Oikeusjutut: kuhne-, vitamiiniparannukset

Onko luontais-, vaihtoehtois- tai täydentäväisparannuksia tarjottu myös lasten hoitoon tai mielenterveysongelmista kärsiville?

http://www.skepsis.fi/lehti/2005/2005-1hemm.html
Epätieteelliset ilmiöt ja oikeusjärjestys – eräitä näkökulmia: "9. Asian selvittelystä päätöksessä todettiin seuraavaa: ”TEOn naistentautien ja synnytysopin pysyvä asiantuntija totesi, että määrätty A-vitamiinihoito olisi saattanut vahingoittaa sikiötä vakavasti, eikä hoito perustu tutkittuun lääketieteelliseen näyttöön. Nykyinen suositus A-vitamiinin päivittäiselle saannille raskauden aikana on alle 10.000 IU. Yksityislääkärin antamat laajat lääkemääräykset perustuivat ulkoiseen arvioon ilman laboratorio-tutkimustuloksia. Tutkimustulosten tulkinnassa ei myöskään huomioitu raskauden aiheuttamaa hemodiluutiota (”veren laimeneminen”) eikä sen vaikutusta veriarvoihin. Mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsineen, raskaana olevan ja psyykenlääkkeistä eroon pyrkivän potilaan asianmukaista ohjausta jatkohoitoon esim. synnytyssairaalan äitiyspoliklinikalle ei vastaanotolta tapahtunut, mikä olisi ollut asianmukaista.”
"10. Kuhnehoitaja tuomittiin kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Tältä osin voidaan luonnollisesti havaita, että seuraamus on ollut lievähkö, ja lopputulos antaa mahdollisuuden keskusteluun siitä, onko kuolemaan johtavaan epätieteellisten hoitopalvelujen tarjoamiseen syytä suhtautua näin kevyesti. – Sivuhuomatuksena voidaan todeta, että tapauksessa myös lapsen vanhemmat syyllistyivät kuolemantuottamukseen, mutta heitä ei kohtuussyiden vuoksi syytetty. Ks. Heinonen, O. ym., Rikosoikeus, 1999 s. 448."

- kirjoittaja OTT Mika Hemmo on vakuutus- ja vahingonkorvausoikeuden professori Helsingin Yliopistossa.
1203009
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 120

Vanhimmat

Vanhoja juttuja. Ja taitanevat olla ihan ainoita lajiaan tästä aiheesta. Ettekö jo jotakin muuta keksi. Tikulla silmään.

Äänestä
  • "Vanhoja juttuja. Ja taitanevat olla ihan ainoita lajiaan tästä aiheesta. Ettekö jo jotakin muuta keksi. Tikulla silmään."

    Aivan, vaihtoehtohoidot aikas turvallisia, kun ajatellaan että virallisen terveydenhoidon virheisiin kuolee Suomessa 5000 ihmistä joka vuosi. Asiasta on keskustelua mm. tässä luontaishoito illassa:

    http://areena.yle.fi/toista?id=1414413

    Äänestä

Lapselta menee henki ja rangaistus on noin mitätön. Ei mikään ihme, että huijatut eivät viitsi tehdä rikosilmoituksia.

Jos joku menee poliisille valittamaan, että kosmiset vibraatiot eivät toimineetkaan niin nauretaan pihalle.

Äänestä
  • "Lapselta menee henki ja rangaistus on noin mitätön. Ei mikään ihme, että huijatut eivät viitsi tehdä rikosilmoituksia."

    Jos vaihtoehtohoitojen käyttäjillä ei ole tarvetta tehdä rikosilmoituksia. Tuo lapsen kuolema tapahtui 1991 ja kuolema ei johtunut mitenkään mistään luontaishoidosta, vaan insuliinilääkityksen lopettamisesta.

    Mitenkähän paljon tehdään rikosilmoituksia näiden pohjalta:

    Lainaus osoitteesta
    http://verkkolehtiinmediasres.blogspot.com/2006_01_01_a rchive.html

    "Suomessa käytetään paljon lääkkeitä. Lääkkeillä on aina sivuvaikutuksia, osa niistä on haitallisia. Ongelmat mutkistuvat, kun potilalla on useampia lääkkeitä. Haittavaikutuksia ei tule vähätellä, sillä Suomessa kuolee vuosittain yksin kipulääkkeiden aiheuttamiin haittoihin arviolta 100–300 ihmistä. Yhdysvalloissa kuolee lääkehaittojen seurauksena 106000 potilasta vuosittain. Lääkehaitat on siellä yleisempi kuolinsyy kuin onnettomuudet, diabetes tai keuhkosairaudet."

    Ja olisko tässäkin jotain huijaukseen viittaavaa:

    http://www.journalistilehti.fi/tuotteet.html?id=106/503

    Äänestä

  • mittakaavaan kirjoitti:

    "Lapselta menee henki ja rangaistus on noin mitätön. Ei mikään ihme, että huijatut eivät viitsi tehdä rikosilmoituksia."

    Jos vaihtoehtohoitojen käyttäjillä ei ole tarvetta tehdä rikosilmoituksia. Tuo lapsen kuolema tapahtui 1991 ja kuolema ei johtunut mitenkään mistään luontaishoidosta, vaan insuliinilääkityksen lopettamisesta.

    Mitenkähän paljon tehdään rikosilmoituksia näiden pohjalta:

    Lainaus osoitteesta
    http://verkkolehtiinmediasres.blogspot.com/2006_01_01_a rchive.html

    "Suomessa käytetään paljon lääkkeitä. Lääkkeillä on aina sivuvaikutuksia, osa niistä on haitallisia. Ongelmat mutkistuvat, kun potilalla on useampia lääkkeitä. Haittavaikutuksia ei tule vähätellä, sillä Suomessa kuolee vuosittain yksin kipulääkkeiden aiheuttamiin haittoihin arviolta 100–300 ihmistä. Yhdysvalloissa kuolee lääkehaittojen seurauksena 106000 potilasta vuosittain. Lääkehaitat on siellä yleisempi kuolinsyy kuin onnettomuudet, diabetes tai keuhkosairaudet."

    Ja olisko tässäkin jotain huijaukseen viittaavaa:

    http://www.journalistilehti.fi/tuotteet.html?id=106/503

    jos on tapahtunut jo 1991.
    Kuitenkin tätä kuhne-tapausta jaksetaan muistella toistuvasti.
    Oliko kyseessä kuhne-hoidon vaikutukset, vai johtuiko kuolema kuitenkin aivan muista, esim. insuliini ongelmista, kuten kerrotaan?

    Sitä vastoin ei muistu mieleen uudemmat tapahtumat.
    Suomessakin kun vuosittain kuolee tulehduskipulääkkeiden ansiosta yli 300 ihmistä.
    Yli 200 kipupotilasta joutuu itse lopettamaan kipunsa tekemällä itsemurhan, kun eivät mitään apua jo ylivoimaisiksi käyneisiin kipuihinsa mistään saa.
    Siis näissäkin tapauksissa kuolee yhteensä enemmän ihmisiä kuin liikenneturmissa.
    Kuinka tapaukset huomioidaan ja aiheista kerrotaan?
    Eipä edellisistä saada tietoa eikä huomioida, sen sijaan liikenteessä sattuneista jokaisesta kuolemantapauksesta meille kyllä kerrotaan.

    Entä sitten ne siinä radio-ohjelmassa kerrotut 5000 vuosittaista kuolemantapausta.

    Jos tämä jatkuvasti esiin pulpahtava ikävä kuhne/insuliinikuolema sattui vuonna 1991, niin montako kuolemantapausta onkaan sattunut sen jälkeen näinä vuosina ja vuosikymmeninä, joista ei ole näkynyt eikä kuulunut mitään tietoa?

    Äänestä

  • vanhoja juttuja kirjoitti:

    Korkeimman oikeuden tuomion mukaan lapsen kuolema johtui siitä, että kuhnehoitaja kielsi, että insuliinia ei saa antaa ja lasta ei saa viedä lääkäriin.

    Mitenkäs on laillistettujen lasten murhien laita. Suomessa on sallittua jättää hoidotta kuoleman uhallakin aatteellisista syistä. On paljon ryhmiä jotka kieltävät veren siirron itsekin olisin menehtynyt ilman veren lisäysta ja sitä laitettiin kahden pussin erissä useita kertoja. Vieressä olevan potilaan aatemaailma ei hyväksynyt veren vastaanottoa ja hänen tilansa vain huononi. Oli vain ajan kysymys milloin henki lähtee. Sitten yöllä tuotiin romaani jonka tila olisi vaatinut muutaman pussin verta mutta se perinne kieltää ja niinpä häntä pyöritetään osastojen välillä jotta eri menetelmin pysyisi hengissä. Kotiasujaa hänestä ei tule. Vanhempien aate on hoidon tarvetta määräävämpi. Jos lapsen tila vaatisi verensiirron ja vanhempien aate kieltää, verensiirto jätetään suorittamatta henkeä uhkaavissa tapauksissakin. Tällaiset hoidotta jättämiskuolemat/murhat ovat yhteiskunnan hyväksymiä. Kukaan ei korota edes ääntään saatikka ota asiaa mitenkään esille.

    Äänestä

  • ------ kirjoitti:

    Tiedätkös mitä kuhnehoito on?

    Äänestä

  • laillistetut kirjoitti:

    vaatii verensiirron ja vanhemmat eivät sitä hyväksy, lapsi otetaan tilapäisesti huostaan ja verta siirretään.

    Aikuisen ja täysivaltaisen ihmisen on mahdollista temppuilla hengellään niin paljon kuin huvittaa.

    Äänestä

  • ------ kirjoitti:

    Korkeimman oikeuden tuomion mukaan lapsen kuolema johtui siitä, että kuhnehoitaja kielsi, että insuliinia ei saa antaa ja lasta ei saa viedä lääkäriin.

    "Korkeimman oikeuden tuomion mukaan lapsen kuolema johtui siitä, että kuhnehoitaja kielsi, että insuliinia ei saa antaa ja lasta ei saa viedä lääkäriin."

    Niin eli kuhnehoito on täysin vaaratonta, koska kuolema johtui nimenomaan insuliinihoidon lopettamisesta, eikä kuhnehoidosta.

    Äänestä

  • jos lapsen henki kirjoitti:

    vaatii verensiirron ja vanhemmat eivät sitä hyväksy, lapsi otetaan tilapäisesti huostaan ja verta siirretään.

    Aikuisen ja täysivaltaisen ihmisen on mahdollista temppuilla hengellään niin paljon kuin huvittaa.

    että yksi kuhne-hoitoihin, nähtävästi "väkisin" yhdistetty kuolemantapaus, samoin kuin sivuilla aikaisemmin käsitelty Herbalifeen kytketty kuolemantapaus Euroopassa, aiheutti kovin innokkaita vastustavia kannanottoja, mutta kun on kyse aivan eri luokan menehtymisistä, niin ne eivät lainkaan tunnu kiinnostavan, eivätkä saa minkäänlaista huomiota osakseen?

    Äänestä

  • kuolinsyy kirjoitti:

    "Korkeimman oikeuden tuomion mukaan lapsen kuolema johtui siitä, että kuhnehoitaja kielsi, että insuliinia ei saa antaa ja lasta ei saa viedä lääkäriin."

    Niin eli kuhnehoito on täysin vaaratonta, koska kuolema johtui nimenomaan insuliinihoidon lopettamisesta, eikä kuhnehoidosta.

    Lapsi kuoli, koska kuhnettaja oli antanut hoito-ohjeeksi insuliinin lopettamisen ja kieltänyt viemästä lääkäriin. Ohje oli osa "hoitoa". Kuolemantuottamus voi tulla vaikka ihan vaarattomien sokerirakeiden antamisesta, jos siihen liittyy hengenvaarallisten neuvojen antaminen.

    Äänestä

  • havaita kirjoitti:

    että yksi kuhne-hoitoihin, nähtävästi "väkisin" yhdistetty kuolemantapaus, samoin kuin sivuilla aikaisemmin käsitelty Herbalifeen kytketty kuolemantapaus Euroopassa, aiheutti kovin innokkaita vastustavia kannanottoja, mutta kun on kyse aivan eri luokan menehtymisistä, niin ne eivät lainkaan tunnu kiinnostavan, eivätkä saa minkäänlaista huomiota osakseen?

    Eikö olekin mielenkiintoista, että vaihtoehtohoitopalstalla keskultelua herättävät nimenomaan vaihtoehtohoitoa koskevat tapaukset?

    Äänestä

  • jos auttaisi kirjoitti:

    Hätätapauksissa veren siirtoa tarvitsevaa lasta ei ehditä mitään huostaan ottoja suorittaa jos vanhempien eettinen näkökanta kieltää lapselle annettavan verensiirron. Vanhempien valinta on voimakkaampi kun minuuteista on kyse.

    myös muidenkin otsikoiden alta, mutta mitään selventävää näihin kuolemantapauksiin ei ole vain näkynyt.

    Kerro, jos sinulla on parempaa tietoa aiheesta ja otsikoista!

    Äänestä

  • ei ehditä kirjoitti:

    Hätätapauksissa veren siirtoa tarvitsevaa lasta ei ehditä mitään huostaan ottoja suorittaa jos vanhempien eettinen näkökanta kieltää lapselle annettavan verensiirron. Vanhempien valinta on voimakkaampi kun minuuteista on kyse.

    toisin kuin jossain tv-sarjoissa.

    Verta siirretään, ei ne vanhemmat sitä pois saa enää.

    Äänestä

  • kuhne kirjoitti:

    Lapsi kuoli, koska kuhnettaja oli antanut hoito-ohjeeksi insuliinin lopettamisen ja kieltänyt viemästä lääkäriin. Ohje oli osa "hoitoa". Kuolemantuottamus voi tulla vaikka ihan vaarattomien sokerirakeiden antamisesta, jos siihen liittyy hengenvaarallisten neuvojen antaminen.

    "Lapsi kuoli, koska kuhnettaja oli antanut hoito-ohjeeksi insuliinin lopettamisen ja kieltänyt viemästä lääkäriin."

    Tämä totta, siis 1991 sattui tämä ikävä tapaus. Uudempia kuolemantapauksia ei taida vaihtoehtohoitojen saralta löytyä, joten tällä vanhalla jutulla jotkut katsovat edelleen tarpeelliseksi hehkutella.
    No asiaan, siis kuhnehoito on vaaratonta, koska kuhnehoito ei edellytä diabeetikoilta insuliinin käytön lopettamista. Kuhnehoitaja antoi idioottimaisen ja hengenvaarallisen neuvon, mutta itse kuhnehoito ei ollut kuolinsyy.
    Lääkäreiden virheisiin ja vääränlaisiin lääkkeisiin kuolee Suomessa sadoittain ihmisiä vuosittain, muttei heitä lääketiede tapa, vaan ihmisten tekemät virheet. Sama juttu tässä kuhnetapauksessa, ei yksi pahan virheen tehnyt hoitaja tarkoita sitä että koko hoitomuoto olisi jotenkin vaarallinen. Eihän lääketieteen sarallakaan otsikoida, että lääketieteen uhreina kuolee x määrä ihmisiä vuosittain, vaan että hoitovirheisiin kuolee x määrä ihmisiä vuosittain.

    Koululääketiede ja luontaishoidot ovat oikein käytettyinä turvallisia ja oikea käyttö on mielestäni sitä, että käytetään molempia tarpeen mukaan. Koululääketieteessä on osa lääkkeistä paljon vahvempia kuin luontaispuolella, jolloin riskit tietty suuremmat. Samaten esim. kirurgia on täysin eri juttu kuin luontaispuolen pehmeämmät hoidot, joten tuo koululääketieteen sektorin hoitovirheiden selvästi isommat kuolleisuusluvut täytyy myös nähdä siinä valossa, että koululääketieteessä tehdään vaativampia operaatioita. Kuitenkin esim. kirurgia on tarpeellista, siinä kuin luontaishoidotkin.
    Hyvä siis tiedostaa koululääketieteen riskit ja puutteet, mutta hyvä myös arvostaa sen vahvuuksia. Samaten luontaishoitojen turvallisuutta, kustannustehokkuutta ja hyviä tuloksia monissa vaivoissa, on viisasta hyödyntää, mutta hyvä myös muistaa luontaishoitojen rajoitukset ja se että monissa vaivoissa koululääketiede on selkeästi välttämätöntä.

    Äänestä

  • mietteitä kirjoitti:

    "...Koululääketiede ja luontaishoidot..."

    Korjataanpa hieman käsitteitä. Ensinnäkin koululääketieteen sijasta olisi syytä puhua lääketieteestä. Tiede taas viittaa tutkimukseen eikä varsinaisesti hoitoihin. Lääketieteellisen tutkimuksen pohjalta kehitettyjä hoitoja käytettäessä kyseessä ovat näyttöön perustuvat hoidot.

    Luontaishoidot on myös ongelmallinen termi, koska luontaisuus ei oikeastaan tarkoita mitään. Jos on tarkoitus tehdä ero näyttöön perustuviin hoitoihin, niin voisi puhua uskomushoidoista.

    Äänestä

  • käsitteisiin kirjoitti:

    "Korjataanpa hieman käsitteitä. Ensinnäkin koululääketieteen sijasta olisi syytä puhua lääketieteestä."

    No jos halutaan puhua asioista Suomeksi, niin että tulee parhaiten ymmärretyksi, niin koululääketiede on hyvä termi. Siitä kaikki tajuaa että kyseessä on metodit joita käytetään virallisessa terveydenhoidossa ja sen opetuksessa, eikä tule sekaannusta vaikka kiinalaiseen lääketieteeseen tai luontaislääketieteeseen.

    "Lääketieteellisen tutkimuksen pohjalta kehitettyjä hoitoja käytettäessä kyseessä ovat näyttöön perustuvat hoidot."

    Tuo jaottelu ei ole erityisen selkeä, koska on myös lääketieteellisiä hoitoja, joiden tehosta ei ole vakuuttavaa näyttöä ja löytyy luontaishoitoja joilla on vahvat näytöt toimivuudesta. Tässä noista lääketieteellisten hoitojen näyttöön perustumisesta, eli lainaus osoitteesta:

    http://www.terveystaito.fi/Pages/ajankohtaista07_3_08.htm

    "British Medical Journalin (BMJ) Clinical Evidence verkkojulkaisussa lehden asettama tutkijaryhmä arvioi kaikkiaan 2500 erilaista lääketieteellistä hoitoa ja niistä olemassaolevaa tutkimusnäyttöä. RCT-tason (satunnaistettu kaksoissokkotutkimus) vankka näyttö katsottiin selkeäksi osoitukseksi siitä, että hoidolla on muutakin kuin lumevaikutus.
    BMJ:n tutkijaryhmän mukaan vain 13%:lla hoidoista on vankka tieteellinen näyttö niiden toimivuudesta, 23 % :lla hoidoista on todennäköisesti hyödyllisiä vaikutuksia, 8 %:lla hoidoista haitan ja hyödyn suhde on epävarma, 6 % hoidoista ei ole todennäköisesti hyödyllisiä, 4 % hoidoista on todennäköisesti tehottomia ja jopa haitallisia, mutta suurimman ryhmän 46 % muodostivat hoidot, joiden tehokkuudesta ei ole mitään varmaa tietoa."

    "Luontaishoidot on myös ongelmallinen termi, koska luontaisuus ei oikeastaan tarkoita mitään."

    Luontaishoito on kielitoimiston suositus vaihtoehtohoitojen nimitykseksi. Nykysuomen sanakirjan mukaan luontaisuus kyllä tarkoittaa jotain, eli tätä:
    Luontainen = Luonnollinen, luonnonmukainen
    Luontaishoito = Luonnonparannusta käyttävä hoito
    Ja eiköhän jokainen jonka äidinkieli on Suomi, tiedä mitä luontaishoito-termi pääpiirteittäin pitää sisällään, eli mitään todellista ongelmaa nimikkeessä tuskin on.

    "Jos on tarkoitus tehdä ero näyttöön perustuviin hoitoihin, niin voisi puhua uskomushoidoista."

    Luontaishoidoilla on omalla sarallaan näyttöä siinä kuin koululääketieteellä, joten uskomushoito hieman harhaanjohtava termi. Tässä mm. tuosta uskomushoito-termistä:

    http://www.ultra-lehti.com/lehdet/pk-2008-7.html

    Äänestä

  • Suomeksi kirjoitti:

    >sekaannusta vaikka kiinalaiseen lääketieteeseen

    Kyllä ne tieteelliset periaatteet ja käytännöt ovat ihan samat niin kiinalaisessa kuin suomalaisessakin tieteessä. Taisit tarkoittaa perinteistä kiinalaista lääkintää, joka ei ole tiedettä ollenkaan.

    >Tässä noista lääketieteellisten hoitojen näyttöön perustumisesta

    BMJ:n Clinical Evidence-tietokannan listaamien tehottomien hoitojen määrää nostavat akupunktion ja homeopatian kaltaiset huuhaahoidot, jotka taas eivät liity lääketieteellisesti perusteltuun toimintaan mitenkään.

    >Luontaishoito = Luonnonparannusta käyttävä hoito

    On paljon vaihtoehtoisia hoitoja, jotka eivät kuitenkaan ole luontaishoitoja. Luontaisuus ei lisäksi ole kovin erotteleva termi. On ihan tieteellisesti päteviä luontaisia hoitoja ja sitten on semmoisia, jotka eivät ole toimivia ollenkaan vaan lähinnä hörhöilyä ja kosmisiin vibraatioihin uskomista.

    Jos haluat väittää jotain tieteellisestä näytöstä, niin käytä jotain muuta lähdettä kuin Ultraa.

    Äänestä

  • ei ehditä kirjoitti:

    Hätätapauksissa veren siirtoa tarvitsevaa lasta ei ehditä mitään huostaan ottoja suorittaa jos vanhempien eettinen näkökanta kieltää lapselle annettavan verensiirron. Vanhempien valinta on voimakkaampi kun minuuteista on kyse.

    Jos tilanne on akuutti ja lapsi kuolisi ilman verensiirtoa, niin lääkäri voi sen tehdä ilman vanhempien suostumusta. Amerikassa pyydetään noita suostumuslappuja sen takia, että jos jotain menee pieleen, niin ei olla sitten korvauksia itkemässä.

    Jos lapsi katsotaan riittävän kypsäksi, esim. 16-vuotias ilmoittaisi, että hän nyt mieluummin kuolee, kuin ottaa verta vastaan, niin sitten hänen voidaan antaa ihan vapaasti kuolla. Mutta pientä lasta eivät vanhemmat saa tapettua, jos hänet on kerran sairaalaan tuotu.

    Huostaanottoa harkitaan silloin, kun lapsen hoito edellyttäisi myös tulevaisuudessa verensiirtoja ja voitaisiin arvella, että vanhemmat eivät oman uskomuksensa takia toisi lasta hoitoon.

    Äänestä

  • jos edes sen oppisit kirjoitti:

    >sekaannusta vaikka kiinalaiseen lääketieteeseen

    Kyllä ne tieteelliset periaatteet ja käytännöt ovat ihan samat niin kiinalaisessa kuin suomalaisessakin tieteessä. Taisit tarkoittaa perinteistä kiinalaista lääkintää, joka ei ole tiedettä ollenkaan.

    >Tässä noista lääketieteellisten hoitojen näyttöön perustumisesta

    BMJ:n Clinical Evidence-tietokannan listaamien tehottomien hoitojen määrää nostavat akupunktion ja homeopatian kaltaiset huuhaahoidot, jotka taas eivät liity lääketieteellisesti perusteltuun toimintaan mitenkään.

    >Luontaishoito = Luonnonparannusta käyttävä hoito

    On paljon vaihtoehtoisia hoitoja, jotka eivät kuitenkaan ole luontaishoitoja. Luontaisuus ei lisäksi ole kovin erotteleva termi. On ihan tieteellisesti päteviä luontaisia hoitoja ja sitten on semmoisia, jotka eivät ole toimivia ollenkaan vaan lähinnä hörhöilyä ja kosmisiin vibraatioihin uskomista.

    Jos haluat väittää jotain tieteellisestä näytöstä, niin käytä jotain muuta lähdettä kuin Ultraa.

    >BMJ:n Clinical Evidence-tietokannan listaamien tehottomien hoitojen määrää nostavat akupunktion ja homeopatian kaltaiset huuhaahoidot, jotka taas eivät liity lääketieteellisesti perusteltuun toimintaan mitenkään.

    Listauksessa ei ollut mukana akupunktiota eikä homeopatiaa, ainoastaan koululääketieteen hoitoja.

    Kiitos kieliopillisesta oikaisusta. Liikuttavaa solidaarisuutta näillä keskustelupalstoilla, kun ihmiset tukevat toistensa oppimista. Vastavuoroisesti voin oikaista tekstisi asiavirheitä.

    "Taisit tarkoittaa perinteistä kiinalaista lääkintää, joka ei ole tiedettä ollenkaan."

    Ei vaan tarkoitin kiinalaista lääketiedettä. Koska ilmeisesti et asiasta mitään tiedä, niin tässä perustiedot:

    http://www.finnacu.fi/laaketiede/laaketiede_index.htm

    "BMJ:n Clinical Evidence-tietokannan listaamien tehottomien hoitojen määrää nostavat akupunktion ja homeopatian kaltaiset huuhaahoidot, jotka taas eivät liity lääketieteellisesti perusteltuun toimintaan mitenkään."

    Siis väität samassa lauseessa että homeopatia ja akupunktio laskevat lääketieteellisten hoitojen tehoa ja että ne eivät ole lääketiedettä ollenkaan. Koittaisit päättää kummalla kannalla olet, vai oletko nauttinut jotain lääkitystä, jonka tehon näyttö on epämääräinen. No asian oikean laidan voi jokainen siis lukea täältä:
    http://www.terveystaito.fi/

    Ja vielä homeopatiasta:
    http://www.antroposofinenlaaketiede.fi/akateeminen_tutkimus/kliiniset_tutkimukset.htm

    Sekä akupunktiosta, on muuten Suomessa virallinen hoitomuoto:
    http://www.lkl.fi/index.php?page=1012

    "On paljon vaihtoehtoisia hoitoja, jotka eivät kuitenkaan ole luontaishoitoja. Luontaisuus ei lisäksi ole kovin erotteleva termi."

    No sano tuo kielitoimistolle. Ei nimi kuitenkaan hoitoa pahenna.

    "Jos haluat väittää jotain tieteellisestä näytöstä, niin käytä jotain muuta lähdettä kuin Ultraa."

    Ultra on ihan hyvä lähde. En muuten halunnut väittää mitään linkitykselläni, vaan saatteena oli "tässä mm. uskomushoito-termistä". Tässä linkin artikkeli:

    "Apteekkariliitto, Lääketietokeskus ja Lääkäriliitto teettivät äskettäin tutkimuksen, jonka mukaan puolet suomalaisista uskoo luontaistuotteiden parantavan sairauksia. Vaihtoehtoisista hoitomuodoista Suomessa uskotaan eniten akupunktioon ja luontaistuotteisiin. Tulos ei suinkaan ole yllätys, sillä yli puolet suomalaisista on ainakin joskus käyttänyt luontaistuotteita.

    Ihmisen hoitaminen on hyvin monimutkainen asia, sillä biologian, fysiikan ja kemian lisäksi siihen vaikuttaa ainakin psykologia – luultavasti monet muutkin asiat, joista tiedämme toistaiseksi hyvin vähän tai ei ollenkaan. Ihmisen hoitamisessa on aina mukana plasebovaikutus, jonka osuus jopa leikkauksissa on usein ratkaisevan tärkeä.

    Viime vuosikymmenellä skeptikot ryhtyivät käyttämään koululääketieteen ulkopuolisista menetelmistä nimitystä uskomushoidot, uskomuslääkintä. Nimitys ei ole kovin onnistunut, sillä yhtä hyvin myös koululääketieteeseen uskotaan, muutenhan sitä ei kukaan käyttäisi. Kaikki inhimillinen toiminta perustuu uskoon ja epäilyyn. Jokainen meistä on samalla kertaa sekä uskova että epäilijä. Vain uskon ja epäilyn kohteet vaihtelevat ihmisestä toiseen. Osa meistä uskoo kemiallisiin lääkkeisiin, osa luonnonlääkkeisiin, osa lääkärin sanaan, osa parantajan puheisiin – uskomushoitajia siis kaikki.

    Kuluneen toukokuun aikana suomalaisissa tiedotusvälineissä on usein ollut esillä sanat puoskarointi ja puoskarilaki. Lehtien yleisönosastoilla asiasta on käyty ankaraa sanasotaa – sekä puolesta että vastaan. Ylisanoja on käytetty molemmissa ääripäissä. Historiallinen kokemus kuitenkin osoittaa, että ihmisen hoitamisessa tarvitaan sekä virallisia että epävirallisia keinoja. Ei voi olla yhtä ainoaa ja kaikille ihmisille sopivaa maailmankatsomusta, puoluetta, ruokavaliota, uskontoa – ei myöskään yhtä ainoata hoitomuotoa.

    Itse asiassa jokainen meistä on toisen ihmisen hoitaja, joka sekä sanoin että teoin vaikuttaa lähimmäistensä hyvinvointiin. Me voimme omilla puheillamme ja toiminnoillamme sekä parantaa että sairastuttaa ihmisiä. Levitköön kesän lämpö sekä ajatuksiimme, sanoihimme että tekoihimme."

    Äänestä

  • asiasisältöön kirjoitti:

    >Siis väität samassa lauseessa että homeopatia ja akupunktio laskevat lääketieteellisten hoitojen tehoa ja että ne eivät ole lääketiedettä ollenkaan.

    Höpsis. Clinical Evidence-tietokanta sisältää paljon arvioita muistakin hoidoista kuin tieteellisesti vaikuttaviksi todetuista hoidoista. Esimerkiksi homeopatia ja akupunktio löytyvät siitä tehottomien listasta. Nyt kaikki sitten osaavat lukea, ettei niiden tueksi ole kliinistä evidenssiä, joten niitä ei kannata vastaisuudessakaan käyttää.

    Äänestä

  • lähdeaineisto kirjoitti:

    >BMJ:n Clinical Evidence-tietokannan listaamien tehottomien hoitojen määrää nostavat akupunktion ja homeopatian kaltaiset huuhaahoidot, jotka taas eivät liity lääketieteellisesti perusteltuun toimintaan mitenkään.

    Listauksessa ei ollut mukana akupunktiota eikä homeopatiaa, ainoastaan koululääketieteen hoitoja.

    "Listauksessa ei ollut mukana akupunktiota eikä homeopatiaa, ainoastaan koululääketieteen hoitoja."

    Sinä et ole tietokantaa lukenutkaan.

    Homeopatian osalta löytyvät BMJ:n kannasta nopeasti mm. seuraavat käyttökohteet (ehdottomasti ei vaikuttavuutta tai näyttö puutteellinen)

    Chronic fatigue syndrome
    Warts (non-genital)
    Ankle sprain

    Akupunktiosta löytyvät mm. seuraavat tehottomat hoitokohteet tai joista näyttö on puutteellinen:
    Non-specific neck pain
    Tennis elbow
    Low back pain (chronic)

    Äänestä

  • uri geller kirjoitti:

    >Siis väität samassa lauseessa että homeopatia ja akupunktio laskevat lääketieteellisten hoitojen tehoa ja että ne eivät ole lääketiedettä ollenkaan.

    Höpsis. Clinical Evidence-tietokanta sisältää paljon arvioita muistakin hoidoista kuin tieteellisesti vaikuttaviksi todetuista hoidoista. Esimerkiksi homeopatia ja akupunktio löytyvät siitä tehottomien listasta. Nyt kaikki sitten osaavat lukea, ettei niiden tueksi ole kliinistä evidenssiä, joten niitä ei kannata vastaisuudessakaan käyttää.

    "Höpsis. Clinical Evidence-tietokanta sisältää paljon arvioita muistakin hoidoista kuin tieteellisesti vaikuttaviksi todetuista hoidoista."

    Heh, eiköhän tuo suurimmalla osalle selvinnyt kun artikkelissa sanotaan näin:
    "BMJ:n tutkijaryhmän mukaan vain 13%:lla hoidoista on vankka tieteellinen näyttö niiden toimivuudesta, 23 % :lla hoidoista on todennäköisesti hyödyllisiä vaikutuksia, 8 %:lla hoidoista haitan ja hyödyn suhde on epävarma, 6 % hoidoista ei ole todennäköisesti hyödyllisiä, 4 % hoidoista on todennäköisesti tehottomia ja jopa haitallisia, mutta suurimman ryhmän 46 % muodostivat hoidot, joiden tehokkuudesta ei ole mitään varmaa tietoa."

    Siis lähes puolet lääketieteellisistä hoidoista on sellaisia joiden tehosta ei ole varmaa tietoa, se tuli siis selväksi. Se tässä kummastutti kun ajatusmaailmassasi homeopatia ja akupunktio on yhtäaikaa lääketieteellistä hoitoa ja ei kuitenkaan lääketiedettä ollenkaan.

    "Esimerkiksi homeopatia ja akupunktio löytyvät siitä tehottomien listasta. Nyt kaikki sitten osaavat lukea, ettei niiden tueksi ole kliinistä evidenssiä, joten niitä ei kannata vastaisuudessakaan käyttää."

    Kliinisestä evidenssistä en tiedä, mutta homeopatiassa ja akupunktiossa on se hyvä puoli, että ne auttavat tutkitusti moniin vaivoihin, eivätkä ole tehottomia ja niitä kannattaa käyttää koululääketieteen lisäksi, jos haluaa hyvät paranemistulokset.

    Akupunktiosta:
    http://www.terveystaito.fi/kolumni/2006_8_1.htm

    Homeopatiasta:
    http://www.lkl.fi/index.php?page=1031

    Äänestä

  • sieltä löytyy kirjoitti:

    "Listauksessa ei ollut mukana akupunktiota eikä homeopatiaa, ainoastaan koululääketieteen hoitoja."

    Sinä et ole tietokantaa lukenutkaan.

    Homeopatian osalta löytyvät BMJ:n kannasta nopeasti mm. seuraavat käyttökohteet (ehdottomasti ei vaikuttavuutta tai näyttö puutteellinen)

    Chronic fatigue syndrome
    Warts (non-genital)
    Ankle sprain

    Akupunktiosta löytyvät mm. seuraavat tehottomat hoitokohteet tai joista näyttö on puutteellinen:
    Non-specific neck pain
    Tennis elbow
    Low back pain (chronic)

    "Sinä et ole tietokantaa lukenutkaan."

    Mistä tiedät mitä kirjoittaja on lukenut, en tiedä minäkään, mutta kaveri kirjoitti että listauksessa on mukana vain koululääketieteen hoitoja. Sitä ei kumoa se, että osaat kirjoittaa englanniksi muutaman vaivan johon ei homeopatia tai akupunktio mielestäsi auta.

    Äänestä

  • vai ei? kirjoitti:

    "Höpsis. Clinical Evidence-tietokanta sisältää paljon arvioita muistakin hoidoista kuin tieteellisesti vaikuttaviksi todetuista hoidoista."

    Heh, eiköhän tuo suurimmalla osalle selvinnyt kun artikkelissa sanotaan näin:
    "BMJ:n tutkijaryhmän mukaan vain 13%:lla hoidoista on vankka tieteellinen näyttö niiden toimivuudesta, 23 % :lla hoidoista on todennäköisesti hyödyllisiä vaikutuksia, 8 %:lla hoidoista haitan ja hyödyn suhde on epävarma, 6 % hoidoista ei ole todennäköisesti hyödyllisiä, 4 % hoidoista on todennäköisesti tehottomia ja jopa haitallisia, mutta suurimman ryhmän 46 % muodostivat hoidot, joiden tehokkuudesta ei ole mitään varmaa tietoa."

    Siis lähes puolet lääketieteellisistä hoidoista on sellaisia joiden tehosta ei ole varmaa tietoa, se tuli siis selväksi. Se tässä kummastutti kun ajatusmaailmassasi homeopatia ja akupunktio on yhtäaikaa lääketieteellistä hoitoa ja ei kuitenkaan lääketiedettä ollenkaan.

    "Esimerkiksi homeopatia ja akupunktio löytyvät siitä tehottomien listasta. Nyt kaikki sitten osaavat lukea, ettei niiden tueksi ole kliinistä evidenssiä, joten niitä ei kannata vastaisuudessakaan käyttää."

    Kliinisestä evidenssistä en tiedä, mutta homeopatiassa ja akupunktiossa on se hyvä puoli, että ne auttavat tutkitusti moniin vaivoihin, eivätkä ole tehottomia ja niitä kannattaa käyttää koululääketieteen lisäksi, jos haluaa hyvät paranemistulokset.

    Akupunktiosta:
    http://www.terveystaito.fi/kolumni/2006_8_1.htm

    Homeopatiasta:
    http://www.lkl.fi/index.php?page=1031

    Homeopatia on hoito, joka voi olla ja on ollut lääketieteellisen tutkimuksen kohteena. Tutkimuksen perusteella tiedämme, että se ei ole vaikuttava hoito mihinkään.

    Sinä valehtelit tuon, että prosenttiluku koskisi lääketieteellisiä hoitoja. BMJ:n Clinical Evidence sisältää myös uskomushoitoja. Menit narraamaan listauksen sisällön, vaikka kaikki tietävät, että sinulla ei ole tietokantaan tunnuksia etkä osaa englantia sen vertaa, että niistä olisi mitään hyötyä. Voit kuitenkin ilmaiseksi tarkistaa, mihin käyttötarkoituksiin esim. homeopatiaa on tietokannassa arvioitu:

    http://clinicalevidence.bmj.com/ceweb/SearchServlet?searchTerm=homeopathic&x=0&y=0&_charset_=

    "Kliinisestä evidenssistä en tiedä..."

    Et niin. Se tarkoittaa, että onko hoidon vaikuttavuudesta näyttöä vai ei. Homeopatiasta ei ole.

    Äänestä

  • Näyttöä? kirjoitti:

    "Sinä et ole tietokantaa lukenutkaan."

    Mistä tiedät mitä kirjoittaja on lukenut, en tiedä minäkään, mutta kaveri kirjoitti että listauksessa on mukana vain koululääketieteen hoitoja. Sitä ei kumoa se, että osaat kirjoittaa englanniksi muutaman vaivan johon ei homeopatia tai akupunktio mielestäsi auta.

    "kaveri kirjoitti että listauksessa on mukana vain koululääketieteen hoitoja..."

    Laita kaveri takaisin housuihin ja katso itse, mitä listauksessa on:

    http://clinicalevidence.bmj.com/ceweb/SearchServlet?searchTerm=homeopathic&x=0&y=0&_charset_=

    Äänestä

  • aku punktio kirjoitti:

    "Laita kaveri takaisin housuihin ja katso itse, mitä listauksessa on:"

    Siis tutkimuksen mukaan lääketieteellisistä hoidoista lähes puolella ei ole tieteellistä näyttöä vaikuttavuudesta ja pistät sen homeopatian ja akupunktion piikkiin. Taidat olla huumorimiehiä :)

    Äänestä

  • ----- kirjoitti:

    Homeopatia on hoito, joka voi olla ja on ollut lääketieteellisen tutkimuksen kohteena. Tutkimuksen perusteella tiedämme, että se ei ole vaikuttava hoito mihinkään.

    Sinä valehtelit tuon, että prosenttiluku koskisi lääketieteellisiä hoitoja. BMJ:n Clinical Evidence sisältää myös uskomushoitoja. Menit narraamaan listauksen sisällön, vaikka kaikki tietävät, että sinulla ei ole tietokantaan tunnuksia etkä osaa englantia sen vertaa, että niistä olisi mitään hyötyä. Voit kuitenkin ilmaiseksi tarkistaa, mihin käyttötarkoituksiin esim. homeopatiaa on tietokannassa arvioitu:

    http://clinicalevidence.bmj.com/ceweb/SearchServlet?searchTerm=homeopathic&x=0&y=0&_charset_=

    "Kliinisestä evidenssistä en tiedä..."

    Et niin. Se tarkoittaa, että onko hoidon vaikuttavuudesta näyttöä vai ei. Homeopatiasta ei ole.

    "Sinä valehtelit tuon, että prosenttiluku koskisi lääketieteellisiä hoitoja. BMJ:n Clinical Evidence sisältää myös uskomushoitoja."

    Heh, roskapuhetta, en valehdellut mitään, lainasin vain linkin juttua jossa sanottiin näin:
    "British Medical Journalin (BMJ) Clinical Evidence verkkojulkaisussa lehden asettama tutkijaryhmä arvioi kaikkiaan 2500 erilaista lääketieteellistä hoitoa ja niistä olemassaolevaa tutkimusnäyttöä."
    Toinen kaveri taas tiesi kertoa että arviointi koskisi nimenomaan koululääketieteen hoitoja.

    "Menit narraamaan listauksen sisällön, vaikka kaikki tietävät, että sinulla ei ole tietokantaan tunnuksia etkä osaa englantia sen vertaa, että niistä olisi mitään hyötyä."

    "...kaikki tietävät..." voi kiesus, taidat olla tosi pahasti sekaisin :) Kaikki siis mielestäsi tietävät kielitaitoni (joka ihan ok) ja mihin minulla on tai ei ole käyttäjätunnuksia. Menisit hoitoon.

    "Et niin. Se tarkoittaa, että onko hoidon vaikuttavuudesta näyttöä vai ei. Homeopatiasta ei ole."

    Homeopatiasta kyllä on näyttöä:

    http://www.organon2001.gr/portal/index.php?option=com_content&task=view&id=265&Itemid=417

    Äänestä

  • nähtävästi kirjoitti:

    homeopatia lääketieteellinen hoito?

    Ja mitä eroa on lääketieteellisellä hoidolla ja koululääketieteellisellä hoidolla?

    Melko paljon homeopatiaa ja akupunktiota taidetaan sitten käyttää lääketieteellisenä hoitona, jos nuo prosentit todella niistä kertyvät!

    Äänestä

  • ----- kirjoitti:

    Homeopatia on hoito, joka voi olla ja on ollut lääketieteellisen tutkimuksen kohteena. Tutkimuksen perusteella tiedämme, että se ei ole vaikuttava hoito mihinkään.

    Sinä valehtelit tuon, että prosenttiluku koskisi lääketieteellisiä hoitoja. BMJ:n Clinical Evidence sisältää myös uskomushoitoja. Menit narraamaan listauksen sisällön, vaikka kaikki tietävät, että sinulla ei ole tietokantaan tunnuksia etkä osaa englantia sen vertaa, että niistä olisi mitään hyötyä. Voit kuitenkin ilmaiseksi tarkistaa, mihin käyttötarkoituksiin esim. homeopatiaa on tietokannassa arvioitu:

    http://clinicalevidence.bmj.com/ceweb/SearchServlet?searchTerm=homeopathic&x=0&y=0&_charset_=

    "Kliinisestä evidenssistä en tiedä..."

    Et niin. Se tarkoittaa, että onko hoidon vaikuttavuudesta näyttöä vai ei. Homeopatiasta ei ole.

    Siinä tapauksessa lääketiede valehtelee tietoisesti ettei muka homeopatia auta mihinkään. PISTE.

    Äänestä

  • vai eikö kirjoitti:

    homeopatia lääketieteellinen hoito?

    Ja mitä eroa on lääketieteellisellä hoidolla ja koululääketieteellisellä hoidolla?

    Melko paljon homeopatiaa ja akupunktiota taidetaan sitten käyttää lääketieteellisenä hoitona, jos nuo prosentit todella niistä kertyvät!

    "homeopatia lääketieteellinen hoito?"

    Eikös homeopatia ole vaihtoehtohoito.

    "Ja mitä eroa on lääketieteellisellä hoidolla ja koululääketieteellisellä hoidolla?"

    Yleensä ne kai ymmärretään samaksi asiaksi.

    "Melko paljon homeopatiaa ja akupunktiota taidetaan sitten käyttää lääketieteellisenä hoitona, jos nuo prosentit todella niistä kertyvät!"

    Homeopatiaa ja akupunktiota käytetään todella paljon virallisessa terveydenhoidossa. Esim. Saksassa joka kolmas lääkäri on myös homeopaatti. Niistä prosenteista, ne siis tulevat linkin jutun mukaan lääketieteellisistä hoidoista. Palstan pillerilobbari koittaa kyllä parhaansa mukaan kääntää asiaa päälaelleen hokemalla mitä johonkin tietokantaan on listattu, mutta ei oikein uskottavalta vaikuta.

    Homeopatiasta tietoa, lainaus linkistä:
    http://www.apila.net/dynamic/1/16.html

    "Kliiniset tutkimukset osoittavat että homeopaattisilla lääkkeillä on tilastollisesti merkittävämpi vaikutus kuin placebolla. Myös homeopaattisista tutkimuksista tehdyt meta-analyysit viittaavat positiiviseen evidenssiin."

    Äänestä

  • Toimii KYLLÄ kirjoitti:

    Siinä tapauksessa lääketiede valehtelee tietoisesti ettei muka homeopatia auta mihinkään. PISTE.

    "Siinä tapauksessa lääketiede valehtelee tietoisesti ettei muka homeopatia auta mihinkään. PISTE."

    Olet oikeassa, mutta tarkentaisin sen verran että käsittääkseni kaikki lääketieteelliset faktat puhuvat homeopatian puolesta ja homeopatian mustamaalausta harjoittanevat lähinnä lääkebisneksen edustajat.
    Tähän sopinee lainaus journalistilehden jutusta, johon löytyy linkki tämän ketjun alkuosasta:

    "Lääketeollisuus yrittää saada kaikin keinoin maksukykyiset terveet ihmiset tuntemaan itsensä sairaiksi tai riskiryhmiin kuuluviksi ja tarpeettomien lääkkeiden käyttäjiksi. Tähän sillä on valtava propagandakoneisto ja voitelukeinot, joihin se osoittaa rahaa enemmän kuin uusien lääkkeiden kehittelyyn."

    Äänestä

  • Toimii KYLLÄ kirjoitti:

    Siinä tapauksessa lääketiede valehtelee tietoisesti ettei muka homeopatia auta mihinkään. PISTE.

    "Siinä tapauksessa lääketiede valehtelee tietoisesti ettei muka homeopatia auta mihinkään. PISTE."

    Tässä näkyykin hoitokulteille tyypillinen piirre. Kun selviää, että hoito ei oikeasti vaikuta, ei aleta miettimään tehokkaampaa hoitoa, vaan kielletään asia. Salaliitto on tietenkin ainoa selitys. Jotta keskustelu varmasti loppuisi, niin yritetään panna sitä pistettä perään hieman isommalla.

    Äänestä

  • ei taida toimia kirjoitti:

    "Tässä näkyykin hoitokulteille tyypillinen piirre. Kun selviää, että hoito ei oikeasti vaikuta, ei aleta miettimään tehokkaampaa hoitoa, vaan kielletään asia."

    Taisit ymmärtää asian väärin. Viestin kirjoittaja on todennäköisesti huomannut että homeopatia vaikuttaa oikeasti ja siksi tuohtunut, kun täällä pyritään kiistämään selviä tosiasioita ja tutkimustuloksia lapsellisilla väitteillä.
    Esimerkiksi tuossa oli juuri lääkäriasema Apilan linkki, jossa todettiin homeopatian tutkitusti hyvät tulokset:
    "Kliiniset tutkimukset osoittavat että homeopaattisilla lääkkeillä on tilastollisesti merkittävämpi vaikutus kuin placebolla. Myös homeopaattisista tutkimuksista tehdyt meta-analyysit viittaavat positiiviseen evidenssiin."
    Omastakin kokemuksesta tiedän että homeopatia ei ole uskon asia, vaan toimiva hoitomuoto.

    Sitten esimerkkinä väitteiden lapsellisuudesta on tuo lääketieteiden tuloksista käyty keskustelu. Tutkimus osoittaa että lääketieteellisten hoitojen suhteen lähes puolet hoidoista on sellaisia, ettei ole näyttöä vaikuttavuudesta. Yksi pillerilobbari palstalla koittaa jankuttaa että se johtuu vain homeopatiasta ja akupunktiosta ja näyttö löytyy jostain tietokannasta, joka on maksullinen ja vaatii käyttäjätunnuksen.
    No tuolla logiikalla voisi väittää vaikka että John F. Kennedyn kuolema olikin itsemurha ja aukoton näyttö löytyy kunhan ostat käyttäjätunnukset X-files tietokantaan ;)

    Enpä ole mitään hoitokulttia pannut merkille, mutta outo pillerikultti jyllää palstalla. Kultille tyypillistä on kaiken lääketieteeseen liittyvän negatiivisen faktan fanaattinen kieltäminen. Täydellinen epäobjektiivisuus näkyy myös kultin tavassa kiistää vaihtoehtohoitoihin liittyvät positiiviset faktat. Kultin ylipappi lienee katkeroitunut jostain yksittäisestä negatiivisesta kokemuksesta, liittyen vaihtoehtohoitoihin, ja siten menettänyt arvostelukykynsä, tai sitten hänellä on yhteisiä intressejä lääkebisneksen kanssa.

    Äänestä

  • kai? kirjoitti:

    "Laita kaveri takaisin housuihin ja katso itse, mitä listauksessa on:"

    Siis tutkimuksen mukaan lääketieteellisistä hoidoista lähes puolella ei ole tieteellistä näyttöä vaikuttavuudesta ja pistät sen homeopatian ja akupunktion piikkiin. Taidat olla huumorimiehiä :)

    "Siis tutkimuksen mukaan lääketieteellisistä hoidoista lähes puolella ei ole tieteellistä näyttöä vaikuttavuudesta ja pistät sen homeopatian ja akupunktion piikkiin."

    Ensinnäkin kyse ei ole ollut mistään tutkimuksesta. Tuossa on käännetty suomeksi tiedote, joka kertoo, mitä BMJ:n Clinical Evidence -tietokanta sisältää. Toiseksi tietokanta sisältää paljon arviointeja uskomushoidoista kuten homeopatiasta ja akupunktiosta. Nämä taas painottuvat sinne täysin tehottomaksi tiedettyyn neljään prosenttiin sekä sellaisiin, joiden tehosta ei ole tietoa. Sinulla ei edelleenkään ole tunnuksia Clinical Evidence-tietokantaan, mutta pystyisit tarkistamaan asian sivustolta, mikäli olisit psyykkisesti valmis ottamaan vastaan tietoa, joka ei ole yhteensopiva aiemman uskomuksesi kanssa.

    Äänestä

  • uskon asia kirjoitti:

    "Tässä näkyykin hoitokulteille tyypillinen piirre. Kun selviää, että hoito ei oikeasti vaikuta, ei aleta miettimään tehokkaampaa hoitoa, vaan kielletään asia."

    Taisit ymmärtää asian väärin. Viestin kirjoittaja on todennäköisesti huomannut että homeopatia vaikuttaa oikeasti ja siksi tuohtunut, kun täällä pyritään kiistämään selviä tosiasioita ja tutkimustuloksia lapsellisilla väitteillä.
    Esimerkiksi tuossa oli juuri lääkäriasema Apilan linkki, jossa todettiin homeopatian tutkitusti hyvät tulokset:
    "Kliiniset tutkimukset osoittavat että homeopaattisilla lääkkeillä on tilastollisesti merkittävämpi vaikutus kuin placebolla. Myös homeopaattisista tutkimuksista tehdyt meta-analyysit viittaavat positiiviseen evidenssiin."
    Omastakin kokemuksesta tiedän että homeopatia ei ole uskon asia, vaan toimiva hoitomuoto.

    Sitten esimerkkinä väitteiden lapsellisuudesta on tuo lääketieteiden tuloksista käyty keskustelu. Tutkimus osoittaa että lääketieteellisten hoitojen suhteen lähes puolet hoidoista on sellaisia, ettei ole näyttöä vaikuttavuudesta. Yksi pillerilobbari palstalla koittaa jankuttaa että se johtuu vain homeopatiasta ja akupunktiosta ja näyttö löytyy jostain tietokannasta, joka on maksullinen ja vaatii käyttäjätunnuksen.
    No tuolla logiikalla voisi väittää vaikka että John F. Kennedyn kuolema olikin itsemurha ja aukoton näyttö löytyy kunhan ostat käyttäjätunnukset X-files tietokantaan ;)

    "Viestin kirjoittaja on todennäköisesti huomannut että homeopatia vaikuttaa oikeasti.."

    Viestin kirjoittaja epäilemättä uskoo, että näin on, mutta tutkimukset eivät tue väitettä.

    "Kliiniset tutkimukset osoittavat että homeopaattisilla lääkkeillä on tilastollisesti merkittävämpi vaikutus"

    Kirjoittaja ei hallitse tutkimuksen peruskäsitteitä. Puhutaan tilastollisesta merkitsevyydestä.

    "Myös homeopaattisista tutkimuksista tehdyt meta-analyysit viittaavat positiiviseen evidenssiin."

    Väite on väärä ja helposti tarkistettavissa. Lähde alla:

    Lancet. Volume 366, Issue 9487, 27 August 2005-2 September 2005, Pages 726-732.Are the clinical effects of homoeopathy placebo effects? Comparative study of placebo-controlled trials of homoeopathy and allopathy

    "Tutkimus osoittaa että..."

    Nyt vaan taitaa olla niin, että tällaista tutkimusta ei ole olemassa. Vai kerrotko, mistä vertaisarvioidusta tutkimuksesta on kyse?

    Äänestä

  • edelleenkään kirjoitti:

    "Siis tutkimuksen mukaan lääketieteellisistä hoidoista lähes puolella ei ole tieteellistä näyttöä vaikuttavuudesta ja pistät sen homeopatian ja akupunktion piikkiin."

    Ensinnäkin kyse ei ole ollut mistään tutkimuksesta. Tuossa on käännetty suomeksi tiedote, joka kertoo, mitä BMJ:n Clinical Evidence -tietokanta sisältää. Toiseksi tietokanta sisältää paljon arviointeja uskomushoidoista kuten homeopatiasta ja akupunktiosta. Nämä taas painottuvat sinne täysin tehottomaksi tiedettyyn neljään prosenttiin sekä sellaisiin, joiden tehosta ei ole tietoa. Sinulla ei edelleenkään ole tunnuksia Clinical Evidence-tietokantaan, mutta pystyisit tarkistamaan asian sivustolta, mikäli olisit psyykkisesti valmis ottamaan vastaan tietoa, joka ei ole yhteensopiva aiemman uskomuksesi kanssa.

    Kyse ei ollut tietokannan sisällön arvioimisesta, vaan nimenomaan tutkimuksesta, jossa British Medical Journalin (BMJ) Clinical Evidence verkkojulkaisussa lehden asettama tutkijaryhmä arvioi kaikkiaan 2500 erilaista >lääketieteellistä< hoitoa ja niistä olemassaolevaa tutkimusnäyttöä. RCT-tason (satunnaistettu kaksoissokkotutkimus) vankka näyttö katsottiin selkeäksi osoitukseksi siitä, että hoidolla on muutakin kuin lumevaikutus.
    BMJ:n tutkijaryhmän mukaan vain 13%:lla hoidoista on vankka tieteellinen näyttö niiden toimivuudesta, 23 % :lla hoidoista on todennäköisesti hyödyllisiä vaikutuksia, 8 %:lla hoidoista haitan ja hyödyn suhde on epävarma, 6 % hoidoista ei ole todennäköisesti hyödyllisiä, 4 % hoidoista on todennäköisesti tehottomia ja jopa haitallisia, mutta suurimman ryhmän 46 % muodostivat hoidot, joiden tehokkuudesta ei ole mitään varmaa tietoa."

    Eli tutkijaryhmä tutki >lääketietellisten< hoitojen vaikutuksia, ei tietokantaa, vaikka se sisältäisi muitakin kuin lääketieteellisiä hoitoja.

    Äänestä

  • edelleenkään kirjoitti:

    "Siis tutkimuksen mukaan lääketieteellisistä hoidoista lähes puolella ei ole tieteellistä näyttöä vaikuttavuudesta ja pistät sen homeopatian ja akupunktion piikkiin."

    Ensinnäkin kyse ei ole ollut mistään tutkimuksesta. Tuossa on käännetty suomeksi tiedote, joka kertoo, mitä BMJ:n Clinical Evidence -tietokanta sisältää. Toiseksi tietokanta sisältää paljon arviointeja uskomushoidoista kuten homeopatiasta ja akupunktiosta. Nämä taas painottuvat sinne täysin tehottomaksi tiedettyyn neljään prosenttiin sekä sellaisiin, joiden tehosta ei ole tietoa. Sinulla ei edelleenkään ole tunnuksia Clinical Evidence-tietokantaan, mutta pystyisit tarkistamaan asian sivustolta, mikäli olisit psyykkisesti valmis ottamaan vastaan tietoa, joka ei ole yhteensopiva aiemman uskomuksesi kanssa.

    Emme ilmeisesti puhu samasta asiasta, minä puhun Terveystaidon artikkelista ja sinä jostain tietokannasta, jonne ei yllättäen edes pääse ilman tunnuksia tarkistamaan väittämiäsi.

    "Ensinnäkin kyse ei ole ollut mistään tutkimuksesta."

    Artikkelissa siis lukee näin:
    "British Medical Journalin (BMJ) Clinical Evidence verkkojulkaisussa lehden asettama tutkijaryhmä arvioi kaikkiaan 2500 erilaista lääketieteellistä hoitoa ja niistä olemassaolevaa tutkimusnäyttöä. RCT-tason (satunnaistettu kaksoissokkotutkimus)"

    Panitko merkille sanat tutkimusryhmä, tutkimusnäyttö, kaksoissokkotutkimus, eli eiköhän kyse ollut tutkimuksesta.

    "Tuossa on käännetty suomeksi tiedote, joka kertoo, mitä BMJ:n Clinical Evidence -tietokanta sisältää."

    Emme edelleenkään puhu samasta asiasta, koska artikkelissa ei puhuta mitään tietokannasta tai sen sisällöstä. Uusille lukijoille linkki artikkeliin josta keskustellaan:
    http://www.terveystaito.fi/Pages/ajankohtaista07_3_08.htm

    "Toiseksi tietokanta sisältää paljon arviointeja uskomushoidoista kuten homeopatiasta ja akupunktiosta. Nämä taas painottuvat sinne täysin tehottomaksi tiedettyyn neljään prosenttiin sekä sellaisiin, joiden tehosta ei ole tietoa."

    Artikkelissa taas puhutaan lääketieteellisistä hoidoista, eikä mitään tietokannoista, homeopatiasta tai akupunktiosta.

    "Sinulla ei edelleenkään ole tunnuksia Clinical Evidence-tietokantaan, mutta pystyisit tarkistamaan asian sivustolta, mikäli olisit psyykkisesti valmis ottamaan vastaan tietoa, joka ei ole yhteensopiva aiemman uskomuksesi kanssa."

    Minulle terveydenhoito ei ole uskon vaan tiedon asia, jossa hoitotulokset ratkaisee. Ehket ole hoksannut, mutta aikas moni ihminen saa terveydenhoitoon liittyvät tietonsa ihan muualta kuin Clinical Evidence -tietokannasta, eli ethän pahastu, jos kaikki eivät jaa uskomuksiasi. Pahoittelen myös sitä ettei psyykkiset valmiuteni täytä pillerikultin vaatimuksia, mutta enpä ole kylläkään edes pyrkimässä jäseneksi ;)

    Lopuksi tuo artikkeli, josta on keskusteltu:

    "British Medical Journalin (BMJ) Clinical Evidence verkkojulkaisussa lehden asettama tutkijaryhmä arvioi kaikkiaan 2500 erilaista lääketieteellistä hoitoa ja niistä olemassaolevaa tutkimusnäyttöä. RCT-tason (satunnaistettu kaksoissokkotutkimus) vankka näyttö katsottiin selkeäksi osoitukseksi siitä, että hoidolla on muutakin kuin lumevaikutus.
    BMJ:n tutkijaryhmän mukaan vain 13%:lla hoidoista on vankka tieteellinen näyttö niiden toimivuudesta, 23 % :lla hoidoista on todennäköisesti hyödyllisiä vaikutuksia, 8 %:lla hoidoista haitan ja hyödyn suhde on epävarma, 6 % hoidoista ei ole todennäköisesti hyödyllisiä, 4 % hoidoista on todennäköisesti tehottomia ja jopa haitallisia, mutta suurimman ryhmän 46 % muodostivat hoidot, joiden tehokkuudesta ei ole mitään varmaa tietoa.

    Tutkijaryhmän myöntää, että hoitojen jaotteleminen eri kategorioihin on erittäin vaikeaa vaikka käytettävissä on eri alojen asiantuntijoita, vertaisarvioitsijoita ja huippututkijoita. Hoitojen ryhmittely eri kategorioihin sisältää aina jossain määrin subjektiivista arviointia ja kiistanalaisia tulkintoja. Joka tapauksessa oheinen jaottelu kertoo tiedeyhteisölle sen, että paljon on vielä tutkittavaa ja useimmat päätökset hoidoista tehdään lääkärin henkilökohtaisten tietojen, taitojen ja asenteiden perusteella, myös potilaan ja lääkärin onnistunut vuorovaikutus on tärkeää."

    Äänestä

  • asioista kirjoitti:

    Hörhö puhuu uutisesta, jossa väitetään, että tutkijaryhmä olisi julkaissut olemattomassa verkkojulkaisussa jotain:

    http://www.terveystaito.fi/Pages/ajankohtaista07_3_08.h tm

    Vertaapa uutista tiedotteeseen, joka kertoo, mitä Clinical Evidence -tietokannassa on:

    http://clinicalevidence.bmj.com/ceweb/about/knowledge.jsp

    Ei vaadi mitään erikoislahjakkuutta päätellä, että kyseessä on sama juttu, mutta suomalainen kirjoittaja ja otsikon tekijä eivät vain osaa.

    Äänestä

  • todellisuutta kirjoitti:

    "Tässä näkyykin hoitokulteille tyypillinen piirre. Kun selviää, että hoito ei oikeasti vaikuta, ei aleta miettimään tehokkaampaa hoitoa, vaan kielletään asia."

    Enpä ole mitään hoitokulttia pannut merkille, mutta outo pillerikultti jyllää palstalla. Kultille tyypillistä on kaiken lääketieteeseen liittyvän negatiivisen faktan fanaattinen kieltäminen. Täydellinen epäobjektiivisuus näkyy myös kultin tavassa kiistää vaihtoehtohoitoihin liittyvät positiiviset faktat. Kultin ylipappi lienee katkeroitunut jostain yksittäisestä negatiivisesta kokemuksesta, liittyen vaihtoehtohoitoihin, ja siten menettänyt arvostelukykynsä, tai sitten hänellä on yhteisiä intressejä lääkebisneksen kanssa.

    "Enpä ole mitään hoitokulttia pannut merkille, mutta outo pillerikultti jyllää palstalla."

    Tarkoitatko luontaistuote, homeopatia yms. pillerien popsintaa? Kumpikohan vetää enemmän nappia huuleen tavis vai uskomushörhö?

    "Kultille tyypillistä on kaiken lääketieteeseen liittyvän negatiivisen faktan fanaattinen kieltäminen."

    Kukaan ei kiellä lääketieteen (eikä minkään muunkaan tieteen) negatiivisia piirteitä. Mietipä ketkä raportoivat (= oikeita tutkimuksia, ei CAM-hörhöjen loan heittoja) näistä epäkohdista ... aivan oikein lääketieteen tutkijat *ITSE*. Tarkoituksena on tietysti poistaa (tai muuttaa) toimimattomat/haitalliset hoitomuodot.

    Tämä on juuri eräs suuri ero lääketieteen ja "vaihtoehtoilun" välillä - vaikka kuinka tutkimusta tekisi niin koskaan vaihtoehtopelle ei hyväksy mitään uskomuksensa vastaisia tuloksia. Ei vaikka olsi itse kokeen tehnyt: Jacques Benveniste uskoi veden muistiin elämänsä loppuun asti vaikka omat kokeet olivat osoitettu huijaukseksi.
    Toisaalta itsepäisyydestä täydet pisteet Jackille.
    http://en.wikipedia.org/wiki/Jacques_Benveniste

    "Täydellinen epäobjektiivisuus näkyy myös kultin tavassa kiistää vaihtoehtohoitoihin liittyvät positiiviset faktat."
    Ei kiistetä, vaan myönnetään positiivinen plasebo vaikutus.

    "Kultin ylipappi lienee ..."

    Kerro ihmeessä, kuka hän on?

    Äänestä

  • ei taida toimia kirjoitti:

    "Siinä tapauksessa lääketiede valehtelee tietoisesti ettei muka homeopatia auta mihinkään. PISTE."

    Tässä näkyykin hoitokulteille tyypillinen piirre. Kun selviää, että hoito ei oikeasti vaikuta, ei aleta miettimään tehokkaampaa hoitoa, vaan kielletään asia. Salaliitto on tietenkin ainoa selitys. Jotta keskustelu varmasti loppuisi, niin yritetään panna sitä pistettä perään hieman isommalla.

    "Tässä näkyykin hoitokulteille tyypillinen piirre."

    Mikä hemmetin hoitokultti?

    "Kun selviää, että hoito ei oikeasti vaikuta, ei aleta miettimään tehokkaampaa hoitoa, vaan kielletään asia."

    Eikös tätä tehokkaampaa hoitoa miettimään ole koulutettu ihan omat miettijät? Kenen se pitäisi miettiä, ellei näiden koulutettujen ihmisten?
    Kuka se kieltää ja minkä asian? Kylläpä olet hakoteillä ja itse kiellät selkeitä asioita periaatteen vuoksiko?
    Ei yritetä panna vaan pannaan PISTE.

    Salaliitto on tietenkin ainoa selitys. Jotta keskustelu varmasti loppuisi, niin yritetään panna sitä pistettä perään hieman isommalla.

    Äänestä

  • Kyllä TOIMII kirjoitti:

    "Mikä hemmetin hoitokultti?"

    Hoitokultti tarkoittaa sellaista uskonnollisen ryhmän kaltaista sakkia, jolla on erikoinen kuvitelma, että heidän liikkeen parissa harrastama toiminta ratkaisisi kaikki tai suuren osan sairauksista. Tällaisia voivat olla skientologian kaltaiset isot vedätykset, si-nivelmystiikka tai homeopatian tapaiset hörhöilyt.

    Kaikille kulteille tyypillistä on, että tutkimukset kiistetään aina kun niiden tulokset johtaisivat kultin uskomusten vastaisiin tuloksiin. Toimivuus perustellaan aina sillä, että kultin johtaja on nero, hoito perustuu ikiaikaiseeen viisauteen tai jumalalliseen ilmoitukseen ja jonkun tutulla on ollut lievä nuha, joka meni pois. Lisäksi kulttitoiminta vaatii tuekseen uskon, että lahkon ulkopuoliset henkilöt yrittävät vahingoittaa ihmisiä ja salata kultin uskonkappaleisiin kuuluvan "tiedon".

    "Eikös tätä tehokkaampaa hoitoa miettimään ole koulutettu ihan omat miettijät?"

    Kyllä. Siksi käypähoitosuosituksiin ei ole sisällytetty homeopatiaa, henkiparannusta tai muitakaan uskomushoitoja.

    Äänestä

  • Kyllä TOIMII kirjoitti:

    "Tässä näkyykin hoitokulteille tyypillinen piirre."

    Mikä hemmetin hoitokultti?

    "Kun selviää, että hoito ei oikeasti vaikuta, ei aleta miettimään tehokkaampaa hoitoa, vaan kielletään asia."

    Eikös tätä tehokkaampaa hoitoa miettimään ole koulutettu ihan omat miettijät? Kenen se pitäisi miettiä, ellei näiden koulutettujen ihmisten?
    Kuka se kieltää ja minkä asian? Kylläpä olet hakoteillä ja itse kiellät selkeitä asioita periaatteen vuoksiko?
    Ei yritetä panna vaan pannaan PISTE.

    Salaliitto on tietenkin ainoa selitys. Jotta keskustelu varmasti loppuisi, niin yritetään panna sitä pistettä perään hieman isommalla.

    Leikkikalujako käypähoitosuositukset on otettu, miksi niillä ei sitten hoideta asiaa kuntoon? Vuosikaudet "leikitään" käypähoitosuosituksilla, mutta ongelma vain jatkuu. Hyksin kierteen jälkeen hakeiduin homeopaattisen lääkärin hoitoon, Miksi hänen hoitonsa sitten tehosivat, mutta ei käypähoitosuositukset?

    Kyllä jotain on pahasti vialla. Ei ne käypähoitosuosituksetkaan sovellu joka paikkaan. Usko jo.

    Äänestä

"Viestin kirjoittaja epäilemättä uskoo, että näin on, mutta tutkimukset eivät tue väitettä."

Tässä on ollut jo useita tutkimuksia linkitetty jotka tukevat väitettä. Tutkimukset ei kuitenkaan ole oleellisin, vaan se että potilaat paranevat.

"Kirjoittaja ei hallitse tutkimuksen peruskäsitteitä. Puhutaan tilastollisesta merkitsevyydestä."

Lääkäriaseman henkilökunta tietänee sinua paremmin mikä hoito auttaa tai ei.

"Väite on väärä ja helposti tarkistettavissa. Lähde alla:

Lancet. Volume 366, Issue 9487, 27 August 2005-2 September 2005, Pages 726-732.Are the clinical effects of homoeopathy placebo effects? Comparative study of placebo-controlled trials of homoeopathy and allopathy"

Mikäs lähde tuo on? Rimpsu joka ei sano keskivertopalstalaiselle yhtään mitään, eikä linkkiä mihinkään. Luotatko siihen että kun lähde näyttää tieteellisen vaikeatajuiselta, niin ihmiset pitää sitä jotenkin luotettavana, eivätkä tarkista. Täällä on ollut tutkimuksista useita selkokielisiä artikkeleja luotettavista suomalaisista lähteistä, jotka kertoo asiasta paremmin kuin tuo litaniasi.

"Nyt vaan taitaa olla niin, että tällaista tutkimusta ei ole olemassa. Vai kerrotko, mistä vertaisarvioidusta tutkimuksesta on kyse?"

Tästä on kyse:
"British Medical Journalin (BMJ) Clinical Evidence verkkojulkaisussa lehden tutkijaryhmä arvioi kaikkiaan 2500 erilaista lääketieteellistä hoitoa ja niistä olemassaolevaa tutkimusnäyttöä."

Äänestä
  • >Tästä on kyse:

    Ei siis löydy tutkimusta etkä löydä edes tekijää sille. Ei myöskään ole olemassa mitään Clinical Evidence -verkkojulkaisua.

    Kyseessä on tietokanta. Mikään tutkijaryhmä ei yksinkertaisesti pysty arvioimaan 2500 lääketieteellistä hoitoa koskevaa tieteellistä näyttöä. Sen sijaan BMJ:n Clinical Evidence -tietokanta sisältää arviot 2500:sta hoidosta (huomaa sama luku). Tietokannan tekemiseen on osallistunut 500 säännöllisesti kirjoittavaa tutkijaa ja saman verran vertaisarvioijia. Tässä tietokannassa on mukana myös uskomushoitoja. Sinun uutisesi lähteenä on ollut tietokantaa koskeva tiedote, kuvakin on sama. Vertaapa vaikka:

    http://clinicalevidence.bmj.com/ceweb/about/knowledge.jsp

    "Mikäs lähde tuo on? Rimpsu joka ei sano keskivertopalstalaiselle yhtään mitään"

    Eikö edes lehden nimi Lancet sano sinulle mitään? Eivätkö lehden numero (volume)ja sivunumerotkaan (pages) sano mitään? Ja keskustelija kuitenkin yrittää esittää mielipiteitä jostain meta-analyyseistä. Ei oikein vakuuta. Tuliko muuten mieleen, että voisit copypasteta artikkelin nimen googleen?

    Äänestä

  • ei tekijää ei julkaisua kirjoitti:

    >Tästä on kyse:

    "Ei siis löydy tutkimusta etkä löydä edes tekijää sille."

    Luepa tarkemmin: "...lehden asettama tutkijaryhmä..."

    "Mikään tutkijaryhmä ei yksinkertaisesti pysty arvioimaan 2500 lääketieteellistä hoitoa koskevaa tieteellistä näyttöä. Sen sijaan BMJ:n Clinical Evidence -tietokanta sisältää arviot 2500:sta hoidosta (huomaa sama luku). Tietokannan tekemiseen on osallistunut 500 säännöllisesti kirjoittavaa tutkijaa ja saman verran vertaisarvioijia."

    Jos kerta mikään tutkijaryhmä ei pysty mielestäsi arvioimaan hoitojen näyttöä, niin miten sitten samassa kappaleessa kerrot, että se viiden sadan tutkijan ryhmä kuitenkin mielestäsi onnistuu. Jotenkin ristiriitaista.

    "Ja keskustelija kuitenkin yrittää esittää mielipiteitä jostain meta-analyyseistä. Ei oikein vakuuta."

    Kuka on esittänyt mielipiteitä meta-analyyseistä? Tässä on keskusteltu hoidoista ja niiden toimivuudesta ja Terveystaidon artikkelista.

    Äänestä

  • niin löydät kirjoitti:

    Ei ole olemassa mitään Clinical Evidence -verkkojulkaisua. Kuvailemaasi tutkimusta ei ole olemassa.

    Äänestä

  • vaikka aluksi kirjoitti:

    Ei ole olemassa mitään Clinical Evidence -verkkojulkaisua. Kuvailemaasi tutkimusta ei ole olemassa.

    "Kuvailemaasi tutkimusta ei ole olemassa."

    Ei ole edelleenkään kyse mistään minun kuvailuista, vaan olen siis kertonut mitä Terveystaidon artikkeli asiasta kertoo. Kysyit viitettä, niin linkki artikkeliin on jo muutamaan kertaan tässä ketjussa.

    Äänestä

"Vertaapa uutista tiedotteeseen, joka kertoo, mitä Clinical Evidence -tietokannassa on:"

Mitä tekemistä tietokannan sisällöllä on sen kanssa mitä lääketieteellisten hoitojen näytöstä on tutkittu?

"Ei vaadi mitään erikoislahjakkuutta päätellä, että kyseessä on sama juttu, mutta suomalainen kirjoittaja ja otsikon tekijä eivät vain osaa."

Mutta monet luottavat enemmän suomalaisiin lähteisiin, kuin epämääräisiin viittauksiin maksullisten ulkolaisten tietokantojen sisältöön, jotka hädin tuskin liittyvät asiaan. Suomalainen media on sentään kansainvälisestikin vertailtuna luotettavimmasta päästä.

Äänestä
  • "Mitä tekemistä tietokannan sisällöllä on sen kanssa mitä lääketieteellisten hoitojen näytöstä on tutkittu?"

    Kertomasi kaltaista tutkimusta ei ole. Myöskään tuonnimistä verkkojulkaisua ei ole. Sen sijaan on olemassa samanniminen tietokanta, joka sisältää juuri saman verran arvioituja hoitoja, kertoo sama tprosentit ja hämmästyttävästi uutisesi antaa lähdeviitteekseen juuri tuon samaisen tietokannan.

    Huomaatko mitään yhtäläisyyttä:

    http://www.terveystaito.fi/Pages/ajankohtaista07_3_08.htm

    ja

    http://clinicalevidence.bmj.com/ceweb/about/knowledge.jsp

    Äänestä

  • kieltäminen defenssinä kirjoitti:

    "Mitä tekemistä tietokannan sisällöllä on sen kanssa mitä lääketieteellisten hoitojen näytöstä on tutkittu?"

    Kertomasi kaltaista tutkimusta ei ole. Myöskään tuonnimistä verkkojulkaisua ei ole. Sen sijaan on olemassa samanniminen tietokanta, joka sisältää juuri saman verran arvioituja hoitoja, kertoo sama tprosentit ja hämmästyttävästi uutisesi antaa lähdeviitteekseen juuri tuon samaisen tietokannan.

    Huomaatko mitään yhtäläisyyttä:

    http://www.terveystaito.fi/Pages/ajankohtaista07_3_08.htm

    ja

    http://clinicalevidence.bmj.com/ceweb/about/knowledge.jsp

    "Kertomasi kaltaista tutkimusta ei ole."

    Tarkoitat siis Terveystaidon kertomaa. Miksi epäilisin Terveystaidon uutista, kun tuo lähdeviitteen linkki antaa täysin samat tulokset kuin Terveystaidon jutussa.

    Äänestä

  • tulokset kirjoitti:

    "Kertomasi kaltaista tutkimusta ei ole."

    Tarkoitat siis Terveystaidon kertomaa. Miksi epäilisin Terveystaidon uutista, kun tuo lähdeviitteen linkki antaa täysin samat tulokset kuin Terveystaidon jutussa.

    Eli hörhö ei edelleenkään voi myöntää, että hänen googlettamassaan uutisessa on ainoastaan kyse heikohkosta käännöksestä Clinical Evidence-tietokannan uutiseen, johon itseasiassa Terveystaito antaa suoraan linkin.

    Sen sijaan hörhö väittää, että kyseessä on Clinical Evidence -verkkojulkaisussa julkaistu tutkimus. Tällaista verkkojulkaisua ei tietenkään ole olemassa eikä hörhöä ihmetytä, miksei tutkimusta löydy mistään.

    Samaa kirjoitustyyliä käyttävä henkilö valittaa palstalla jatkuvasti, että lääkärit suosittelevat hänelle psyykelääkkeitä. En yhtään epäile.

    Äänestä

  • hörhöllä hihna luistaa kirjoitti:

    "Sen sijaan hörhö väittää, että kyseessä on Clinical Evidence -verkkojulkaisussa julkaistu tutkimus."

    Heh, pillerilobbari ei vieläkään tajua että puhutaan Terveystaidon uutisesta ja sen väittämistä, eikä kenenkään keskustelijan omista väittämistä.
    Mikä on muuten pointti tässä hokemisessa? Lääketieteellisten hoitojen osalta siis ei ole näyttöä tuloksista lähes puolella hoidoista ja samat tulokset on Terveystaidon jutussa ja lähdelinkissä.

    "Tällaista verkkojulkaisua ei tietenkään ole olemassa eikä hörhöä ihmetytä, miksei tutkimusta löydy mistään."

    En tiedä kenestä hörhöstä puhut, mutta omasta puolestani voisin sanoa että tuloksethan löytyvät molemmista linkeistä, että mitä olet vielä vaille.

    "Samaa kirjoitustyyliä käyttävä henkilö valittaa palstalla jatkuvasti, että lääkärit suosittelevat hänelle psyykelääkkeitä. En yhtään epäile."

    No no, kuinkas nyt lipesit tästä solidaarisesta keskustelusta, jossa tuemme toistemme tiedonjanoa, noin nokkelaan nimittelyyn ;) No voin vakuuttaa ettei lääkärini ole suositellut minulle mitään lääkitystä, mutta kyllä tämä riipaisee kun uskottu keskustelukumppani noin ilkeäksi äityy ja sanoo vielä hörhöksi, ihan tässä ärsyyntyy :)

    Äänestä

  • Lobbarilla pätkii kirjoitti:

    >Heh, pillerilobbari ei vieläkään tajua että puhutaan Terveystaidon uutisesta ja sen väittämistä, eikä kenenkään keskustelijan omista väittämistä.

    Kyllä se nyt on meidän Ultraharrastaja, joka on kivenkovaan väittänyt Terveystaidon uutista totuudeksi. Mistään ei vaan löydy Clinical Evidence -verkkolehteä eikä siinä julkaistua tutkimusta lääketieteellisistä hoidoista. Sen sijaan Terveystaito linkittää suoraan hämmästyttävän samankuuloiseen Clinical Evidence -tietokantaan, joka kertoo, että 4% siinä arvioiduista hoidoista on varmuudella tehottomia. Lukuun sisältyvät tietokannassa olevat akupunktion ja homeopatian kaltaiset tuotteet.

    Kuinka kovaa lahkolaisuutta vaatii myöntää, että olit väärässä?

    Äänestä

  • kun muuta et voi kirjoitti:

    "Kyllä se nyt on meidän Ultraharrastaja, joka on kivenkovaan väittänyt Terveystaidon uutista totuudeksi."

    Missä olen noin väittänyt? Toki pidän Terveystaidon juttua lähdeviitteineen uskottavampana, kuin sinun hokemia. Sinulla ei keskustelussa ole tarkoitus etsiä faktoja, vaan kaikin keinoin käydä omaa ristiretkeäsi vaihtoehtohoitoja vastaan ja tuo pakkoneuroottisuus on niin silmiinpistävää, ettei sinua pidä varmaan kukaan uskottavana, koska olet monesti puhunut pelkkää roskaa.

    "Sen sijaan Terveystaito linkittää suoraan hämmästyttävän samankuuloiseen Clinical Evidence -tietokantaan, joka kertoo, että 4% siinä arvioiduista hoidoista on varmuudella tehottomia. Lukuun sisältyvät tietokannassa olevat akupunktion ja homeopatian kaltaiset tuotteet."

    Eipä Terveystaidon jutussa tai lähteen linkin jutussa puhuta mitään homeopatiasta tai akupunktiosta. Joo joo, löytyy maksullisten tunnuksien takaa, heko heko :)

    "Kuinka kovaa lahkolaisuutta vaatii myöntää, että olit väärässä?"

    Väärässä mistä? Olen keskustellut Terveystaidon artikkelista siltä pohjalta mitä artikkelissa lukee. Oli muuten oudosti muotoiltu tuo kysymyksesi "Kuinka kovaa lahkolaisuutta..." osaatko ihmispolo yleensä edes suomen kieltä, mitä tuo kysymys oikeastaan tarkoittaa?
    Kuinka kovaa fanaattisuutta sinulta löytyy, kun et voi hyväksyä päivänselvää tosiasiaa, että koululääketieteessä on myös puutteita ja että löytyy paljon toimivia vaihtoehtohoitoja.

    Äänestä

  • näytät paremmalta kirjoitti:

    "Eipä Terveystaidon jutussa tai lähteen linkin jutussa puhuta mitään homeopatiasta tai akupunktiosta. Joo joo, löytyy maksullisten tunnuksien takaa..."

    Terveystaidon jutussa tarkoitetaan BMJ:n Clinical Evidence -tietokantaa, sitä joka on lähteeksi kerrottu. Ei mitään sen nimistä verkkojulkaisua eikä mitään olemattomassa julkaisussa ilmestynyttä tutkimusta. Joko tämä on sinulle selvä?

    Tietokanta sisältää noin 2500 arvioitua hoitoa. Jos et halua hankkia maksullisia tunnuksia, voit silti selata aiheita sivuston hakutoimintojen avulla. Tässä malliksi joitakin tietokantaan sisältyviä homeopatia-arviointeja:

    http://clinicalevidence.bmj.com/ceweb/SearchServlet?searchTerm=homeopathy&x=0&y=0&_charset_=

    Äänestä

  • kerralla kuntoon kirjoitti:

    "Terveystaidon jutussa tarkoitetaan BMJ:n Clinical Evidence -tietokantaa, sitä joka on lähteeksi kerrottu. Ei mitään sen nimistä verkkojulkaisua eikä mitään olemattomassa julkaisussa ilmestynyttä tutkimusta. Joko tämä on sinulle selvä?"

    Sinä se ihme hihhuli olet, jaksat jauhaa samaa viestistä toiseen. Pidän siis Terveystaidon juttua ihan hyvänä ja asiallisena, eikä tässä ole ilmennyt mitään järkevää syytä miksi muuttaisin mieltäni. Sinä tässä vaahtoat kun kaikki eivät ole samaa mieltä kanssasi ja eivätkä pidä sinun näkemyksiäsi ja linkkejäsi Jumalan sanana. Siis kerran vielä, löydät tietokannoistasi sitten ihan mitä vaan hoitoja, niin miksi sen pitäisi muuttaa mielipidettäni Terveystaidon artikkelista. Tässä on vastakkain fiksun oloinen artikkeli ja yhden hysteerikon vaahtoaminen, kumpaan luulet täysipäisen luottavan.
    Löytyy tietokannoistasi sitten vaikka kuppaus ja suonen iskentä, niin jutussa puhutaan lääketieteellisten hoitojen näytöistä, vai kiistätkö? Niin ja mistä muuten tiedät ettei Terveystaidon jutun toimittaneet ole hommanneet jotain taustatietoa, jota ei ole tietokantaan kirjattu, eli mikä tekee jonkun ulkolaisen tietokannan ylläpitäjistä automaattisesti luotettavamman lähteen, kuin Terveystiedon toimittajat.
    Eli kun muut ei ole samaa mieltä että sun lähteet olisi niitä parhaita, niin rikot lelusi ja vittuilet ihmisille. Etkö kestä omastasi poikkeavia mielipiteitä?

    Äänestä

  • vaan kirjoitti:

    Meneepä paljon palstatilaa keskusteluun jonka voisi tiivistää näin:

    Vaihtoehtoilija: Terveystaidon juttu on hyvä.

    Lobbari: Ei oo, kun tietokantaan on kirjattu homeopatia ja akupunktio.

    Vaihtoehtoilija: Juttu on siltikin ihan hyvä.

    Lobbari: Sä oot dorka hörhö.

    Vaihtoehtoilija: Haista lobbari ite.

    No se täytyy Terveystaidon jutusta sanoa, että näyttää osuneen lobbarijaoksella arkaan paikkaan artikkeli, kun tuommoinen mesoaminen asiasta nousi.
    Joskus näissä vaihtoehtohommeleissa voi olla niin, että mitä parempi vaihtoehtohoito, niin sitä enemmän sitä koitetaan mollata. Syyt mollaukseen voivat olla liiketaloudellisia, kilpailijoita ei haluta jakamaan pottia. Sitten jotkut kokee asian ikäänkuin maailmankuvallisena kädenvääntönä.
    Kaikkien hoitojen toimintaperiaatteita ei vielä nykytiede pysty täysin hahmottamaan, mutta hoitojen toimivuuden pitäisi olla se pääkriteeri, oli kyse minkä suuntauksen hoitomuodosta tahansa.

    Äänestä

  • keskustelusta kirjoitti:

    "Vaihtoehtoilija: Terveystaidon juttu on hyvä."

    Vaihtoehtoilijan väite tarkkaan ottaen on, että lääketieteellisten hoitojn vaikuttavuudesta on tehty tutkimus, se on julkaistu verkkolehdessä, siinä ei ole arvioitu uskomushoitoja.

    Oma kantani on, että tällaista tutkimusta ei ole olemassa. Myöskään kyseistä verkkojulkaisua ei ole olemassa.

    Sen sijaan on olemassa tietokanta, joka pitää sisällään erilaisia hoitoja mm. uskomushoitoja. Kaikkia hoitoja ei ole testattu laajoissa kakssoissokkotutkimuksissa eikä tuloksia julkaistu useina hyvätasoisina vertaisarvioituina artikkeleina kansainvälisissä tiedejulkaisuissa.

    BMJ:n tietokanta on loistava osoitus siitä, että vaatimukset näyttöön perustuvista hoidoista ja tiukemmasta vaikuttavuuden arvionnista ovat hyvin perusteltuja.

    Siinä olet oikeassa, että ravistetun veden toimintaperiaatetta ei kukaan ole pystynyt hahmottamaan. Meta-analyysit sen tehottomuudesta antavat kuitenkin vahvan viitteen, että mitään toimintaperiaatetta ei ole.

    Tehottomia hoitoja ei tule käyttää. Oikeassa terveydenhoidossa on ihan selvä, että käypähoitosuosituksia voidaan muuttaa sitä mukaa kuin näyttöä kertyy. Homeopaatille taas näyttöön perustuvan hoidon vaatimus merkitsisi koko elinkeinon lopettamista.

    Äänestä

  • yritä uudelleen kirjoitti:

    Vaihtoehtoilija: Kerron vain mitä Terveystaidon jutussa lukee, ei ole mun väittämiä.

    Lobbari: Kyllä hörhö väität. Tietokantaan on tallennettu pääsiäispupu ja joulupukki. Ne suojelevat meitä tietokantaharrastajia pahoilta vaihtoehtohoidoilta. Hoitaja tuo lääkettä, ooh lääketiede pelastaa. Nämä mömmöt on kolmoissokkoleikeissä todettu hyviksi päänsekoittajiksi. Homeopatia on liian mietoa, heitin kolme purkkia naamaan, eikä kaali seonnut, homeopatia tehotonta.

    "Vaihtoehtoilija: Kerron vain mitä Terveystaidon jutussa lukee, ei ole mun väittämiä."

    Olet kuukausitolkulla ja kymmenien viestien ajan esittänyt väitteitäsi totuutena. Oletko lopulta päätynyt sille kannalle, että Terveystaidon artikkelista kertomasi jutut eivät välttämättä olekaan totta?

    Kertomaasi tutkimusta ei ole, verkkojulkaisua ei ole, Terveystaidon juttu perustuu BMJ:n tietokannan esittelyyn. Luvut pitävät sisällään myös uskomushoitoja.

    Kirjoituksesi loppuosa on sen verran levotonta, että kannattaisiko sinun keskustella ongelmistasi jonkun ammattilaisen kanssa?

    Äänestä

  • myönnä reilusti kirjoitti:

    "Olet kuukausitolkulla ja kymmenien viestien ajan esittänyt väitteitäsi totuutena."

    Oho, oletko hoksannut että täällä on muitakin keskustelijoita. Tässä on siis puhuttu Terveystaidon jutusta, mutta sitä et kai pysty sisäistämään.

    "Oletko lopulta päätynyt sille kannalle, että Terveystaidon artikkelista kertomasi jutut eivät välttämättä olekaan totta?"

    Terveystaidon artikkeli minusta ihan hyvä. Mitään juttuja en ole siihen lisännyt näissä keskusteluissa.

    "Kirjoituksesi loppuosa on sen verran levotonta, että kannattaisiko sinun keskustella ongelmistasi jonkun ammattilaisen kanssa?"

    Et ole ilmeisesti kuullut huumorista. Kokeile joskus, voisi tehdä hyvää.

    Äänestä

  • päälle kirjoitti:

    "Oho, oletko hoksannut että täällä on muitakin keskustelijoita."

    Epäilemättä, mutta sinä taidat olla ainoa, joka ei ole pystynyt hahmottamaan, mistä Terveystaidon juttu on käännetty. Hämmästyttävä saavutus, kun asia kuitenkin kerrotaan artikkelissa.

    Joko sinulle selvisi, että mitään verkkojulkaisua ei ole, tutkimusta ei ole ja BMJ:n tietokanta pitää sisällään myös uskomushoitoja?

    "Et ole ilmeisesti kuullut huumorista. Kokeile joskus, voisi tehdä hyvää."

    Ai sinä koitit kääntää koko homman nyt vitsiksi. Olisiko ollut liian rankkaa myöntää olleensa väärässä?

    Äänestä

  • ---- kirjoitti:

    "Epäilemättä, mutta sinä taidat olla ainoa, joka ei ole pystynyt hahmottamaan, mistä Terveystaidon juttu on käännetty."

    Taidat olla pahemmin pihalla kuin luulinkaan. Miten niin en pysty hahmottamaan. Pidän Terveystaidon juttua hyvänä, sinä et ilmeisesti pidä. Emme siis ole samaa mieltä. Onko liian ylivoimaista hyväksyä?
    En viitsi käyttää palstatilaa enempää tähän jankutukseen, mutta voisit kyllä lukijoille kertoa miksi Terveystaidon artikkeli on niin arka paikka.

    "Ai sinä koitit kääntää koko homman nyt vitsiksi."

    No sinä taas olet ollut palstan vitsi jo pitkään.

    Äänestä

"Tarkoitatko luontaistuote, homeopatia yms. pillerien popsintaa? Kumpikohan vetää enemmän nappia huuleen tavis vai uskomushörhö?"

En tiedä. Itse arvostan sekä koululääketiedettä että vaihtoehtohoitoja, mutta molempiin hyvä suhtautua myös kriittisesti, enkä noki kummankaan koulukunnan jyviä, kun ei ole tarvetta.
Koululääketieteen jyvien suhteen hyvä muistaa suuremmat riskit ja vaihtoehtojyvissä myöskin hyvä käyttää tervettä harkintaa.

"Mietipä ketkä raportoivat (= oikeita tutkimuksia, ei CAM-hörhöjen loan heittoja) näistä epäkohdista ... aivan oikein lääketieteen tutkijat *ITSE*."

Loogista että tutkijat itse kertovat tutkimuksiensa tulokset, mutta miksi tämä tiedoitustapa on niin oleellinen, että lihavoit sen.

"Tämä on juuri eräs suuri ero lääketieteen ja "vaihtoehtoilun" välillä"

Ero on aika keinotekoinen raja-aita, kun monet lääkärit nykyään myös vaihtoehtohoitajia. Toimiva terveydenhoito on tärkeintä ja siihen tarvitaan sekä koululääketiedettä että vaihtoehtohoitoja.

"- vaikka kuinka tutkimusta tekisi niin koskaan vaihtoehtopelle ei hyväksy mitään uskomuksensa vastaisia tuloksia."

Voi päteä korkeintaan äärihihhuleihin ja myös vakaumuksellisiin skepoihin.

"Ei kiistetä, vaan myönnetään positiivinen plasebo vaikutus."

Entä muut positiiviset tulokset?

Äänestä
  • "Loogista että tutkijat itse kertovat tutkimuksiensa tulokset, mutta miksi tämä tiedoitustapa on niin oleellinen, että lihavoit sen."

    Kritiikki tulee lääketieteen sisältä, kun taas uskomushoidoissa se tulee ulkopuolelta. Yritä miettiä kumpi on kypsempi asenne.

    "Ero on aika keinotekoinen raja-aita, kun monet lääkärit nykyään myös vaihtoehtohoitajia."

    Pohjasakkaa on joka ammatissa. Sitä paitsi lääketiede on eri asia kuin lääkärit.

    "Entä muut positiiviset tulokset?"

    No joo, pienessä osassa luontaisvalmisteita on jotain myönteisiä vaikutuksia havaittu mutta aika vähäisiä. Tarkoitan lähinnä tuolla mainittuja: http://www.yhteishyva.fi/yhteishyva/hyva_olo/ravitsemus/7_kysymysta_luontaistuotteista/fi_FI/7_kysymysta_luontaistuotteista/

    Äänestä

  • mooooom kirjoitti:

    "Loogista että tutkijat itse kertovat tutkimuksiensa tulokset, mutta miksi tämä tiedoitustapa on niin oleellinen, että lihavoit sen."

    Kritiikki tulee lääketieteen sisältä, kun taas uskomushoidoissa se tulee ulkopuolelta. Yritä miettiä kumpi on kypsempi asenne.

    "Ero on aika keinotekoinen raja-aita, kun monet lääkärit nykyään myös vaihtoehtohoitajia."

    Pohjasakkaa on joka ammatissa. Sitä paitsi lääketiede on eri asia kuin lääkärit.

    "Entä muut positiiviset tulokset?"

    No joo, pienessä osassa luontaisvalmisteita on jotain myönteisiä vaikutuksia havaittu mutta aika vähäisiä. Tarkoitan lähinnä tuolla mainittuja: http://www.yhteishyva.fi/yhteishyva/hyva_olo/ravitsemus/7_kysymysta_luontaistuotteista/fi_FI/7_kysymysta_luontaistuotteista/

    "Kritiikki tulee lääketieteen sisältä, kun taas uskomushoidoissa se tulee ulkopuolelta. Yritä miettiä kumpi on kypsempi asenne."

    Lääketiedettä kyllä kritisoidaan paljon myös ulkopuolelta, tee vaikka gallup terveyskeskuksen asiakkailla. Jos lääketieteen kritiikki jäisi pelkästään lääketieteen edustajien varaan, voisi objektiivisuus kärsiä.
    Vaihtoehtohoitojen käyttäjät myös kriittisiä, ulkopuolelta tuleva kritiikki liittyy monesti kilpailuun asiakkaiden rahoista, kuin varsinaisiin hoitotuloksiin. Se että vaihtoehtohoidoissa ei ole samanlaista tutkimusorganisaatiota kuin lääketieteessä, ei johdu kypsyyden puutteesta, vaan rahoituksen puutteesta. Lääketeollisuudella on rahaa millä mällätä.

    "Pohjasakkaa on joka ammatissa. Sitä paitsi lääketiede on eri asia kuin lääkärit."

    Erikoinen asenne, kun esim. Saksassa joka kolmas lääkäri on homeopaatti. Lääkäri on lääketieteen harjoittaja.

    "No joo, pienessä osassa luontaisvalmisteita on jotain myönteisiä vaikutuksia havaittu mutta aika vähäisiä."

    Vaihtoehtohoidoissa on kyllä havaittu paljonkin myönteisiä vaikutuksia, eikä aina mitenkään vähäisiä.

    Äänestä

  • ööö, kirjoitti:

    "Lääketiedettä kyllä kritisoidaan paljon myös ulkopuolelta, tee vaikka gallup terveyskeskuksen asiakkailla."

    Montako tutkimusta nämä asiakkaat ovat tehneet?

    "Jos lääketieteen kritiikki jäisi pelkästään lääketieteen edustajien varaan, voisi objektiivisuus kärsiä."

    Pointti onkin että sisäistä kritiikkiä on, tosin kuin uskomuspuolelta se puuttuu lähes täysin.

    "Se että vaihtoehtohoidoissa ei ole samanlaista tutkimusorganisaatiota kuin lääketieteessä, ei johdu kypsyyden puutteesta, vaan rahoituksen puutteesta."

    Miljardiluokan business, mutta ei raha riitä.

    "Erikoinen asenne, kun esim. Saksassa joka kolmas lääkäri on homeopaatti. Lääkäri on lääketieteen harjoittaja."

    Lääketieteessä työskentelee paljon myös kemistejä, biologeja yms. Ymmärätkö eron?

    "Vaihtoehtohoidoissa on kyllä havaittu paljonkin myönteisiä vaikutuksia, eikä aina mitenkään vähäisiä."

    Paljon ja paljon ...no joo, kyllä sieltä jotain löytyy ja helvetin paljon toimimattomia sekä suoranaisia huijauksia, mutta miksi niitä jotka on todettu toimimattomiksi ei tiputeta pois, vaan ko. hoidon antajat (tai ravinnelisän myyjät) jatkavat busineksiään entiseen malliin (eli siis valehtelevat asiakkaalle sen tehosta.)
    Suurin syy taitaa alkaa r-kirjaimella.

    "Montako tutkimusta nämä asiakkaat ovat tehneet?"

    Asiakkaat ovat siis juuri niitä jotka terveyspalveluita käyttävät, eli lääketieteellisten toimenpiteiden kohteita. Heidän arvionsa saamastaan hoidostaan lienee hyvin oleellista.

    "Lääketieteessä työskentelee paljon myös kemistejä, biologeja yms. Ymmärätkö eron?"

    Heh, vähän kuin lobbari juniori jäljittelisi isi-lobbarin tyyliä. No toki lääketieteen palveluksessa on monia ammattiryhmiä ja lääketieteellä on rahaa ylläpitää raskasta organisaatiota, mutta mitä sitten? Mikä ero pitäisi ymmärtää?

    Lobbarista puheenollen, seuratkaapa hänen juttujaan. Lähinnä ihmisille vittuilua ja väitteitä ilman kunnon näyttöä. Lobbari koittaa pluffata peittämällä asiasisällön puutteen tai valheellisuuden tieteellisiin termeihin. Asia helppo testata, laittakaa tänne positiivinen tieto vaihtoehtohoidoista, jonka tiedätte varmasti oikeaksi ja katsokaa mitä lobbari sanoo, että puhuuko itsensä taas pussiin.

    Äänestä

  • Hauskaa!! kirjoitti:

    "laittakaa tänne positiivinen tieto vaihtoehtohoidoista, jonka tiedätte varmasti oikeaksi..."

    Ei muuta kuin aletaan odottelemaan, koska löytyy ensimmäinen positiivinen, varma tieto.

    Äänestä

  • osotellaan kirjoitti:

    "laittakaa tänne positiivinen tieto vaihtoehtohoidoista, jonka tiedätte varmasti oikeaksi..."

    Ei muuta kuin aletaan odottelemaan, koska löytyy ensimmäinen positiivinen, varma tieto.

    "Ei muuta kuin aletaan odottelemaan, koska löytyy ensimmäinen positiivinen, varma tieto."

    No tässä ohjelmassa on positiivista tietoa, luontaishoitojen ilta:

    http://areena.yle.fi/toista?id=1414413

    En ole itse asiaan syvällisemmin perehtynyt, mutta ohjelmassa mainitaan myös tuo Terveystaidon uutisoima tutkimus lääketieteellisten hoitojen näytöistä. Ainakin ohjelman asiantuntijat sanovat että tutkimus koskee koululääketieteen hoitoja. Ohjelmassa mukana mm. lääketieteen ja kirurgian tohtori ja emeritusprofessori sekä lääkäri. Luulisi että heillä on paremmat tiedot kuin jollain hurahtaneella tietokantahörhöllä.

    Se Terveystaidon juttu on siis tämä:

    http://www.terveystaito.fi/Pages/ajankohtaista07_3_08.htm

    Äänestä

  • lausuntoja kirjoitti:

    >Ainakin ohjelman asiantuntijat sanovat että tutkimus koskee koululääketieteen hoitoja.

    Kertookin aika paljon ohjelman tasosta, että "asiantuntija" ei ole jaksanut tarkistaa, että koko tutkimusta ei ole olemassa ja että myöskään verkkojulkaisua ei ole olemassa.

    Voit osoittaa päinvastaisen todeksi helposti kertomalla vaikka tutkijoiden nimet ja antamalla viitteen tutkimukseen. Ei taida onnistua?

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    "Kertookin aika paljon ohjelman tasosta, että "asiantuntija" ei ole jaksanut tarkistaa, että koko tutkimusta ei ole olemassa ja että myöskään verkkojulkaisua ei ole olemassa."

    Tuo on vain sinun väittämäsi. Pystytkö todistamaan terveystaidon jutun virheelliseksi

    Äänestä

  • Hauskaa!! kirjoitti:

    "Montako tutkimusta nämä asiakkaat ovat tehneet?"

    Asiakkaat ovat siis juuri niitä jotka terveyspalveluita käyttävät, eli lääketieteellisten toimenpiteiden kohteita. Heidän arvionsa saamastaan hoidostaan lienee hyvin oleellista.

    "Lääketieteessä työskentelee paljon myös kemistejä, biologeja yms. Ymmärätkö eron?"

    Heh, vähän kuin lobbari juniori jäljittelisi isi-lobbarin tyyliä. No toki lääketieteen palveluksessa on monia ammattiryhmiä ja lääketieteellä on rahaa ylläpitää raskasta organisaatiota, mutta mitä sitten? Mikä ero pitäisi ymmärtää?

    Lobbarista puheenollen, seuratkaapa hänen juttujaan. Lähinnä ihmisille vittuilua ja väitteitä ilman kunnon näyttöä. Lobbari koittaa pluffata peittämällä asiasisällön puutteen tai valheellisuuden tieteellisiin termeihin. Asia helppo testata, laittakaa tänne positiivinen tieto vaihtoehtohoidoista, jonka tiedätte varmasti oikeaksi ja katsokaa mitä lobbari sanoo, että puhuuko itsensä taas pussiin.

    "Heidän arvionsa saamastaan hoidostaan lienee hyvin oleellista."

    Ei ole oleellista lääketieteen kannalta, koska terveyskeskusten asiakkailla ei tehdä kaksoissokkokokeita.

    Kuka muuten on lobbari?

    Ja voisitko vastata tähän:
    Miksi niitä jotka on todettu toimimattomiksi ei tiputeta pois, vaan ko. hoidon antajat (tai ravinnelisän myyjät) jatkavat busineksiään entiseen malliin (eli siis valehtelevat asiakkaalle sen tehosta.)

    Äänestä

  • anekdoottia kirjoitti:

    Väärin suomennettu, sillä alkuperäisessä EI lue missään lääketiede (medicine).

    Terveyskeskusten asiakkaat ovat tutkimuksissa tyytyväisiä saamiinsa palveluihin.

    http://www.porvoo.fi/index.php?mid=2001
    http://www.hel2.fi/terveyskeskus/suomi/ajankohtaista/terveysneuvontapalvelu.html
    http://www.oulu.fi/hoitotiede/Honkonent.htm
    http://www.kunnat.net/k_perussivu.asp?path=1;29;60;498;21975;21978;6469
    http://www.teuva.fi/kunta/pdf/asiakastyytyvaisyyskysely2004.pdf
    http://kirjastot.diak.fi/files/diak_lib/Lahti2004/1b9f47_KirstiAnttilajaKatiKupari2004.pdf

    jne, jne, jne

    Äänestä

  • Hauskaa!! kirjoitti:

    "Montako tutkimusta nämä asiakkaat ovat tehneet?"

    Asiakkaat ovat siis juuri niitä jotka terveyspalveluita käyttävät, eli lääketieteellisten toimenpiteiden kohteita. Heidän arvionsa saamastaan hoidostaan lienee hyvin oleellista.

    "Lääketieteessä työskentelee paljon myös kemistejä, biologeja yms. Ymmärätkö eron?"

    Heh, vähän kuin lobbari juniori jäljittelisi isi-lobbarin tyyliä. No toki lääketieteen palveluksessa on monia ammattiryhmiä ja lääketieteellä on rahaa ylläpitää raskasta organisaatiota, mutta mitä sitten? Mikä ero pitäisi ymmärtää?

    Lobbarista puheenollen, seuratkaapa hänen juttujaan. Lähinnä ihmisille vittuilua ja väitteitä ilman kunnon näyttöä. Lobbari koittaa pluffata peittämällä asiasisällön puutteen tai valheellisuuden tieteellisiin termeihin. Asia helppo testata, laittakaa tänne positiivinen tieto vaihtoehtohoidoista, jonka tiedätte varmasti oikeaksi ja katsokaa mitä lobbari sanoo, että puhuuko itsensä taas pussiin.

    niistä näkemyksistä ja käytännöistä jotka hän tuntee, ja ovat hänelle tuttuja.
    Nähtävästi ovat käytössä myös hänen edustamassaan hoitokäytännössä.

    Kuten on havaittu, kovin vähän häntä kiinnostavat ihmiset ja heidän ongelmansa ja sairautensa.
    Mielenkiinto on aivan toisaalla.
    Selitysten kaivo sen sijaan näyttää ehtymättömältä!

    Äänestä

  • Tutkittuakin tietoa kirjoitti:

    ellei ko. tahot kertoisi asiakkaidensa tyytyväisyydestä!

    Noiden kahden viimeisen linkin sanoma vaikutti kovin hyvältä, mutta herää kysymys, miksi niiden tuloksia niin kovin vähän halutaan hyödyntää?

    Äänestä

  • muuuuuuuu kirjoitti:

    "Heidän arvionsa saamastaan hoidostaan lienee hyvin oleellista."

    Ei ole oleellista lääketieteen kannalta, koska terveyskeskusten asiakkailla ei tehdä kaksoissokkokokeita.

    Kuka muuten on lobbari?

    Ja voisitko vastata tähän:
    Miksi niitä jotka on todettu toimimattomiksi ei tiputeta pois, vaan ko. hoidon antajat (tai ravinnelisän myyjät) jatkavat busineksiään entiseen malliin (eli siis valehtelevat asiakkaalle sen tehosta.)

    "(tai ravinnelisän myyjät) jatkavat busineksiään entiseen malliin (eli siis valehtelevat asiakkaalle sen tehosta.)"

    Ketkä ovat ravintolisämyyjiä ja missä?
    Eikö asiakkailla itsellään ole arviointikykyä? Olet törkeä aliarvioija. Jos asiakas havaitsee tuotteen toimivuuden, sekö on myyjän valehtelua ?

    Äänestä

  • Tutkittuakin tietoa kirjoitti:

    No näitä tutkimuksia ja tutkimuksia. Ne mihin minäkin viime aikoina olen vastaillut, niin kysymyksien asettelulla saadaan juuri sellaisia tuloksia kuin halutaan. Niidenkin tutkimusten kysymykset, mitä kouraani on annettu, onnettomia kysymyksiä, joilla ei olekkaan ongelmia tarkoitus selvittää.

    Äänestä

  • syyllisty kirjoitti:

    "(tai ravinnelisän myyjät) jatkavat busineksiään entiseen malliin (eli siis valehtelevat asiakkaalle sen tehosta.)"

    Ketkä ovat ravintolisämyyjiä ja missä?
    Eikö asiakkailla itsellään ole arviointikykyä? Olet törkeä aliarvioija. Jos asiakas havaitsee tuotteen toimivuuden, sekö on myyjän valehtelua ?

    Et vastannut kysymykseen, joten muutetaan se yksinkertaisemmaksi:

    Miksi niitä (hoitoja luontaistuotteita yms.) jotka on todettu toimimattomiksi ei tiputeta pois?

    "Eikö asiakkailla itsellään ole arviointikykyä?
    Olet törkeä aliarvioija. Jos asiakas havaitsee tuotteen toimivuuden, sekö on myyjän valehtelua ?"

    Siis asiakkaan pitää toimia koekaniinina, hienoa. Ja miten asiakas mitään havaitsee, jos ei ennen kokeillut.
    Lisäksi esim. luontaistuotteiden väitetyt ominaisuudet ovat niin lieviä ettei yksittäinen ihminen pysty arvioimaan niiden toimivuutta.

    Äänestä

  • onnettomia kirjoitti:

    No näitä tutkimuksia ja tutkimuksia. Ne mihin minäkin viime aikoina olen vastaillut, niin kysymyksien asettelulla saadaan juuri sellaisia tuloksia kuin halutaan. Niidenkin tutkimusten kysymykset, mitä kouraani on annettu, onnettomia kysymyksiä, joilla ei olekkaan ongelmia tarkoitus selvittää.

    Jos kysytään, onko joku tyytyväinen tai tyytymätön (jollakin asteikolla) johonkin palveluun, ei tulosten tulkinnassa ole venkoilemista. Niistä huonoista kokemuksista ei ole senkään vertaa osoitusta, vain joidenkin lahkolaisten mustamaalaamisyrityksiä. Onhan se tietysti ikävää, jos ei saa haluamaansa (väärää) diagnoosia, eikä pääse eläkkeelle tai saa hyvityksiä huonosta kiinteistökaupasta valheellisten homeväitteiden perusteella.

    Äänestä

  • Tutkimuksia kirjoitti:

    Monestikko olet osallistunut näihin tutkimuksiin?

    Vastauksestasi päätellen et kertaakaan, niin hakoteillä olet koko asiasta. Suoranaista kiihkoilua.

    Kerrohan, mitä niissä tutkimuksissa kysytään?

    Äänestä

  • muuuuuuuu kirjoitti:

    Et vastannut kysymykseen, joten muutetaan se yksinkertaisemmaksi:

    Miksi niitä (hoitoja luontaistuotteita yms.) jotka on todettu toimimattomiksi ei tiputeta pois?

    "Eikö asiakkailla itsellään ole arviointikykyä?
    Olet törkeä aliarvioija. Jos asiakas havaitsee tuotteen toimivuuden, sekö on myyjän valehtelua ?"

    Siis asiakkaan pitää toimia koekaniinina, hienoa. Ja miten asiakas mitään havaitsee, jos ei ennen kokeillut.
    Lisäksi esim. luontaistuotteiden väitetyt ominaisuudet ovat niin lieviä ettei yksittäinen ihminen pysty arvioimaan niiden toimivuutta.

    Jaahas. Mitenkäs kukaan etukäteen tietää, kellä mikäkin toimii muutoin kuin kokeilemalla?

    Niin sitä tehdään lääkehoidossakin. Vaihdetaan joskus monen monia kertoja lääkettä, löytääkseen juuri tälle henkilölle sopivan lääkkeen. Eikö sinulle sano yksilöllisyys yhtään mitään. Ikävä, mutta näin se vaan on että jokainen on yksilö ja tuotteet ja lääkkeet täytyy kokeilla, mikä toimii ja on sopiva.

    Siinä olet kyllä väärässä, etteikö yksittäinen ihminen tunne olotilassaan tuotteen vaikutusta. On kyllä tuotteita, joiden vaikutuksen tuntee aikakin pian elimistössään.

    Ei tietenkään kaikkien, mutta eivät ongelmatkaan ole syntyneet yhdessä yössä. Monet ongelmat ovat syntyneet hitaasti kymmenien vuosien laiminlyönnin tuloksena, eivätkä solutkaan uusiudu sillä silmän räpäyksellä, kun tuotteen suuhunsa laittaa. Pitää toki ymmärtää solujen elämästä ja niiden uusiutumisajasta, että osaa itsekin valintoja tehdä.

    Kyselin eräältä lääkäriltä, kauanko kestää tämän elimen solujen uusiutuminen jonka vaurioista oli kyse, niin hän vastasi, että seitsemän vuotta.

    Käyppä lukemassa nimimerkki "Esimerkkejä" http://keskustelu.plaza.fi/ellit/kristallipallo/keskustelu/t1698770,475

    Mikä on toimimaton ?
    Jollekkin toiselle se on toimiva.
    Joku tyytyy halpistuotteeseen, toinen arvostaa vahvaa laatua.

    Äänestä

  • onnettomia kirjoitti:

    Monestikko olet osallistunut näihin tutkimuksiin?

    Vastauksestasi päätellen et kertaakaan, niin hakoteillä olet koko asiasta. Suoranaista kiihkoilua.

    Kerrohan, mitä niissä tutkimuksissa kysytään?

    tutkimukset potilaiden kokemuksista lääketieteen hoidoista,
    mutta potilaiden kokemukset luontaishoidoista ei kelpaakaan mihinkään!

    En tiedä miten moista on tutkittu, mutta kevyt galluppi esim tuttavapiirissä kertoo karua tarinaa, että arvauskeskukseen ei kyllä sitten ikinä enää mennä kuin viimmosena vaihtoehtona, jos ei mikää muu tutkimuspaikka ja hoito ole mahdollista.

    Ok, vähän karrikoidusti noin, mutta tosiasiahan kuitenkin on se, että ei sitä paikkaa ihan turhaan arvauskeskukseksi kutsuta.

    Äänestä

  • muuuuuuuu kirjoitti:

    "Heidän arvionsa saamastaan hoidostaan lienee hyvin oleellista."

    Ei ole oleellista lääketieteen kannalta, koska terveyskeskusten asiakkailla ei tehdä kaksoissokkokokeita.

    Kuka muuten on lobbari?

    Ja voisitko vastata tähän:
    Miksi niitä jotka on todettu toimimattomiksi ei tiputeta pois, vaan ko. hoidon antajat (tai ravinnelisän myyjät) jatkavat busineksiään entiseen malliin (eli siis valehtelevat asiakkaalle sen tehosta.)

    "Ei ole oleellista lääketieteen kannalta, koska terveyskeskusten asiakkailla ei tehdä kaksoissokkokokeita."

    Asiakastyytyväisyys on yleensä elinehto alallla kuin alalla, koska jos asiakkaat ei halua ostaa lääketieteellisiä tuotteita tai palveluita, niin bisnes kuihtuu.

    "Miksi niitä jotka on todettu toimimattomiksi ei tiputeta pois, vaan ko. hoidon antajat (tai ravinnelisän myyjät) jatkavat busineksiään entiseen malliin (eli siis valehtelevat asiakkaalle sen tehosta.)"

    Yhtään toimimattomaksi todettua vaihtoehtohoitoa en tiedä, mutta toimimatonta hoitoa kyllä löytyy terveydenhoidosta, eli mitenkähän nämä saataisiin tiputettua pois:

    "Sadat tuhannet suomalaiset syövät kolesteroli- ja verenpainelääkkeitä hyötymättä niistä lainkaan. Osteoporoosia, eturauhassyöpää ja impotenssia teollisuus markkinoi kestämättömin menetelmin."

    Koko juttu on täällä:
    http://www.journalistilehti.fi/tuotteet.html?id=106/503

    Äänestä

  • muuuuuuuu kirjoitti:

    Väärin suomennettu, sillä alkuperäisessä EI lue missään lääketiede (medicine).

    "Väärin suomennettu, sillä alkuperäisessä EI lue missään lääketiede (medicine)."

    Heh, tuo todiste toki vakuuttaa kaikki ala-aste ikäiset, mutta olisko mitään vakuuttavampaa vähän vanhemmille.

    Äänestä

  • nytkö kelpaa kirjoitti:

    tutkimukset potilaiden kokemuksista lääketieteen hoidoista,
    mutta potilaiden kokemukset luontaishoidoista ei kelpaakaan mihinkään!

    En tiedä miten moista on tutkittu, mutta kevyt galluppi esim tuttavapiirissä kertoo karua tarinaa, että arvauskeskukseen ei kyllä sitten ikinä enää mennä kuin viimmosena vaihtoehtona, jos ei mikää muu tutkimuspaikka ja hoito ole mahdollista.

    Ok, vähän karrikoidusti noin, mutta tosiasiahan kuitenkin on se, että ei sitä paikkaa ihan turhaan arvauskeskukseksi kutsuta.

    "mutta kevyt galluppi esim tuttavapiirissä kertoo karua tarinaa"

    Näin se menee. Hoitolahkossa tuetaan jäsenten epäluuloa terveydenhoitoa kohtaan.

    "Ok, vähän karrikoidusti noin"

    Ai se olikin narraus, jonka oli tarkoitus kuvata kirjoittajan henkilökohtaisia uskomuksia.

    Äänestä

  • yleistä kirjoitti:

    "Ei ole oleellista lääketieteen kannalta, koska terveyskeskusten asiakkailla ei tehdä kaksoissokkokokeita."

    Asiakastyytyväisyys on yleensä elinehto alallla kuin alalla, koska jos asiakkaat ei halua ostaa lääketieteellisiä tuotteita tai palveluita, niin bisnes kuihtuu.

    "Miksi niitä jotka on todettu toimimattomiksi ei tiputeta pois, vaan ko. hoidon antajat (tai ravinnelisän myyjät) jatkavat busineksiään entiseen malliin (eli siis valehtelevat asiakkaalle sen tehosta.)"

    Yhtään toimimattomaksi todettua vaihtoehtohoitoa en tiedä, mutta toimimatonta hoitoa kyllä löytyy terveydenhoidosta, eli mitenkähän nämä saataisiin tiputettua pois:

    "Sadat tuhannet suomalaiset syövät kolesteroli- ja verenpainelääkkeitä hyötymättä niistä lainkaan. Osteoporoosia, eturauhassyöpää ja impotenssia teollisuus markkinoi kestämättömin menetelmin."

    Koko juttu on täällä:
    http://www.journalistilehti.fi/tuotteet.html?id=106/503

    "Yhtään toimimattomaksi todettua vaihtoehtohoitoa en tiedä,"

    Tossa muutama toimimaton CAM-tutkijoiden löydös:
    http://www.medicinescomplete.com/journals/fact/current/fact1102a05t01.htm
    http://www.medicinescomplete.com/journals/fact/current/fact1301a05t01.htm
    http://nccam.nih.gov/research/results/spotlight/061008.htm
    http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/27112-professori-vaittaa-homeopatiaa-huuhaaksi

    "mutta toimimatonta hoitoa kyllä löytyy terveydenhoidosta, eli mitenkähän nämä saataisiin tiputettua pois:"

    Kyllä niiden pitäisi tippua jos saadaan riittävästi näyttöä tehottomuudesta, jos ei niin ei voida enään puhua lääke*tieteestä*.

    Äänestä

  • syyllisty kirjoitti:

    Jaahas. Mitenkäs kukaan etukäteen tietää, kellä mikäkin toimii muutoin kuin kokeilemalla?

    Niin sitä tehdään lääkehoidossakin. Vaihdetaan joskus monen monia kertoja lääkettä, löytääkseen juuri tälle henkilölle sopivan lääkkeen. Eikö sinulle sano yksilöllisyys yhtään mitään. Ikävä, mutta näin se vaan on että jokainen on yksilö ja tuotteet ja lääkkeet täytyy kokeilla, mikä toimii ja on sopiva.

    Siinä olet kyllä väärässä, etteikö yksittäinen ihminen tunne olotilassaan tuotteen vaikutusta. On kyllä tuotteita, joiden vaikutuksen tuntee aikakin pian elimistössään.

    Ei tietenkään kaikkien, mutta eivät ongelmatkaan ole syntyneet yhdessä yössä. Monet ongelmat ovat syntyneet hitaasti kymmenien vuosien laiminlyönnin tuloksena, eivätkä solutkaan uusiudu sillä silmän räpäyksellä, kun tuotteen suuhunsa laittaa. Pitää toki ymmärtää solujen elämästä ja niiden uusiutumisajasta, että osaa itsekin valintoja tehdä.

    Kyselin eräältä lääkäriltä, kauanko kestää tämän elimen solujen uusiutuminen jonka vaurioista oli kyse, niin hän vastasi, että seitsemän vuotta.

    Käyppä lukemassa nimimerkki "Esimerkkejä" http://keskustelu.plaza.fi/ellit/kristallipallo/keskustelu/t1698770,475

    Mikä on toimimaton ?
    Jollekkin toiselle se on toimiva.
    Joku tyytyy halpistuotteeseen, toinen arvostaa vahvaa laatua.

    "Jaahas. Mitenkäs kukaan etukäteen tietää, kellä mikäkin toimii muutoin kuin kokeilemalla?"

    Lääkkeistä on tutkimukset jossa lukee niin-ja-niin monella prosentilla toimii. Lääkärin pitäisi tietää millä on kulloinkin suurin todennäköisyys osua toimivaan.

    "Niin sitä tehdään lääkehoidossakin. Vaihdetaan joskus monen monia kertoja lääkettä, löytääkseen juuri tälle henkilölle sopivan lääkkeen."

    Tiedän kyllä että näin joskus joudutaan tekemään, mutta en tosiaan tiedä kuinka usein. Itse olen joutunut vaihtamaan lääkettä vain kerran (penisilliini allergia), joten tämä yksittäistapaushan todistaa että se hyvin harvinaista. (vitsi)

    "Siinä olet kyllä väärässä, etteikö yksittäinen ihminen tunne olotilassaan tuotteen vaikutusta. On kyllä tuotteita, joiden vaikutuksen tuntee aikakin pian elimistössään."

    Kyllä monet lääkkeet vaikuttavat nopeasti, mutta CAM-puolella lähes aina vaikutukset ovat niin lieviä tai olemattomia että mahdotonta sanoa onko se kuvittelua vai totta.

    "Mikä on toimimaton ?"

    Jos riittävän useissa laadukkaissa tutkimuksissa ei löydy merkittävästi plaseboa parempaa tehoa, niin se on toimimaton. Käviskö tuo määritelmä?

    Äänestä

  • todistetta? kirjoitti:

    "Väärin suomennettu, sillä alkuperäisessä EI lue missään lääketiede (medicine)."

    Heh, tuo todiste toki vakuuttaa kaikki ala-aste ikäiset, mutta olisko mitään vakuuttavampaa vähän vanhemmille.

    Jos sinun aikuisen mielessäsi vaikkapa: "naisautoilijoiden kaahailu lisääntynyt" on aivan sama kuin "autoilijoiden kaahailu lisääntynyt", niin onnea vaan.

    Äänestä

  • muuuuuuuu kirjoitti:

    "Jaahas. Mitenkäs kukaan etukäteen tietää, kellä mikäkin toimii muutoin kuin kokeilemalla?"

    Lääkkeistä on tutkimukset jossa lukee niin-ja-niin monella prosentilla toimii. Lääkärin pitäisi tietää millä on kulloinkin suurin todennäköisyys osua toimivaan.

    "Niin sitä tehdään lääkehoidossakin. Vaihdetaan joskus monen monia kertoja lääkettä, löytääkseen juuri tälle henkilölle sopivan lääkkeen."

    Tiedän kyllä että näin joskus joudutaan tekemään, mutta en tosiaan tiedä kuinka usein. Itse olen joutunut vaihtamaan lääkettä vain kerran (penisilliini allergia), joten tämä yksittäistapaushan todistaa että se hyvin harvinaista. (vitsi)

    "Siinä olet kyllä väärässä, etteikö yksittäinen ihminen tunne olotilassaan tuotteen vaikutusta. On kyllä tuotteita, joiden vaikutuksen tuntee aikakin pian elimistössään."

    Kyllä monet lääkkeet vaikuttavat nopeasti, mutta CAM-puolella lähes aina vaikutukset ovat niin lieviä tai olemattomia että mahdotonta sanoa onko se kuvittelua vai totta.

    "Mikä on toimimaton ?"

    Jos riittävän useissa laadukkaissa tutkimuksissa ei löydy merkittävästi plaseboa parempaa tehoa, niin se on toimimaton. Käviskö tuo määritelmä?

    "Lääkkeistä on tutkimukset jossa lukee niin-ja-niin monella prosentilla toimii. Lääkärin pitäisi tietää millä on kulloinkin suurin todennäköisyys osua toimivaan."

    Lääkärilläkö röntgensilmä? Käväiseppä lukemassa noita terveysotsikon alta, millaista soutamista se monilla on lääkkeiden sopivuuden kanssa. Todella lääkäri ei voi tietää, sopiiko lääke vai ei. Hakoteillä olet olettamuksinesi. Kokeilun piikkiin menee. Sen verran paljon hukkaan heitettyjä lääkekokeiluja on minullakin, että hymyilyttää tuo itsevarmuutesi lääketutkimusten autuudesta.

    "Kyllä monet lääkkeet vaikuttavat nopeasti, mutta CAM-puolella lähes aina vaikutukset ovat niin lieviä tai olemattomia että mahdotonta sanoa onko se kuvittelua vai totta."

    Ja monet lääkkeet vievät pitkiä aikoja ennenkuin nähdään antaako tuloksia. Ei ole lainkaan harvinaista että joudun useita kuukausia syömään lääkettä, ennenkuin voidaan havannoida, toimiiko vai ei.

    Luontaistuotteista toimivuus on nopeampaa. Sinun kannattaisi tutustua toimiviin luontaistuotteisiin ilman sarvia ja hampaita eikä uskoa sokeasti mitä kulttisi sinulle syöttää.

    Äänestä

  • pahasti pihalla kirjoitti:

    "mutta kevyt galluppi esim tuttavapiirissä kertoo karua tarinaa"

    Näin se menee. Hoitolahkossa tuetaan jäsenten epäluuloa terveydenhoitoa kohtaan.

    "Ok, vähän karrikoidusti noin"

    Ai se olikin narraus, jonka oli tarkoitus kuvata kirjoittajan henkilökohtaisia uskomuksia.

    Jospa ymmärtäisit olla edes hiljaa, niin alkeellinen oli tuo tökerryksesi, että joutaisi roskakoriin.

    Kerroppa sinä kalluppikysymykset kun halveksia osaat mutta osaatko kertoa kysymykset??

    Äänestä

  • syyllisty kirjoitti:

    "Lääkkeistä on tutkimukset jossa lukee niin-ja-niin monella prosentilla toimii. Lääkärin pitäisi tietää millä on kulloinkin suurin todennäköisyys osua toimivaan."

    Lääkärilläkö röntgensilmä? Käväiseppä lukemassa noita terveysotsikon alta, millaista soutamista se monilla on lääkkeiden sopivuuden kanssa. Todella lääkäri ei voi tietää, sopiiko lääke vai ei. Hakoteillä olet olettamuksinesi. Kokeilun piikkiin menee. Sen verran paljon hukkaan heitettyjä lääkekokeiluja on minullakin, että hymyilyttää tuo itsevarmuutesi lääketutkimusten autuudesta.

    "Kyllä monet lääkkeet vaikuttavat nopeasti, mutta CAM-puolella lähes aina vaikutukset ovat niin lieviä tai olemattomia että mahdotonta sanoa onko se kuvittelua vai totta."

    Ja monet lääkkeet vievät pitkiä aikoja ennenkuin nähdään antaako tuloksia. Ei ole lainkaan harvinaista että joudun useita kuukausia syömään lääkettä, ennenkuin voidaan havannoida, toimiiko vai ei.

    Luontaistuotteista toimivuus on nopeampaa. Sinun kannattaisi tutustua toimiviin luontaistuotteisiin ilman sarvia ja hampaita eikä uskoa sokeasti mitä kulttisi sinulle syöttää.

    "Sen verran paljon hukkaan heitettyjä lääkekokeiluja on minullakin, että hymyilyttää tuo itsevarmuutesi lääketutkimusten autuudesta."

    Ja mulla on aina osunut nappiin (paitsi se allergia). Eli olisi taas kiva saada tutkimus asiasta. Mutta eihän tällä palstalla pitänyt lääketieteestä länkyttää.

    "Luontaistuotteista toimivuus on nopeampaa. Sinun kannattaisi tutustua toimiviin luontaistuotteisiin ilman sarvia ja hampaita eikä uskoa sokeasti mitä kulttisi sinulle syöttää."

    No kerro joku, niin ihmetellään.

    Äänestä

  • muuuuuuuu kirjoitti:

    "Jaahas. Mitenkäs kukaan etukäteen tietää, kellä mikäkin toimii muutoin kuin kokeilemalla?"

    Lääkkeistä on tutkimukset jossa lukee niin-ja-niin monella prosentilla toimii. Lääkärin pitäisi tietää millä on kulloinkin suurin todennäköisyys osua toimivaan.

    "Niin sitä tehdään lääkehoidossakin. Vaihdetaan joskus monen monia kertoja lääkettä, löytääkseen juuri tälle henkilölle sopivan lääkkeen."

    Tiedän kyllä että näin joskus joudutaan tekemään, mutta en tosiaan tiedä kuinka usein. Itse olen joutunut vaihtamaan lääkettä vain kerran (penisilliini allergia), joten tämä yksittäistapaushan todistaa että se hyvin harvinaista. (vitsi)

    "Siinä olet kyllä väärässä, etteikö yksittäinen ihminen tunne olotilassaan tuotteen vaikutusta. On kyllä tuotteita, joiden vaikutuksen tuntee aikakin pian elimistössään."

    Kyllä monet lääkkeet vaikuttavat nopeasti, mutta CAM-puolella lähes aina vaikutukset ovat niin lieviä tai olemattomia että mahdotonta sanoa onko se kuvittelua vai totta.

    "Mikä on toimimaton ?"

    Jos riittävän useissa laadukkaissa tutkimuksissa ei löydy merkittävästi plaseboa parempaa tehoa, niin se on toimimaton. Käviskö tuo määritelmä?

    "Jos riittävän useissa laadukkaissa tutkimuksissa ei löydy merkittävästi plaseboa parempaa tehoa, niin se on toimimaton. Käviskö tuo määritelmä?"

    Mutta kun placebo tehoaa keskimäärin joka kolmannessa tapauksessa:

    http://www.tiede.fi/arkisto/artikkeli.php?id=71&vl=

    Äänestä

  • kolmasosalla kirjoitti:

    miten sen plasebon saa toimimaan, sanokaapas se?

    Äänestä

  • kolmasosalla kirjoitti:

    "Jos riittävän useissa laadukkaissa tutkimuksissa ei löydy merkittävästi plaseboa parempaa tehoa, niin se on toimimaton. Käviskö tuo määritelmä?"

    Mutta kun placebo tehoaa keskimäärin joka kolmannessa tapauksessa:

    http://www.tiede.fi/arkisto/artikkeli.php?id=71&vl=

    Mikähän vika in kun placebokaan ei auta? Tyhjiä katteettomia lupauksia

    Äänestä

  • nytkö kelpaa kirjoitti:

    tutkimukset potilaiden kokemuksista lääketieteen hoidoista,
    mutta potilaiden kokemukset luontaishoidoista ei kelpaakaan mihinkään!

    En tiedä miten moista on tutkittu, mutta kevyt galluppi esim tuttavapiirissä kertoo karua tarinaa, että arvauskeskukseen ei kyllä sitten ikinä enää mennä kuin viimmosena vaihtoehtona, jos ei mikää muu tutkimuspaikka ja hoito ole mahdollista.

    Ok, vähän karrikoidusti noin, mutta tosiasiahan kuitenkin on se, että ei sitä paikkaa ihan turhaan arvauskeskukseksi kutsuta.

    Gallupissa kysytään mitä mieltä ihmiset ovat jostakin asiasta. Mielenkiinnon kohde on siis se mielipide. Siten ihmisen mielipiteistä muodostettu tilasto on paikkansa pitävä.

    Hoitojen vaikutuksia tutkittaessa mielenkiinto kohdistuu siihen, onko hoidoilla vaikutusta vai ei. Ihmisten mielipide ei kerro _hoidon_ tehosta, jos ei ole vertailukohtaa placebosta tai toisesta hoidosta, jonka teho tunnetaan (placeboonkin nähden).

    Ne jotka väittävät, että ihmiset ovat tyytymättömiä terveyskeskuksiin, voisivat tuoda näyttöjä luulojen asemasta väitteidensä tueksi. Tyytyväisyydestä löytyykin ihan riittämiin todisteita.

    Äänestä

  • pahasti pihalla kirjoitti:

    "mutta kevyt galluppi esim tuttavapiirissä kertoo karua tarinaa"

    Näin se menee. Hoitolahkossa tuetaan jäsenten epäluuloa terveydenhoitoa kohtaan.

    "Ok, vähän karrikoidusti noin"

    Ai se olikin narraus, jonka oli tarkoitus kuvata kirjoittajan henkilökohtaisia uskomuksia.

    Olet pahasti jälkeenjäänyt käsitteissä, vai aivopesulahkoko sinua hallitsee? Jos olet niin onneton että annat määräämisvallan lahkollesi, mutta tiedoksesi, luontaishoidot eivät ole uskonlahko, kuten oma lahkosi. Koita pärjätä lahkosi kanssa jos ei ole selkärankaa itsenäistyä.

    Äänestä

  • Minusta kirjoitti:

    Gallupissa kysytään mitä mieltä ihmiset ovat jostakin asiasta. Mielenkiinnon kohde on siis se mielipide. Siten ihmisen mielipiteistä muodostettu tilasto on paikkansa pitävä.

    Hoitojen vaikutuksia tutkittaessa mielenkiinto kohdistuu siihen, onko hoidoilla vaikutusta vai ei. Ihmisten mielipide ei kerro _hoidon_ tehosta, jos ei ole vertailukohtaa placebosta tai toisesta hoidosta, jonka teho tunnetaan (placeboonkin nähden).

    Ne jotka väittävät, että ihmiset ovat tyytymättömiä terveyskeskuksiin, voisivat tuoda näyttöjä luulojen asemasta väitteidensä tueksi. Tyytyväisyydestä löytyykin ihan riittämiin todisteita.

    Että jaksat selitellä hoidoista, hoitojen vertailukohdista, placebosta, vaikutuksista, tehoista ja niiden todisteluista.

    Varmaan siellä tutkijankammiossasi olet kovin innostunut ja kiinnostunut pyörittelemään kaikenlaisia tutkimusten tuloksia päivät pitkät, mutta kun ihmiset menevät niihin terveyskeskuksiin vaivoihinsa apua hakemaan, kyllä he jossain vaiheessa tekevät havainnon oliko käynnistä apua vai ei.
    Ilman tutkimuksiakin.
    Onko se sitten mielipide vai ei, vai täytyykö käynnistä tehdä ihan tieteellinen tutkimus ja näyttö, että se voitaisiin hyväksyä potilaan kokemaksi käynnin tulokseksi?

    Äänestä

  • tuloksista kirjoitti:

    Miten pian saitte ajan?
    (vastaukset rasti ruutuun periaatteella)

    Jouduitteko odottamaan vastaanottoa?

    Infomoitiinko teitä vastaanolla tapahtumia varten?
    Kyllä, vähän, ei

    Saitteko mielestänne asiallista kohtelua?

    Kuunteliko lääkäri mielestänne riittävästi teitä?

    Selvittikö mielestänne lääkäri riittävästi teille asiat?

    Millaisen arvosanan antaisitte asteikolla....?

    Vastatkaa vain tätä käyntiä koskien.

    Näitä tämäntyyppisiä tutkimuksia on pyörinyt pilvin pimein, minunkin osakseni kymmeniä, mutta ei koskaan kysytty, ovatko hoitotoimenpiteet tuottaneet tuloksia.
    Ei ikinä kysytty, onko lääkäri kertonut vaihtoehdoista, ei ikinä kysytty, onko määrätty jopa vääriä lääkkeita tai tehty virhediaknoosia.

    Nuo tutkimukset joita tehdään työkseen, eivät anna mitään tietoa liittyen toimivaan hoitoon, tai lääkärin ammattitietoisuuteen.

    Ja näitä vastauksia tutkijat pyörittelevät sielä pyhältössään, tutkijan kammiossaan. Luulisi turhauttavan?

    No ehkä niillä saadaan selville sosiaalisesti sopeutumattomat henkilökunnan jäsenet, jos samoista tulee runsaasti huonoa palautetta. Ja ehkäpä noita odotusaikoja on voitu vähentää mutta hoitotuloksiin eivät vastaa millään lailla.

    Äänestä

  • tällaisia kirjoitti:

    tällaisten tutkimusten tuloksena ne "hankalat" asiakkaat?

    Äänestä

  • selviäisiköhän kirjoitti:

    tällaisten tutkimusten tuloksena ne "hankalat" asiakkaat?

    Hankalat pottilaat eivät edes viitsi vastatakkaan

    Äänestä

  • vastaamaankaan kirjoitti:

    Hankalat pottilaat eivät edes viitsi vastatakkaan

    Yleensähän asia on niin, että tyytyväinen enemmistö ei palautetta anna, vaan nimenomaan ne tyytymättömät. Vanha viisaus kaupankin puolelta. Yksi tyytymätön asiakas vastaa sataa tyytyväistä maineen puolesta.

    Jos tyytymättömyys terveyspalveluihin olisi niin yleistä, kuin täällä joku jaksaa inttää, olisi se varmasti tullut esille kaikissa sen suunnan tutkimuksissa.Eipä ole näkynyt.

    Äänestä

  • muuuuuuuu kirjoitti:

    Jos sinun aikuisen mielessäsi vaikkapa: "naisautoilijoiden kaahailu lisääntynyt" on aivan sama kuin "autoilijoiden kaahailu lisääntynyt", niin onnea vaan.

    "Jos sinun aikuisen mielessäsi vaikkapa: "naisautoilijoiden kaahailu lisääntynyt" on aivan sama kuin "autoilijoiden kaahailu lisääntynyt", niin onnea vaan."

    Siis "naisautoilijat" ovat osajoukko joukosta "autoilijat", mutta kaikki autoilijat eivät tietenkään ole naisautoilijoita, mutta mitä sitten? Etkö keksinyt enää mitään asiaan liittyvää?

    Äänestä

  • kelaa vähän kirjoitti:

    vaikka mainostat, muttet osaa vastata, miksi se ei toimi? Mikö asintuntija sellainen on kun ei tiedä?

    "vaikka mainostat, muttet osaa vastata, miksi se ei toimi? Mikö asintuntija sellainen on kun ei tiedä?"

    Kuka täällä on sanonut olevansa placebo-asiantuntija? On siis tieteellisesti osoitettu että placebo, eli lume, auttaa noin joka kolmannessa tapauksessa. Tällöin siis keskimäärin kaksi kolmasosaa on semmoisia tapauksia joissa placebo ei toimi. Miksi näin on, sitä en tiedä.

    Äänestä

  • mysteerit kirjoitti:

    No mikä helevatin himo teillä on sitten sitä plaseboa tyrkyttää siten melekein joka saumaan?

    Ja sama juttu vallitsevalla hoitokäytännöllä. Eihän se tutkimuksissakaan kaikkia auta, mutta kaikille sitä vaan itsestään selvyytenä pidetään, ja vaikka kuinka nähdään ettei toimi, niin silti vaan pitäisi syödä. Päätöntä ja vastuuntunnottomuutta

    Äänestä

"Hoitokultti tarkoittaa sellaista uskonnollisen ryhmän kaltaista sakkia,"

Tuo hoitokultti kertoo lähinnä kirjoittajan vainoharhoista koskien normaalia terveydenhoitoa. vaihtoehtohoidot ovat toimivia ja turvallisia ja paljolti käytössä myös virallisessa terveydenhoidossa, eli asiassa ei ole mitään hörhöilyä. Kirjoittaja taas näkee terveydenhoidossa jonkun mystisen salaliiton ja kultin. Tämä kertoo lähinnä kirjoittajan sairaskertomuksesta, eikä terveydenhoidon todellisuudesta.

Äänestä

Sekava ja hyvin vaillinainen edes provoksi -kirjoituksesi siis.

Äänestä
  • tällaisiin provoihin ei kannattane esittää asiallisia vastauksia.

    Äänestä

toimii kirjoituksensa mukaan vakuutus- ja vahingonkorvausoikeuden professorina Helsingin Yliopistossa.
Hänen asiantuntijalinkkinsä johtaa skepsis-yhdistyksen sivuille.

Herääkin kysymys:
Onko ko. yhdistys Yliopistoa parempi asiantuntija, jossa on paremmat tiedot ja taidot kuin Helsingin Yliopistossa konsanaan?

Äänestä
  • epäilyttävä koko vakuutus- ja vahingonkorvaus professuuri tuollaisten 'asiantuntija'-linkitysten perusteella.

    Luulisi Yliopiston todella käyttävän vakuuttavampaa asiantuntemusta.

    Monet skeptikot kun tuntuvat nykyisin olevan ihan oman uskontonsa sokeassa hurmoksessa.

    Äänestä

  • palstan aloittajasta kirjoitti:

    epäilyttävä koko vakuutus- ja vahingonkorvaus professuuri tuollaisten 'asiantuntija'-linkitysten perusteella.

    Luulisi Yliopiston todella käyttävän vakuuttavampaa asiantuntemusta.

    Monet skeptikot kun tuntuvat nykyisin olevan ihan oman uskontonsa sokeassa hurmoksessa.

    Helsingin Yliopistossa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Onko tottakaa? kirjoitti:

Onko luontais-, vaihtoehtois- tai täydentäväisparannuksia tarjottu myös lasten hoitoon tai mielenterveysongelmista kärsiville?

http://www.skepsis.fi/lehti/2005/2005-1hemm.html
Epätieteelliset ilmiöt ja oikeusjärjestys – eräitä näkökulmia: "9. Asian selvittelystä päätöksessä todettiin seuraavaa: ”TEOn naistentautien ja synnytysopin pysyvä asiantuntija totesi, että määrätty A-vitamiinihoito olisi saattanut vahingoittaa sikiötä vakavasti, eikä hoito perustu tutkittuun lääketieteelliseen näyttöön. Nykyinen suositus A-vitamiinin päivittäiselle saannille raskauden aikana on alle 10.000 IU. Yksityislääkärin antamat laajat lääkemääräykset perustuivat ulkoiseen arvioon ilman laboratorio-tutkimustuloksia. Tutkimustulosten tulkinnassa ei myöskään huomioitu raskauden aiheuttamaa hemodiluutiota (”veren laimeneminen”) eikä sen vaikutusta veriarvoihin. Mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsineen, raskaana olevan ja psyykenlääkkeistä eroon pyrkivän potilaan asianmukaista ohjausta jatkohoitoon esim. synnytyssairaalan äitiyspoliklinikalle ei vastaanotolta tapahtunut, mikä olisi ollut asianmukaista.”
"10. Kuhnehoitaja tuomittiin kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Tältä osin voidaan luonnollisesti havaita, että seuraamus on ollut lievähkö, ja lopputulos antaa mahdollisuuden keskusteluun siitä, onko kuolemaan johtavaan epätieteellisten hoitopalvelujen tarjoamiseen syytä suhtautua näin kevyesti. – Sivuhuomatuksena voidaan todeta, että tapauksessa myös lapsen vanhemmat syyllistyivät kuolemantuottamukseen, mutta heitä ei kohtuussyiden vuoksi syytetty. Ks. Heinonen, O. ym., Rikosoikeus, 1999 s. 448."

- kirjoittaja OTT Mika Hemmo on vakuutus- ja vahingonkorvausoikeuden professori Helsingin Yliopistossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu