Kaipaisin niin kovasti jotain henkilöä, joka vain kuuntelisi juttujani ja kyselisi minulta asioita ja olisi kiinnostunut minusta! Tuntuu, että minä tuputan kaikille seuraani ja kaikki pitävätkin minua loistavana kuuntelijana. Ei, minä tahtoisin puheenvuoron vihdoin ja viimein itselleni ja minulle ei riitä lyhyt puheenvuoro vaan tahtoisin jutella monta tuntia jollekin omista asioistani(iloisista ja surullisista).Vanhemmat ei ole oikein kiinnostuneet ja ystäviäni en todellakaan haluaisi rasittaa sillä, että valitan heille 5tuntia putkeen(ja osa valittamisesta kohdistuisi heihin). Melkein purskahdin kerran itkuun, kun eräs henkilö jonka olin juuri tavannut muisti nimeni ja sanoi: "Maija,voisitko ojentaa sitä karkkikulhoa minulle?". Olen niin hyväksynnän ja arvostuksen puutteessa, että romahdan kohta!
Ja se, että ystäväni,jonka kanssa aina liikun on erittäin sosiaalinen ja saa kaikki ihmiset rakastumaan häneen ensisilmäyksellä. Hienoa omistaa sellainen ystävä, mutta jotenkin aina tulee sellainen olo, että minunkin tulisi olla yhtä näyttävä ja yhtä kiinnostunut muista ihmisistä ja olla yhtä avoin ja sosiaalinen. Minä lämpenen uusiin ihmisiin hitaasti, vaikka toki niitä näitä juttelen mieluusti kelle tahansa(edelleen,en omista sitä joka kuuntelisi minun niitä näitä-juttujani!).Ja jotenkin tunnen ystäväni seurassa itseni aina niin seinäruusuksi, että ihan oksettaa koko tilanne. haluan vain pois paikalta. ja sitten perässäni juoksee lauma ihmisiä, jotka ylistävät ystävääni ja pyytävät minulta lisäinfoa hänestä. Olen niin täynnä tätä. Tuntuu, että olemalla oma itseni eli ehkä hieman ujohko alussa en saa ketään ystäviä ja tunnen sen jälkeen itseni luuseriksi. Minunhan pitäisi suoriutua kaikesta yhtä hienosti kuin ystäväni, sillä se on ainut keino,jolla saan ihmisten hyväksynnän. Hullua!Haen tuskaisesti ihmisten hyväksyntääkin!haluan, että minusta pidetään!Ja minusta ei pidetä silloin kun istun juhlissa siellä nurkassa pelkästään hymyilemässä. Ihmiset kiinnostuvat minusta kun olen samanlainen kuin ystäväni! Ja ahdistun, kun en osaa edes näytellä siihen malliin.
Uskon, että kun saisin henkilön, joka vilpittömästi kuuntelisi minua,olisi vieläpä kiinnostunut jutuistani tai tekisi edes lisäkysymyksiä, niin olisin ihan taivaissa. Sitten osaisin taas vähän aikaa olla kiinnostunut muistakin ihan vilpittömästi eikä sen takia, että tahtoisin vain henkilön, joka kuuntelisi minua. Olen lapsesta asti ollut lapsi, joka pomppii,hyppii ja tanssii vanhempien edessä, mutta kukaan ei ole koskaan huomannut. Jonkun ihan ammatti-ihmisen juttusille voisin mennä, mutta en kuitenkaan sen takia, koska en kehtaa mennä sinne vuodattamaan huonoa itsetuntoani,alemmuudentunnettani,kateuttani ja kaikkea tuollaista mitä minun ei tulisi tuntea! Helpointa olisi jos löytyisi ihminen, jolle netissä vuodattaisin kaikkea ja hän olisi todella siellä toisella puolella läsnä ja kommentoisi juttujani.
Kolmas ongelmani on se, että minut rinnastetaan helposti kahteen vanhempaan isoveljeeni. heillä molemmilla mielettömän paha huumeriippuvuus,alkoholisoituneita ja tupakkariippuvaisiakin. Kaiken lisäksi heillä muutenkin menee huonosti kuten masennusta,huonot kaveripiirit jne. Joka tapauksessa kaikissa juhlissa jossa ajattelen, että kerrankin voisin olla pelkästään minä ilman mitään sukurasitteita, niin aina siellä on yksi juhlissa joka tietää veljeni ja sitten tulee minulle aukomaan päätäni, että minun pitäisi tehdä/sanoa heille jotain, että saisivat elämänsä kuntoon. Monista on myös hauska vertailla meitä keskenään, kuten, että hei "sinähän olet ihan samanlainen kuin se nistiveljesi!varo vain ettei käy sullekin samalla tavalla kun te olette melko samanlaisia!". Niin en ole siis veljiini edes väleissä juuri näiden syiden vuoksi. Silti tuntuu, että joudun kärsimään mielettömästi heidän töppäilyistään...
Kiitos sain purkautua. Huoh, olo on kyllä vieläkin kuin kävelevällä aikapommilla, mutta helpotti edes vähän ja toivon, että joku vastaisi. En halua sairastua masennukseen, sillä sitä on sairastettu ja se ei ollut kivaa.
Ja se, että ystäväni,jonka kanssa aina liikun on erittäin sosiaalinen ja saa kaikki ihmiset rakastumaan häneen ensisilmäyksellä. Hienoa omistaa sellainen ystävä, mutta jotenkin aina tulee sellainen olo, että minunkin tulisi olla yhtä näyttävä ja yhtä kiinnostunut muista ihmisistä ja olla yhtä avoin ja sosiaalinen. Minä lämpenen uusiin ihmisiin hitaasti, vaikka toki niitä näitä juttelen mieluusti kelle tahansa(edelleen,en omista sitä joka kuuntelisi minun niitä näitä-juttujani!).Ja jotenkin tunnen ystäväni seurassa itseni aina niin seinäruusuksi, että ihan oksettaa koko tilanne. haluan vain pois paikalta. ja sitten perässäni juoksee lauma ihmisiä, jotka ylistävät ystävääni ja pyytävät minulta lisäinfoa hänestä. Olen niin täynnä tätä. Tuntuu, että olemalla oma itseni eli ehkä hieman ujohko alussa en saa ketään ystäviä ja tunnen sen jälkeen itseni luuseriksi. Minunhan pitäisi suoriutua kaikesta yhtä hienosti kuin ystäväni, sillä se on ainut keino,jolla saan ihmisten hyväksynnän. Hullua!Haen tuskaisesti ihmisten hyväksyntääkin!haluan, että minusta pidetään!Ja minusta ei pidetä silloin kun istun juhlissa siellä nurkassa pelkästään hymyilemässä. Ihmiset kiinnostuvat minusta kun olen samanlainen kuin ystäväni! Ja ahdistun, kun en osaa edes näytellä siihen malliin.
Uskon, että kun saisin henkilön, joka vilpittömästi kuuntelisi minua,olisi vieläpä kiinnostunut jutuistani tai tekisi edes lisäkysymyksiä, niin olisin ihan taivaissa. Sitten osaisin taas vähän aikaa olla kiinnostunut muistakin ihan vilpittömästi eikä sen takia, että tahtoisin vain henkilön, joka kuuntelisi minua. Olen lapsesta asti ollut lapsi, joka pomppii,hyppii ja tanssii vanhempien edessä, mutta kukaan ei ole koskaan huomannut. Jonkun ihan ammatti-ihmisen juttusille voisin mennä, mutta en kuitenkaan sen takia, koska en kehtaa mennä sinne vuodattamaan huonoa itsetuntoani,alemmuudentunnettani,kateuttani ja kaikkea tuollaista mitä minun ei tulisi tuntea! Helpointa olisi jos löytyisi ihminen, jolle netissä vuodattaisin kaikkea ja hän olisi todella siellä toisella puolella läsnä ja kommentoisi juttujani.
Kolmas ongelmani on se, että minut rinnastetaan helposti kahteen vanhempaan isoveljeeni. heillä molemmilla mielettömän paha huumeriippuvuus,alkoholisoituneita ja tupakkariippuvaisiakin. Kaiken lisäksi heillä muutenkin menee huonosti kuten masennusta,huonot kaveripiirit jne. Joka tapauksessa kaikissa juhlissa jossa ajattelen, että kerrankin voisin olla pelkästään minä ilman mitään sukurasitteita, niin aina siellä on yksi juhlissa joka tietää veljeni ja sitten tulee minulle aukomaan päätäni, että minun pitäisi tehdä/sanoa heille jotain, että saisivat elämänsä kuntoon. Monista on myös hauska vertailla meitä keskenään, kuten, että hei "sinähän olet ihan samanlainen kuin se nistiveljesi!varo vain ettei käy sullekin samalla tavalla kun te olette melko samanlaisia!". Niin en ole siis veljiini edes väleissä juuri näiden syiden vuoksi. Silti tuntuu, että joudun kärsimään mielettömästi heidän töppäilyistään...
Kiitos sain purkautua. Huoh, olo on kyllä vieläkin kuin kävelevällä aikapommilla, mutta helpotti edes vähän ja toivon, että joku vastaisi. En halua sairastua masennukseen, sillä sitä on sairastettu ja se ei ollut kivaa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ihana fiksu kirjoitus, kiitos.
Kaipaisin niin kovasti jotain henkilöä, joka vain kuuntelisi juttujani.
Katsopas netistä paikallisen mielenterveysseuran yhteystiedot. Niillähän on koulutettuja vapaaehtoistyöntekijöitä, jotka käyvät tapaamassa ihmisiä esim kerran kahdessa viikossa. Sehän on ilmaista palvelutyötä, joten he ovat aidosti kiinnostuneita toisista ihmisistä ja haluavat kuunnella ja keskustella. Eivät tee sitä pelkästä valvollisuudesta vaan kutsumuksesta.
Sellainen apu voi kestää muutamasta kuukaudesta vuoteen. Voisit ainakin soittaa ja kysyä onko sinulla mahdollista saada tälläisiä tapaamisia. Ainakin tarvetta olisi.
Hullua!Haen tuskaisesti ihmisten hyväksyntääkin!haluan, että minusta pidetään! kun en osaa edes näytellä siihen malliin.
Tiedän tuon tunteen. Olet joutunut olemaan yksin ja siksi alkanut tavallaan kerjäämään hyväksyntää ja vertaat itseäsi ystävääsi. Olisit valmis sanomaan ja tekemään melkein mitä vain, että tämä ihmisen perustarve (olla toisten kanssa ja tulla hyväksytyksi ja kuulluksi), täyttyisi. Itsekin olen ollut hyvin yksinäinen ja huomannut tuollaista samanlaista käyttäytymistä itsessäni. Parhaiten elämässä pärjää, kun on oma itsensä.Loppujen lopuksi. Hankala sanoa tähän mitään fiksua, mutta kuitenkin ymmärrän tosi hyvin nuo tunteesi ja ajatuksesi.
Mutta jollei osaa olla kaikkien kaveri niin mitä
siitä..miksi pitäisi olla kun voi olla oma
itsensä välittämättä muiden mielipiteistä.
Ehkäpä nyt jäät sen kaverisi varjoon,
jos sinulla olisi vähemmän huomiota herättäviä
kavereita niin voisit niitten seurassa olla suositumpi.
Jos sinulla on niitä ystäviä niin puhu niille
mutta vain yhdelle kerrallaan ja älä valita
asioista vaan keskustele ja kerro..
Mutta miksi ihmeessä sinut rinnastetaan
huumeitakäyttäviin veljiisi..en ymmärrä..?
Varmasti netistä löytyy yksinäisiä ihmisiä jotka
kaipaavat samanlailla juttuseuraa kun sinäkin.
Enpä tiedä että olisinko minä ihan oikea henkilö
juttelemaan kanssasi..kun en oikeen välitä
jutella "niitä näitä" vaan haluan löytää ratkaisuja ongelmiin,
mutta onkohan sinulla varsinaisia ratkaistavissa olevia ongelmia..?
Ette tajua kuinka paljon minulle merkkaa, että täysin tuntemattomat ihmiset lukevat ja vastaavat viestiini ja tarjoavat ratkaisua. Siis oikeasti, olen ihan otettu.
Tuo kuulosti hyvältä ajatukselta, että hakisi jotain vapaaehtoista kuuntelemaan minun juttujani, mutta toisaalta epäilen, että on vielä niitä ihmisiä,jotka ovat oikeasti pohjalla ja luulen, että he tarvitsevat enemmän näiden ihmisten apua kuin minä. Minulla kaikki ongelmat kuitenkin kumpuaa loppujen lopuksi huonosta itsetunnosta, josta kärsii sitten koko elämä.
Niin ja tottahan tuo, että jään täysin kaverini varjoon. Jos olen eri porukassa(se tapahtuu kerran vuodessa,sillä en oikein omista muita hyviä ystäviä),niin tunnen, että loistan kaikissa muissa porukoissa. Se on mahtava fiilis. Mutta ystävääni en kuitenkaan ala vaihtamaan,sillä hän on oikeasti todella loistava ystävä. Hänelle tietysti voisin kertoa näistä jutuista, mutta kun nämä ongelmat koskevat osittain häntäkin juuri silleen, että tunnen alemmuudentunnetta hänen seurassaan ja sillai, niin en halua, että asiasta tulee mikään möykky välillemme tai, että hän alkaisi muuttamaan omaa ystävällisyyttään minun takiani. Ongelma on nimittäin pääni sisällä. Minäkin tahtoisin niin kovasti joskus loistaa. Toisaalta viihdyn parhaiten minuna kun olen se hiljaisempi ja pelkästään `se kaunis tyttö`. En pidä itsestäni kun tyrkytän omaa seuraani muille kyselemällä heiltä kaikennäköistä. Tässä on vain se ristiriita, että ei kukaan tule minulle juttelemaan jos vain yksin nurkassa istuskelen(vaikka niin itse parhaiten viihdyn) ja sitten turhaudun kun en saa ystäviä.
Niin ja tuosta veli-jutusta.Ei minua varsinaisesti rinnasteta heihin, mutta monet etsivät meistä koko aika samoja piirteitä oikein ääneen ja se todella loukkaa minua. Kyseessä kun ei ole koskaan ne positiiviset piirteet. Tai sitten tullaan koko aika selittämään minulle, että minun tulisi tehdä sitä ja tätä, että veljeni pääsisivät takaisin elämän makuun. Jotenkin tuntuu, että en koskaan pääse eroon siitä, että kukaan ei mainitsisi minulle koko illassa mitään veljistäni. Ja jotkut älypäät tulevat oikein hehkuttamaan minulle, että:"hei Maija!Arvaa mitä veljesi teki eilen siellä ja siellä!että sanotko sille, että lopettaa moisen?" tai sitten ihmiset tulevat vain selittämään minulle veljeni typeryyttä. Sitä ei oikeasti jaksa kuunnella silloin kun itse haluaa pitää hauskaa tai tehdä jotain muuta.
Ja jotkut älypäät tulevat oikein hehkuttamaan minulle, että:"hei Maija!Arvaa mitä veljesi teki eilen siellä ja siellä!että sanotko sille, että lopettaa moisen?" tai sitten ihmiset tulevat vain selittämään minulle veljeni typeryyttä
----
Tuo ei kuulosta oikein asialliselta käytökseltä toisilta ihmisiltä. Itse en ainakaan tykkäisi jos minulle puhuttaisiin noin. Sanoisin esim. että olemme molemmat aikuisia itsenäisiä ihmisiä veljeni kanssa, eikä toisen perheenjäsenen käytös minulle kuulu, enkä ole millään tavalla siitä vastuussa. Kehoittaisin ottamaan suoraan veljeen itse yhteyttä, jos on jotain sanottavaa. Tekisin selväksi etten ole kiinnostunut keskustelemaan toisen perheenjäsenen ajatuksista tai teoista.
Minusta on väärin että sulle kommentoidaan veljiisi liittyviä asioita, vaikka ovatkin samaa perhettä. Sinun sisarukset tai heidän asiat/tekemiset, ei kuulu sun ystävyys tai kaverisuhteissa puitavaksi, ellet sitä itse halua. Ehkä saat tälläisen käytöksen loppumaan, kun osoitat ihmisille ettei se ole sopivaa. Just tuollainen negatiivinen asioiden etsiminen/vertailu on kans tosi ikävää.
Sun täytyy vain sanoutua irti niistä keskusteluista ja vaihtaa heti toisiin aiheisiin. Ehkä ihmiset lakkaavat kommentoimasta kun heidän juttunsa ei saa enää vastakaikua eikä kiinnostusta.
Ei sun kannata varmaan ystävää vaihtaa tai jättää, mutta tarvitsisit tosiaan lisää uusia ystäviä. Ihmiset ovat erilaisia ja toisten kaverien kanssa nämä samat kaavat ja tunteet ei välttämättä enää toistu. Jos sulla on vain yksi ystävä, niin saat usein sen saman kokemuksen varjoon jäämisestä ym joka huonontaa itsetuntoa. Jos sulla on enempi kavereita joiden kanssa et jää "varjoon" niin se parantaa itsetuntoasi.
Sulle on päässyt syntymään tälläinen tilanne joka ruokkii huonoa itsetuntoa.
Tuo varjoon jääminen saattaa olla yleinen kokemus, ja tuttu melko monelle. Jotkut voivat kokea jäävänsä varjoon minun kanssa ja minä taas koen jääväni varjoon jonkun toisen kanssa. Asetelmat vaihtelevat ihmisistä riippuen.
Tärkeää olisi löytää tasavertaisia ystävyyssuhteita.
Jonkulainen "rutiinin rikkominen" saattaa myös auttaa huonoihin fiiliksiin. Menin itse aiemmin opiskelemaan ja aloin samalla käymään uudessa harrastuksessa. Sain siitä elämänmuutoksesta ja uusista tekemisistä "henkistä virtaa", eikä ajatukset niin pyörineet esim kaverien puuttumisessa tai huonossa itsetunnossa ym.
>Ette tajua kuinka paljon minulle merkkaa, että täysin tuntemattomat ihmiset lukevat ja vastaavat viestiini ja tarjoavat ratkaisua. Siis oikeasti, olen ihan otettu >
No eipä tästä nyt sentään kovin otettu pitäis olla..
ihmiset nyt vaan tykkäävät sanoa mielipiteitään asioihin.
Huomaan nyt kyllä että sinulla taitaa tosiaan
olla itsentunnon tai itsearvostuksen suhteen hieman ongelmaa.
Kuule..kirjoitahan minulle jos haluat jutella ongelmistasi,
mietitään niitä yhdessä sitten ja etsitään ratkaisuja.
[email protected]
että minunkin tulisi olla yhtä näyttävä ja yhtä kiinnostunut muista ihmisistä ja olla yhtä avoin ja sosiaalinen.
Me kaikki olemme erilaisia, mutta yhtä arvokkaita. Vertaileminen ei ole hyväksi.
Ehkä sun kaveri osaa herättää muiden huomion sosiaalisuudellaan ym. mutta sinussa on taas jotain sellaisia hienoja ja hyviä ominaisuuksia, joita hänellä ei ole. Ja mikä nyt loppujen lopuksi voidaan luokitella "huonommuudeksi"? Onko hiljaisuus/rauhallisuus huonompi ominaisuus kuin sosiaalisuus? Ei minusta. Kaikenluontoisia ihmisiä "tarvitaan" ja eikä erilaisia ominaisuuksia voi laittaa paremmuusjärjestykseen. Jokaiselle on paikkansa.
sinne vuodattamaan huonoa itsetuntoani,alemmuudentunnettani,kateuttani ja kaikkea tuollaista mitä minun ei tulisi tuntea!
Kyllä ne tunteet ovat ihan oikeutettuja. Se helpottaa, jos niitä pystyy jotenkin purkamaan, työstämään ja käsittelemään. Se on ikävää jos tunteensa joutuu patoamaan sisällensä. Mitähän asialle voisi tehdä, muuta kuin ammattiapua?
Ainakin joku keskusteleva ja kuunteleva ihminen olisi tärkeä.
Olen itse esimerkiksi lukenut kirjallisuutta itsensä rakastamisesta, itsetunnosta ym. näistä asioista. Koen henkilökohtaisesti että niistäkin voi jopa saada jotain hyviä oivalluksia ja ajatuksia asioiden käsittelyyn. Minulle tiedon etsiminen ja pohtiminen on ilmeisesti jonkinlaista tilanteiden käsittelyä samalla koska niin paljon sitä teen.
Myöskin kirjoittaminen voi olla hyvin terapeuttista. Sellaisikin keinoja, samoin taidetta on käytetty. Esimerkiksi paperille voi kirjoittaa kaiken mitä mieleen tulee ja sitten vaikka repiä tai polttaa sen.
Tälläinenkin voi keventää mieltä.
Tälläiset voi kuulostaa lapselliselta, mutta usein ammatti-ihmisetkin kertovat näistä asioista. Kaikkia mahdollisia keinoja purkaa omaa mieltänsä voi kokeilla ja käyttää.
Niin,minun pitäisi hankkia lisää ystäviä, jotta pääsisin tästä alemmuudentunteesta eroon ystäväni seurassa. Nyt kun kesällä olin kesätöissä ja vaikka siellä oli paljon muitakin nuoria,niin tutustuin siellä melkein jokaiseen ja olin mielettömän sosiaalinen,koska en tuntenut ketään kohtaan alemmuudentunnetta,koska ensinnäkään kukaan heistä ei tuntenut muuta elämääni(esim.veljiä) ja se,että en joutunut esittämään jotain muuta etten olisi kenenkään varjossa,sillä kukaan ei tavallaan kilpaillut kanssani kenenkään huomiosta. Helppohan se on sanoa, että hanki uusia ystäviä, mutta vaikka liikun erittäin isoissa porukoissa,niin siellä on paikalla aina tämä kilpaileva ystäväni ja huomio hänessä. Minä olen syrjemmällä. Ja vaikka porukkaamme tulee koko aika uusia ihmisiä juhlien yms.kautta,niin silti kiinnostus menee uusilla ihmisillä aina ystävääni. Mutta kertokaa miten pääsen tästä oravanpyörästä eroon? Olen aina se varjo vain ystävästäni ja jotenkin tuntuu, että ihmiset eivät laisinkaan muista minua vaan pelkästään ystäväni! Jos jätän ystäväni,olen yksin.Jos olen ystäväni seurassa olen hänen varjossaan. Sanottakoon vielä, että ystäväni on puoliksi Espanjalainen,joten minä en todellakaan pääse edes koreilemaan ulkonäölläni. Ja ihan hirvittävää kuinka katkeralta tämä teksti kuulostaa,sillä en ole mikään katkera ystävä,joka panettelee parasta ystäväänsä kaikille:(
Jep,kirjoittaminen on koettu hyväksi vaihtoehdoksi ja kirjoitankin säännöllisesti nettipäiväkirjaa. Piirtäminen oli yhdessä vaiheessa minulle myös todella tärkeää, mutta niiden taitojen ruostuessa niin pahaan kuntoon,niin en ole koskenut sen jälkeen kynään piirrustusmielessä moniin vuosiin.
Niin ja noista veljistä vielä sen verran, että lähinnä ne uudet ihmiset,jotka tulevat mukaan ystäväpiiriimme tekevät noita typeriä havaintojansa. Monille on nimittäin suuri yllätys, että olen näiden narkkarien sisko, niin tottakai sitä aletaan silloin tuijottamaan tarkemmin ja etsimään yhtäläisyyksiä.
Joku ehdotti esim.uuden harrastuksen hankkimista. Käyn eräällä jäsenyyssalilla ja siellä on aina samat naamat kaikilla tunneilla ja tuntuu, että se on ainut paikka jossa voin olla kuin kotonani ja loistaa pelkästään olemalla oma itseni. Mutta se itsevarmuus ja kaikki mikä siellä salilla on, niin katoaa melko pian kun astun taas jälleen viehättävämmän ystäväni seuraan.
Niin syyllinen olokin kun kirjoitan tällaista ystävästäni! Hän on varmasti parasta mitä minulle on tapahtunut, sillä ilman häntä en tutustuisi niin moniin ihmisiin tai saisi kutsuja mitä ihmeellisempiin kissanristiäisiinkin. Valitettavasti hän vain saa minut tuntemaan itseni niin huonoksi ja en saa sitä ajatusta pois aivoistani,vaikka miten yritän. Joten siinä tarvitsisin todella apua.
Mutta kun ikää on jo tullut niin asia ei vaivaa enää.
Ensinnäkin asut varmaan pienellä paikkakunnalla
jossa kaikki tuntevat toisensa, siellä leimataan ihminen monesti väärin perustein ja turhaan.
On erittäin vaikeaa saada ihmisiä muuttamaan kantaansa.
Jos mahdollista muuta toisiin ympyröihin.
Sitten tuo kuunteleminen, toiset vain ovat niitä puhujia, toiset kuuntelijoita.
Pohjimmiltaan jokaisella on vain omat asiat päällimmäisenä mielessä, vaikka onkin ihmisiä jotka malttavat olla hiljaa ja kuunnella, ainakin olla kuuntelevinaan.
Mutta ainakin itse siinä kuunnellessa ajattelen omiani, en edes aina tiedä mitä toinen puhuu, kunhan ynähdän jotain ja nyökyttelen.