Eli hukassa on muistaakseni amerikkalainen elokuva mikä kertoo vankilasta missä teloitetaan sähkötuolilla vankeja. Alussa iso mies jää kiinni kahden pikkutytön taposta vaikka ei ole oikeasti niitä tappanut. Miehellä on erikoinen kyky saada pelastettua sairauksia ja herätettyä kuolleita henkiin. Esimerkiksi hän herättää kuolleen hiiren henkiin ja pelastaa vankilan työntekijän vaimon syövästä. Elokuva ei ole 2000 -luvulta mutta ei myöskään kovin vanha. Tai näin olettaisin elokuvasta. Ilmestymisvuotta en varmaan ole koskaan nähnyt. Tämä elokuva on tullut pari kertaa televisiosta muutama vuosi sitten.
Vastaukset 4
- OQO
Leffan nimi löytyki hieman enemmän googlettamalla. Ja sehän oli Vihreä Maili - The Green Mile.
- Aivan MAHTAVA
Leffa!!!! Vaati monta nenäliinaa:(
- Anonyymi
Niinpä olikin, tosi hyvä elokuva.
- Anonyymi
Älyvapaa. Se on suosituin. Vankila vai ei, siitä ollaan yhtä mieltä, jos ihmiseltä kysyy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1761540
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.99748En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58725Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203588- 48546
- 126536
- 37526
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50518Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15500- 25483