purema

minulla on viisi punakilpikonnaa ja isoin niistä puri pienintä takajalkaan mistä puuttuu puolet. kuinka hoitaa sitä tulee vähän verta ja laitoin pienempään akvaarioon
1553
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei! Omassa uimavedessä on varmaan bakteereja sen verran että pureman umpeutuminen voi pitkittyä. Eläimen varmaan tulisi olla ns. kuivilla jonkun aikaa, että iho paranee. Voit välillä uittaa sitä puhtassa vedessä ja haavan ollessa kuiva puhdistaa betadinella jonkun aikaa. Nuo puremat paranevat yleensä nopeasti. On valitettavaa, että näin käy tuiki tiheään, siitä vaan ei julkisesti puhuta. Sinulle kävi hyvin, kun konna yleensä jäi henkiin.
Viidellä konnalla tulisi olla julmetun kokoinen allas. Onko sinulla? Esim. Yhdelle täysikasvuiselle konnalle tulisi olla tilaa 200-250-litraa. On liikkeelläharhaluulo, että kilpikonnat olisivat laumaeläimiä. Tosiasia on, että ne ovat paremminkin erakkoja. Ne luonnossa hakeutuvat joukolla ruoka-ja lämmittelypaikoille, jotka sattuvat olemaan kaikille suosiossa. Ne eivät hakeudu sinne seuran vuoksi ja muuten ne liikkuvat yksikseen.
Jos konnasi ovat samassa altaassa, ne varmasti alkavat kärsiä stressistä. Niin suurta allasta kuin se määrä konnia tarvitsee, tuskin kukaan pystyy tarjoamaan.

Hyvää jatkoa ja menestystä!

kaivain

Ps.Toivottavasti purema paranee pian.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


erca kirjoitti:

minulla on viisi punakilpikonnaa ja isoin niistä puri pienintä takajalkaan mistä puuttuu puolet. kuinka hoitaa sitä tulee vähän verta ja laitoin pienempään akvaarioon

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu