Paljastuu luonteensa, tai paljastui jo Punahaudalla viimeistään.
Kokoomuksen mm Piha ja Pietikäinen sanoivat vaaleissa, että äänestäkää Halosta, niin hekin tekevät.
Tv:ssä oikein oli aikaa tuohon sanomiseen.
Oliko Piha & Pietikäinen Punavanki haudalla myös ?
Tuo Setalainen presidenttinä. Ei kyllä kukaan olisi uskonut esim. 70 -luvun puheensa kuultuaan.
Ei ainakaan isoja vaatimuksia ole presidentin virkaan Suomessa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
säälittää eniten nuo kaksi omasta mielestään ovelaa pelaajaa, jotka Tarjan perässä tippuvat kuilun partaalta ihan kohta.