Mikä vika

Olen ajanut mopoa yli 40vuotta ja suurimman osan siitä pienesä sievässä (lähinnä kaljapökkyrässä).
En ole pahemmin kaatunut enkä aiheuttanut vaivaa kellekään, Olen nyt täyttänyt 72vuotta ja alelen vaan kesällä hyvällä kelillä mutta kun olen vähän jo kömpölö niin on otettava aina pienet siivut ennenkö arvaa lähtee ajanaan että hoksottimet pelaa.Lääkäri kirjoitti ettei tartte pitää kypärää päässä mutta en sanonut sille mitään, että olen mopolla liikkeellä ku olin vähän ottanut. En ole joutunut ratsiaan kertaakaan ku ajan sääntöjen mukaan aina. Älkää nuoret ottako liikaa olutta niin kukaan ei kiinnitä asiaan huomioo. Että turha on haukkua nuoria kun ajavat vaan siististi ja on mopolla hyvä käydä kouluakin taas ku ne alko.Paljo on mopot lisääntynyt että kai sitten vahinkotkin lisääntyy enempi.
6444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tarkoitan tällä nyt vain nuoria sellaisia. Tässä muutama oma mielipide. 1. Kummassakin keskustassa mutta enemmän kosken puolella on pakko ajaa auton puskurissa kiinni kun hiljasen nopeuden takia se on mahdollista, ehkä korkeimmissakin. 2. Valot, jotka eivät pala/toimi pimeällä. 3. Liikennesäännöt ja -merkit eivät ole enään muistissa. 4. Liikenneympyrää ympäri ajaminen 10 mopolla ettei vaan kukaan auto ehdi väliin... Jatkakaa tästä vapaasti. Valoista sen verran että vajaa vuosi sitten syksynä, pimeässä ja vesisateessa ajoi tippavaaran suoraa mopo ilman minkäänlaista tuikkua ja vaikka ajoin kans koskelle päin niin meinasin ajaa risteykseen topanneen mopo pojan yli kun en vaan nähnyt tarpeeksi ajoissa että sielä onkin jotain edessä ilman ainuttakaan toimivaa valoa. No onneksi paikalliset toppas tämän aika pian.

Äänestä

on 3-tien alitus Kyröskoskelta Vesajärventielle mentäessä.Siitä ajellaan mopoilla,vaikka se on kevyenliikenteenväylä eikä sallittu mopoille! Pienten pyöräilijöiden on vaikea ymmärtää, että tunnelista saattaa tulla mopo vastaan.

Äänestä

En tiedä pääsikö mutta harjuun mentiin vauhdilla peräkanaa pyörätietä pitkin

Äänestä
  • ....ei muuta kuin jonkinsortin mikrosiru asetetaan kaikille jotka mopokortin saavat...ja sellaiseen kohtaan kehossa mistä sitä ei saa itse pois...

    Tai sitten viimeistään silloin kun on toistuvaa "kärähtämistä".....

    Olisko tuossakin ollut jotakin hämärää jos poliisia pakoon yrittää..ala-ikäinen, viritetty mopo, rattijuopumus...ilmeisesti!

    Kukapa sitä nyt normaalisti lähtee kaahaamaan pakoon jos poliisit näkee...

    Kunpa nyt kaikki tajuaisivat miten vakavilla asioilla leikkivät...!

    Äänestä

  • Näitähän riittää.... kirjoitti:

    ....ei muuta kuin jonkinsortin mikrosiru asetetaan kaikille jotka mopokortin saavat...ja sellaiseen kohtaan kehossa mistä sitä ei saa itse pois...

    Tai sitten viimeistään silloin kun on toistuvaa "kärähtämistä".....

    Olisko tuossakin ollut jotakin hämärää jos poliisia pakoon yrittää..ala-ikäinen, viritetty mopo, rattijuopumus...ilmeisesti!

    Kukapa sitä nyt normaalisti lähtee kaahaamaan pakoon jos poliisit näkee...

    Kunpa nyt kaikki tajuaisivat miten vakavilla asioilla leikkivät...!

    ei nyt laiteta kaikkia kärsimään niiden muutaman kovempipäisen takia,,,,niinkuin motoristitkin kärsivät muutaman bomberin ja jengiläisen toilailuista lain ulkopuolella ei kaikkien tarvi olla kusipäitä.eihän?

    Äänestä

  • kaikki maksaa kirjoitti:

    ei nyt laiteta kaikkia kärsimään niiden muutaman kovempipäisen takia,,,,niinkuin motoristitkin kärsivät muutaman bomberin ja jengiläisen toilailuista lain ulkopuolella ei kaikkien tarvi olla kusipäitä.eihän?

    Helposti syyllistetään kaikki muutaman pennun toilailun takia kaikkia. Kyllä tiedän että niitä fiksuja ja nuoria mopoilijoita on joilla järki pysyy jo päässä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mopoilijoissa? kirjoitti:

Olen ajanut mopoa yli 40vuotta ja suurimman osan siitä pienesä sievässä (lähinnä kaljapökkyrässä).
En ole pahemmin kaatunut enkä aiheuttanut vaivaa kellekään, Olen nyt täyttänyt 72vuotta ja alelen vaan kesällä hyvällä kelillä mutta kun olen vähän jo kömpölö niin on otettava aina pienet siivut ennenkö arvaa lähtee ajanaan että hoksottimet pelaa.Lääkäri kirjoitti ettei tartte pitää kypärää päässä mutta en sanonut sille mitään, että olen mopolla liikkeellä ku olin vähän ottanut. En ole joutunut ratsiaan kertaakaan ku ajan sääntöjen mukaan aina. Älkää nuoret ottako liikaa olutta niin kukaan ei kiinnitä asiaan huomioo. Että turha on haukkua nuoria kun ajavat vaan siististi ja on mopolla hyvä käydä kouluakin taas ku ne alko.Paljo on mopot lisääntynyt että kai sitten vahinkotkin lisääntyy enempi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu