Halonen kiitti

Halosen toiminta saa yhä oudompia piirteitä!
Georgiassa venäjän joukot suorittavat etnistä puhdistusta, kansanmurhaa ja tuhoavat infrastruktuuria länsimaisten medianedustajien läsnäollessa ja Halonen kiittelee!!!!!
3110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tuhosivat mm maan tärkeimmän rautatiesillan, narahtivat kun reutersin toimittajat saattuivat paikalle.

Miksi Halonen ei tuomitse itsenäisen valtion infrastruktuuurin tuhoamista ja vaadi medjedeviä korvaamaan aiheuttamansa vahingot?

Äänestä

Mistä olet saanut tiedon?

Äänestä

oudoksuu Halosen kiittelyä Medvedejeville, että Venäjä antoi hyväksynnän sille,että turvallisuusjärjestö Etyj voisi päättää Georgiassa olevien sotilastarkkailijoiden määrästä nostaa niitä sataan. Myöskin, että tarkkailijat valvoisivat tulitauon noudattamista.

On myös outoa,että media, esimerkiksi Etelä- Suomen sanomat otsikoi pienellä palstalla sisäsivulla Halosen puhelunkeskustelun. Jos Suomen hallituksen jäsen olisi tehnyt keskustelun, niin otsikot olisivat olleet suurella ja etusivuilla.

Näin suomalaiset kaunaiset suomalaiset tahot käsittelevät Suomen kansan valitsemaa presidenttiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Medvedjeviä kirjoitti:

Halosen toiminta saa yhä oudompia piirteitä!
Georgiassa venäjän joukot suorittavat etnistä puhdistusta, kansanmurhaa ja tuhoavat infrastruktuuria länsimaisten medianedustajien läsnäollessa ja Halonen kiittelee!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu