Olen 28-vuotias nainen ja sairastan suht lievää rajatilapersoonallisuutta, elikkä siis diagnoosini on epävakaa persoonallisuus. Olin nuorempana hyvin impulssiivinen, minäkuvani oli täysin hukassa, olin itsetuhoinen ja villi (lukuisia kiihkeitä irtosuhteita, huumeita, ym..) Viimeisen kolmen vuoden aikana olen rauhoittunut kovasti vaikka välillä takapakkia tuleekin ja vanhat käyttäytymismallit nousevat välillä pintaan esim juuri kriisitilanteissa.
Itsetuntemukseni on nykyään jo aika vahva ja pyrin tarkastelemaan itseäni aktiivisesti etten tekisi hetken mielijohteesta mitään typerää.
Tilanne on kuitenkin nyt se että ajauduin raskaaksi "puolivahingossa".. OLen tällähetkellä raskausviikolla 5. Aion pitää lapsen mieheni kanssa, mutta huoleni koskee itseäni.. Kuinka pysyn terveenä ja tasapainoisena pienen lapsen kanssa joka vie voimat ja pitää minua tod. näköisesti hereillä.
Onko täällä muita äitejä joilla samaa vaivaa! Miten olette selvinneet?
Muiltakin kommentteja, kiitos ;)
Itsetuntemukseni on nykyään jo aika vahva ja pyrin tarkastelemaan itseäni aktiivisesti etten tekisi hetken mielijohteesta mitään typerää.
Tilanne on kuitenkin nyt se että ajauduin raskaaksi "puolivahingossa".. OLen tällähetkellä raskausviikolla 5. Aion pitää lapsen mieheni kanssa, mutta huoleni koskee itseäni.. Kuinka pysyn terveenä ja tasapainoisena pienen lapsen kanssa joka vie voimat ja pitää minua tod. näköisesti hereillä.
Onko täällä muita äitejä joilla samaa vaivaa! Miten olette selvinneet?
Muiltakin kommentteja, kiitos ;)
Vastaukset 2
Vanhimmat
No, kyllähän siitä selvittiin. Oikeastaan vauvan hoito olisi varmaan sujunut suht hyvin, mutta vielä silloin kuvioissa ollut isä teki elämäni hyvin vaikeaksi omien ongelmiensa takia.
Eli: jos miehesi on normaali (!) ja kykenee myös kantamaan vastuuta lapsenhoidosta, olet hyvissä asemissa. Tukihenkilöä voi ja kannattaa kysyä jo enne lapsen syntymää. Jos neuvolan "täti" on mielestäsi mukava, voit kysyä sieltäkin, mutta on myös muita paikkoja (esmes Suomen Mielenterveysseura), mistä saa tukihenkilön ilman leimautumista.
Minun aikanani ei tällaisia välttämättömyyksiä ollut tarjolla, ja koinkin yksinäisyyden ja konkreettisen tuen/avun puutteen pahimpana. Kaikenlaista lässytysseuraa olisi ollut tarjolla minulle, vaan ei ketään tukemaan ja osallistumaan käytännön lapsenhoitoon.
On tärkeää päästä välillä "irti" lapsesta, tuulettamaan päätään ja toteamaan, että "minä olen edelleen ihminen enkä pelkkä maitoautomaatti". Kyllä se siitä.
Kyllä se sujuu ilman miestäkin jos hän ei ole "normaali". Luota vain itseesi : )
Itse sain vasta hiljattain tietää olevani epävakaa persoonallisuus. Nuorena oli kaikenlaista; alko-ongelmaa, luottotietojen menetys ja hypin työpaikasta/koulusta toiseen. Parisuhteet olivat "sairaita" eli ei yhtään "normaalia" kunnollista miestä. Ajauduin aina väärien miesten seuraan. Oikeastaan raskaaksi tuleminen ja lapsen saaminen pelastivat minut, koska silloin oli laitettava lapsen etu ensisijaiseksi ja "jouduin" pohtimaan sitä minkälainen mies olisi oikeasti kunnollinen ja "normaali". Lapsen isä ei tätä ollut ja erohan siitä suhteesta seurasi. Nyt on parempi olla ilman miestä kuin jonkun rentun kanssa.
Alun perinkin keskityin vain lapsen hoitamiseen ja laitoin itseni taka-alalle. Kyllä siinä ylimääräiset hömpötykset karisivat. Totta kai otin itselleni omaa tilaa ja aikaa, mutta esim alkoholia en ottanut lainkaan ennen kuin lapsi oli 3 vuotta. En suosittele sinullekaan baareissa käymistä tai kotona tissuttelemista. Sen aika on sitten kun lapsi on isompi, jos välttämättä joskus viihteelle haluat. Hoida muutoin itseäsi; liiku, ulkoile, käy leffassa ja tapaa ystäviä. Ala kehittää tukiverkostoa itsellesi että saat välillä lapsenhoitoapua. Älä kerro neuvolassa diagnoosistasi ellei ole pakko. Tiedän että tästä neuvosta monet ottavat herneen nenään mutta itse hoitoalan koulutuksen saaneena ja kovan elämänkoulun käyneenä tiedän että leimautumisen vaara on suuri. Vain jos neuvolan täti on todella mukava, voit kertoa varovasti tukiperheen/tukihenkilöntarpeestasi tms. jos sellainen tarve on. Jos siis lapsen isä ei hoida lasta tarpeeksi. Yleensä tukiperheen saa vain yksinhuoltaja. Ota mieluummin yhteyttä MLL:ään tai Pelastakaa Lapset Ry:hyn jos koet että et saa omaa aikaa. Ja muista että yleensä vain ensimmäinen vuosi vauvan kanssa on raskas. Jotkut vauvat alkavat nukkua jo 6kk iässä pitkiä öitä, joten kun vain siihen asti selviät niit päivät kirkastuvat.
Ja jos olet äkkipikainen, muista aina että mikäli hermot meinaa mennä ja pinna palaa, se ei ole lapsen syy vaan omaa väsymystä ja riittämättömyydentunnetta joita kaikki vanhemmat joskus kokevat. Jos tekee mieli huutaa ja raivota, mene toiseen huoneeseen. Älä ikinä huuda lapselle, saati lyö. Se ei todellakaan auta. Jos se vauva/lapsi huutaa ja rääkyy niin laita korvatulpat mieluummin kuin menetä hermosi. Ja jos on tunne että on jotain paiskottava, mene toiseen huoneeseen paiskomaan tavaroita. Vanha sääntö että "laske kymmeneen ennen kuin hermostut" on oikein hyvä lasten seurassa! : D Itse menin aina vessaan ja laitoin oven lukkoon jos teki mieli huutaa tai läpsäistä lasta. Tällä tavoin sain itseni rauhoittumaan ja kasattua ilman että mitään tapahtui. Ei se lapsi siihen kuole että joutuu itkemään muutaman minuutin kauemmin että äippä saa rauhassa rauhoituttua.
Toivottavasti et kokenut tätä tekstiä negatiiviseksi. Olen itse äkkipikainen ja yleensä epävakaat persoonat ovat kiivaita. Sen vuoksi täytyy keksiä keinoja hillitä itsensä ettei lapsi joudu kiukun kohteeksi.
Iloista äitiyttä Sinulle : )