puhua ruotsia." Monella muullakin on samanlaisia kokemuksia nimenomaan Helsingin ruotsalaisten asenteellisuudesta. Presidentti korostaakin, että kansankäräjillä on tärkeä tehtävä täytettävänään siltojen rakentamisessa suomalaisten ja suomenruotsalaisten välille. - Presidentti siis myöntää kuilun olemassaolon, ja puhuessaan ruotsinkielisten lakisääteiselle edustajistolle, hän tietysti tarkoittaa, että kansankäräjien, folktingetin, tulisi vaikuttaa suomenruotsalaisten asenteisiin.
Kannattaa muistaa presidentin sanat: "Mitä aikaisemmin toinen kieli tehdään osaksi arkea, sitä luontevammaksi muodostuu käsitys tästä kielestä ja kulttuurista." Sanat kätkevät sen todellisuuden, että rannikon ruotsalaisseutujen ulkopuolella eivät lapset ruotsin sanaa kuule, eivätkä joudu tekemisiin suomenruotsalaisuuden kanssa. Lapsilla ei siis ole mahdollisuus luontevaan käsitykseen ruotsin kielestä ja siihen liittyvästä kulttuurista, varsinkin kun he näkevät, etteivät aikuiset koskaan tarvitse ruotsia.
Presidentti maalaa melko karun kuvan suomenruotsalaisuuden tulevaisuudesta; hänen mukaansa ruotsinkieliset eivät pysty järjestämään omilleen korkeampia opintoja, sairaanhoitoa ja vanhustenhoitoa ruotsiksi, vaan tähän "tarvitaan luonnollisesti myös äidinkieleltään suomenkielisiä henkilöitä, jotka osaavat ruotsia". Mistä löydetään matalapalkka-alan toimijat, jotka osaavat ruotsia?
Presidentin puhe pakottaa miettimään kielipolitiikkamme varjopuolia. Hänen sanansa ovat tyynnyttäviä, mutta niiden alle kätkeytyy enemmän ongelmia, kuin ensin huomataankaan.
Hägrl fögrlagral jag vägrldmästagrlskapstävling i fgri-idgrlot öppnat.
Tältä se kuullosti.
kielipolitiikkamme varjopuolia. Näet niistä varmaan uniakin.
Ongelmia asiassa on vain sinulla, ei Halosella.