Olen äiti, jolla on murrosikäinen tytär. Minulla on ollut syömishäiriö jo pidemmän aikaa. Kävin aikoinani vähän aikaa terapiassa ja tämä ammattihenkilö sai iskostettua päähäni, että tartutan syömishäiriön lapsiini.
Nyt tyttäreni on tullut murrosikään ja olen huomannut vahtaavani hänen syömisiään. Odotan koko ajan milloin syömishäiriö puhkeaa. Tähän mennessä ei ole, sillä hän syö kaikkea ruokaa ja karkkia, mutta ei tolkuttomia määriä kerralla.
Yritän vahtia häntä vaivihkaa, mutta nyt olen alkanut pelätä, että hän huomaa syömistarkkailuni ja sitä kautta hänelle kehittyy väärä suhde ruokaan.
Kaipaisin kommentteja...
Nyt tyttäreni on tullut murrosikään ja olen huomannut vahtaavani hänen syömisiään. Odotan koko ajan milloin syömishäiriö puhkeaa. Tähän mennessä ei ole, sillä hän syö kaikkea ruokaa ja karkkia, mutta ei tolkuttomia määriä kerralla.
Yritän vahtia häntä vaivihkaa, mutta nyt olen alkanut pelätä, että hän huomaa syömistarkkailuni ja sitä kautta hänelle kehittyy väärä suhde ruokaan.
Kaipaisin kommentteja...
Vastaukset 4
Vanhimmat
jos kirjoitat SYLI:n keskustelupalstalle: Parantumismyönteinen, paljon tietävä palsta : )
tässä linkki: http://www.syomishairioliitto.fi/phpBB2/
mieltä. Siellä ei äidit saa yhtään järkevää vastausta, kun nämä psykoanalyytikot hyökkäävät ensimmäiseksi syyttelemään äitejä.
Älä vaan sinne kirjoita!
Samaa ajattelin! Kirjoitin sinne kerran ja sen jälkeen olen vasta pelännytkin. Kerroin sivulauseessa että minulla on lapsia ja heti sain kommentteja siihen tyyliin, että äitien ainakin on parannuttava ja että kaikkien syömishäiriäiden takana on äiti.... Voi kun kiva! Unohdetaan koko juttu!
Minulla ei ole ollut koskaan varsinaista "todettua" syömishäiriötä. Kirjoituksessasi ei käy ilmi onko kyseessä anoreksia, bulimia vai ns. liikalihavuus tms. ahmiminen.
Paino on ihmiselle erittäin henkilökohtainen asia johon puuttuminen on aina tietyllä tavalla vaarallista. Varsinkin jos puhutaan nuoresta tai lapsesta.
Minä olin lihava. Painoindeksini oli pahimmillaan 35 ja olo oli sen mukainen. Minulla on tytär ja lihavimmillani hän oli pieni. Me söimme mitä sattuu milloin sattuu. Sitten hän kasvoi (nyt toisella luokalla) ja minä aloin kutistua. Toki hän ihmetteli miksi näin. Kerroin hänelle rehellisesti missä mennään ja mitä olen tekemässä.
Kerroin mistä ylipaino tulee. Ja miten sen voi estää.
Tänä päivänä, minä voin hyvin, vaikka ylipainoa on vielä 8kg, Tyttäreni syö fiksusti, niinkuin muukin perhe, pitää karkkipäivän kerran viikossa jne. Hän liikkuu kovasti ja tykkää urheilla.
Ohjeeni on siis puhua ja kertoa rehellisesti peloistasi ja kokemuksestasi. Se pelkkä kyttääminen ei varmastikaan auta. Eikös tilanteeseen ole sitten vaikeampi puuttua kun se on jo päällä??? Ennaltaehkäisy on parasta mitä voit tehdä.