Maikkula

niin että minkälainen asuinalue tuo maikkula on?
asuuko paljon juoppoja, narkkareita, mustalaisia yms?
5112268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Tuli asuttua reilut kolme vuotta maikkulassa niissä VVO:n Puohitien vuokrataloissa ja viihdyin kyllä ihan hyvin. Näitä laitapuolen kulkijoita ei ainakaan siinä meidän talon pihapiirissä näkynyt eikä oikeastaan muutenkaan siinä kulmilla. Ihan sama mihin vuorokauden aikaan oli liikenteessä, niin turvallisin mielin sai liikkua.

Käsittääkseni kaupungin vuokratalot ovat hieman rauhattomia (ei puohitien lähettyvillä), mutta muuten maikkula oli oikein mukava paikka asustella. Hyviä lenkkipolkua ja rauhallisia taloalueita on vaikka kuinka. Palveluitakin löytyy kohtuullisesti ja keskustaan pääsee autolla alle 10 minuutissa.

Äänestä

Oulun slummi, juoppoja, sosiaalipummeja ja muita vähemmistöjä riittää. Vältän mikäli mahdollista!!!

Äänestä
  • Täysin paska puhetta, ei todellakaan ole mikään slummi alue. Maikkulassa on pari vuokrataloa, joissa on rauhattomuutta, mutta muuten tosi asiallista aluetta.

    Maikkula on ollut joskus 90-luvulla huonossa maineessa, mutta hei HALOO, ei tosiaankaan ole tänään samanlainen! Kaikki idiootit ovat muuttaneet Kaakkuriin. Toi kirjoittaja asuu tod näk itse Rajakylässä, Oulun ghetto-alueella.

    Äänestä

  • voisin muuttaakkin kirjoitti:

    Täysin paska puhetta, ei todellakaan ole mikään slummi alue. Maikkulassa on pari vuokrataloa, joissa on rauhattomuutta, mutta muuten tosi asiallista aluetta.

    Maikkula on ollut joskus 90-luvulla huonossa maineessa, mutta hei HALOO, ei tosiaankaan ole tänään samanlainen! Kaikki idiootit ovat muuttaneet Kaakkuriin. Toi kirjoittaja asuu tod näk itse Rajakylässä, Oulun ghetto-alueella.

    Ite tykkään ainaki Maikkulasta ku oon melkee koko ikäni täällä asunu :) Kivaa seutua! Muualla Oulussa oon kokeillu asua, mutta aina mut jokin vetää tänne takaisin. Jos Maikkulaan oot muuttamassa niin vältä ainakin ostarin vieressä olevia kaupungin vuokrataloja. Niistä oon kuullu, että niissä on häiriötä ja sun muuta. Mutta muualla Maikkulassa luulis olevan suhkoht rauhallista, sehän riippuu ainakin talosta. Mutta itsellä on vaan hyviä kokemuksia Maikkulasta, että tervetuloa joukkoon :)

    Äänestä

  • TirTir kirjoitti:

    Ite tykkään ainaki Maikkulasta ku oon melkee koko ikäni täällä asunu :) Kivaa seutua! Muualla Oulussa oon kokeillu asua, mutta aina mut jokin vetää tänne takaisin. Jos Maikkulaan oot muuttamassa niin vältä ainakin ostarin vieressä olevia kaupungin vuokrataloja. Niistä oon kuullu, että niissä on häiriötä ja sun muuta. Mutta muualla Maikkulassa luulis olevan suhkoht rauhallista, sehän riippuu ainakin talosta. Mutta itsellä on vaan hyviä kokemuksia Maikkulasta, että tervetuloa joukkoon :)

    ostarin seutu rauhatonta mutta muualla ihan mukava asuskella.

    Äänestä

Muutettiin avokin kans maikkulaan elokuun alussa ja ollaan tykätty todella paljon! Asutaan Sivakan vuokrataloissa ja samoissa taloissa asuu paljon lapsiperheitä, että rauhallista on. Vähän naapurit on varotellu, että pitää huolehtia autot lukkoon jne, koska joskus on autoja varasteltu. Tykätään molemmat vähän rauhallisemmasta asuinalueesta eikä kaupungin sykkeestä, joten tää on oiva paikka asua. Kaupunkiin ei kuitenkaan ole ihan hirveen pitkä matka autolla tai bussilla.

Suosittelen! :)

Äänestä

Maikkula on teinien moporallipaikka.

Äänestä
  • Ei tosiaankaan ole verrattuna esim.kaakkuriin ja muihin kyliin

    Äänestä

Ite monesti nään ku puohitiellä tienvarressa makaa joku deeku piikki ranteessa tajut kankaalla ja viikonloppuisin asuntojen parvekkeilta kuuluu nuorten aikuisten örinää ja pullojen kilinää..

Äänestä
  • Pullojen kilistely on ajoittaisena ihan normaalia elämää. Aina ei jaksa vain sudokuja ja proosaa.

    Äänestä

  • Proosamies kirjoitti:

    Pullojen kilistely on ajoittaisena ihan normaalia elämää. Aina ei jaksa vain sudokuja ja proosaa.

    eixs se mee niin päin että ku alkoholista erroon pääsee ni pääkopasa ei oo potkua ennää muuhun lu sanaristikoijen täyttelyyn ja sukkapuikkojen heilutteluun

    Äänestä

  • Proosamies kirjoitti:

    Pullojen kilistely on ajoittaisena ihan normaalia elämää. Aina ei jaksa vain sudokuja ja proosaa.

    Toisilla se näkyy olevankin normaalielämää. Onneksi ei kaikilla.

    Äänestä

Saattaa neuvolan läheisyydessä olla ajoittain riski joutua hyökkäyksen kohteeksi, omaisuuteen kajoamista ja kotirauhan häiritsemistä esiintyy silloin tällöin. Humalaisten huutelua ja uhkailua kuulee tietyllä alueella kappelin läheisyydessä.

Äänestä

Salen läheisyydessä ja lammen läheisyydessä puoliukot ryyppäävät ja estävät läsnäolollaan lasten viemisen esimerkiksi ankkoja katsomaan, kun ei tiedä heidän nauttimistaan päihteistä. Lapset tykkäisivät ankoista, muttemme uskalla viedä lapsia lammen lähettyville puliukkojen takia. Puliukot ryyppäävät jopa keskellä päivää puistossa, ei järjestyssäännöt kosketa heitä millään tavalla. Olisi ollut mukavaa istuskella lammen penkeillä aurinkoisina päivinä, mutta puliukot ryyppäämässä penkeillä. Saisikohan puliukoille omaa kylttiä, niin kuin koirille on kyltti jossa kielletään kakkimaan nurmikolle.

Äänestä

Tiedättekö mikä on kaikkein pahinta? No se että joillakin on sellainen käsitys että puliukot, narkkarit, sekä muut vastaavat tapaukset rinnastetaan melkeinpä eläimiin. Ihan kuin heillä ei olisi ihmisarvoa ollenkaan. Tämä on kovin tyypillistä Suomalaisille, jaetaan ihmiset eri yhteiskuntaluokkiin ja aletaan sorsia heitä joilla ei menekään niin kovin hyvin. En minä ketään sääli tai mitään, mutta on sentään sydän paikallaan, toisin kuin hyvin monilla "menestyneillä". Ei joku tuurilla saatu työpaikka ja liisattu Audi tee anna mitään oikeutta alkaa arvostelemaan kaikkia "huonompiosaisia".

Järki käteen ja muistakaa ihmisarvo.

Äänestä
  • Ihan turha vetää tähän audeja ja muuta omaisuutta mukaan. Huonompiosainen voi silti olla ihmisenä ihan tolkku, jos se itse niin tahtoo. Minä en hyväksy alkoholistien ja narkkien aiheuttamia häiriöitä keneltäkään, missään olosuhteissa, oli se sitten työtön linnanvenkula tai yrityksensä sadalla miljoonalla myynyt ex yrittäjä. Pysykööt niiden kaljakassien ja huumeneulojensa kanssa kotonaan, ja sielläkin niin ettei siitä ole häiriötä naapureille. Suomessa on vain ollut aina hyväksyttyä että erilaisten kemikaalien kanssa häiriköiminen on ihan ok. Jenkeissä monissa osavaltioissa heilahtaa saman tien selliin, jos kävelee kadulla humalassa niin että askel horjahtaa useamman kerran. Joissakin osavaltioissa jopa auton kuljettaja lentää selliin välittömästi, jos autossa on jollakin matkustajalla hallussaan avattu alkoholipullo.
    Suomessa vähä-älyiset antaa rispektiä sellaisille, jotka yleisellä paikalla aineissaan mölyää, kuseksii pitkin rappukäytäviä ja sotkee paikkoja. Minun puolesta ne saisi viedä itärajalle ja antaa niskalaukaus.

    Äänestä

  • Kyllä, ihmisarvo on jokaisella, jos sen vain itsekin muistaa käytännössään ja aloittaa elämän kuolemisen sijasta, jota puliukot, rikolliset ja riehujat tekevät. Se on säälittävä näky ja ymmärrän, jos jotkut eivät halua menää lastensa kanssa sinne lähelle.

    Ihmisarvoisuus on sitä, että tiedostaa itsensä ulkoapäin. Jos en näkisi elämässä mitään, johon en tahtonut uskoa epätoivon hetkissäni aikoinaan, niin mikä ratkaisu on alkaa vetämään viinaa taikka huumeita naamaan, niin ettei muuta teekään eikä mihinkään enää halua ja kykene ?

    Ymärrän siltikin tuon, että kaikilla ei ole onnea esim. tuurilla saatua työpaikkaa. Minullakaan ei ole ollut tuuria, mutta vaikeuksien yli pääsin pitkän raskaan ajan jälkeen, jossa jokin toivon kipinä oli.

    Jos olisin alkanut holistiksi taikka huumehörhöilijäksi, ei toivoakaan sekä ihmisarvoakaan olisi enää ollut, koska olisin sen itse poistanut ja alkanut lopulliseksi luuseriksi.

    Sen sijaan sisässäni eli jonkinmoista taistelijaa, nyt olen suht onnellinen. Taistelu kannatti.

    Äänestä

Tuo viimeinen lauseesi ei kyllä anna aihetta mihinkään "rispektiin". Olisit jättäny sen väliin suosiolla. Se paljastaa luonteesi aika hyvin.

Äänestä
  • Se nyt vaan on fakta, että sinunlaisille haluaisi moni antaa niskalaukauksen. Osa ei vain voi asemansa takia sanoa sitä ääneen. Ota itseäsi niskasta kiinni ja ala elämään ihmisiksi, lopeta pössyttely ja niiden typerien huumemyönteisten iskulauseiden spreijaaminen talojen seiniin.

    Äänestä

Minakalinen paikka maikkulan salen vieressä 3 kerroksiset kämpät?

Äänestä
  • Siinä on asumioikeustaloja , todennäköisesti myös kohtuu rauhallisia asuntoja.

    Äänestä

millane paikka puohitie nykyään? Asuuko häiriköitä paljo?

Äänestä

Mopot ajelee pyöräteillä, nistit varastaa apteekkeja, naapurit ovat kateellisia, automurtoja, toisten omaisuutta ei kunnioiteta, kädettömiä katutaiteilijoita, asukkaiden äo-siellä karhun tasolla kunhan se sieltä pullosta tulee pois, nuoria joilla ei ole varaa maksaa vuokria, vuokranantajat kusettavat vanhoja vuokralaisia, vanhoja asuntoja, ulkomaalaistaustaisia - jotka ovat rauhallisimpia yms. tere tulemast. Täällä ei tykätä jos joku omistaa jotain mitä ei voi itse omistaa. Kukaan ei ole kiinnostunut kehittämään aluetta.

1Äänestä

Olen asunut keväällä Maikkulan "perällä" Sivakan taloissa. Täällä on kyllä rauhallista. Ja sen minkä Salella ja kirjastolla käynyt, ei valittamista niilläkään nurkilla.

Äänestä

Älkää vaan muuttako Puohitielle. Ainakin Puohitie 4 pihapiiri täynnä juoppoja (juo mm. Käsidesiä),sossupummeja,mustalaisia, elämäänsä kyllästyneitä duunareita jotka bilettää joka viikonloppu ja kusee rappuun. Seinät ohuet ja kaikki sekoilu kuuluu naapuriin. Viimeinen paikka missä asua. Poliiseille tuttu paikka. Helvetti maan päällä normikansalaiselle.

1Äänestä

saman sortin porukkaa jonni verran myös ????kivenkadulla.........

1Äänestä

Komppaan "erehtyjää"..

Äänestä

Kylmis asuu puohitiellä!

Äänestä
  • Älä nyt yuggis viitsi.

    Äänestä

  • Kylmät__kädet____ kirjoitti:

    Älä nyt yuggis viitsi.

    18.5.16

    Äänestä

Onko pepe hengis

Äänestä
  • Terejä Jussille Kai vielä monta kitaraa

    Äänestä

Semmosta se on tässä ajassa. Joka puolella on juoppoja yms...muuttakaa velliperseet maalle! Siellä saatta kuunnella tuulensuhinaa rauhassa.

Äänestä

Onko kylmis viel puohitiellä vai kasvaako jo heinää?

Äänestä
  • Kuollut jo aikaa sitten

    Äänestä

Mustalaiset on kyllä yllättävän fiksua porukkaa verrattuna lestoihi

Äänestä

Eräs noita asuu Oulussa. Lentelee luudallaan pitkin Maikkulan raittia punalapputuotteiden ja halvan kaljan perässä. Noita on katkera kaikille ja luulee muiden olevan kateellisia hänelle vaikka asia ei näin ole. Noita tulee aina jätetyksi miesten toimesta koska kukaan ei jaksa sitä puolta vuotta kauempaa. Noita tykkää myös googlata omaa nimeään ja kiusata tuntemiaan ihmisiä. Noita huristelee luudallaan myös poliiseja pakoon eikä avaa haastemiehilleen asuntonsa ovea sillä on taikonut ovikellon toimintakelvottomaksi. Kiusaa myös ihmisiä Tiktokissa ja muilla somealustoilla.

Äänestä

Eräs viiskybänen rummo liihottaa Maikkulan raitilla. Pukeutuu 2000-luvun junttihepeneisiin ja on välillä jatkuvasti tahdosta riippumattomassa hoidossa suljetulla Peltolassa. Asuu Maikkulassa ja sen hamppi miehet aina jättävät sen. Kirjoittelee ohonkin kyssäreihin pahaa tutuistaan, googlaa päivittäin omaa nimeään ja kiusaa ihmisiä netissä. Onko noloa? ?

Äänestä

Kannattaa pysyä visusti vaan piilossa siellä Maikkulassa ja ruuvailla ovikelloja irti vtun somemuija psykoosipotilas

Äänestä

Maikkulan noita häiriköi netissä eri nimimerkeillä ja käy välillä Peltolassa rauhoittumassa. Kirjoittelee mm. Kickissä ja Tiktokissa nimimerkillä Sulotar. Kannattaa varoa!

Äänestä

Maikkulassa asuu eräs pulimummo entinen sometähti joka istuu salella aurinkolasit päässä pulsujen kanssa kalja kourassa aamusta iltaan

Äänestä
  • Saksion entinen vaimo

    Äänestä

Kaikki paikalliset o keskenään naimisissa ja.sen kyllä huomaa.

Äänestä

Eivöt ole, kuten ei oulun muillakaan alueilla pääsääntöisesti. Vanhanaikaista, tyhmää ha laosellusta roikkua kiinni naapurissa, pitäisi tietää että tässä se menee se oma tontti, ei tulla toiseen tontille.

Äänestä

Ennen , kun käytiin sotia, niin oli usein niin, että ammuttiin kovasti takaisin, se joka aloitti, sai tuta kun vihollisen pisti takaisin ja alueita jäi autioiksikin. Tiedettiin ettö se asemapihan eaja meni tässä.

Äänestä

rajamuutoksia tuli, yllättäviäkin. välillä se koettiin tappiollisena, kun oltiin tuudittauduttu varmuuten jossakin asiasssa.

Äänestä

maikkulasta ei ole kovin pitkää koulumatkaa, mutta kun tehdään nyt suunnitelmkia kyläkoulujen lakkauttamisiin ynnä muihin , niin koulumatkaa voi lapsille kertyä helposti yli tunnin sivu.

Äänestä

Niinhän se voi olla, etttä jos ei ole ihmisenä mihinkään millään sektorilla niin keskitytään jonninjoutavaan facebookkailuun, ollaan saamattomia bahjuksia vielä jeski iässä, kaikki on sari cslmiikna vanhemmilta, hyvä että taitoja opetellaan, mutta silti näyttää siltä et on niitä jotka tulevat vielä vanhempanakin toisen tontille. Syy usein se että ei koskaan ole olut mihinkään ihmisenä, suu käy, juorutaan ha muuta ,mutta ei ole saavutettu yhtään mitään vaikka fysiikka pelaa.

Äänestä

Kun vanhemmat ovat kaiken maksaneet valmiiksi työpaikkoja myöten asunnot, autot ,kaiken niin lopputulos on se ettei osata yhtään mitään ja ei tiedetä mistään mitään. Hyvä jos pääkaupungin nimi on tiedossa mutta aivot puuttuu täysin.

Äänestä

Ohan tuo armeija-aikakin lyhentynyt. Moni isä sen tietää , ei vaan viitsi sanoa että poika on paska.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ouluun muuttamassa kirjoitti:

niin että minkälainen asuinalue tuo maikkula on?
asuuko paljon juoppoja, narkkareita, mustalaisia yms?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu