Onkohan muilla samankaltaista ongelmaa. Minua ei kiinnosta olla mummuna. Miehelläni on kaksi aikuista lasta, joilla molemmilla on kaksi alle kymmenvuotiasta lasta. Toisin sanoen olen mummupuoli. Mieheni kanssa olemme ollet naimisissa jo 17 vuotta, ja olen 45-vuotias.
Näiden vuosien aikana en ole juurikaan kiintynyt näihin lapsiin, kuten en yleensäkään ole koskaan ollut kiintynyt yhteenkään lapseen. Oma äitiyskin on ollut aina ehdottoman poissuljettu juttu. En vain yksinkertaisesti välitä pilteistä. Em. muksuissa ei sinänsä ole mitään vikaa, kilttejä ja tottelevaisia kait, mutta en kaipaa heitä sulostuttamaan omaa rauhaani.
Haluaisin olla hyvä mummu, mutta en koskaan tarjoudu hoitamaan heitä enkä tee ikinä aloitetta viikonloppuvierailusta. Hermot vain siinä menee. Tämä on varmastikin havaittu mieheni lasten keskuudessa, asiasta ei kyllä ole koskaan puhuttu. Voi miten odotan päivää, että nämä kiljukaulat tulisivat aikuisiksi !
Olenko todella ainoa laatuaan ?
Näiden vuosien aikana en ole juurikaan kiintynyt näihin lapsiin, kuten en yleensäkään ole koskaan ollut kiintynyt yhteenkään lapseen. Oma äitiyskin on ollut aina ehdottoman poissuljettu juttu. En vain yksinkertaisesti välitä pilteistä. Em. muksuissa ei sinänsä ole mitään vikaa, kilttejä ja tottelevaisia kait, mutta en kaipaa heitä sulostuttamaan omaa rauhaani.
Haluaisin olla hyvä mummu, mutta en koskaan tarjoudu hoitamaan heitä enkä tee ikinä aloitetta viikonloppuvierailusta. Hermot vain siinä menee. Tämä on varmastikin havaittu mieheni lasten keskuudessa, asiasta ei kyllä ole koskaan puhuttu. Voi miten odotan päivää, että nämä kiljukaulat tulisivat aikuisiksi !
Olenko todella ainoa laatuaan ?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Minusta on näin pienen vauvan äitinä hienoa, että myönnät itsellesi että näin on. Minusta on vielä hienompaa mikäli kerrot asianlaidan myös vanhemmille jotta pettymyksiä ja ihmetystä ei synny. Kaikki eivät vaan yksinkertaisesti pidä lapsista niinkuin moni ei pidä isovanhemmistakaan. Sinun on kuitenkin hyvä pitää mielessä vanhuutesi ja lapsenlapsien asennoituminen sinuun etäisyyttä ja kylmyyttä saattaa olla...jokainen tekee niinkuin parhaaksi näkee ja miten haluaa elää kunhan on hyvä olla
Ole sellainen kuin olet ja älä syyllistä itseäsi jos et ole kuin muut! Hermot menisi minullakin ja olen aidosti inhonnut kakaroita enkä yrittänytkään esittää mitään lapsi ystävällistä.
Et ole ainoa laatuaan sillä monet vanhemmatkin ovat samanlaisia, eivät kestä edes omia kakaroitaan! Tuuppaisivat niitä vain toisten riesaksi.
ikävintä on luonnollisesti se, että lapset ovat täysin viattomia ja heitä tulisi rakastaa. Ongelma piilee mahdollisesti myös siinä, että monet eivät ajattele ennen lapsen tekoa mitä se tuo tullessaan. Jokaisella on oikeus omaan elämään viaton lapsi on aina viaton ja tulisi kohdella sydämen mukaisesti
Niin, lapset ovat viattomia, ja jokainen meistä on ollut joskus lapsi. lapsena oli kivaa, kun ympärillä oli mukavia ja turvallisia aikuisia. oma mummuni oli maailman paras isoäiti.
En kohtele kylmästi näitä lapsenlapsia, päinvastoin. Minusta tuntuu, että he ihan oikeasti pitävät minusta. Ja minäkin pidän heistä, ei siinä mitään. mutta en vain jaksa kiinnostua aidosti, en pysty leikkimään ja peuhaamaan, minusta ei tule spontaanisti ulos sellaista tunnetilaa, joka vaaditaan lasten kanssa olemiseen. Minä väsyn ja ärsyynnyn ja olen suunnattoman stressaantunut heidän kanssaan. En kuitenkaan näytä sitä ulospäin. Toisin sanoen minun pitää näytellä hyvää mummua.
Kateellisena, tai paremminkin ihmetellen seuraan ihmisiä, jotka oikeasti riemastuvat lasten näkemisestä, jopa ihan vieraiden lasten tapaamisesta. Minulta se ei onnistu. Pienet vauvat eivät herätä minussa mitään ihmeellisiä tunteita. Kunhan ovat siinä, ei ole tarvetta ottaa syliin ja leperrellä. Huonosti käyttäytyvät ja huutavat lapset saavat minut suorastaan hulluuden partaalle.
Kärsin kyllä tästä, en ole kylmä ihminen, minulla on vain tällainen aika iso musta alue elämässäni.
Minulla on vähän samanlainen suhtautuminen lapsiin, en erityisemmin osaa kiintyä kehenkään. Toki ja onneksi omaan lapseeni olen hyvin kiintynyt ja hän onkin ainoa, jonka kanssa osaa olla spontaanisti. En ollut edes ajatellut hankkia lasta, mutta luonto päätti toisin ja niinpä minäkin pääsin tuntemaan miltä tuntuu olla äiti. Asia pelotti todella paljon. Meillä on myös usein miehen kaksi lasta edellisestä avioliitosta ja enemmän kuin usein mietin, että milloin nuo kiljukaulat ovat niin isoja ettei tartte tuota melskettä enää sietää. Oman kakaran riiviökohtaukset jotenkin siedän, mutta en näiden toisten lasten. Kyllä se minua välillä harmittaa kun en pysty "tykkäämään" lapsista niin kuin pitäisi ja tuskinpa nämä kaksi tulevat minua vanhainkotiin koskaa katsomaan, meille ei tule muodostumaan kovikaan läheiset välit. Minusta varmaa tulee samanlainen mummopuoli kuin sinäkin olet, en varmaan osaa kiintyä edes miehen lasten lapsiin, omani lapsiin kyllä. NÄin on vain asiat ja varmaan on mahdotonta muuttaa itseänsä toisenlaiseksi.
Tässä taas valvoessa tulee lueskeltua ja aloin miettiin, että sinähän olit vasta rapiat 35-v kun tulit mummupuoleksi.
Sehän jo tekee tilanteesta varmaan vähintäänkin erikoisen, tuo ikä.
Paremminkin voisit olla esim. "Tiina"-täti.
Ja onhan se totta ettei kaikkia tuttujakaan lapsia voi rakastaa. Sinähän tulet heidän kanssaan toimeen ja pidät heistä, kyllä se riittää.
Mitä puhuit huonosti käyttäytyvistä kiljukauloista, kyllä muakin ärsyttää joskus, mutta siitä syystä, että vanhemmat ovat päästäneet jossain vaiheessa asiat siihen pisteeseen.
Mistäs lapset pienenä eniten tapoja oppii (tai on oppimatta) jos ei kotoa.
Huomion hakuahan se yleensä on, jos ei kilttinä olemalla huomata lasta niin...
No, mitäs mä tässä ittestään selvyyksiä, mutta joo, älä suotta kanna syyllisyyttä tai muuten ihmettele tuntemuksiasi, olet todella nuori ollaksesi kenenkään mummupuoli jo 10;ttä vuotta.
Miehesi lastenlapset kuuluvat elämääsi, olet jo tottunut asiaan, joten mitä sitä sen enempää miettimään.
Eihän kaikki biologisetkaan isovanhemmat sopeudu ajatukseen. Minunkin äitini, kun kerroin onnessani raskaudestani, hänen ensimmäisestä lapsenlapsestaan, kivahti vihaisesti, että "Ja mua ei sitten kukaan IKINÄ sano mummuksi!" Ei olla sanottu, ei.
Taas mä höpötin..
Älä sinä sure, olet aivan normaali :D
Syksyä vaan ja niin pois päin!
mummoikäinen. Olet vielä nuori nainen, mutta olet jo isoisäksi ehtineen miehen toinen vaimo. Onko lasten oikea mummo kuollut vai miksi sinun pitäisi mummoa esittää? Lapsettoman naisen on vaikea eläytyä mummon rooliin, joten ole vain oma itsesi.
Niin, olen tullut mummuksi aika nuorena, sillä mieheni on minua jonkin verran vanhempi. Miehen lapset olivat lähes aikuisia, kun menimme naimisiin. Ei ollut mitään ongelmia, minut otettiin loistavasti vastaan.
Mieheni entinen vaimo on elossa, samoin mieheni lasten puolisoiden vanhemmat, joten biologiset mummut ja papat ovat olemassa. Olemme kaikki toistemme kanssa tekemisissä, mieheni exä on jopa oikeinkin hyvä kaverini. Minulle on myös alusta asti tehty selväksi, että myös minä olen täysivaltainen mummu, en mikään mummupuoli. Että näin. Se nyt vaan on niin vaikeaa.
Kun pystyt kunnioittamaan miehesi isovanhemmuutta niin ettet ole alkanut estämään ja jarruttamaan hänen yhteyden pitoaan omiin lapsenlapsiinsa :) , niitäkin on jotka sen tekee.
Kun kerta näiden lasten kaikki omat isovanhemmat elävät, niin tuskin kukaan sinulta sitä erityistä isovanhemmuutta odottaakaan.
Kyllä ne lapset kasvavat nopeammin kuin arvaatkaan, mietipä 10v ajassa taaksepäin, eikö olekin lyhyt aika? Mutta lasten elämässä se merkitsee sitä että 5v kiljukaula onkin 15v teini.
oikein (olen huono lukemaan rivien välistä) olet onnellisessa asemassa. Olet saanut valtuudet olla täysivaltainen mummu jos sitä haluat. Jos et halua lapsilla kuitenkin isovanhempia riittää. Et mielestäni voi olla kovin kylmä ihminen jos tunnet että lapset sinusta pitävät. Lapset kiertävät tunteettomat ihmiset kaukaa.
Toisten lapsia ja lapselapsia ei tarvitse rakastaa, riittää kun heidät hyväksyy. Ja kohtelee tasapuolisesti.
Ei kaikista lapsista tarvitse pitää. Eihän sitä pidetä kaikista aikuisistakaan.
Nykyisin lapset kasvatetaan niin äänekkäiksi, röyhkeiksi ja joka paikassa esiintuleviksi, että ei tällaisia lapsia tarvítsekaan sietää.
Lapset heijastavat maailman menoa: pinnallisuus, empatiakyvyttömyys, lyhytjännitteisyys, egoismi... ei tuonkaltaisia lapsia jaksa kukaan.
Viehkeitä ja hyvinkäyttäytyviä lapsia tuskin enää löytyy.
Vanhemmat menkööt itseensä, jos lapsi aiheuttaa ympäristössä kielteisiä tunteita jopa mummoissa.
Eivät lapsetkaan paljon ole mummoistaan kiinnostuneita. Että eiköhän se aika fifty-fifty mene.
"Voi miten odotan päivää, että nämä kiljukaulat tulisivat aikuisiksi"
Mitä väliä sillä on minkä ikäisiä sinulle yhdentekevät ihmiset ovat?
Parempikin että pysyt erossa pilaamasta toiseten ilmaa, mutta älä vie isovanheemuuden iloa miheltäsi.