Hänestä näkyy selvästi, että liian pitkään jatkunut kapea-alainen työ on jättänyt jälkensä.
Kuuntelun ja sitä kautta ymmärtämisen taito on hakusessa.
Ehkä olisi hyväksi jos kansanedustajalla olisi kyky kuunnella erilaisia ihmisiä.
Nyt tuli mieleen vain hieman ylimielinen alokasmainen poliittinen pelaaja.
Nöyryyskään ei olisi pahitteeksi.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Minä olisin kaiken sanonut kaiken raskaampaa sanoavarastoa käyttäen. Olen jo jonkin aikaa ihetellyt kyseisen naisen kannanottoja. Tämä rouvasihminen on silti hyvin tärkeä sosoiliogisesta näkökulmasta katsottuna. Hänen puheensa todentavat selkeästi asiallisen ja asiattoman puheen välisen eron yhteiskunnallisessa keskustelussa.
Juu. Itesään täynnä olevan tyhjänhölöttäjä. Se saa voimansa näennäisjoviaalista tyhmyydestä. Mutta loputtoman ahne ämmä se lopulta on. Ryöstää köyhän lapsilta tulevaisuuden.
Ritva Santavuorta, myös ulkonäöllisesti.
Kuin hänen puoluetoverinsa "täti sininen " Vantaalla.
tuomio,mitätön vanha haashka,pala mitättämyysi