siitä että mieheni ei ole koskaanm ostanut minulle lahjaa..ei jouluna,ei syntymäpäivänä,ei nimipäivänä,ei hääpäivänä(eikä hääpäivää muistanut edes viemällä ulos syömään.)
minä olen hoitanut synt.päivät joulut ja ekana hääpäinämme vein syömään,mutta miksi vain minun pitäisi muistaa hääpäivä..luulin että se on yhteinen juttu.
ei ole koskaan sanonut rakastavansa(poikkeus viime viikonloppuna kun puhuin etten jaksa tätä tunteetonta liittoa),eikä osoita hellyyttä(enää)
niin juttelin hänelle sieluni syöverit selviksi,tässä hiljan.
itki ja parkui olkaani vasten,sanoi rakastavansa(eka kerta,papin aamenen jälkeen),en saa kuulemma lähteä,jättää häntä.
olen ihan sekaisin..en tiedä mitä tehdä...piitääkkö liittoa yllä vain lasten takia.
mutta nyt poikanikin oppii että äidin syntymäpäivä ei ole tärkeä.
help!
minä olen hoitanut synt.päivät joulut ja ekana hääpäinämme vein syömään,mutta miksi vain minun pitäisi muistaa hääpäivä..luulin että se on yhteinen juttu.
ei ole koskaan sanonut rakastavansa(poikkeus viime viikonloppuna kun puhuin etten jaksa tätä tunteetonta liittoa),eikä osoita hellyyttä(enää)
niin juttelin hänelle sieluni syöverit selviksi,tässä hiljan.
itki ja parkui olkaani vasten,sanoi rakastavansa(eka kerta,papin aamenen jälkeen),en saa kuulemma lähteä,jättää häntä.
olen ihan sekaisin..en tiedä mitä tehdä...piitääkkö liittoa yllä vain lasten takia.
mutta nyt poikanikin oppii että äidin syntymäpäivä ei ole tärkeä.
help!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Vaadi miestäsi puhumaan kanssasi. Jos se tuntuu vaikealta, käykää avioliittoneuvojan luona. Käykää, jos haluatte molemmat pysyä yhdessä.
Muistaminen kuuluu todella molemmille, ei vain sinulle. Toivottavasti lapsestasi ei tule samanlaista. Kaipa hän kuitenkin ymmärtää että jotain mätää hommassa on...
Isäni oli myös niitä miehiä, jotka pitivät naista, vaimoaan, itsestäänselvyytenä. Lahjoja tai kukkia ei tullut ja mitä tuli, tuli todella harvoin ja äiti oli tavattoman onnellinen kaikesta mitä sai isältä.
Me lapset kyllä huomasimme sen, ja meidän mieleemme ei tullut ajatus, että äiti olisi jotain sellaista, jota ei tarvitse huomioida tai joka ei "ansiatse" isän lahjoja. Olimme vihaisiakin siitä, ettei isä koskaan huomionut äitiä ja iloisia silloin kun jotenkin huomioi.
Me ostimme ja nyhräsimme kouluissa äitienpäivä-, joulu- ym lahjat. Sekä isälle että äidille.
Mutta olipa minullakin parisuhde, lapsetkin tehtynä, miehen kanssa joka ei muistanut minua mitenkään. No joo: sain minä ryttyisen satamarkkasen synttäriaikana: "mee ottaa se permanentti, tuossa on rahat" Tai huoneen poikki lennätettynä ryttyisen muovipussin: "siinä sulle synttärilahja" ja pussista paljastui jokanaisen unelmalahja: auton puolipeite!
No, ei se mitään, hänen äitinsä sai hänen isältään synttärilahjaksi suuren yllätyksen: sähköt vedettiin kesämökille!
Että joissakin suvuissa on kait tapana ettei turhia tuhlailla edes merkkipäivinä..?
Ai mitenkö meidän kävi, minun ja tämän miehen? No, erosimme. Syy ei ollut lahjattomuus, vaan monet muut syyt.
Ennen eroamme hän kyllä ryhdistäytyi ja osti kaikenlaista pientä sievää kaunista ja koruja. Ne vaan tulivat muutaman vuoden liian myöhässä, rakkautta ei enää ollut, koruilla ei ollut minulle mitään arvoa.
Nyt ne ovat täysi-ikäisellä tyttärelläni.
... on ihan muualla kuin lahjoissa. Se on jokapaiväisessä elämässä, sen näkee katseesta, tuntee kädenpuristuksesta, arkisista teoista... Ei aikuiset ihmiset mitään lahjoja tarvitse. Jotkut sen ovat ymmärtäneet, mutta jotkut lahjoja ruinaavat ei. Lahjojen saamattomuus ja muistamisten yksipuolisuus on vain tekosyy sille, että liitossa menee muuten huonosti.
Minä olen ollut onnellisesti naimisissa yli 9 vuotta, eikä meillä juhlita. Arki on meille juhlaa. Siihen (arkeen) kannattaa panostaa, ei yksittäisiin muistamisiin.
ole eroa ottamassa.
mies on noissa tunneasioissa yhtä ahkera kuin noissa muistamisissa.
enkä tarkoittanut että pitäisi lahjakuorman ja tuhatpäisen kukkapuskan kanssa minua muistaa.
saisipa edes sen pusun ja sanat hyvää syntymäpäivää...oisin niistäkin iki onnellinen.
koskaan mitään hankkinu..
ei edes pientä.. ei synttäreiksi ei jouluksi.. en saanut kukkia koskaan..(oltiin yhdessä 17v)
Arvaas vaan kun eron jälkeen kuulin lapsilta että oli tyttöystävälleen ostanu joululahjaksi ihanat korvikset... hetken tuntui tosi pahalta..
Mutta pääsin siitä pahasta olosta aika pian yli..
Kyllä mun mielestä puolison pitää muistaa hääpäivä,syntymäpäivä,nimipäivä yms ja jouluna ostaa lahja.Esim.Vuorotellen veisitte toisianne ulos hääpäivänä... En yhtää ihmettele miehesi itkemistä ja anelua ettet jätä. Ei osoita hellyyttä,ei muista synttäreitä ja hääpäivää yms... Kun rupeat puhumaan mielellesi liitosta ja näistä asioista kyllä itkua tulee ja anelua...
En tiedä mitä teet,mieti asioata itsesi ja lastesi kannalta. Jos mun ukko tekis noin ,mä jättäisin,vaikka olis kuinka vaikeeta.
Saan aina silloin tällöin mieheltäni jotain pikku ylläriä. Kukkia, tai jotain muuta.
Edelliselle vaimolleen hän ei tuonut kukkia, koska vaimo vaati selityksen MIKSI? lahjan tuominen tarkoitti siis sitä, että oli tehnyt jotakin ja pyysi anteeksi tai halusi jotain erikoista.. eikä se vaimo arvostanut kukkaisa, joutavaa turhamaisuutta.
Minä olen huonompi lahjoja ostelemaan. Ja siitä tulee semmoien epäsuhtainen olo, että toinen vain hemmottelee ja minä olen saaja-osapuoli.
Osoittaa hän välittämisen muutenkin, arjessa, mutta nämä ovat ihana lisä.
on keskinäinen sopimus,että mitään ei tarvitse hankkia,ei synttäri,-joulu,-tai hääpäivänä,jos toinen ei nimenomaan pyydä esim. jotain cd-levyä.
Meillä se on toiminut hurjan hyvin!Ei keräänny turhaa roinaa kaappeihin,ja vähäiset rahat säästyy,ja toisaalta taas,tietää ainakin varmasti että lahja on mieluinen!
Lasten kanssa askarreltu kortti,ja aamukahvit sänkyyn,on meillä yleinen synttärikäytäntö,se riittää meille!
minusta miehesi tekee niin väärin,pikku lahja silloin tällöin on aina paikallaan.Vaikka edes kunnon halaus kerran päivässä piristää kummasti mieltä!Mutta enhän minä tietenkään tiedä mistään mitään,koska olen mies.Mutta meillä on halaukset toimineet,ja pikku lahjat silloin tällöin.
kyllä se minullekkin kelpaisi,mutta eihän se äijä mitään opi. tunnusti kun juttelin,että
olenhan minä tästä jutellut aikaisemminkin, eikä se ole muuttanut asioita parempaan.
taitaa olla turha toivoa tältä mieheltä ikinä mitään muuta kuin arvostelua.:(
Niin,sehän se tahtoo olla meissä miehissä vikana(tosin joissain naisissakin)että olemme tosi miehiä,ja tosi mieshän ei puhu eikä pussaa....mutta ainahan voi toivoa että edes pientä muutosta parempaan tapahtuu,sillä eikös me olla oppivia eläimiä? Joskus tietysti voi tulla mitta täyteen itse kullakin,varsinkin jos on tottunut puhumaan asiat selviksi.Siitä taas seuraa enemmän miettimistä........
Meillä vietetään hääpäivää joka vuosi-käydään edellisenä päivänä ravintolassa syömässä,illalla kotona juhlitaan ja seuraavaksi päiväksi kutsutaan ystäviä kakkukahville kotiin.
Kukista olen miehelleni puhunut,että olisi kiva jos aina välillä muistaisi ostaa-työasioissa tahtoo hänen aikansa mennä,mutta en nyt kuitenkaan sydän verillä katkeroidu--viime kesänä mies osti kotiimme paljon monenlaisia ja kalliita ulkokukkia..minulla vaan ei oo niin paljon kokemusta niiden hoidosta..hyvä tarkoitus hänellä oli,sanoin ettei ensi kesänä toisi,koska matkustelemme niin paljon,etten ehdi kukkia hoitamaan.Leikkokukista tykkään,mutta luultavasti se tuntuu miehistä rahan haaskaukselta,kun kukat lakastuvat niin pian...Tosin minä kyllä tykkäisin niitä kuivatella kimpuiksi..pitänee muistuttaa ja kerjätä enemmän kuitenkin niitä leikkokukkia :)
Joo,miksei nainenkin voisi ostaa kukkia miehelleen...huomaisiko hän sitten..
Onkohan miehesi kotona ollut askeettinen kasvatus?Häntä ei kai ole opetettu kotona anteliaisuuteen tms.Jos tuo elämä on pelkästään kiinni noista asioista niin täytyy sanoa,ettei ilmeisesti muutenkaan oikein hyvin mene?
JA:kun ihmiset nyt sitten viettävät näitä kaupallisia juhlapäiviä ja jokaisella on ikäänkuin velvollisuus ostella noita lahjoja niin monilla tulee stressi siitä,että pitäis enemmän tienata,kun ei oo varaa ostella lahjoja?En teidän tilannetta tiedä,mutta eikö olis kiva jos ihminen antais sydämen ilosta eikä pelkästä velvollisuudentunnosta-ettei vaan sitten tarvitsis epäillä niitä toisen motiiveja...
Ja kun lapsillekin opettaa vaatimattomuutta,he pahan päivän varallekin osaavat säästää,sillä jos aina hankitaan sitä kalleinta ja viimeisen muodin mukaista ja joku päivä tulee tilanne ettei ole varaa niin mites sitten lapsille selität että nyt on näin?
meillä nyt ihan noin pintapuolisia olla.
kyllä' minä olen muistanut miestäni kukkasin ja joskus jotakin pientä ostanut,esim. jotain mitä hän on toivonut tai sanonut joskus ohimennen että tommonen ois kiva.enkä tarkoita nyt mitään kallista,kukkiakin olen joskus ostanut(mies sanonut vaan että rahan tuhlausta,ei edes kiitosta).
siksi en enää ostele hänelle mitään kun lahjat on hänestä turhaa hömpötystä.
pusuja ja halauksi olen jakanut aikani,en enää.
sain tarpeekseni siitä kun minä olen aina se joka pussaa ja halaa.
tai yleensä huomioi mitenkään.
käsi kädessä hän ei kehtaa kulkea.
eikä tykkää jos jossain yleisellä paikalla tai kylässä annan suukon poskelle.ihan kuin hän häpeäisi minua.
kymmenen vuotta olen kantanut yksin tätä suhdetta,myönnän että olin aluksi sokea mutta nyt näen kaiken takana olevan.
minusta avioliitto on kahden kauppa,ei niin että toinen on huomioiva ja toinen ei pistä rikkaa ristiin. ei niin teoissa eikä sanoissa.
olisi edes joskus kiva kuulla jotain kaunista kohteliaisuutta miehen suusta,mutta en semmoisia ole ikänään kuullut.itse kutsun häntä kullaksi ja rakkaaksi,hän ei ikinä.
kyllä anoppi on kokenut samanlaisen liiton, jossa vielä lisäksi alkoholiongelma.liitto jatkuu yhä.
lapset eivät halua anoppilaan vaikka anoppi heitä sinne joskus haluaakin,pienempänä tosin olivat joskus yötäkin,mutteivät enää.
anoppi kuitenkin hermostuu lapsiin,kun ne riehuu ja sekoittaa paikkoja.
ihmettelee minulle miten pärjään semmoisten kanssa.ongelmaa lisää vielä se ettei lapsia saa kieltää siellä anoppi hermostuu.
itse hän ei kiellä,sanoo vain ei se haittaa. vaikka menisi kristalli vaasit säpäleiksi.
lapset ottavat aina kaiken irti ja riehuvat siellä kuin villi apinat,anopille olen sanonut että kiellä sitten jos siltä tuntuu minä en täällä kiellä.siksi käymme siellä tosi harvoin.
miehenikään ei halua sinne.
ei ole mitenkään läheinen vanhempiensa kanssa.
niin tuo raha puoli on kyllä ihan hallussa,ei me mitään rikkaita olla ihan tavallisia työläisiä. mutta omillamme pärjätään kuitenkin.en ole ikinä ollut maallisen mammonan perään siis kalliin tavaran. minulle kelpaa vaatteet kirpputorilta samoin lapsilleni. miehelleni tosin ei kelpaa.
silti ihan siistit ja ehjät vaatteet omistamme.
kaupastakin ostan joskus vaatteita itselle ja
lapsille.sekä miehelle.
tuntuu loppujen lopuksi siltä että olen hänelle kuin se puuttunut äiti joka pitää huolta lapsestaan.