MTV:n Setä Arkadia kirjoitti mielenkiintoisen Blogin Halosen käyttäytymisestä. Täytyy sanoa että mikäli Halonen toimisi jatkossa kuten setä A. spekuloi tapahtuisi sekin ihme että ensimmäisen kerran nostaisin hattua Haloselle.
No sitä vaaraa tuskin on sillä niin puolueellinen vasemmistoänkyrä meillä on pressana että hirvittää!
No sitä vaaraa tuskin on sillä niin puolueellinen vasemmistoänkyrä meillä on pressana että hirvittää!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Lainaus kyseisetä blogista.
Odotamme tätä presidentin päätöstä ylimääräiseen presidentin esittelyyn vielä tällä viikolla. Kaikki odottavat, että presidentti nimittää päänsä mukaan itsepintaisesti Viljasen.
Vaan mitenpä olisi sittenkin seuraava tulkinta:
Mitäpä jos presidentti saikin jo mielipiteensä sanottua? Mitäpä jos hän ilmaisee kantansa tällä viikolla uudella tavalla? Illmoittaa, että tässäkin maailmassa sijansa on vielä naisilla ja jopa sosialidemokraateilla, mutta presidentti ei kuitenkaan voi vastustaa hallituksen yksimielistä esitystä. Kuten ei voikaan ilman skandaalia - ja kauheaa keuhkoamista presidentin valtaoikeuksista syksyllä alkavassa perustuslain rukkaamisessa. Muuten tapaus Viljanen jää pysyvästi Suomen perustuslakihistoriaan.
Kun presidentti sanoisi kantansa, mutta nimittäisi silti hallituksen ehdokkaan, kaikkien kasvot pelastuisivat.
Se olisi nykyaikaa.
Presidentin kanta kävisi selväksi, hallitus ja pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) sekä sisäministeri Anne Holmlund (kok.) voisivat elää ratkaisun kanssa. Sitä paitsi kohun jälkeen Ritva Viljasella ei olisi enää ylipätään minkäänlaisia toimintaedellytyksiä ministeriössä, ellei sellaisiksi lasketa klemmarien laskemista työpöydällä ja Aku Ankan selaamista.
Kuin historiallisena irvikuvana samaan aikaan kansliapäällikköriidan kanssa alkoi Venäjän ja Gerogian kriisi Etelä-Ossetiasta.
Se on ulkopolitiikkaa ja kuuluu nimenomaan tasavallan presidentille. Suomi on lisäksi Etyjin puheenjohtajamaa. Hupaisaa, että presidentti on nyt leimaantunut enemmän sisäministeriön pilipalinimitykseen kuin oikeaan perustuslain mukaiseen toimialaansa, ulkopolitiikan johtamiseen. Onneksi Venäjän presidentti Dmitri Medvedev sattui soittamaan Haloselle, että presidentin kansliasta saatiin Georgian tilanteesta edes tiedote aikaiseksi.
Omatoimisuutta ei nähty. Venäjän ja entisen Neuvostoliiton kriisit näyttävät olevan ylipäätään Haloselle vaikeampia kommentoitavia kuin kriisit maapallon toisella puolella.
Samaan aikaan ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) on tehnyt sovittelutyötä koko maailman polttopisteessä yhdessä Ranskan ulkoministerin kanssa.
Kannattaa lukea myös nimimerkki Reissumiehen kirjoitus.
Olen harvinaisen samaa mieltä kirjoittajan kanssa!!!!