Olin niin järkyttynyt etten tiennyt ajaneeni ylinopeutta, kunnes tuli lappu postitse että olen ajanut ylinopeutta eli 20km/h liikaa 30km/h alueella kaupungilla. En edes tiennyt siellä olevan kameraa enkä huomannut nopeusrajoitusta. Tämä on elämäni ensimmäinen kerta, kun olen saanut huomautuksen ja olen sentään jo yli 40v enkä yleensä koskaan ajanut ylinopeutta, järkyttävää! Saanko kauheet sakot ja olen vuorotteluvapaalla ja jatkuu opintovapaalle eli tosi surkeat tulot. Joudunko vankilaan? järkyttävää... nyyh...
järkyttävää
järkyttynyt
5615
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itse olen ajannut vastaava vauhti ja kun kerroin nimismiehelle että olen syntynyt 1932 ja olen kahden pienen lapsen yksihuoltaja äiti ja vielä työtön. Ajokortti on ollut jo 56 vuotta ja en koskaan ole joutunut maksamaan sakkoja.
Laita vaan päälle minihame kun meet nimismiehen puheille ja jätä alushousut kotiin, sitten pudotat kynän lattialle ja kumarrut nostamaan sen.
Ei tuu sakkoja ei sitten millään.
´kun sanoit " En edes tiennyt siellä olevan kameraa".
Taannoin vaimon työmaalta hävisi kohtuuarvokas työväline jolla ulkopuolinen ei tee tuon taivaallista. Tyttö jäi kiinni ja ensimmäisenä ihmetteli että " en minä tiennyt että siellä oli kameravalvonta". Silloin kyseessä oli venäläinen, alkaa näköjään suomalaisiin siirtyä tämä sama hällä-väliä-asenne.
sinun kaltaisesi kriminaalit saadaan pois kaduilta kun joudut linnaan. Uskaltaa tämmöinen tavallinen lainkuuliainen ihminen mennä ajelemaan.
> olen ajanut ylinopeutta eli 20km/h liikaa 30km/h alueella
...
> enkä huomannut nopeusrajoitusta
...
> enkä yleensä koskaan ajanut ylinopeutta
Kysymys kai kuuluu, kuinka paljon yllensä ajelet alueilla, joilla et huomaa nopeusrajoitusta?
Ja sitten meitä syyllistetään, jotka kyllä huomaamme nopeusrajoituksen, mutta emme noudata sitä. :)
Olin menossa haastatteluun jossa sain opiskelupaikan olin silloin ajatuksissani ja silloin skarppaaminen herpaantui. Minä, rouva en saanut koskaan ainuttakaan ylinopeussakkoa elämäni aikana, nyt tuli viikko sitten kirje, että olen ajanut ylinopeutta kaupungilla kameraan 30km/h alueella 20 km liikaa eli viittäkymppiä ajoin. Olin ilmeisesti niin ajatuksissani ajanut vahingossa ylinopeutta ja olin silloin menossa opiskeluhaastatteluun enkä nähnyt joutuneeni kameraan. Jälkikäteen kävin katsomassa kadulla kävellen, enkä nähnyt missään olevan kameraa, mutta nopeusrajoitus on kylläkin 30km/h, mutta pitkän matkan päässä ei ollut enää nopeusrajoitusta, ei saanut selvää missä raja on 30. Ja seurasin muita autoilijoita ja aniharva noudatti rajoitusta. Minulla kävi erittäin huono tuuri ja huono tuuria on jatkunut tänne Turkuun muuton jälkeen. Nyt haaveilen muuttavani pois takaisin täältä, jonnekin siellä on rauhallisempaa enkä enää ajele autolla, en uskalla. Pelästyksen jälkeen ajoin kyllä täällä vielä erittäin säntillisesti eli tosi hiljaa ja sain ohikulkijoilta kiukkuisia katseita, kun olin vain tukkona hitaudellani täällä kaupungissa taajamassa, koska halusin ajaa nopeuden rajoitusten mukaisesti:O. Ei muu auta kuin mennä laitokselle maksamaan kiltisti sakkoja. Olen nyt vuorotteluvapaalla ja jään opintovapaalle, eli köyhdyn entisestään, varmaan joudun pian myymään asuntoni pois että saan revittyä rahat jostain. Voi sentään, yritän jatkossa skarppina jos uskallan enää ajaa:/. Ihmetyttää vain että olen suuri rikollinen joka ajoi viittäkymppiä. Vertaa kuinka esim. vähällä pääsee murhaajat, raiskaajat, varkaat?