No jopas oli perustelu
Viljanen on hakijoista ansioitunein
==> siis millä mittareilla, mitä on oikeasti saanut aikaan?
Halonen korostaa, että Viljanen on toiminut tässä tehtävässä viisi vuotta ja hoitanut tehtävänsä moitteettomasti ja ansiokkaasti.
==> vain Halosen mielestä moitteettomasti.
Odotan että viikonlopun lehdet tekevät tästä oikeasti samankokoisia juttuja kuin tekstiviestikohusta: ulkoministeri erotettiin virasta kun ei pitänyt lupauksiaan. Presidentti ei pitänyt lupaustaan olla nimittämättä vastoin yksimielisen hallituksen päätöstä. Miten presidentti voidaan erottaa?
Viljanen on hakijoista ansioitunein
==> siis millä mittareilla, mitä on oikeasti saanut aikaan?
Halonen korostaa, että Viljanen on toiminut tässä tehtävässä viisi vuotta ja hoitanut tehtävänsä moitteettomasti ja ansiokkaasti.
==> vain Halosen mielestä moitteettomasti.
Odotan että viikonlopun lehdet tekevät tästä oikeasti samankokoisia juttuja kuin tekstiviestikohusta: ulkoministeri erotettiin virasta kun ei pitänyt lupauksiaan. Presidentti ei pitänyt lupaustaan olla nimittämättä vastoin yksimielisen hallituksen päätöstä. Miten presidentti voidaan erottaa?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kukaan ei ole erottamaton. Eikä varsinkaan Halonen.
Miten tämä Viljanenkin kehtaa olla virassaan
Luulisi tuo normaalipäistä kyrsivän, kun koko demokraattinen Suomi pitää häntä vain Halosen rukkasena.
Kyseessä oli siis ennenminkin vasen päätös?
Demarien nuija on Sanoma ja YLE. SAK rummuttaa myös demarien puolesta paskasanomaansa.
Ainoa maa, jolla on likapyykki pesemättä Neuvostoliiton aikakaudelta ja päätökset sen mukaisia.
Haloselta turha oma-aloitteista pesäntonkimista vaatia.
Sirpa Viljasen ainoa ammatillinen erityisosaaminen on sosialistipuolueen jäsenkirja. Toivottavasti Viljanen nauttii olostaan ei-toivottuna ja huonona kansliapäällikkönä. Ministeri Holmlund voisi siirtää Viljasen työpöydän johonkin siivouskomeroon ettei sosialistien vakoiluaparaatti toimisi hänen kauttaan.
On toisaalta ihan hienoa että ihmiset näkevät kuinka huonoja virkanaisia valitaan tehtäviinsä. Sirpa Viljanen on huono kansliapäällikkö. Ainoa syy miksi hänet valittiin on sosialistipresidentti. Julkisuuskuva hänestä voidaan toki maalata sosialistimediassa kauniiksi kuin tarsan kansansuosio mutta totuus ei muutu tästä mihinkään. Sosialistipummi virassa pelkän puoluetoverin, ei oman osaamisensa, armosta. Surkeaa...
Halosen saavutuksia
- heikentänyt Suomen puolustuskykyä enemmään kuin kukaan muu henkilö Suomen historiassa - jyräsi läpi miinakiellon, ja nyt näyttää pahasti siltä että korvaavat rypäleaseet menee samaa tietä. Se, että johtavat sotilasvallat kuten US, Venäjä eivät miinoistaan luovu on tietty epäolennaista
- jyrää läpi henk kohtaisia suosikkejaan minne vain suinkin pystyy. Eikös tämmöinen ole jo lainvastaista ja selkeästi korruptoitunutta toimintaa?
- sitten vielä hoetaan miten hän on suosittu, koko kanssa presidentti. Minua ainakin hävettää moinen täti maamme johtajana. Sopisi paremmin jonkin ompelukerhon johtoon paheksumaan maailmanmenoa.
Viljanen on koulutukseltaan sekä yhteiskuntatieteilijä että juristi. Hänellä on ylivoimaisen koulutuksen lisäksi myös ylivoimainen työkokemus. Hakkaa mennen tullen myös hallituksen ehdokkaan puhumattkaan muista - siis aivan objektiivisesti tarkastelle - jopa kokoomukselaisten lasien läpi katsellen.
Viljanen on hoitanut virkaa viisi vuotta eikä kenelläkään ole ollut muuta kuin hyvää sanottavaa hänen työtehtäviensä hoitamisesta - siis ei kenelläkään - ei edes kokoomukselaisilla.
Sisäministerin ehdotuksella ei ollut mitään muuta perustetta kuin poliittinen virkanimitys. Ei kenenkään mielestä. Sisäministeri pitää erottaa asiaan kuulumattoman epäasiallisen poliittisen pelleilyn vuoksi. Onneksi meillä on presidentti, joka käyttää hänelle perustuslain mukaan kuuluvaa nimitysoikeutta.