poninhäntiä, ne on saarnattu synniksi.
Älkää sitten naiset ja tytöt
enää pitäkö
673054
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 67
Vanhimmat
Hiusten pituus määrätään raamatussa ellet sattuisi tietämään.
höpö, höpö, älä tyhmiä puhu
"Hiusten pituus määrätään raamatussa ellet sattuisi tietämään."
Kuinka tarkasti? Metri- vai tuumamitan mukaan? Absalom, raamatun kertomuksen mukaan, tarttui tukastaan puunoksaan, olikohan ollut liian pitkä letti? Pitäisikö laestadiolaismiesten olla nahkapäitä?
Tyypillistäpä tyypillistä. Keskeinen kristinuskon sanoma puuttuu kokonaan näiltä synniksi saarnaajilta.
Ihme etteivät he tee parannusta niistä omista synneistään jotka Jumalan sana synniksi osoittaa.
Fil. 4:4 Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!
Fil. 4:5 Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä.
Lienet joku ulkopuolinen, kun olet tietävinäsi, miten tämä jonkun tänne ilmeisessä vinoilumielessä heittämä teksti on "tyypillistä".
Oma kannanottosi on tyypillistä ihmisille, jotka eivät tunne el.lestadiolaista tapakulttuuria ja vielä vähemmän uskonelämää.
Tunnen lestadiolaisuuden läpikotaisin. Tyypillistäkin tyypillisempää on juuri lestadiolaisuudessa, että aivan tavalliseen ihmiseloon liittyviä asioita saarnataan synniksi.
Syy tähän on se että näin pääsee taas lisää kerskumaan omasta lihastaan ja sen kieltäytymisistä muille ihmisille.
Jälleen vierähti muutama kuukausi lukematta tätä palstaa, tällä kertaa riitti ensimmäisen aiheen lukeminen.
Kokeilenpa osaanko minäkin kirjoittaa yhtä asiallista ja tarpeellista tekstiä kuin useimmat muut:
"Vuh vuh vuh, hau hau hau hau hau hau hau...."
Sehän onnistui :) Jatkakaa --->
Köpsä !
On hyvä että pysyt poissa, koska ei ole asiaa.
Tosiasiassa en usko että sinä olisit ollut poissa montaa päivää, koska hengeltään ja sisällöltään vastaavia viestejä tulee muutaman päivän välein.
Lestadiolaisuus on yhteisöllistä. Siis käytännössä ulkoiset merkit viestivät joukkoon kuulumisesta.
Kun aiempina vuosikymmeninä kovin korostettiin sitä, että vain me lestadiolaiset (tai esikoislestadiolaiset) olemme ymmärtäneet oikein kristillisyyden ja siten taivaan perilliset, niin siitä helposti seuraa, että käytännössä myös ulkoisten asioiden merkitys korostuu:
Pukeudutaan tietyllä tavalla, vältetään tiettyjä asioita, noudatetaan toisia ja niin edelleen. Eli halutaan kaikin tavoin osoittaa omilla käytännön valinnoilla, mihin yhteisöön halutaan kuulua ja mikä yhteisöidentiteetti itsellä on.
Ihmisen, joka luulee tätä yhteisöllisen identiteetin rakentamista ja noudattamista jonkin joukon kristillisyyden ytimeksi ja koko kuvaksi, täytyy olla ajatuksenjuksultaan aika yksinkertainen. Ryhmän ulkonainen jäsenyys ei ketään pelasta, jos omakohtainen kilvoittelu, sydämen kristillisyys, puuttuu.
Joukkoon mahtuu monenlaisia ihmisiä, kun kaikki saavat olla mukana eikä ketään suljeta yhteisöstä pois, vaikka joku ei noudattaisikaan yhteisöidentiteetin ulkoisia odotuksia, vaikkapa vaatetus-, kampaus- tms. ohjeita. Se, että joku noudattaa yhteisöllisen identiteetin sanelemia odotuksia, ei ole mikään kerskumisen syy, kuten väität. Vaan pikemminkin se kielii halusta kuulua yhteisöön ja viestiä siitä muillekin, sekä uskonveljille ja -sisarille että ulkopuolisillekin.
Tärkeimpänä nähdään sydämen kristillisyys eli se, että joku kuitenkin roikkuu yhteisössä mukana, vaikka pois jääminen ja/ tai muihin hengellisiin joukkoihin siirtyminen olisi tosella helppoa.
Pidän sinua omia ennakkoluulojasi yleistävänä isottelijana, kun väität tuntevasi jonkun joukon "läpikotaisin". Et sinä tunne.
Kuoren eli el.lestadiolaisen kristityn uskovaisenrooliin kohdistuvat odotukset saatat tuntea, mutta et ydintä eli yksityisiä ihmisiä ja heidän sydämen kristillisyyttään kuoren takana.
Sinä olet etevä tosiasioiden poisselittelijä, mutta erehdy älä uhoa etten minä tunne liikettä sisältä päin läpikotaisin. Se kun ei ole sinun määriteltävissäsi oleva asia. Jokin raja kulkee poisselittelyssäkin, sinä kun et voi puhua kenenkään puolesta. Tällaiset yritykset puhua toisen puolesta, paljastavat sen ettet ole tarkemmin opiskellut sosiaalisen käyttäytymisen perusteita.
Letadiolaisuutta minua huomattavasti vähenmmän tuntevana, ryhdyt minulle ylhäältä päin opettajaksi. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun tosiasioita yritetään peitellä tällaisilla tarinoilla.
Naivia selittää väärät ja Raamatun vastaiset opetuksebn "vain" yhteisöllisyyteen ja identiteettiin liittyvinää asioina. Mikä sellainen identiteetti on, joka kylve Krituksen tlitämisessä, eikä kaikin voimin tähtää Kristuksen evankeliumin expandoitumiseen kaikkialle maailmaan?? Sen sijaan keskittyy eritäytymiseen muista ihmisistä omahyväiseksi itsetyytyväisiksi ja muita tuomitsevaksi joukoksi.
Itse lestadiolaisena minä häpeän tuollaisia "sotilaita", joiden pääasiallinen tarkoitus on suojata Jumalan sanasta poikennut joukko väärien opetusten julkiselta paljastumiselta. Vain sillä tavalla asiat alkavat muuttumaan kun jukisuus ja eteen pantu Jumalan elävä sana Raamatusta panee johtajistonkin arvioimaan rehellisesti ja realistisesti "työaseensa".
Vain se opetus joka poikkeaa Kristuksen sanasta, on siis ihmisoppia, se pitää muuttaa. Lestadiolaisuudessa on sanan mukaista opetusta paljon, ja toiset julistajat ovat valvovia kristittyjä Jeesuksessa Kristuksessa, vielä enemmän kuin toiset. Liikkeen piirissä toimivat lakihenkiset tunnottomat julmurit ovat kaiken kasvun jarruna ja esteenä seurakunnassa.
Meidän tulee kasvaa AINOSTAAN Jumalan armossa ja Kristuksen tuntemisessa, niinkuin Raamattu sanoo, eikä horjua omasta mielestää kaikkitietävien, ihmisoppia rakentavien lakihenkisten yksilöiden talutusnuorassa.
Me olemme lestadiolaisia, se on meidän identiteettimme. Se ei missään tapauksessa oikeuta meitä esiintymään muille ylhäältä päin, eikä eristäytymään muista Jumalan lapsista. Identiteetti ei oikeuta meitä olemaan rakastamatta jokaista Jumalan luomaa ihmistä.
Ja nimenomaan syntisiä Jeesus tuli pelastamaan.
Hän nuhtelee ja varoittaa itseensä tyytyväisiä, omahyväisiä, ja siksi muista ihmisistä eristäytyviä fariseksia.
Fariseuksella ei ole rakkautta viedä evankeliumia kaikkeen maailmaan. Hän ei ole myöskään kykenevä yhteistyöhön muiden kristittyjen kanssa yhdessä, joita on maailmassa useita miljoonia tälläkin hetkellä.
Fariseus on syyllisyyttä kantava omahyväinen pelokas ja ylpeä nurkkapatriootti. Peilejää hän vihaa ja karttaa visusti, koska hänen todellinen kuvansa näkyisi siitä heti.
Jäsennän näköjään todellisuutta ja monia asioita eri tavalla kuin sinä, eri näkökulmasta, mitä paheksut.
Jos sinulla on suuri tarve toimia puolestahäpeäjänä, vaikka ei mitään syytäkään olisi, niin en voi estää. Enkä haluakaan.
Sinun puolestasi en rupea häpeämään, vaikka en erityisemmin pidäkään kaikista näkemyksistäsi. Lienemme kuitenkin ihmisinä siinä määrin erilaisia, että mahdollisuus ymmärtää toista väärin on suuri.
Siitä olen kuitenkin pahoillani, että epäilin sinua ulkopuoliseksi. Errare humanum est.
Jos suoraan sanon, niin leikkisän tuntuinen aloituskirjoitus poninhännän synnillisyydestä huvittaa minua. (Muistan hyvin, kun itse pidin tyttönä 1950-luvulla huivin alla poninhäntää, myös seuroissa. Kaikenlaista silloinkin saarnattiin).
Jeesus kutsuu jokaisen omalla yksilöllisellä nimellään seuraamaan häntä.
Jeesus kutsuu Pekan, ja Jeesus kutsuu Stefanin, jotka ovat aivan erilaisissa olosuhteissa kasvaneita ihmisiä.
Syntyneet ja kasvaneet eri puolilla maapalloa ja eri nimisessä kristittyjen yhteisössä.
En paheksu keskiverron lestadiolaisen tapaa elää, vaan säälin sitä ettei hän ole levossa iloinen ja ihmisoppien komentotaloudesta vapaa.
Hän ei ylistä päivittäin Jeesusta, ja rukoilee todella harvoin ja vähän. Hän on sosiaalisesti arka, ja epävarma pelastuksestaan, hän anoo kateederilla anteeksi syntejään, jotka Jeesuksen tähden on hänelle anteeksi annettu yhdellä uhrilla. Hän ei siis usko syntien anteeksiantamukseen.
Hän suhtautuu pelokkaan torjuvasti ja epäillen toiseen kristittyyn, (esim. Pekka Stefaniin).
Hän elää "viittä vaille" kristittynä, koska hän ei käsitä tulevansa autuaaksi YKSIN Jumalan armosta Kristuksen tähden. Hän ansaitsee pelastustaan erilaisilla teoilla ja hyvittelee niillä vihaista Jumalaansa. Hän on tietävinään että Stefan on matkalla helvettiin, hän on lähes varma siitä, hän ei tunne Stefania ja tämän uskoa sydämestä asti, "Stefan on hänelle
"suruton".
Vertailun vuoksi; ihmisopeissa elävä oman vanhurskauden vanki on kuin kuormia kantava aasi, jota isäntä ohjaa tarkkaa vakoa pitkin. Ja jos ei pysy kaviouralla, niin piiskaa tulee.
Aasi tottelee pelossa.
Jeesuksen lammas on puolestaan niityllä lepäävä, hyvää ruohoa syövä ja märehtivä lammas, joka kaikessa turvautuu Paimeneen. Jokainen lampaan nähnyt muistaa millainen ilme lampaalla on ja miten sen suu vemputtaa sivuttain huvittavasti.
Näitä mainitsemiani ongelmia ei huomaa ellei ota etäsyyttä ja mene erilaisten kristittyjen joukkoon katsomaan kuuntelemaan oppimaan ja rakastamaan. Silloin vasta huomaa sen, miten samanlaisia Jeesukseen uskovat ovat kaikkialla, riippumatta siitä minkä nimisen yhteisön piirissä he elävät ja toimivat.
Jokaisessa liikkeessä on paljon niitä ihmisiä jotka ovat tiukasti sidoksissa viiteryhmäänsä, mutta eivät Jeesukseen Kristukseen, joka on rakkaus. He turvaavat siihen häkkiinsä jossa elävät.
He ovat kuin rajavartijoita jotka huolehtivat siitä ettei heidän yhteisönsä (häkkinsä) ohitse pääsisi kukaan vahingossakaan taivaaseen.
He unohtavat täysin sen kuka on ovi ja kuka on taivaan ovenvartija. He eivät tunne elävää ja rakastavaa Jeesusta.
Room. 8:27 Mutta sydänten tutkija tietää, mikä Hengen mieli on, sillä Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä.
Room. 8:28 Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.
Room. 8:29 Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa;
Room. 8:30 mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut.
Room. 8:31 Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?
Room. 8:32 Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?
Room. 8:33 Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.
Room. 8:34 Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme.
Room. 8:35 Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka?
Room. 8:36 Niinkuin kirjoitettu on: "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina."
Room. 8:37 Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut.
Room. 8:38 Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat,
Room. 8:39 ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
...olisi aihetta paljon syvällisempäänkin hengelliseen keskusteluun.
Mehän tiedämme ihmisen psyyken kolme primitiivisintä tarvetta.
- kuulua johonkin
- kuulua jollekin
- olla jollekin tärkeä
Tästä jo näemme mihin inhimilliseen tarpeeseen yhteisöllisyys vastaa.
Yhteisöllisyys voi olla luonteeltaan myös uskonnollisuutta, jokaisessa ihmisessä on näet uskonnollinen osa, Luojan luomana.
Yhteisön tunnus on "me". Me kuulumme juuri tähän tiettyyn joukkoon.
Sitten jos puhumme Kristuksen seurakunnasta, niin sen koossa pitävä voima on Kristuksen rakkaus. Kristuksen rakkaus ei valikoi ystävää, vaan Kristus rakastaa murhaajaa varasta ja mafiosoa yhtä paljon, kun itseään parhaana kristittynä pitävää ihmistä. Jumalan silmissä näkyy vain hänen rakkaan poikansa murhaajia, varkaita, valapattoja, huoria ja roistoja, heistä jokaisen hän tahtoo pelastaa koska hän antoi poikansa näiden raukkojen edestä, että he saisivat syntinsä anteeksi ja pelastusivat.
Tämän edellisen luettuaan jokainen siveä ja omavanhurskas ihminen kauhistuu, siitä reaktiosta tiedät heti, jos sinä olet omavanhurskas ihminen, alkaa yököttämään.
Seuraavaksi saat kuulla että joudut ryyppäämään synnittömän miehen verta jonka juuri tapoit, ja syömään hänen ruumistaan. Nyt omavanhurskas oksentaa jo vihreätä lientä ja juoksee lujaa pakoon, kiroten niin maan s....nasti, että painukaa jo jeesustelijat h...vettiin siitä
naukumaan.
Nämä omavanhurskauden huijaamat veijarit tunetaan juuri näistä reaktioista.
Vaan Jeesusksen lammas sanoo, kiitos Jeesus, että sinä kuolit minun puolestani, kärsit minun ansaitsemani rangaistuksen. Kiitos Jeesus että sinun veresi pesee minut kaikesta synnistä ja saastaisuudetsa, hallelujaa!!! Nyt minä olen vanhrskas, pyhä ja puhdas.
Kumpa hän olisikin rehellinen, mutta ei hän ole, hän kiroaakin kaksoisviestiä käyttämällä, ja niin siveästi ja hurskaasti, että moni luulee häntä Herran enkeliksi.
Ilmeisesti kohta saamme lukea täältä erittäin taitavan ja siveän viestin, jonka sanoma on selkokielelle käännettynä juuri äsken kuvaamani kaltainen.
Tulee mileen eräs uskova lääkäri, välittömästi käänsi selkänsä kuultuaan että millaisena ihmisenä todellisuudessa Jumalan häntäkin rakastaa ja on hänet kuolemasta pelastanut.
Ihmisen ylpeys, (jota usein luonnolliseksi siveydeksikin kutsutaan), ei anna hänen tunnustaa että olen murhaaja ja roisto, siis syntinen.
Jeesus odottaa että me menemme hänen luokseen juuri sellaisena kun olemme, häneltä kun ei voi salata mitään, hänen edessään jokainen ihminen on paljas. Totuus on tekevä taidat vapaiksi, valoon tuleminen vaatii rohkeuden jonka vain Kristuksen rakkaus voi antaa.
Näytät asettuvan keskivertolestadiolaisen yläpuolelle "säälimään". Sanotaan, että "kauneus on katsojan silmissä", eikä sinun silmissäsi lestadiolaisuus ole mitenkään kaunista. Säälisi on kuitenkin turhaa.
En siis jaa näkemyksiäsi, kun kirjoitat lestadiolaisesta:
"Hän ei ylistä päivittäin Jeesusta, ja rukoilee todella harvoin ja vähän. Hän on sosiaalisesti arka, ja epävarma pelastuksestaan, hän anoo kateederilla anteeksi syntejään, jotka Jeesuksen tähden on hänelle anteeksi annettu yhdellä uhrilla. Hän ei siis usko syntien anteeksiantamukseen."
Miten voit olla lestadiolainen, jos et ole tajunnut, että ihminen voi anoa kateederilla anteeksi syntejään, vaikka on kyllä uskonut ne anteeksi jo muutenkin? Eivät kaikki käy kateederilla. Tai ainakaaan kaikissa seuroissa ja joka kerta kateederilla.
Olen ollut mukana riittävän monissa kristillisissä piireissä, myös ev.lut. kirkon toiminnassa, että osaan arvostaa omaa el.kristillisyyttä. Eli "Siperia on opettanut" ja saanut minut jo kauan sitten palaamaan el.kristillisyyden piiriin. Minusta on mukavaa, kun uskonveljet ja -sisaret eivät ole kovin päällekäypiä kuten joissakin kristillisissä yhteisöissä.
Usko on Pyhän Hengen työtä, lahja.
Monet ihmiset ylistävät elämällään Jeesusta, joka näyttää antavan arvoa käytännön kristillisyydelle, kun Hän sanoo (Matt. 7:21):
"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon."
>>>Miten voit olla lestadiolainen, jos et ole tajunnut, että ihminen voi anoa kateederilla anteeksi syntejään, vaikka on kyllä uskonut ne anteeksi jo muutenkin? Eivät kaikki käy kateederilla. Tai ainakaaan kaikissa seuroissa ja joka kerta kateederilla.>>>
En viitsi enempää väitellä, mutta tämä selitys on aivan puutaheinää.
Jos synnit on jo uskonut anteeksi, ne pitää vielä senkin jälkeen pyytää anteeksi? Sellainen olisi Kristuksen sovintoarmon pilkkaamista.
Olenko sanonut etten arvosta omaa hengellistä kotiani johon olen lapsena syntynyt ja sen keskellä elämäni elänyt tähän päivään asti, rakkaiden ystävien ja sukulaisten ympäröimänä.
Jos minä en rakastaisi tätä kotia, ja kaikkia sen asukkaista, niin en todellakaan vaivautuisi näistä ongelmistä tänne kirjoittamaan. Ja pääsisin totisesti helpolla.
Johan tämä sinun kirjoittelusi kummalliseksi ulospäin pökkimiseksi menee!!!
Sinäkö minun silmilläni katsotkin?
Voin kertoa että se olen minä joka katselen näillä silmillä. Jos sinulla on jotakin kysyttävää niin kysy, älä ala tulkitsemaan minua oman ymmärtämättömän mielesi ja pahan tahtosi mukaan.
Varmaan tajusit että olet jo kaukana hakopuiden joukossa, kun tuollaisia kirjoittelet. Puhu nyt vain omasta puolestasi. Minä kerron sitten omasta uskostani ja omista ajatuksistani.
Et tajunnut mitä minä kirjoitin kateederiin liittyen. Olet niin kaukana tästä problematiikasta, että on turha enempiä selittää. Ensiksi pitää ihmiselle kirkastua kristinuskon keskeisin asia; USKONVANHURSKAUS.
*) Sinäkö olet Jumalan tahdon tehnyt?
Etkö jo tajua ettet ymmärrä kristinuskon ydinsanomaa?
Fakta: Kristus AINOANA täytti Jumalan tahdon. Jos sinä mielit autuaaksi, sinun on tultava ensin syntiseksi ja syntisenä kokonaan Jumalan armon varassa eläväksi.
Tässä on kuitenkin yksi pointti.
Silloin kun usko horjuu, syystä taikka toisesta, niin veli ja/tai sisar voi todistaan että sinun syntisi ovat todella anteeksi annetut ja sinä saat sen uskoa. Sama koskee ripittäytymistä, ja muuta sielunhoitoa.
Kaikki armovälineet ja Pyhät Sakramentit yhdessä vaikuttavat sinne käsin, että usko Jumalan lupauksiin Jotka Kristuksessa on täytetyty, säilysi ja enentyisi.
Silloin motiivi on oikea, kun nämät tapahtuvat heikon uskon vahvistukseksi. Tahdon ilmaisu on siis ihan oikein. Meissä kristityissä ASUU Jumalan elävä sana. Sana todistaa syntien anteeksiantamuksen, ja USKO on käsivarsi jolla SANAN sanoma otetaan vastaan.
Edellinen kirjoittaja sanoi minusta raskaan väärän todistuksen. Tämä porukka on raakaa ja tunnotonta tuomitessaan heidän luulojensa ja pelkojensa motivoimana.
Omanvanhurskauden palvelijat ja tienaajat eivät tiedä yhtään miträän uskon kilvoituksesta.
Joillekin järkiuskovaisille, jotka eivät ymmärrä ihmissuhteista mitään, pitää rautalngasta vääntää, että anteeksipyytäminen toista kaulailemalla on myös - paitsi oman uskon ilmaus - inhimillisen läheisyyden kokemista ja yhteisten tunteiden jakamista, osana yhteisöllistä tunnekokemusta ja osana sydämen kristillisyyttä.
Tätä ei ymmärrä sellainen, joka ei ole päässyt osalliseksi yhteisöllisyyden onnesta. Valitan.
Pankaa siis pois kaikki tämä: "pahuus, pilkka, ilkeät sanat teidän suustanne".
Ei sinun tarvitse haukkua ketään, vaikka et ymmärtäisikään miten syntinen vanhurskautetaan Jumalan edessä.
Asioista voidaan ottaa rauhassa selvää.
Ei kysymys ole uskon näyttämisestä, kun maanantai-iltana viime minuuteilla kiiruhdetaan korjaamaan. Kysymys on hädästä ja luulosta, että vain siinä saadaan anteeksi. Takana on myös epävarmuus ja pelko.
Kaikki johtuu siitä, että käsitys syntisyydestä ja Jumalan armosta syntiselle on päässyt vääristymään.
Osa sydämen kristillisyyttä?
Eikö sydämen kristillisyys enää olekaan turvautumista Jeesukseen Kristukseen syntien sovittajana?
Onko sinulla nyt joku toinen "sydämen kristillisyys" joka vaatii uskon näyttämistä tuolla tavoin? Demonstraatio?
Apostoli opettaa, että usko näkyy rakkautena, pitkämielisyytenä, sävyisyytenä jne.
Jokaisella on oma kasvuympäristönsä ja omat ongelmansa, joista useimmat johtuvat muista syistä kuin omasta hengellisestä yhteisöstä. Usein nuorena ruoho näyttää aidan takana vihreämmältä kuin omassa aitauksessa. Ainakin aikansa.(Puhun itsestäni).
Ja kokemusta on päällekäyvistä uskovista, jotka ovat yrittäneet tehdä minusta, kiltistä ihmisestä, kaltaistaan. Sama ilme naamalla kaikilla. Joistakin muistoista ahdistun vieläkin, kun palautan niitä mieleeni, vaikka välissä on paljon (haavoja parantavaa) aikaa.
Jotkut heistä vaativat, että täytyi tietää tarkka päivämäärä, jolloin tuli uskoon. Toiset puhuvat "henkikasteesta" oikean kristityn tunnusmerkkinä. Piti puhua "kielillä", käydä "kaatumassa" hengellisissä tilaisuuksissa, käydä upotuskasteella ja sen semmoista. "Herran Henki on hurmahenki", toisteli joku.
Ajan kanssa se kaikki alkoi tuntua minusta lestadiolaisuuden keskellä kasvaneena kuin höysteeltä ruisleivän rinnalla.
Olen varsinkin nuorempana ollut myös merkillisen sovelias kohde eri kristillisten yhteisöjen sananlevittäjille. Päinvastoin kuin yleensä, tilanne on joskus minua huvittanutkin.
Kuten silloin, kun eräs sananlevittäjä halusi rukoilla kanssani, ja olikin hyvin vilpitön. Mutta huokaili siinä sivussa hiljaa - kuin itsekseen: "Voi, voi, kun minä olen huono kalamies", mitä kuuntelin kiinnostuneempana kuin hänen muita puheitaan.
Sanoihan Jeesus suuren kalansaaliin saaneelle Pietarille, että tekee tästä jatkossa ihmisten kalastajan. (Taisin kuitenkin olla hänelle liian liukas kala, koska en jäänyt satimeen).
Siunausta sinulle ja hyvää jatkoa, Arkkimedes.
osallistua tähän keskusteluun?
Ajattelen pitkälti samoin kuin sinä, vaikka en ole ollut muissa liikkeissä eikä minua ole "kalasteltu" niihin.
Pidän tätä syntymäseurakuntaa raikkaana ja terveenä - sanoisin vain sen, että kyllä sielläkin on ollut ja ehkä vieläkin on tuota kaltaisekseen muuttamisen tarvetta! Ehkä et ole törmännyt siihen ja se on hyvä. Mutta se ei merkitse sitä, ettei sellaista olisi!
Kasvuympäristöstä sanoisin myös, että kyllä hengellinen yhteisö vaikuttaa paljon perheisiinkin...Taas on kysymys siitä, mihin ja millaiseen perheeseen olet sattunut syntymään ja miten he ovat uskonsa sisäistäneet vai ovatko ollenkaan.
Mutta loppujen lopuksi on niin, että "oma koti kullan kallis!"
Hyvinpä sanot.
Ilkeät sanat ja terävyys tuntuvat usein nokkelammilta kuin ystävällisuus. (Tunnet kai ilmaisun "pirullisen älykkäästä"?). Kuitenkin seurauksia ajatellen ystävällisyys, hyväntahtoisuus, hyväsydämisyys, toisen huomioon ottaminen yms. kristilliset hyveet, kantavat käytännössä pidemmälle ja tuottavat paremman lopputuloksen.
Sydämen kristillisyys on ihanne, mutta vanhan aatamin vaikutukset näyttävät olevan minullakin niin arkea, etten sitä itsekään aina huomaa. Kun saman asian voi ilmaista ystävällisestikin, ja toinen ymmärtää sen yhtä hyvin. Tai yleensä jopa paremmin.
Kun pyydetään raamatullisia perusteita heitoille ja väitteille, ruvetaan häijyksi tai jauhamaan p:kaa. Mitä se kertoo? Mitään selvää pohjaa ei ole?? Samaa joku valitteli katolisten palstalla.
Onko esikoilla ja katolilaisilla muutakin yhteistä kun seurakuntaoppi ja pyhitysoppi?
Olisi hyvä aloittaa omasta itsestä. Siis katsoa peiliin. Muitakin näet ymmärtää, jos ymmärtää itseään.
Sitäkö sinä harrastat? Peilaat itseäsi?
Minusta keskustelu on vuorovaikutusta, eikä omaan napaan tai peiliin tuijjottamista.
Jos toisen viestiä ei ymmärrä, pitäisi voida
kysyä?
Jeesus esitti fariseuksille kysymyksiä, ja yleensä nämä jättivät vastaamatta.
Nyt näkyy olevan samoin, sanakaan teiltä ei heru Raamattua.
Errori tuhosi sen. Hounommaksi tämän toiminta nyt meni kuin aikaisemmin.
Minä olen aina ollut lestadiolainen. Muihin kristityihin olen tutustunut eri ympäristössä.
En siis heidän seuroissaan.
Jeesukseen sinä voit uskoa myös tässä kristillisyydessä. Ei ole tarvetta vaihtaa.
Mutta mikä voima estää rakastamasta kaikkia muitakin Jeesukseen uskovia, vaikka onkin lestadiolainen, siinä on tämän liikkeen ongelma.
Miksi pitää mustamaalata ja panetella muita kristittyjä vaikka ei tunne heitä?
Voi voi, siellä on ihania rakastavia uskovia.
Ahkeria esirukoilijoita, minulle ja muille. Rakkaita veljiä ja sisaria Jeesuksessa Kristuksessa.
Siunausta sinulle lestadiolaisena. :-)
Meitä on täällä seurakunnassa paljon jotka uskomme Jeesukseen, emmekä luota k8haan, ei omaan eikä toisten lihaan.
käsityksesi sydämen uskostasi ja yhteisöllisyydestäsi.
Sinähän tiedät kaikki minunkin puolestani.
Sen sijaan sinun oma sydämesi on kylmä ja pimeä ja silmäsi on sokea. Nöyrry rukoilemaan Jeesukselta silmänvoidetta, niin saat näkösi.
Et usko kuinka ihanaa on elää Kristuksen vapaana, eivät vaivaa itserakkaiden ja omahyväisten oppivaarien pelot, eikä heidän omat tunnistamattomat kauhunsa. :-)))
1. Piet. 3:12 Sillä Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän rukouksiansa, mutta Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan."
1. Piet. 3:13 Ja kuka on, joka voi teitä vahingoittaa, jos teillä on kiivaus hyvään?
1. Piet. 3:14 Vaan vaikka saisittekin kärsiä vanhurskauden tähden, olette kuitenkin autuaita. "Mutta älkää antako heidän pelkonsa peljättää itseänne, älkääkä hämmästykö",
1. Piet. 3:15 vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla,
1. Piet. 3:16 pitäen hyvän omantunnon, että ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne Kristuksessa, joutuisivat häpeään siinä, mistä he teitä panettelevat.
1. Piet. 3:17 Sillä parempi on hyvää tehden kärsiä, jos niin on Jumalan tahto, kuin pahaa tehden.
Luuletko minua noin naiviksi että minä sinua uskoisin.
Olen seurannut tätä näytelmää vuoden verran.
Yksi jankuttaa luterilaista vanhurskauttamisoppia
päivästä toiseen. Välillä kertoo jotain todellisesta Laestadiuksesta.
Tyyli voi olla yliampuva ja koppavakin, mutta opillisesti kirjoittaja on oikeassa.
Sitten toinen "jääräpää" vastaa.
Sanaakaan ei pysty kirjoittamaan opillista asiaa, mutta keinot eivät silti lopu tyypiltä siihen.
Kun raamattua ei muistu mieleen, pottuillaan henkilökohtaisia, jatkuvalla syötöllä.
Kolmas porukka on nämä reppanat, jotka eivät pysty muuhun kuin huutamaan: olet väärässä!
Millä tavalla väärässä, missä ja millä perusteella - se on näille liian suuri vaatimus.
Mitä tällaiset pystyvät kertomaan etsivälle ihmiselle, kun eivät itsekään tiedä uskonsa perusteita?
Etkö tiedä missä kaikki tiedetään? :-)))
Jos yrität myötäelää ja olla empaattinen, niin se käy vain oman itsesi kautta.(Vertaa Raamatun kehoitusta "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", joka on kirjattuna sekä Vanhaan että Uuteen testamenttiin, esim. Matt. 22:39). Miten sellainen, joka hyljeksii ja vihaa itseään, voi rakastaa lähimmäistäänkään?
Ihminen on elämässään enimmän ajan itsensä kanssa.Kuitenkin omaan napaansa tuijottajat ovat luku sikseen. Syvimmältään he lienevät aika yksinäisiä ihmisiä.
Ihmisillä on taipumus peilata itseään muihin, myös minulla. Olen tehnyt sitä kuitenkin niin paljon, että tiedän suunnilleen oman arvoni ja asemani tässä maailmassa. Joten kiinnostus omaan napaan tahtoo usein herpaantua ja muu maailma, mm. muut ihmiset kiinnostaa enemmän.
Jeesus teki nerokkaita kysymyksiä fariseuksille, ja voin hyvin ymmärtää, että heiltä menivät usein jauhot suuhun. He kuitenkin halusivat säilyttää arvokkuutensa eivätkä vastanneet mitään ja siten antoivat ymmärtää, ettei kysymys ollut vastaamisen arvoinen.
Miksi muuten teitittelet minua? Vai pidätkö minua jonakin joukkona? Sanon sinulle alleviivaten, että olen lestadiolaispiireissä kasvanut yksityisajattelija, jonka näkemyksiä eivät läheskään kaikki uskonsisaret ja -veljet aina allekirjoita. On siten mielivaltaa yleistää minun mielipiteeni koskemaan kaikkia lestadiolaisia. Vastaan vain itsestäni.
mua ainakaan ei kiinnosta sun filosofiasi.
menisit johonkin naistenlehteen.
Uteliaisuuttani olen tutustunut monenlaisiin kristillisiin liikkeisiin, "mailmanjumalisuuden kööreihin", kuten eräs nyt jo edesmennyt vanha saarnaaja A.V. minulle sanoi, kun kerroin hänelle käyneeni joissakin vapaissa kristillisissä suunnissa. Tutustuin niihin opiskeluaikanani.
Pidän sitä yleisinhimillisenä taipumuksena, että ihmiset pyrkivät muuttamaan toisia kaltaisikseen.
Yhteisössä nämä yhdenmukaisuuden vaatimukset voivat vielä vahvistua tai korostua. Ulkonaisista asioista voidaan myös päätellä, kuka on muka "oikea" uskovainen.
Muistan jo lapsuudestani, miten aikoinaan nuorena koululaisena maalasin kerran huuleni "sini-puna-kynää" nuolemalla räikyvän punaisiksi. Seuroihin piti lähteä, mutta en saanut väriä millään pois. Rukoushuoneen portilla sitten kuulin jonkun nuoren miehen arvioivan minua selkäni takana: "Tuo on ainakin suruton." En rohjennut katsoa, kenen mielestä olin "suruton".
Huivinikin oli silloin joistakin uskovaisista rouvista liian korea: "Minä en antaisi tyttäreni käyttää tuollaista huivia", huomautti eräs heistä äidilleni ja odotti, että minut olisi pantu kotona raameihin. (Se oli suurenkokoinen, vaaleansininen, kiinalainen silkkihuivi, jossa kukersi vihreitä papukaijoja. Ehkä se oli vähän räikeä, mutta miellytti kovasti koululaisen silmiäni).
Hengellinen yhteisö vaikuttaa kyllä perheisiin, kuten sanot. Isäni soitti aina eräälle vanhalle saarnaajaystävälleen E.K.:lle, kun oli epävarma kasvatuskysymyksissä, salliako jokin asia vai ei (luokkaretki, taidekoulu tms.). Yleensä vastaus oli masentava, että "ei semmoinen sovi kristitylle tytölle".
Sopeuduin. Siinä oppi erilaisena olemista ja itsenäisyyttä. Sekä seurakunnassa että sen ulkopuolella. Helppoa se ei aina silloin ollut, mutta kylläkin - kuten olen huomannut - hyödyllistä elämän saatossa.
Ilmeisesti on niin, että samankaltaisuus vahvistaa yhteenkuuluvuuden- ja yhteisöllisyydentunteita.
Taidat tuntea naistenlehdet paremmin kuin minä, joka en niitä juuri lue.
Fariseuksetkin ovat ihmisiä ja heitä koskevat samat psykologiset ja psykososiaaliset lainalaisuudet kuin meitä molempia, vaikka he ovat eläneetkin pari tuhatta vuotta ennen meitä, ja me olemme eri sukupuolen edustajia.
Sinulla on hyviä pohdintoja.
Pohdinnoissasi on mahdollisesti yksinäisen ihmisen saundi. Älyllinen, mutta ei toisten kanssa tunteita jakava. Käännyt pohdinnoissasi paljon itseesi, mikä viittaisi sosiaalisten taitojen ja kykyjen puutteellisuuteen.
Kannattaisikin harrastaa jotakin sellaista jossa ihmisen syntyjä syviä pohditaan yhtäältä tutkimusten valossa, ja toisaalta yhdessä toisten kanssa vertaisryhmissä.
Perusasia jota ihmisen sisin huutaa aina on: "Rakastakaa minua sellaisena kun minä olen, hyväksykää minut puutteistani huolimatta."
Ihminen ei siis etsi niinkään itsensä kaltaista, vaan tarpeidensa täyttäjää. Otetaan yksi esimerkki: En minäkään miehenä miestä etsi sekusuaalitapeideni täyttäjäksi, vaan naista.
No Jumala siunasi minulle iki- ihanan puolison useita vuosikymmeniä sitten.
Peustarpeet?
- Kuulua johonkin
- kuulua jollekin
- olla jollekin tärkeä
On selvää että ihminen tarvitsee rajoja.
Jeesukseen uskovien ihmisten rajat on määritelty Raamatussa. Jos olet tarkka, niin havaitsit että Jeesuksen neuvon mukaan elävässä ihmisyhteisössä kaikki edellä mainitsemani perustarpeet täyttyvät. Silloin ihmisen on erittäin hyvä ja turvallista elää. Hän kuuluu sosiaalisesti joukkoon, hän kuuluu joukolle, ja on joukossa monillekin tärkeä ihminen. Jos hänellä on vielä Jeesukseen uskova puolisokin, niin nämä perustarpeet täyttyvät kaikista läheisemmässä suhteessa. Se on taivas maan päällä.
Turvahakuisten siis perusturvattomien ihmisten kanssa ei suhde anna mitään, se ei tyydytä tarpeita, vaan keskittyy jonkun joukkoa dominoivan narsististen tarpeiden täyttämiseen.
Narsistinen ihminen haluaa muuttaa toisen (piip) jatkeeksi, siis orjakseen.
Narsistin urin sisimpään jää vain tyhjä musta aukko. Narsististen ihmisten hallitsemassa yhteisössä on jäsenillä turvattomuus syyllisyys ja häpeä.
Narsisti johtaja hallitsee pitämällä yhteisän jäsenet oman kantapaansä alla. Tämä tapahtuu manipuloimalla. Rikotaan heidän luonnollisen persoonansa, muun muassa halveksimalla heidän luonnollisia tarpeitaan ja jatkuvalla syyllistämisellä. Näin ihminen kadottaa sen mikä hänen omaansa on ja muuttuu sairaan ihmisen (piip) jatkeeksi.
Siis tämä, että ellet rakasta itseäsi terveellä tavalla, niin sinulla ei ole kykyä rakastaa muitakaan.
Kyky rakastaa itseään terveesti onkin sitten jo erittäin monimutkainen juttu. Se lähtee määräytymään ensimmäisestä ihmis- suhteestasi, suhteesta ensihoitajaan, tavallisesti lapsen äitiin.
Jos äiti täyttää perustarpeesi kiitettävästi, (sinullaa on kuivat vaipat ja tissua suuhun kun on nälkä, sinua kannattelevat hellät lämpimät kädet ja sinua katselevat lemeät, hellyttä ja ihailua täynnä olevat silmät,) silloin olet saanut hyviä lupaavan startin elämään.
Sinusta tulee silloin perusturvallinen ihminen. Kun sen lisäksi saat positiivista kannustavaa palautetta lapsuutesi ajan, ja saat elämääsi turvalliset rajat, - niin a vot!!
Nyt tuleekin kysymys missä kulkee terveen ja sairaan välinen raja.
Kysymys kuuluukin voiko luonnevikainen härikkö rakastaa ollenkaan lähimmäistä, vaikka sairauden oireisiin kuuluukin sairaalloinen itsensä rakastaminen.
että eräs saarnamies oli selittänytkin pukeutumisen ja muun samankaltaisuuden merkitystä juuri sillä tavoin: me haluamme näyttää, mitä ja millaisia me olemme. Siis samalla tavoin kuin jotkut tietyn asian harrastajat tai kannattajat tekevät.
Vahinko vain, että näistä tavoista tulee sitten välttämättömyyksiä ja niiden noudattamatta jättäminen tulkitaan synniksi!
Eräs hieno ajattelija (olisiko ollut Erich Fromm?) kertoi, että hänen juutalaistaustansa pakotti hänet elämään marginaalissa, josta hän katseli elämää ikään kuin sivullisena. Se antoi hänelle arvaamattoman tilaisuuden tarkastella maailmaa; hän ei nähnyt sitä menetyksenä vaan todella suurena mahdollisuutena!
Minusta lestadiolaisena eläminen on avannut aivan samanlaisia mahdollisuuksia. Vanhempana tapahtunut etääntyminen lestadiolaisuudesta on sitten tuonut mahtavan vapauden tunteen, jossa voin tuntea olevani kotona kaikkialla.
Hierarkian vuoksi vastaan tässä.
Sairas henkilö ei kykene terveeseen itsensä rakastamiseen, eikä rakastamaan toista. Halveksiva ilkeämielinen kielenkäyttö lähimmäisestä paljastaa rakkaudettomuuden
uhrin välittömästi.
Hieman ylempänä, (tulkitsen samaksi henkilöksi), kirjoitit sellaista tekstiä, joka panee etomaan.
Kerrot olevasi kotona kaikkialla. Näinhän ei ole, jos on kotonaan kirkossa, niin ei ikinä voi olla kotonaan vaikkapa rock konsertissa, taikka kapakassa kaljaveikkojen seurassa.
Kerro mitä viestiä tarkoitat?
Sitä minäkin toivon.
Mainittu viesti tuli tähän avaukseen tänä aamina
klo 7:05
siitä asiasta puheenollen on aika vaikea erottaa narsismia ihan omasta itsestäkin - olisko niin, että siitä on tullut vähän muotiasia ja -sana? Loppujen lopuksi koko tämä aika opettaa ihmisen jo kehdosta lähtien ajattelemaan vain ja ainoastaan itseään. Oma kehokin on tullut itseisarvoksi koko elämää ajatellen - terveydenhoito tuntuu olevan elämän tarkoitus.
Sanoisin kuitenkin tuohon "olen kotonani kaikkialla": se oli siinä mielessä suurellisesti sanottu, että oikeasti pitäisi sanoa "olen kotonani siellä missä olenkin". Tarkoitin sillä siis sitä, että olen kotonani omassa itsessäni!
Vaikka ehkei sekään IHAN aina pidä paikkaansa...
Olen ihmetellyt joidenkuiden/jonkun täällä kirjoittelevan tarvetta aina asettautua yläpuolelta toisia ja toisten uskoa tarkastelemaan. Mistähän tarpeesta se ylemmyydentunne voisi johtua?
En jaa kirjoittajan ajatuksia el- uskosta kollektisoivana, yhteisen häpeän ja pelon yhteisönä. Olen tavannut uskovia monista yhteisöistä ja minunkin täytyy sanoa, kuten em.kirjoittaja, että jos jotakin näillä vierailuilla muissa yhteisöissä opin, opin arvostamaan omaa hengellistä kotiani, esikoislestadiolaisuutta. Sitä selkeää armon julistusta vaivatulle ja kiusatulle, yhä uudestaan ja uudestaan vialliseksi tulevalle ja sitä selkeää julistusta vapaudesta ja ilosta, jota saa Jumalanlapsena kokea. En sano, ettenkä voisi edelleen vierailla jossakin muualla, mutta on turvallista tietää itse, missä on koti. Lapsikin palaa kotiinsa matkoiltaan ja voi tuoda vaikka ystäviäänkin oman äidin huomaan, muuta yht'ä merkityksellistä kun ei ole kuin se oma äiti- oma kokemus kun on siitä, että äiti ainakin aina auttaa eikä minua hylkää.
Kaikesta el:n piirissä opetetuista asioista en ole samaa mieltä ja joitakin asioita minun on suorastaan vaikea hyväksyä ja ymmärtää - mutta uskon silti, että Pyhä Henki valaisee sen oleellisen ja saan julistuksesta niin paljon voimia arkipäivän uskoani varten, ettei minun "paremman" uskon tai julistuksen takia tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan.
Koska uskossa on kysymys nimenomaan uskosta, olen luopunut tavoitteistani älyllisesti ymmärtää joitakin minulle vaikeita asioita - nostan Lutherin tavoin hattua ja kävrlrn ohitse - perillä kysyn sitten Jumalalta jos asia minua vielä vaivaa.
Milläs kyökkipsykologialla sinä tyypillistä tyyppiä analysoit...Olette tosiaan vastapari mitä tulee älylliseen analysointiin ja pohdintaan ! Tyypillinen tyyppi vaikuttaa todella empaattiselta, nöyrältä ja ihmiseltä, jonka puoleen voisi kääntyä vaikeuksissaan. On aika mahtavaa tavata tällä palstalla tyypillisen tyypin kaltaisia ihmisiä, jotka ovat säilyttäneet nöyryytensä briljantista älystään huolimatta!
On tavallinen kokemus el.kristillisissä piireissä, että joutuu keskusteluissa puolustuskannalle, kuten minä nyt tämän Arkkimedeksen heittojen kanssa. Siellä oppii olemaan varuillaan, mitä sanoo ja mistä puhuu. Siis sitä kuuluisaa itsesensuuria. Varsinkin naiset vaietkoon tai puhukoon vain sellaista, mikä miellyttää miehisiä korvia.
Minulla on se näkemys, että vaikka puhun omasta kokemuksestani, olen esimerkkitapaus suuresta joukosta. Siis se, mitä minä olen kokenut, on toistunut muidenkin, ainakin oman ikäisteni el.nuorten ja vanhempienkin kohdalla, ja he voivat tunnistaa itsensä, jakaa kokemuksen.
Se on totta, että kaikilla naisilla ei aina ole henkisesti tilaa miesvaltaisessa el.kristillisyydessä, vaan ystävät (he ovat minulle ihmisiä, jotka tajuavat intuitiivisesti, ovat samalla "aallonpituudella" ja joiden kanssa voi keskustella kaikesta) ja puolisokin on pitänyt hakea muualta.
Jos oma persoona on leipätyössä ollut pitkään keskeisenä työvälineenä ja on toistuvasti törmännyt havaintoon, ettei itse ole kovin eriskummallinen eivätkä omat kokemuksetkaan kovin ainutlaatuisia, tulee rohkeutta kertoa tunteistaan ja kokemuksistaan. Mielestäni olen tässä keskusteleva, siis tällä tavalla keskusteleva. Mutta sinä et ilmeisesti ole.
Minusta sinulla näyttää olevan taipumus sanoa: "Ei sellaista, mitä sinä olet kokenut, tapahdu muille naisille; olet yksittäistapaus." Sen verran olen jakanut tunteita ja kokemuksia muiden ikäisteni ja samoissa olosuhteissa kasvaneiden tyttöjen ja naisten kanssa, että tiedän olevani vain yksi monista, suuresta joukosta.
Mistä muuten tiedät, miten yksinäiseksi sinun "iki-ihana" vaimosi itsensä suhteessanne ajoittain kokee? Suurinta yksinäisyyttä voi näet kokea tilanteessa, jossa on kaksin, mutta kuitenkin yksin. Oli suhteen julkisivu miten onnellinen ja iki-ihana hyvänsä.
Myös el.kristillisyydessä tapahtuu avioeroja, joskin vähemmän kuin "maailmassa", ja usein yhtenä syynä tämä henkinen yksinäisyys, kun toinen ei "tajua". Toisaalta onnelliseen elämään kuuluu vaihtelu: onneenkin voi kyllästyä.
Muistan huvittuneena, miten nuorena tyttönä eräs joitakin vuosia aiemmin avioitunut miestuttuni varoitti minua: "Älä mene naimisiin. Naimisissa on tylsää." Hän näytti olevan tosissaan. Hänen liittonsa on kuitenkin kestänyt vuosikymmeniä, kaikesta "tylsyydestään" huolimatta, ja onnellinenkin hän näyttää olevan, myös vaimo. Mies sanoi kerrankin, miten hän oli jostakin niin suuttunut vaimolleen, "että teki mieli potkaista keittiön oven lasi säpäleiksi". Hän oli malttanut kuitenkin mielensä: "En sitten viitsinyt potkaista, koska olisin joutunut itse viemään sen korjattavaksi ja maksamaan", hän sanoi tyytyväisenä.
Tiedän kyllä, mistä puhun, koska minulla on elämänkokemusta ja olen juuri saatellut viimeiselle matkalle oman rakkaani ja toipumassa hänen jättämästään tyhjiöstä. Minulla on (oman mieleni luoma?) tunne, kuin hän kaiken aikaa kulkisi rinnallani ja seuraisi edelleen elämääni. Vaikka ei kuljekaan, vaan on poissa. Tilanne, kun heitin hiekkaa hänen arkulleen, tuntuu hyvin epätodelliselta. Paljon olisi pitänyt tehdä ja sanoa, mutta jäi tekemättä ja sanomatta. En tajunnut, miten lähellä kuolemaa hän oli, vaan mökötin hänelle. Yhtäkkiä hän oli sitten poissa. Merkillistä on se, että en koe - toisin kuin olisin odottanut - itseäni nyt yksinäiseksi. Jokin Läsnäoleva Voima hoitaa minua.
haluat jakaa kokemuksiasi toisten kanssa!
Sanomasi asiat ovat aivan totta - olen itse ollut jokin aika sitten tilanteessa, jossa sanoin pahki mitä ajattelin ja sain aikaan vaivaantuneen hiljaisuuden ja väisteleviä katseita. Asia oli nimenomaan uskoon liittyvä ja paikalla oli henkilöitä, joita olisi pitänyt osata kuunnella eikä suinkaan sanoa, mitä ajattelee ja miten on asiat kokenut ja tuntenut.
Naisen ei oleteta eikä oikein sallita ylittävän hänelle asetettuja rajoja. Voi olla tietenkin poikkeuksia - ehkä tietyn aseman saavuttanut voidaan ottaa vakavasti.
Tämä Arrkimedes haluaa, että häntä kuunnellaan ja kyllä hän monesti asiaa puhuukin. Mutta mitään vastaväitteitä hänkään ei siedä.
On mukava lukea asiallista tekstiä täältä - tämä palsta näyttää muuttuneen usein likasangon tyhjentelypaikaksi nykyään.
Sinä olet sinä, sehän on selvä. Minä olen minä, vastailen itseäni koskeviin kysymyksiin koska olen ainoa joka tietää niistä, onko sinulla siis kysyttävää minusta. Olen jäävi vastaamaan naisia koskevissa kysymyksissä koska olen mieshenkilö.
Kyllä minulla on aikojen saatossa kehittynyt jonkinlaista silmää lukemaan kirjoituksia rivien välistäkin. Tiedän myös sen että moni elää piilossa, eikä tule todellisena esiin ainakaan internetissä. Sekin on luettavissa kannanotoista.
Sen näen kyllä välittömästi jos joku sellainen henkilö kirjoittaa, joka on jo prosessoinut itsensä kanssa vähän pidemmän aikaa.
Onpa hyvä, että meillä on selvänäkijä joukossamme...
On erittäin huono asia että joukossamme on sinun kaltaisiasi kirjoittajia.
Varma merkki narsismista on siinä, jos henkilön läheiset perheyheisössä voivat huonosti.
Perheen päänä eläneenä ja nyttemmin isoisänä tiedän ettei narsistista luonnehäiriötä voi noin vain salata, tai kieltää pois.
Vertaisryhmissä toimineena ja osallistujana tiedän että peilit ovat niissä rehellisiä ja rakastavia.
Eristäytyminen muista ihmisistä, kätkeytyminen vanhvojen identiteetin suojaksi rakennettujen maskien taakse, sairas syyllisyys, sairas häpeä, itsensä mitätöiminen ja turhentaminen, kieltäytyminen terapiasta, sekä joidenkin ihmisten jumalointi ovat aina vakava merkki psyyken vammautumisesta. Taustalla on moniulotteisia pelkoja(kasvojen menettämisestä, ilmitulosta, hyljätyksi tulmisesta etc.)
Kaikki nämä johtuvat rakkaudettomassa tuomitsevassa ympäristössä kasvamisesta ja kehittymisestä.
Näitä riittää!
pidetään selvänäkijänä! Se oli positiivinen kannanotto!
Sopiihan sitä ihmetelläkin jos tuolla tavalla kirjoituksiani luet!!!
Olen käsitellyt hengellisen kotini opillisia asioita hyvin laajasta monipuolisesta näkökulmasta, ja erityisesti siten etten missään vaiheessa ole sanonut että kaikki lestadiolaiset olisivat jotakin, sitä taikka tätä.
Sen sijaan olen todennut että joukossa on Haagarin jälkeläisiä jotka luottavat omaan tekoonsa, epäilyksiinsä, itseinhoonsa itsehalveksuntaan, itsesääliin, huonoon uskomiseensa, häpeäänsä, ja toisaalta saavutuksiinsa ja traditionaaliseen (lapin vanhinten vaatimaan) puhtauteen ja virheettömyyteen.
Ja sitten on niitä jotka luottavat Jumalan armoon ja Kristuksen heille ansiotta lahjoittamaan vanhurskauteen, sellaisina kun he ovat. He ovat iloisia ja vapaita, nauttivat elämästään täysin siemauksin nauttien Jumalan antamista lahjoista, kauneudesta taiteesta musiikistä leikistä laulusta iloisesta kanssakäymisestä, keskinäisestä rakkaudesta ja niin edelleen.
En minä tarvitse lakihenkisten hyväksyntää tai selkääntaputtelua lainkaan. Minä lepään taivaallisen vanhimman sylissä hänen rakkaudetsaan sairaana suorastaan.
Minua kammottaa se kuinka tännekin usein kirjoittavat ihmispoloiset elävät hengellisesti kurjaa elämää puutteessa ja nälässä, ihmisopeilla vieteltyinä.
Olen herkkä ihminen, koko elämäni rakastettuna saanut elää aina syntymästäni saakka.
Minä soisin sydämestäni että kaikilla olisi hyvä olla ja elää Kristuksen helmassa Jumalan armosta ja rakkausesta kylläisinä.
Saatana on järjestelmällisesti lähettiläidensä avulla kääntänyt asiani täällä justiinsa päinvastaiseksi. Olen heidän sokeassa mielessään kamala ihminen, kun saarnaan rohkeasti autuutta Jumalan armosta ja hänen ansiostaan.
Heillä ei ole todellakaan sitä ravintoa jolla minä elän yltäkylläistä Hengen elämää. Jeesus Kristus Jumalan Poika Vapahtaja.
Arvostan kyllä intuitiivisuuttasi, jota ei miehillä kovin usein tapaa. Et varmaan rohkenisi intuitioosi sillä tavalla luottaa, kuin tällä palstalla olet luottanut, ellet olisi varsin usein ollut oikeassakin tai ainakin oikeilla jäljillä. Silti ihmiset ovat usein yllätyksellisiä, täynnä mahdollisuuksia, eikä heitä voi sillä tavalla lokeroida ja tyypitellä kuin mitä sinä yrität vaikkapa minun suhteeni tehdä.
Ajattelen tässä psykologi-ystävääni. Nuorena hän oli tietävinään ihmisistä kaiken asenteella "asia on niin ja niin". Kun hänelle on tullut ikää ja ennen kaikkea työkokemusta lisää, hänestä on tullut varautuneempi tyyliin "asia saattaa olla niin ja niin". Hänellä on alastaan laajat, ajan tasalla olevat tiedot, ja hän tekee tarkkoja havaintoja ja omaa hyvän ammatti-intuition, mutta silti hän saattaa päätyä johtopäätöksiin, joihin ei ole itse myöhemmin ensinkään tyytyväinen. Enää hän ei ole yhtä taipuvainen nk. psykologisointeihin kuin nuorena "varmuuden aikoina". Psykologiset taidot ja "rivien välistä lukeminen" näyttää antavan hänelle auttamisen ohella myös valtaa, asiantuntijavaltaa. Tai ainakin tunnetta siitä. Joskus perusteettomasti, kun johtopäätökset ovat menneet jotenkin metsään. "Errare humanum est", ja psykologinen lahjakkuuskin vaihtelee ihmisestä toiseen.
Sinä Arkkimedeskin saatat mielestäsi "nähdä" internetkirjoittajista kaikenlaista ja nauttia tietystä vallantunteesta. Mutta saatat silti olla joron jäljillä.
Ihmissuhdetyöntekijä, jonka koko elämä on ollut täynnä ihmissuhteita, yhä toistuvia virittäytymisiä mitä erilaisimpien ihmisten "aallonpituuksille", saattaa kokea todellista yksinäisyyden kaipuuta ja onnea, että saa vihdoin otettua välimatkaa muihin ihmisiin, olla yksin omissa oloissaan. Paria, kolmea läheistä ystävää lukuunottamatta, joita hän tapaa ja joihin pitää yhteyttä.
Pariskunnillakin saattaa tästä yksinäisyydentarpeesta johtuen olla ajoittain kaksi asuntoa, vaikka aikaa kuluu paljon yhdessäkin. (Lapsiperheessä tällainen ei välttämättä toimi kovin hyvin. Ainakaan, jos lapset ovat pieniä).
Kun puhuin aiemmin "yhteisöllisyyden onnesta", ajatukseni palautuivat lapsuudenaikaisiin muistoihin: oli "ihanaa" olla suurissa seuroissa, sen ihmistenhajuisen väenpaljouden keskellä. Oli "ihanaa", kun meillä oli kristityitä kylässä. Joskus kuuntelin aivan lumoutuneena jossakin huoneen nurkassa uuninkyljen kodikkaassa lämmössä, kun joku meillä kylässä oleva saarnaaja alkoi ääntään värisyttäen kertoa, millaisia lopunaikoja me elimme ja mitä kaikkea saattaisi tapahtua ja miten kristityn piti siksi olla valvomassa.
Aikuisena koettu yhteisöllisyys on erilaista, varauksellisempaa, ainakin minulla, jolla on taipumus suojella yksityisyyttäni. Vaikka olenkin valmis kertomaan hyvinkin yksityisiä kokemuksia, myös täällä internetissä. Mutta jos yhteisöllisyyden hinta on se, että menetän yksityisyyteni, pidän - mikä on joistakin hyvin paheksuttavaa, epäsosiaalista ja jopa sosiaalisten taitojen puutetta - hintaa liian kovana. (En siis aio mennä mihinkään Arkkimedeksen ehdottamiin ryhmiin, vaan tyrmään mielessäni jo ajatuksenkin).
Ihmisiä ei voi lokeroida johonkin yleistävään muottiin. Minä iloitsen erilaisuudesta, ei se ole minulle uhka että ihmiset ovat erilaisia, vaan rikkaus
Vaikutat mielenkiintoiselta keskustelijalta, joten yritän hieman valottaa omaa uskoani ja näkökantaani. Jos menisimme kaikki lävitse, se tuottaisi vähintään 200 sivuisen teoksen, mutta yritän kiteyttää ajatukseni vain oleellisilta osin.
Anteeksi jos vaikutan kirjoittamani tekstin valossa päällekäyvältä.
Et ole ainoa, joka on saanut minusta tuollaisen käsityksen kirjoittamani tekstin perusteella, kun ei tunne livenä. Olen luonnossa hyvin sovinnainen henkilö, ja väistän välittömästi jos jonkun kanssa uhkaa syntyä hengellisiä ristiriitoja. En mene sellaisten ihmisten seuraan lainkaan jos tällaisia tilanteita on odotettavissa.
Mitä sinuun tulee, niin minä pidän sinusta :-)
Olet terveellä tavalla ja oikeilla rajoilla varustettu henkilö, ja kykenet keskustelemaan.
Olet rehellisesti oma itsesi ja sinulla on perusteltu kanta ajatuksillesi ja mielipiteillesi. Kaiken kukkuraksi minä pidän hyvin paljon naisista heidän tiettyjen miestä täydentävien ja rakentavien henkisten ominaisuuksiensa vuoksi. Minulla on paljon naispuolisia todellisia ystäviä, ja vaimoni on todella ihana ihminen, hän jopa tukee minua ystävyydessä toistenkin naisten kanssa. Enkä ymmärrät että se kertoo todellisesta luottamuksesta välillämme. Meillä ei ole yhtään salaisuutta jota ei toinenkin tietäisi. Mahtavaa, suorastaan uskomatonta.
En ole psykologi, eikä ole tarkoitus sellaiseksi tullakaan. Mutta "siperia opettaa". Olen suuntautunut syvällisesti ihmistuntemukseen persoonallisten ominaisuuksieni vuoksi.
Minua kiinnostaa miksi joku toimii, niin kuin toimii. Olen kiinnostunut ennen kaikkea itsestäni olen kiinnostunut, ja kiitos Jumalalle, olen löytänyt hänen johdatuksestaan myös vastauksia avoimiin kysymyksiini.
Olen tällä palstalla useampaankin kertaan kertonut miksi kirjoitan. Tässä ei ole tilaa niitä toistaa.
Sen kuitenkin vakuutan, ettei minulla ole motiivina mitään valtaan liittyviä tunteita.
Yli 50 vuotta aineenvaihduntaan liittyvänä vammaisena eläneenä, minulla on erittäin syvä näkökulma itse elämään. Ja vilpitön halu että jokainen kärsivä ja kiusattu, epäilevä matkamies saisi samanlaisen levon sieluunsa, jonka Minä olen Jeesuksen Kristuksen ilmestyksen kautta osakseni saanut. Olen hyvin kiitollinen Jumalalle joka aamu kun saan herätä tähän päivään.
Siunausta ja Jumalan varjelusta sinun elämääsi.
joten niitä ei pitäisi sitoa!
Ei ole kenellekään pahennukseksi, vaan on omistajalleen kaunistukseksi. Eikä ole kenellekkään sytiä. Jossakin Raamatun kohdassa sanottiin palmikoiduista hiuksista .
Tuollaisilla juonilla vihollinen orjuuttaa kuuliaisiksi epäuskon saarnaajalle!
"Ketä tottelemaan te antaudutte, sen orjia te olette!" Raamattu
Älkäät ottako oppia keskustelupalstalta, sillä kirjoittajista on vain harva uskomassa!
Vai kenties ponihäntään?
Lestadiolaisuuteenko meidän pitäisi uskoa?
Paljastit juuri että Kristuksen sana on sinulle tuntematon.
"Orjuuttaa kuuliaisiksi epäuskon saarnaajille".
Hengellisesti pimeä tyyppi olet, täytyy sanoa. Sinulle on kaikki hengelliset käsitteet hämärän peitossa, sekin keneen sinun pitäisi uskoa autuaaksi tullaksesi.
Viiden pisteen vinkki:
Ponihännällä ja epäuskolla ei ole mitään tekemistä keskenään. Hiuksilla ei ole lainkaan vanhurskauttavaa voimaa, olivatpa nuo ihan millä tavalla hyvänsä laitetut. Mitä kauniimmin laitettu, sen parempi katsella.
Meidät on Jeesuksen verellä synneistämme vapaiksi ostettu, kiittämään palvelemaan ja tottelemaan Jumalaa.
Älkäämme sen tähden lähtekö enää näiden hengellisten veijarien orjuuden iestä vetämään. Se on nähty moneen kertaan kuinka siinä on käynyt.
Jeesus elää, Jeesus on Herra, hallelujaa kiitos Jeesus. Tulkaa hänen luoksensa kaikki tekin, jotka työtä teette ja ihmisten teille asettamia kuormia kannatte. Jeesuksessa Kristuksessa saat levon tänä rauhattomana ja epävarmana pyrkyrien ja ahnehtijoiden vaarallisena aikana.
-älkäät ottako oppia keskustelupalstalta, sillä kirjoittajista on vain harva uskomassa!
Niinkö? Sinä lienet niitä harvoja?
Nämä itse mielestään priimat ovat juuri niitä harvoja. He eivät hyväksy Jumalan armosta Kristuksen ansion tähden pelastettuja joukkoonsa.
He juuri ovat juutalaiden fariseuksen perikuvia, nykyaikana. Sille erolla että he puhuvat Jeesuksesta ja itkevätkin hänen jalkojensa juuressa paljon, mutta eivät jaksa ottaa Jumalan sanan lupaamaa armoa LAHJANA vastaan. Sen sijaan he ryhtyvät ansaitsemaan tullakseen autuaiksi.
Gal. 5:4 Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.
Gal. 5:5 Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta.
Gal. 5:6 Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus,...
...vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.
Gal. 5:7 Te juoksitte hyvin; kuka esti teitä olemasta totuudelle kuuliaisia?
Gal. 5:8 Houkutus siihen ei ole hänestä, joka teitä kutsuu.
Gal. 5:9 Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan.