Teen vuorotyötä ja päivän myöhäisin vuoro loppuu puoliltaöin. Työmatkani kulkee läpi kaupungin ja on oikeastaan aika mukavaa pyöräillä kiireisen työvuoron jälkeen yksin tyhjiä ja hiljaisia katuja. Nyt tuli kuitenkin mieheltä "käsky", etten enää saa oman turvallisuuteni vuoksi kulkea tuota matkaa pyörällä, vaan minun on siirryttävä autoiluun.
Kertokaa nyt omat kokemuksenne ja mielipiteenne. Onko Pori öisin todella niin vaarallinen ettei siellä parane nuoren naisihmisen yksinään pyöräillä? Onko kellään tietoa mistään tilaistoista, esim. väkivaltatapauksista ja sen semmoisista.
En ole koskaan tuntenut oloani turvattomaksi, mutta myönnettäköön että olen aika sinisilmäinen, enkä yleensä edes keksi epäillä vastaantulijoista mitään pahaa. Ainahan sitä on riskejä olemassa, tapahtuuhan niitä raiskauksia keskellä päivää ja kaupunkia. Mutta siis, kuinka turvallinen Pori on?
Kertokaa nyt omat kokemuksenne ja mielipiteenne. Onko Pori öisin todella niin vaarallinen ettei siellä parane nuoren naisihmisen yksinään pyöräillä? Onko kellään tietoa mistään tilaistoista, esim. väkivaltatapauksista ja sen semmoisista.
En ole koskaan tuntenut oloani turvattomaksi, mutta myönnettäköön että olen aika sinisilmäinen, enkä yleensä edes keksi epäillä vastaantulijoista mitään pahaa. Ainahan sitä on riskejä olemassa, tapahtuuhan niitä raiskauksia keskellä päivää ja kaupunkia. Mutta siis, kuinka turvallinen Pori on?
Vastaukset 14
Vanhimmat
cruisailevat jalkakäytävillä terrorisoiden jalankulkijoita.
On siis parempi että siirryt autoiluun.
Muuten tämä pikkukaupunki on rauhallinen liikkua.
Pari kertaa on joku mieshenkilö iltasella tarrannut pyörän tarakkaan kiinni vauhdista. Onneksi olen päässyt pakoon. Nykyään en kulkisi juuri missään iltasella ilman autoa.
Syytä pelätä, its varustauhun AK-47:lla ja kevyellä kertasingolla, ihan vaan jo käydessäni maitokaupassa lauantain iltana.
Järki käteen hei! Täysin samanlaista menoa, kuin muissakin yli 50 000 asukkaan kaupungeissa.
Eli millainen, uskaltaako niissä muissa yli 50 000 asukkaan kaupunteissa kulkea yöaikaan yksinään pyörällä?
Tuskin Pori on yhtään vaarallisempi kuin muutkaan vastaavan kokoiset kaupungit.
Minä itse en kyllä pyöräilisi tuolla yksinäni yöllä.
Liikun keskustassa puolen yön aikaa ja aina on ollut ihan rauhallista.Ei mitään ongelmia moneen vuoteen, mutta minä soita suutani ihmisille.
Yhden ihmeen olen nähnyt.
Eräänä yönä Isolinnankadulla nainen kokosi hameensa päänsä päälle eli ryhtyi seisaaltaan virtsaamaan keskellä jalkakäytävää. Peitti siis hameella päänsä, mutta muu keho kaulaan asti oli paljaana.
Rauhassa sai nainen kulkea kuin myös ne kaksi nuorta mies, jotka alastomina kävelivät Yrjönkadun päästä päähän. Ei edes taakse kääntynyt kukaan katsomaan.
Kyllä ihan rauhassa saa vaeltaa.Minua ei hoitoihmisenä alastomuus vaivaa, siitä vaan, jos omat vehkeet kestää.
On ihan sattumasta kiinni sattuuko samaan paikkaan samaan aikaan kuin joku murhamies tai raiskaaja.
Useimmiten selviää kaupungin läpi turvallisesti vaikka vuosikaudet ja yhtenä päivänä törmää henkilöön johon ei tosiaan pitäisi törmätä ja se on sitten siinä.
Turha etukäteen murehtia liikaa ainakaan.
Uskaltaahan nuo lehdenjakajatkin yöllä liikkua enkä muista milloin viimeksi kukaan lehdenjakajista olisi joutunut rikoksen kohteeksi. Ja heissä on myös naisia.
Kokonaista varttivuosisataa tehty yötyötä erilaisissa tehtävissä.Naiset tekee yöyötä jakajina siivoojina hälytystehtävissä tarjoilijoina taksikuskina rahtarina ym terveenä.
Kaikista puheista on paskapuhetta 96% ja loput pelkkää puhetta. Mitään uhkaa yksinliikkuvalle ei oikeasti ole, jos keskellä "kylää" liikut. Metsäreittejä kannattaa tosin välttää, aina niitä ääliöitä olemassa on. Mutta tuskinpa keskustassa ongelmia tulee.....
Ei Porissa kukaa ole liikenteessä kapakkien sulkemisen jälkeen !
Ei Porissa yhtään vaarallisempaa ole kuin muuallakaan.
Jos työmatkallaan kulkee, eikä nakkijonossa kaikkein humalaisimman kanssa riitaa haasta, on aika turvassa.
Koiran kanssa joskus joutuu kuljeskelamaan myöhäänkin eikä koskaan ole tarvinnut pelätä.
Koira on sellainen taskumalli ettei siitä ole pelotteeksi.
jouduin tappeluun torin hesen luona baarin jälkee ku joku narkki alko soittaa suutaan ja tönimää. päästelin sitä avokämmenellä kuin tyttöä. mutta täytyi vain lopuksi lähteä juosten kun tuli pari sen narkkari kaveria lisää.
Kiitos tiedosta !
Oliko minkänäköisiä ?
Kyllä voi ajella miten sattuu.
Perheravintolana suosittelen kauppatorin kupeessa olevaa City-pubia, sieltä lohkeaa pikkurahalla Porin ehdottomasti parhaat ruoka-annokset. Riittää myös katseltavaa sekä aikuisille että perheen pienimmille, ehdottomasti Porin viihtyisin koko perheen ravintola.