Kansalaispalkka on sosiaaliturvan ratkaisu jossa sosiaalitoimistot lakkautetaan, KELA lakkautetaan, opintotukitoimistot lakkautetaan, työvoimatoimistot lakkautetaan, ja jokainen kansalainen saa VEROVIRASTOLTA koko elämänsä ajan perusturvaa kansalaispalkan muodossa. Se ei ole tarve-harkinnainen sosiaaliturvan muoto, vaan eräänlainen negatiivisen verotuksen muoto.
Yksi yhtenäinen sosiaaliturva. Kaikki asiat hoitaa verovirasto ilman käyntejä sielä. Ei enää luukutusta, ei juoksutusta, ei kurssitusta. Byrokraatit ja sosiaalitädit joutuvat oikeisiin töihin. Yhteiskunnan loiset (virastotätit) joutuvat etsimään oikeaa tuottavaa työtä.
Siirtyminen kansalaispalkkaan merkitsee sitä että kansalaispalkka maksettaisiin jokaiselle suomen kansalaiselle elämäntilanteeseen ja ikään katsomatta. Sen saisivat sekä työssäkäyvät että työttömät, opiskelijat ja eläkeläiset, lapset ja vanhukset. Kyseessä olisi siis eräänlainen negatiivinen verotus. Lapsilisistä, opintotuesta, työmarkkinatuesta, työttömyyskorvauksesta, kansaneläkkeistä ja toimeentulotuesta luovuttaisiin kokonaan ja ne korvattaisiin kansalaispalkalla.
Mistä rahat kansalaispalkkaan saadaan? No siten että ne rahat jotka nyt ohjataan työttömyyskorvauksiin, toimeentulotukeen, asumistukeen ja opintotukiin, ne ohjattaisiin kansalaispalkkaan.
Sosiaalitoimistot lakkautettaisiin, työvoimatoimistot lakkautettaisiin, KELA lakkautettaisiin ja opintotukitoimistot lakkautettaisiin, mistä aiheutuisi valtavat miljardiluokan säästöt. Kansalaispalkan maksajana toimisi ainoastaan yksi virasto, esimerkiksi verovirasto.
Kansalaispalkka olisi samansuuruinen kaikille ja se voitaisiin jakaa kahteen osaan:
1) osaan joka voidaan käyttää asumiseen, ruokaan ja muihin välittömiin kuluihin
2) osaan joka voidaan käyttää vain eläke-säästämiseen ja sairausvakuutusmaksuihin (ns pakollinen säästö), sekä opintoseteleihin
Opintotuesta, työmarkkinatuesta, työttömyyskorvauksesta ja toimeentulotuesta luovuttaisiin kokonaan. KELA, sosiaalitoimistot, työvoimatoimistot ja opintotukitoimistot voitaisiin lakkauttaa, mistä aiheutuisi valtavat miljardiluokan säästöt. Sairaalat, koulut, ja yliopistot yksityistettäisiin.
Kouluttautuminen ja opiskelu onnistuisi kansalaispalkkaa kuuluvilla "opiskelu-seteleillä" yksityisissä kouluissa. Ei enää keskushallinnon tuottamaa ja rahoittamaa koululaitosta. Koulut yksityistettäisiin. Opettajien palkkasäännöstely purettaisiin ja siirrytään markkina-johtoiseen palkan määräytymiseen. Halvempaa opiskelua paremmissa kouluissa.
Sairaanhoito hoidettaisiin kansalaispalkasta maksettavan SAIRAISVAKUUTUKSEN avulla. Kaikki sairaalat yksityistettäisiin ja lääkärien ja hoitajien palkkasäännöstely purettaisiin.
Eläkesäästäminen olisi vapaaehtoista, sillä myös vanhukset saisivat kansalaispalkkaa mikä turvaisi toimeentulon vanhuuden aikana.

Vastaukset 8
Vanhimmat
http://fi.wikipedia.org/wiki/Perustulo
http://www.uta.fi/~sppeko/pahkina/juttu12.htm
Vaikka 1 per viesti?
Muuten kuulosti hyvältä, mutta yksityistämisen haitat näkyy jo jenkeissä, katsopa michael mooren dokkari sicko niin valaisee miten käy kun yksityiset terveyspalvelut korvaa julkiset kuten myös sos.puolella...
Ton michael moorehan on amerikkalainen demari-propagandisti
Sen sijaan että katselet noita propaganda-ohjelmia, olisi parempi että käyt joskus suomalaisissa ykstyissairaaloissa, kuten mehiläisessä... kyllä sieltä saa aivan hyvää hoitoa...
on alusta loppuun valheellista sosialistipropagandaa.
Tässä on pohdittu todellisia ongelmia:
http://www.markusjansson.net/usaterveys.html
Jutun puolenvälin jälkeen sanotaan yksityistämisestä. Sitä täytyy vielä tarkistaa.
Myös markkina-johtoinen palkan määräytyminen. Mitä se tarkoittaa tai saattaisi tarkoittaa?
Kansalaispalkka tarkoittaa että virastot lakkautetaan ja niiden henkilökunta irtisanotaan
Välistävetäjien määrä laskee
Kaikki sosiaaliturva pois. Myös kansalaispalkka pois.
Kaikki lois-virkailijat irtisanotaan. Ketään ei tule pakottaa maksamaan sosiaalipummien avustuksia. Menkööt töihin.